että ystäni halua peittää minulta lesbouttaan. Monet merkit viittaavat kuitenkin siihen. Haluaisin hänen olevan avoin tässä.
Voiko sitä saada mitenkään selville?
Voiko sitä saada mitenkään selville?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
varmastikin asioistaan kenelle parhaaksi näkee. Hoidahan sinä omat asiasi!
kun jotain asiallisesti kysyy, niin heti sanotaan, että hoida omat asiasi. Toki hoidan, mutta olisi kiva tietää. Ei mitenkään loukkaavasti.
Ennenaikainen utelu ja sipinä minun lesboudestani siirsi minulla oman itseni hyväksymistä kymmenellä vuodella.
jotka sinusta supisivat olleet muutenkin aika ankeaa sakkia, joku heistä outtasikin sinut? Mulla kävi niin, että kun ensimmäisen kerran ihastuin naiseen, niin aikaa meni alle kuukausi siihen, että pieni yhteisömme sai tietää. Siitä en kuitenkaan ketään voi syyttää, kun tietyt ihmiset yksinkertaisesti näkivät tunteeni kehonkielestäni.
Pientä sipinää siitä ehkä seurasi, mutta ei mitään suurempaa, enemmistö heistä kun on ihan fiksua sakkia. Olin siis onnekas. Ihan muutama tyyppi vain reagoi selkeän kielteisesti, mutta sen ei mikään ongelma ole. Aluksi kylläkin olin kauhuissani, ja "julkisuus" ehkä hidastikin jotain vaihetta itseni hyväksymisessä, mutta elämä on arvaamatonta ja täytyy vain yrittää sopeutua.
Tarkoitukseni ei ollut verrata meidän kahden ulostuloja. Ne tapahtuivat eri ympäristöissä ja eri aikaan, ja erilaisen yleisön edessä. Sitä vain ajattelen, ettei se välttämättä maailmaa kaada, jos ketjun aloittaja kysyy asiaa kaveriltaan... on se ainakin selän takana juoruilemista parempi tapa tyydyttää uteliaisuuttaan. Voi toki käydä niinkin, että yllättävän kysymyksen edessä tämä kaveri vaistomaisesti valehtelee, ja puhuu itsensä syvemmälle kaapin uumeniin -> Ei hyvä.
"Eivätkös
Kirjoittanut: ne ihmiset, 9.8.2006 klo 18.02
jotka sinusta supisivat olleet muutenkin aika ankeaa sakkia, joku heistä outtasikin sinut?"
Olen huomannut, että joidenkuiden ihmisten, etenkin uskovaisten, on vaikea ymmärtää sitä että on ihmisiä jotka eivät erotisoidu millään tavalla ja/tai että joko seksuaalisuuden kehittyminen tai sen hyväksyminen saattaa kestää hyvin pitkälle aikuisiälle.
Alunperin näillä ihmisillä oli tarkoitus auttaa, mutta kun sipinä levisi pienen hyväksyväisten piirin ulkopuolelle, niin se tavoitti ihmiset, jotka halusivat minulle pahaa. Ja kun kerta lesbous ei ollut tarpeeksi raflaavaa, pistettiin trans kaupan päälle ja ties mitä muuta. Jos minulle tuntematon nainen selvin päin keskellä kirkasta päivää ilman mitään edeltävää sanaharkkaa käy minun päälleni ja rupeaa hakkaamaan minua, niin minusta tuntuu, että vähintään pedofiiliksi pitää ihminen olla leimattu silloin.
Lopputulos oli se, että nyt minulla oli roppakaupalla ongelmia, eikä yhtään ratkaisuja. Heterot kuvittelevat, että me olemme yksi iso sateenkaariperhe, jonne me voimme mennä itkemään pahan olomme ja siksi heteroiden ei tarvitse ratkaista ongelmia jotka heterot itse ovat luoneet.
Suurin osa ajasta on mennyt tämän outtaamisen aiheuttamien ongelmien setvimiseen, ei ole ollut energiaa rakentaa myönteisempää kuvaa itsestään lesbosta saati kunnon parisuhteita.
"tietyt ihmiset yksinkertaisesti näkivät tunteeni kehonkielestäni. "
Vaikea on rakastumistaan peittää.
"elämä on arvaamatonta ja täytyy vain yrittää sopeutua. "
Elämä vain loppuu ennen kuin se on alkanutkaan. Kun kasataan tällaisia kiviä tielle, niin huomaa, ettei elämässään ole päässyt mihinkään kun kaikki energia on kulunut perusasioiden kanssa painimiseen.
Heteroille kysymys: Kun te nyt olette voittaneet minut, mitä aiotte tehdä voitollanne?
"Voi toki käydä niinkin, että yllättävän kysymyksen edessä tämä kaveri vaistomaisesti valehtelee, ja puhuu itsensä syvemmälle kaapin uumeniin -> Ei hyvä."
Näin uskon käyvän.
tainnu keksiä nuo tarinat. Milloin mitäkin tekstin pätkää saa täällä lukea sun kummallisesta elämästäs. Oot ollu toisel puolel maapalloa, työskennelly prostituoituna, ulkonäöltäsi oot ihan omaa luokkaas (lesbo/transu/mies/nainen?) ja seurustellut huippukauniin pariisilaismallin kans. Uskisporukoissakin oot häärinyt ja koko h**vetin maailma on yksin sua vastassa. Kaapissa lymyilet, mutta silti tuut hakatuksi keskellä kirkasta päivää tuntemattoman taholta. Älykkääksikin oot itseäs siteerannu. Se on kyllä pakko myöntää sanan säiläsi terävyyden ja mielikuvituksesi huippuhyvien juonenkäänteiden keksimisen vuoksi. Kuka tuota soopaa nyt enää uskoo? Siinä on muijalla vaan pikkasen liikaa aikaa....Onkos tullut mieleen?
"Sä oot
Kirjoittanut: Skeptic 10.8.2006 klo 14.14
Kuka tuota soopaa nyt enää uskoo?"
Minulle helpompi, jos ei kukaan.
Valitettavasti uskovaisia kuitenkin riittää.
"ulkonäöltäsi oot ihan omaa luokkaas (lesbo/transu/mies/nainen?)"
Meinatko että kuva on väärä? Minulla ei riitä röyhkeys siihen. Porukat kyllä tuon kuvan perusteella tietävät mistä ihmisestä on kyse jos ovat vähänkään olleet pk-seudun kuviossa kauempaa.
"seurustellut huippukauniin pariisilaismallin kans."
Sanoinko että hän on kaunis? Moni sanoo, että vuodet ovat kohdelleet hänen ulkonäköään ankarasti. Minulle hän taas on Pieni Silkkinen. Minä en tajua miksi muut eivät näe hänen kauneuttaan. Osa siitä on sisäistä.
"Kaapissa lymyilet, mutta silti tuut hakatuksi keskellä kirkasta päivää tuntemattoman taholta."
Siinä onkin tämä ristiriita. Miksi tulla kaapista ulos kun kaikki kuitenkin tietävät. Tai miksi olla tulematta. Miksi olla ainoa joka vänkää vastaan. Ehkä mä en kestä sitä jos mut sitten taas mitätöidään. Tämä on sinällään mielenkiintoinen keskustelunaihe.
Koska olin pidetty ja lempeä ihminen seurakunnassa, sisaret kertoivat minulle mitä seurakunnassa oli liikenteessä, mikä on kauniimmin sanottu kuin se, että minä kuuntelin juoruja.
No joka tapauksessa, juoru johti pedofiilin jäljille ja minä käräytin tämän pedofiilin seurakunnan johdolle. Mutta tämä mulkero oli hyvissä asemissa ja minun tähteni rupesi laskemaan tämän asian takia. Sen sijaan pedo sai ylennyksen.
Minä rupesin heittelemään jonkinlaisia vuosia ilmaan ihan mielenkiinnosta ja päädyin, että Raamatun mukaan olisi 3 x 40 rangaistuksen saarnaamisen vuotta jonka jälkeen tulee loppu ja minä laskin, että se oli 1999. Ihmiset innostuivat ihan odottamatta minun aikalaskelmistani vaikka koskaan en ollut tosissani ollut.
Sen jälkeen minun intoni laski ja kun en ollut enää hyödyksikään, hyväksikäytettävissä, siis, minusta haluttiin päästä jollain verukkeella eroon. Ne olivat valehtelu, luopumus ja irstaus. Syytön olen minä niihin.
Nyt kun minusta oli hankkiuduttu eroon, niin ne sitten kuitenkin ottivat tuon aikalaskelman omaksi opikseen, muuttivat vain sen 120 vuoden alkuvuotta.
Metsän pikku peikkonen löysi minut kannon alta linnunpesästä jonne emo oli minut vahingossa muninut. Elämäni ensimmäiset kaksisataa vuotta olin kahdeksas kääpiö, josta Lumikin sensuroitu versio ei puhu mitään.
Kerätessäni yhtenä päivänä kultaisia omenoita ihmepuusta, paha noita lumosi minut ja telkesi minut linnan torniin. Tulipa eräänä päivänä urhea ritari, joka näki minut ja pelatessaan pokeria noidan kanssa, noita hävisi minut ritarille. Ritari möi minut orjamarkkinoilla merirosvoille. Kerran Karibialla rosvojen ollessa saaressa ja minun jäätyäni luuttuamaan laivan lattiaa pääsin pakenemaan viidakkoon. Piilottelin viidakossa kunnes Reagan hyökkäsi Grenadan kimppuun. Jouduin sotavankina Yhdysvaltoihin josta minut tuomion jälkeen karkoitettiin Neuvostoliittoon, mutta matkarahat loppuivat ja jäin tänne.
Ota tosta nyt selvää.
Lumikin sensuroimattomassa versiossa biseksuaali Lumikki rakastuu minuun, mutta noita on mustasukkainen ja haluaa minut kokonaan. Paavi kuitenkin julkaisi bullan, ettei tällaista tarinaa saisi levittää sillä uhalla että tarinan levittäjä myytäisiin orjaksi Fryygiaan.
sinun täytyy saada tietää siitä?
ei se ole salailua,jos ei halua ihan henkilökohtaisia asioita paljastaa.edes hyvälle ystävälle.
kyllä hän varmaan kertois,jos siltä tuntuis.
tietenkään pakko ole sitä tietää. Enkä häneltä sitä vaadikaan.
Ehkä osa ei sitä ymmärrä, mutta on mukava tietää kaverinsa seksuaalinen suuntautuminen. Ehkä se ei lesboja edes kiinnosta.
Syitä miksi epäilen.
- Ihailee naisia
- Ei tykkää miehin liittyvistä tunnelirutuksista
- Käyttää nimimerkkejä, jotka viittaavaat lesbouteen
- Käyttää reisitaskuja housuja, avain ketjua jne..
- Ei kiinnosta solmia parisuhdetta miehen kanssa
- Työskentelee paikassa, jossa useimmiten on lesboja
- Tytöksi yllättävän rivo ja ronski.
Tiedän, että näistä ei voi vetää johtopäätöksiä, mutta voi sen myös huomatakin.
Missähän maailmassa sinä elät?
ja kummallista miten on aikaa kyttäillä noin tarkkaan kaikkia merkkejä epäilllystä suuntautumisesta?
lukeeko avainketjuissa, että niitä myydään vaan lesboille?
minäkin haluaisin tietää, mikä on paikka jossa työskentelee useimmiten lesboja.
tunnut olevan perillä asioista.
ja miten joku katselee seksuaalisesti? etkö sinä koskaan katsele ketään sillä silmällä?
mua ei ainakaan ärsytä nuo katseet; päinvastoin
tuo piristystä harmaaseen päivään;)
kyllä suuntautuminen tosiaan kiinnostaa, mutta on syytä muistaa jotkut käytöstavat.jokaisen oma asia oma tyyli ja pukeutuminen.ja sosiaaliseen elämään kuuluu olla katseltavana, jos ei meinaa istua neljän seinän sisällä koko elämäänsä.
voisi sietää jos mun asioita udeltaisi joten jätä ystäväsi asiat rauhaan et varmaan sinäkään pitäis jos joku utelis sun asioita muilta ....
Mitä tarkoitat sillä, että hän haluaa peittää mahdollisen lesboutensa?
Asioiden mainitsematta jättäminen ei ole peittelyä. Lisäksi, jos hän ei ole lesbo, ei mitään peittelyäkään luonnollisesti voi olla.
Olettaen, että olet oikeassa, on syitä jättää kertomatta monia. 1. Hänen mielestään asialla ei ole merkitystä 2. Hän pelkää reaktiotasi 3. Hän ei ehkä ole asiasta avoin esim. vanhemmilleen, eikä halua asian kantautuvan heidän korviinsa "väärää" kautta 4. Hän ei luota sinuun tarpeeksi 5. Hän miettii vielä asiaa, eikä halua sanoa mitään, mikä ei välttämättä ole totta enää vuoden päästä.. Jne jne jne.
Noiden kertomiesi "tuntomerkkien" perusteella sanoisin, että on mahdollista, että ystäväsi on lesbo. On myös täysin mahdollista, että hän on hetero.
Kertomasi mukaan kaverisi kuulostaa tyypiltä, jolta kysyisin itse suoraan. Jos vastaus on ei, se siitä, ei uusia kyselyitä, ei jankuttamista asiasta. Jos taas kyllä, osoita olevasi luottamuksen arvoinen. Keskustele asiasta hänen aloitteestaan, älä tee siitä numeroa. Äläkä kerro asiaa eteenpäin, ellei se ole hänelle ok.
Mulla on ystävä joka on viime aikoina myöskin "halunnut mun olevan hänelle avoin".Siis voi tsiisus,et voi uskoa miten ahdistavaa on tuollainen uteliaisuus.Vihjaillaan,saatetaan sellaisiin tilanteisiin jotka mä koen pyrkimyksinä saada mut "ansaan".
Mä olen avoin omista asioista silloin kun musta siltä tuntuu,ja just niille ihmisille keille haluan.Musta alkaa tuntumaan että tälle ystävälle mä en ole koskaan avoin.
Voisitko perustella miksi se on niin tärkeää saada ystävän seksuaalinen suuntautuminen selville????
mä en ymmärrä et mitä hemputin merkitystä sillä on.Vai muuttuuko sun suhtautuminen jollain lailla ystävääsi?
Mulla on muuten pukeutumisen suhteen aika lailla samankaltaiset "merkit".Mutta reisitaskuhousut,kettingit,lävärit,pystyssä oleva tukka(musta) jne.,kuitenkaan kenestäkään lesboa tee...Mä oon l,mut en kuiteska avaudu koskaan sanomaan sitä ääneen,jos painostus ei lopu.
Säkin voisit ystäväs antaa olla rauhassa mitä on!Mäkään mitään tavallaan peittele,oon tällanen kun olen.Varmaan muakin epäillään/pidetään lesbona pelkästään pukeutumisen perusteella,en kyllä ite ole koskaan ajatellut pukeutuvani lesbomaisesti,sanotaan että tyypillistä trendipunkkaripellemäistä pukeutumista.
Jos viittisit vastata noihin mun kyssäreihin,niin olisin kiitollinen.Kiinnostaa pirusti tietää perustelusi,miks toisen näinkin henkilökohtainen asia ois tärkeetä sun kuulla toisen tunnustavan?
************************************************
Voisitko perustella miksi se on niin tärkeää saada ystävän seksuaalinen suuntautuminen selville????
mä en ymmärrä et mitä hemputin merkitystä sillä on.Vai muuttuuko sun suhtautuminen jollain lailla ystävääsi?
************************************************
Esimerkiksi siksi, etten halua hänen lähentelyjään minua kohtaan. Ärsyttää, jos kaveri katsoo minua seksuaalisesti. Muuten hän saa olla, miten haluaa ja hyväksyn sen.
************************************************
miks toisen näinkin henkilökohtainen asia ois tärkeetä sun kuulla toisen tunnustavan?
************************************************
Sanoin jo aiemminkin, että en vaadi toista tunnustamaan mitään. Jos tietäsin, todennäköisesti osaisin suhtautua moneen asiaan kypsemmin.
Mitään en pakota, enkä tule kysymään...
Jokainen olkoon sellainen kun on, ja kuolkoon sellaisena kuin haluaa...
katselee sua seksuaalisesti?
Vai ärsyttääkö sua se että se olisi nainen ja hyvä lapsi sua, jos sun kaveri olisikin lesbo ei se tarkoita että hän sua pitää päiväuniensa kohteena.
Susta siis lesbot katselee sillä silmällä kaikkia naisia?
Ja tuskin hän sua lähentelee ja mä kyllä ihmettelen sun kaveruuden tasoa. Ihan totta, se varmaan vaan oottaa että saa sut kultakimpaleen ihan iskettyä.
Sä olet kyllä taas yksi hyvä esimerkki siitä kun pitäisi olla niin muodikas että hyväksyy kaikki, jopa ne helvetin lesbot jotka kyttää sua, mutta silti kun se oma järki on kaikkea sitä vastaan mitä ei voi vaan mitenkään ymmärtää.
Et joo pakota mutta älä edes leiki että hyväksyt, säälittävä olet. Ja jos sun kaveri on lesbo, mä todella toivon ettei ikinä kerro sulle vana kyyläilisi sua niin että sulta pimahtaisi silmistä verisuonet kun koitat olla koko aika hälytystilassa jos se lesbo vaikka alkaa lähentelyn.
Joo, me kaaikki lesbot ollaan ilkeitä, voi sua heteroraukkaa.
olet suvaitsevainen lesbo. Sä ymmärrät myös mun kommentit, etkä hauku mua säälittäväksi.
Mistä sä tiedät, miten paljon mä oikeasti välitän mun kaverista??? Kysyn vaan?
lähenteleminen se onkin ensimmäinen asia mitä pelätä. Ettei olisi jotain muutakin vikaa..hmmm..iso pieni paha lesbo..
Kiitti vastauksestas.Mä en nyt ihan tajuu sua...
Kuullostaa melkeinpä siltä että sua jopa ihan pelottas et jospa ystäväs onkin lesbo.Siis pelottaaks sua oikeesti se et kun sä et tiedä onko se vai ei?
Onko ystäväs sitten jo lähennellyt sua,kattonu sillai?Siis sua ärsyttää vai etukäteen tollanen.Muuttuuko sun ärsytys kun saatkin tietää hän oiskin lesbo?
Ok,ymmärrän kyllä et jos ystäväs sanois sulle tykkäävänsä tytöistä,niin sä voisit sanoa et sua ei sit tytöt kiinnosta.Ainakin "pelko" siitä et se susta saattas "sillai" tykätä poistuu,kun voisit jutella sen kanssa siitä.
Mut musta tuntus tosi kamalalle jos mun ystävä luulis musta tuollasta.Toivottavasti sen uteliaisuus ei johdu siitä,et se pelkäis että tuntisin sitä kohtaan jotain muuta kun ystävyyttä tai että se tuntis mua kohtaan jotain muuta...toivottavasti ei,mut mistäs sitä koskaan tietää toisen motiiveista.
Mut mä melkein luulin et sä olisit lesbo,joka on avoimesti mitä on.Ja ajattelin et sua vois ärsyttää sen kaapissa olo tai jotain.
Jos ystäväs on lesbo ja avautuu sen sulle,osaisit suhtautua moneen asiaan kypsemmin.
OSAISITKO?
mä myönnän heikkouteni ja sen, että olen välillä liian tarkka ihmisistä. Kärsinkin siitä. :(
Haluan usein ihmisille paljon hyvää, että ehkä pelkään myös loukkaavani toista vahingossa. Mä en usein osaa elää elämääkään niin kauheen rennosti. Ihmissuhteet ovat aika herkistävä alue mulle.
Mä haluan kuitenkin kasvaa, ja toivoisin voivani olla hyvä ihminen.
Haluan ystävälleni niin paljon hyvää, etten varmasti sano tästä asiasta hänelle koskaan mitään. Anteeksi, jos olen teitä täällä vaivannut tällä. Mä toivon, että seksuaalisuuteen katsomatta jokainen voisi nauttia elämästään.
Täällä saa toki kysellä mitä haluaa, mutta on turha odottaa kovin lämmintä vastaanottoa, jos kirjoittelee muka suvaitsevaisesti lesboista.
Jos sinä haluat tietää kaverisi seksuaalisen suuntauksen sen takia, että pelkäät hänen lähentelevän sinua tai olevan sinusta seksuaalisesti kiinnostunut, niin ei ole kovin hyvin pullat uunissa. Tuollaisesta asenteesta paistaa läpi juuri sellainen "olen tosi suvaitsevainen, mutta oikeasti pidän heitä ihan friikkeinä" -asenne. Sitäpaitsi miten se muuttaisi tuota tilannetta, vaikka tietäisit kaverisi olevan lesbo. Vai meinasitko alkaa toitottamaan hänelle, että minä en ole kiinnostunut naisista, jos hän sinulle kertoisi olevansa lesbo.
Minä en ole koskaan ymmärtanyt ihmisiä, joilla on pakkomielle toisten seksuaalisesta suuntauksesta tai seksielämästä. Jokainen elää niin kuin parhaaksi näkee. Toiset tekevät kovinkin suuren numeron itsestään, toiset eivät sitä halua. Minä en ole koskaan ymmärtänyt sitäkään, että mitä hittoa toisen seksuaalinen suuntautuminen kuuluu muille. Miksi sitä pitäisi toitottaa kaikille tai mitä merkitystä sillä edes on? Muuttaako se teidän ystävyyttänne ratkaisevasti? Jos muuttaa, niin ehkä sinun kannattaisi miettiä mitä se ystävyys oikeasti on...
P.S Hetero on kiinnostunut vastakkaisen sukupuolen edustajasta, lesbo saman sukupuolen edustajasta. Ei heterotkaan halua paneskella jokaista vastaantulevaa ihmistä, eikä näin ole myöskään lesbojen kohdalla.
kysy multa suoraan, kun näytät jo arvanneenkin asian:)