Mitä tehdä kun istun vain kotona tietokoneeella? Koskaan en mene minnekkään. Eikä varmaan postia hakemalla ystäviä löydä? Noh, minulla ei ole kavereita joiden kanssa voisin liikuskella, eikä yksinkään huvita lähteä. Kaverit katosi kuin tuhka tuuleen aikoinaan, olin silloin varmaan jotakin 11 vuotta tai nuorempi.
Asun metsän keskellä, kesäisin olen vain kotona ja käy enhkä muutaman kerran ostamassa vaatteita kaupungilta siskoni kanssa, ja sitten ehkä kerran leffassa, tietysti siskoni kanssa. Menen siskoni kanssa kaikkialle, jos on jotain menoa. Festareillakin olin siskoni kanssa. Yksin huvita yhtään lähteä mihinkään, ja shoppailua inhoan, joten sinnekkin menen vain pakon edessä. Ostan vaatteeni pääasiassa netistä(ulkomailta), koska koko helvetin suomesta ei löydy kauppaa, missä olisi mieleisiäni vaatteita
Eihän minulla ole mitään toivoa saada kavereita. En todellakaan voi lähteä kotoa noin vain, sillä äitini olisi ihan ihmeissään jos ihan yhtäkkiä vain lähtisin yksin jonnekkin. Koulussa muutama tyyppi näytti selvät ihastumisen merkit, mutta minä välttelin heitä! Ihan tahtomattani teen kaiken juuri toisin päin kuin haluaisin. Olen ujo, noh ainakin kaikki niin luulevat. Olen vain niin tottumaton ihmisiin, että en osaa puhua heille, enkä edes katsoa silmiin, jos joku yrittää saada katsekontaktia. En tiedä onko se pelkoa, vai mitä, mutta kuitekin tunnen itseni ujoksi, vaikka en ujon kriteerejä aivan täytäkkään..
Jos menen kaupunkiin, näen PALJON katseita. Pääasiassa vähän vanhemmilta miehiltä ja naiset katsovat myös päästä varpaisiin. Naiset katsovat halveksuen, outoa porukkaa, miehet kuolaavat perään ja yrittävät iskeä. Sitten joskus joku poika katsoo oikein pitkään minua, mutta koskaan en uskalla katsoa takaisin. Typerä olen.
Vanhempien miehien katseilta en välty, koska näytän ikäistäni vanhemmalta. Pukeutumiseni tietenkin osa syynä, mutta siinähän sitten katsovat jos on niin kiinnostavaa, vaikka en pukeudukkaan mitenkään oudosti. Kuukauden päästä täytän vasta 14 vuotta, mutta minua luullaan jopa 20 -vuotiaaksi. Ja siskoani joka on 17, niin häntä luullaan minua nuoremmaksi.
Tunnen oloni koko ajan yksinäiseksi. Joskus olen hyvin masentunut, mutta toisena päivänä taas hyvin iloinen, vaikkakin yksinäinen.
Tekisin mitä vain, että saisin edes yhden hyvän ystävän!
Minulla on ollut aina sutkoht hyvä itsetunto, mutta se on alkanut pikkuhiljaa murentua, tunnen että minussa on jotain vikaa, että en ole yhtään mielenkiintoinen ihminen. Ulkonäköni voi ehkä kiinnostaa joitakin, mutta siinä se. Harmittavaa on myös se, että minua luullaan ylpeäksi, joka ei kelpuuta kaveriksi ketään, vaikka kyse on vain ujoudesta.
Olen hyvin syvällinen ihminen, minua ei ihmisten ulkonäkö kiinnosta, toki minullakin on omat mieltymykseni, sitä en kiellä, mutta minä näen jokaisessa ihmisessä jotakin kaunista tai komeaa, oksettavaa ihmistä en ole nähnytkään. Typeriä ovat varsinkin luokkalaisteni tyttöjen keskustelut, oli kyse mistä tahansa, lähinnä vain laittaa naurattamaan.
En ole kuitenkaan mikään tylsä ihminen, hyvinkin huumorintajuinen, tekemiseni toki ovat aika tylsiä, mutta eipä sitä paljon hauskoja asioita voi yksin tehdä..
Tääs minä riudun täällä kotona tietokoneella, muuta en ole tehnytkään :(
Huoh, en tiedä oliko tämä edes oikea palsta kirjoittaa tällästä, mutta aivan sama...
Asun metsän keskellä, kesäisin olen vain kotona ja käy enhkä muutaman kerran ostamassa vaatteita kaupungilta siskoni kanssa, ja sitten ehkä kerran leffassa, tietysti siskoni kanssa. Menen siskoni kanssa kaikkialle, jos on jotain menoa. Festareillakin olin siskoni kanssa. Yksin huvita yhtään lähteä mihinkään, ja shoppailua inhoan, joten sinnekkin menen vain pakon edessä. Ostan vaatteeni pääasiassa netistä(ulkomailta), koska koko helvetin suomesta ei löydy kauppaa, missä olisi mieleisiäni vaatteita
Eihän minulla ole mitään toivoa saada kavereita. En todellakaan voi lähteä kotoa noin vain, sillä äitini olisi ihan ihmeissään jos ihan yhtäkkiä vain lähtisin yksin jonnekkin. Koulussa muutama tyyppi näytti selvät ihastumisen merkit, mutta minä välttelin heitä! Ihan tahtomattani teen kaiken juuri toisin päin kuin haluaisin. Olen ujo, noh ainakin kaikki niin luulevat. Olen vain niin tottumaton ihmisiin, että en osaa puhua heille, enkä edes katsoa silmiin, jos joku yrittää saada katsekontaktia. En tiedä onko se pelkoa, vai mitä, mutta kuitekin tunnen itseni ujoksi, vaikka en ujon kriteerejä aivan täytäkkään..
Jos menen kaupunkiin, näen PALJON katseita. Pääasiassa vähän vanhemmilta miehiltä ja naiset katsovat myös päästä varpaisiin. Naiset katsovat halveksuen, outoa porukkaa, miehet kuolaavat perään ja yrittävät iskeä. Sitten joskus joku poika katsoo oikein pitkään minua, mutta koskaan en uskalla katsoa takaisin. Typerä olen.
Vanhempien miehien katseilta en välty, koska näytän ikäistäni vanhemmalta. Pukeutumiseni tietenkin osa syynä, mutta siinähän sitten katsovat jos on niin kiinnostavaa, vaikka en pukeudukkaan mitenkään oudosti. Kuukauden päästä täytän vasta 14 vuotta, mutta minua luullaan jopa 20 -vuotiaaksi. Ja siskoani joka on 17, niin häntä luullaan minua nuoremmaksi.
Tunnen oloni koko ajan yksinäiseksi. Joskus olen hyvin masentunut, mutta toisena päivänä taas hyvin iloinen, vaikkakin yksinäinen.
Tekisin mitä vain, että saisin edes yhden hyvän ystävän!
Minulla on ollut aina sutkoht hyvä itsetunto, mutta se on alkanut pikkuhiljaa murentua, tunnen että minussa on jotain vikaa, että en ole yhtään mielenkiintoinen ihminen. Ulkonäköni voi ehkä kiinnostaa joitakin, mutta siinä se. Harmittavaa on myös se, että minua luullaan ylpeäksi, joka ei kelpuuta kaveriksi ketään, vaikka kyse on vain ujoudesta.
Olen hyvin syvällinen ihminen, minua ei ihmisten ulkonäkö kiinnosta, toki minullakin on omat mieltymykseni, sitä en kiellä, mutta minä näen jokaisessa ihmisessä jotakin kaunista tai komeaa, oksettavaa ihmistä en ole nähnytkään. Typeriä ovat varsinkin luokkalaisteni tyttöjen keskustelut, oli kyse mistä tahansa, lähinnä vain laittaa naurattamaan.
En ole kuitenkaan mikään tylsä ihminen, hyvinkin huumorintajuinen, tekemiseni toki ovat aika tylsiä, mutta eipä sitä paljon hauskoja asioita voi yksin tehdä..
Tääs minä riudun täällä kotona tietokoneella, muuta en ole tehnytkään :(
Huoh, en tiedä oliko tämä edes oikea palsta kirjoittaa tällästä, mutta aivan sama...
Vastaukset 2
Vanhimmat
empä osaa sanoa.. sun täytyy vaan päästä ujoudestas yli, niin varmasti löydät seuraa. helpommin sanottu kylläkin kuin tehty..
Samaa istumista täälläkin on kotona vuodesta toiseen.