Hyödyt

Hesarin mielipidepalstalla oli tänään taas saanut joku ahaa-elämyksen. Oli varmaan lueskellut Lähteen ja kumppaneiden kirjoituksia ja esittelee sitten ne tiivistettynä ikään kuin omana näkemyksenään. No sitähän nämä emeritukset ovat ammoisista ajoista lähtien tehneet.

Toki kirjoituksessa hieman asiaakin on. Ihmetyttää kuitenkin se että metsänomistajan pitäisi suunnitella hoitotyöt ja hakkuut sekä niiden toteutus niin että nämä viherpiipertäjät saisivat mustikkalitransa poimittua. Sekö sitten lienee tärkeintä nykyisessä metsänhoidossa.
4671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Turha noteerata jotain, jossa vaaditaan mustikkasadon lisäämistä metsänhoidolla. Nytkin huonona marjavuotena mustikkaakin jää metsään.

Äänestä
  • täkäläisissä avohakkuurisukoissa mustikkaa kohtuullisen matkan päässä autottomalle poimijalle normaalinakaan marjavuotena saati nyt.

    Äänestä

polttaa jotta tulee marjoja. Sienet jää kyllä saamatta. Ei kai metsänomistaja hakkuita suunnittele vaan teettää leimikon ja koskaan ei oteta huomioon tuulenkaatoja ja pystyyn kuivavia. Se siitä ammattitaidosta.

Äänestä
  • eiköhän sen lopullisen päätöksen hakkuussa tee hakkuukoneenkuljettaja, jolta käytännössä nykyään vaaditaan metsäalan luonnonhoitotutkinto... Eli ammattitaitoa löytyy...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pollijölli kirjoitti:

Hesarin mielipidepalstalla oli tänään taas saanut joku ahaa-elämyksen. Oli varmaan lueskellut Lähteen ja kumppaneiden kirjoituksia ja esittelee sitten ne tiivistettynä ikään kuin omana näkemyksenään. No sitähän nämä emeritukset ovat ammoisista ajoista lähtien tehneet.

Toki kirjoituksessa hieman asiaakin on. Ihmetyttää kuitenkin se että metsänomistajan pitäisi suunnitella hoitotyöt ja hakkuut sekä niiden toteutus niin että nämä viherpiipertäjät saisivat mustikkalitransa poimittua. Sekö sitten lienee tärkeintä nykyisessä metsänhoidossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu