lähellemme muutti n. vuosi sitten perhe, joka otti itselleen saksanpaimenkoiran. koira haukkui aina, jos siitä kulki ohi ja omistajat eivät paljoa puuttuneet haukuntaan. parikin kertaa olen jutellut perheen äidin kanssa ja sitten kerran kun lenkitin koiraani ja kaverin westietä, nainen kysyi että lenkitänkö minä toisten ihmisten koiria, koska oli muka nähnyt minut niin monen koiran kanssa lenkillä?
no, vähänaika sitten kuljin tuota reittiä, mikä menee heidän talonsa ohi ja ihmettelin, kun ei kuulunutkaan haukuntaa.(koira oli aika paljon pihan häkissä)ajattelin, että ehkä he ovat vaikka saaneet haukuntaa vähenemään tai jotain. kuljin siten seuraavana päivänä heidän talonsa ohi ja huomasin perheen äidin kantavan pihalla noutajan näköistä pentua. no, ajattelin että he ovat ottaneet sakun kaveriksi noutajan, mutta kun sanoin asiasta veljelleni,hän sanoi että perheen poika oli sanonut, että he olivat tappaneet/lopettaneet saksanpaimenkoiran, koska eivät jaksaneet lenkittää sitä, ja se haukkui liikaa.
ensinäkin herää kysymys :miksi he alun perin ottivat koiraa, jos on niin vaikeaa kerran lenkittää, kun tiesivät varmasti että se olisi edessä. ja toisena: miksi saksanpaimenkoira? ei minulla ole mitään sakuja vastaan, mutta eivätkö ne ole väärissä käsissä aika hankalia tai kaikki koirathan ovat ja se on vain ja ainoastaan omistajan syy!(oikeastaan ei tuollaisille ihmisille pitäisi antaa koiria ollenkaan) ja kolmanneksi: jos eivät jaksaneet lenkittää edellistä, miten tämä toinen olisi erillainen?
ärsyttää ja suututtaa tuollaiset ihmiset!

Vastaukset 2
Vanhimmat
ostako koiria joita ette pysty hoitamaan.
näitä ihan vastaavia tapauksia on vaikka kuinka paljon.
Otetaan koira, jota ei viitsitä kouluttaa saati edes lenkittää.
No koirasta tulee "hankala" se pistetään monttuun, tai kiertoon ja uusi tilalle.
Tätä saattaa jatkua samojen ihmisten kohdalla vaikka kuinka pitkään ja sitten syytellään kasvattajia, kun ovat myyneet luonnevikaisen hullun koiran...