Mamut
on kivoja
51292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
esimerkki näistä yksittäistapauksista, joita ei suvaitsevaisten ihmisten suusta kuultuna/luettuna saa yleistää. Näitä saa kuitenkin lukea lehdestä lähes joka viikko, joten kyse on ilmiöstä, joka on jo jatkunut pitkään. Siinä on pieni ristiriita. Tässäkin tapauksessa voi vain ihmetellä miksi tätä kenialaista ei ole jo aiemman teon myötä karkoitettu maasta?
Aina saa myös kuulla, että tekeväthän suomalaisetkin rikoksia ja raiskaavat, mikä onkin totta, mutta miksi nämä pienet vähemmistöt tekevät suuria prosentteja tietyissä rikoslajeissa? Lohduttaako rikoksen uhria se, että "tekeväthän suomalaisetkin raiskauksia"?
Toinen esimerkki laajemmassa mittakaavassa: tutustukaa turku.fi -sivuston keskusteluihin tai suomi24:n Turku-keskusteluun, siellä maahanmuuttajalaumat ovat joukkopahoinpitelyillään ja riehumisellaan aiheuttaneet jatkuvan pelon kaupunkilaisten keskuudessa. Tämmöisen pelonko utopistiseen monikulttuurisuuskokeiluun mukaan lähtenyt Kajaani haluaa veronmaksajilleen?
Aiheesta voisi paasata loputtomiin erilaisilla esimerkeillä mutta oletan, että jutun pointti selviää ilmankin (ei tietysti kaikille änkyröille). Sanotaan kuitenkin, että heittäkää jo romukoppaan se jatkuva rasismista vinkuminen ja herätkää todellisuuteen. Edessä on ajat, jolloin suvaitsevaisuus ei olekaan enää muotia, sen saavat aikaan maahanmuuttajat itse käytöksellään. Loppuun arvailu: Ovatko Kajaanin huomattavasti lisääntyneet pahoinpitelyt ja seksuaalirikokset mahdollisesti seurausta huomattavasti lisääntyneestä monikulttuurisuudesta?
Ei nämä pakolaisten tekemät raiskaukset ole vain yksittäitapauksia joilla mustamaalataan koko väestö.
Tilastojen mukaan Suomessa tehtävistä raiskauksista muistaakseni n. 24% on ulkomaalaisten tekemiä. Ottaen huomioon että ulkomaalaisia on koko väestöstä n. 1%. Kyllä tuosta voi tyhmempikin päätellä että ulkomaalainen raiskaa liian usein.
Paskasakkia ovat kaikki.
täällä kajaanissakin on tapahtunut. Niistä ei vaan ole ollut missään juttua..
Olen ollut ymmärtäväinen ja avoin mamuja kohtaan, mutta jossain se raja menee. Maassa maan tavalla ei tarkoita, että ollaan kun kotonaan. Jos me suomalaiset käyttäytysimme samalla tavalla heidän kotimaassaan mikä meitä silloin odottaisi? Tuskin päätä silitettäisi muuta kun sapelilla. Poliisi tekee aivan yhtä paljon kun ei yhtään mitään, sama juttu romaani väen kans. Todella valitettavaa kun aina sanotaan, että laki on sama kaikille ja ketut sanon minä. En yhtään ihmettele jos jotkut alkavat ottaa lain omiin käsiinsä kun ei muuten apua saa.
Mamujen suojelijat/hyyssärit vinkki teille, että ottakaa kotiinne mamu asumaan niin katsotaan miten se suu pannaan!
Ps. Atteppa itte omalle kohalle!
Nykyään kohtalaisen vähäisen yöelämäni ansiosta minulla ei ole kummoisia kokemuksia maahanmuuttajista Kajaanissa. Ainoa kommellus sattui muutamia vuosia sitten, kun kaverini soitti suutaan etnisen vähemmistön edustajalle, joka ei turhia neuvotteluita pitsan pyörityksen lomassa käynyt ennen lyöntiään. Löipä hän varmuuden vuoksi sitten minuakin, vaikka en tappeluun mitenkään koettanut osallistua. (Alkoholilla oli tietysti osuutta asiaan.)
Minusta on väärin, että pitseerioihin mennään tappelemaan tai tuhotaan maahanmuuttajien omaisuutta tai pahimmassa tapauksessa elinkeino ja yleensä vieläpä tuhoaja on tietenkin juovuksissa! Sitä paitsi nämä ruokapaikkojen omistajat yrittävät, jota moni näistä tuhoajista ei tee, vaan on syrjäytynyt työtön. Ei siltä ruoan valmistukselta ehdi naisia raiskaamaan tai ei ainakaan toivottavasti, mistä tämäkin keskustelu sai alkunsa. Kyllähän ne veroja kiertävät, mutta kuka menestyvä liikkeenharjoittaja Suomessa ei sitä tee. (Natsit voisivat perustaa mieluummin "White Power " pitserian naapuriin ja syödä laillisesti maahanmuuttajien elinkeinon ;) .)
Kuitenkin jokin raja on vedettävä pakolaispolitiikkaan:
Rikostilastot todellakin kertovat karun totuuden. Onhan niitä rikollisia ja raiskareita suomalaisissakin, mutta ottakaahan maahanmuuttajien tukijat ja puolustajat ihmismäärien suhdeluvut huomioon.
Toiseksi maahanmuuttajien käytös on jokseenkin todella ärsyttävää; Ollaan suorastaan todella ylpeitä erilaisuudestaan ja vilkutellaan pikkutytöille ja vähän isommillekkin. Toki viisaita ja mukaviakin joukosta löytyy vähintääkin suurinosa. Enkä minä näistä meidän naisistakaan mustasukkainen ole. Jos nainen ( on niin tyhmä ja haluaa vaarantaa itsensä yökerhosta löytyneen kanssa ja ) haluaa mustaa niin siinäpähän, enkä estä!
Mikä ajaa täysin yli maalaisjärjen on tämä KULTTUURIERO-keskustelu. Täsmennän vielä, että puolustellaan maahanmuuttajien tekemiä virheitä kulttuurierolla tukeutuen siihen, että se kuuluu heidän kulttuuriin ja tapoihin.
No, mitä sivistynyt länsimaalainen tekee matkustaessaan tuntemattoman kulttuurin alueelle. Ainakin minä ole niistä piireistä, missä ihmiset tutustuvan tuntemattomaan kulttuuriin ja ulkomaalaisten tapoihin lähinnä oman itsesuojeluvaistonsa takia (ja muokkaavat käytöstään vieraaseen kulttuuriin matkan ajaksi). JA en minä tarkoita näillä reissuilla Viron viinanhakumatkaa tai Espanian rantalomia, jossa suomalaiset ovat vähintäänkin kuuluisia päihteiden käytöstään. Toisaalta puolustaakseni suomalaisia tässäkin asiassa: Suomalainen juo aina omiaan ja paikallisille maksetaan tuosta lystistä! Täälläpä parhaat pakolaiset ovat täysin elintaso-pakolaisia valtion maksaessa koko hoidon.
Niin takaisin kulttuurieroihin, että miten tämä kulttuuriin mukautuminen ei onnistu sitten joiltakin pitkäänkään asuneilta maahanmuuttajilta. Rinnaistaisin tämän joukon suoraan eläimiin! EI eläin osaa muuttaa tapojaan tai toimiaan vaan käyttäytyy aikaisemmin opintun tavoin. Ihminen tai sivistynyt ihminen kylläkin osaa käyttäytyä tilanteen sitä vaatiessa!
Tämä on minun mielipiteeni jo liikaakin jauhetusta asiasta. Kumpikaan osapuoli ei ole täysin oikeassa ja ei tämä asia ainakaan pitseerioiden särkemisellä etene. Paras ratkaisu pakolaisten rikoksien hallitsemiseksi olisi pysyvä karkoitus heti ensimmäisestä rikos kerrasta! Suomen lakien mukaan käyttäytyvää maahanmuuttajaa ei missään nimessä pidä karkoittaa, vaan hommata hänelle sopivaa työtä vaikka väkisin!