Ilmainen

Pienistä koirista on huutava pula. Jos teillä on sopiva narttu, niin miksi ette tekisi sille pentuetta tai kahta. Jos samanrotuista sulhoa ei löydy, niin monirotuisen pentueen tekeminen on oiva vaihtoehto. Riski sairastua perinnöllisiin sairauksiin vähenee ja suurella todennäköisyydellä monirotuisesta tulee rotukoiraa tervepäisempikin.

Lisätietoa sekarotuisten hyvästä terveystilanteesta tästä linkistä:

http://www.koiranjalostus.fi/sekarotu.html
191410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Siis luinko/ymmärsinkö oikein!!!!!?????

Et vissiin ole tutustunut kodittomien koirien sivustoihin? Koiria ei tarvita yhtään enempää. Jo nyt on kodittomia todella paljon, ja huom. myös pienirotuisia!

Äänestä
  • tutustunut. Se olikin yksi syy kirjoitukselleni. Pienikokoisia koiria ei suomessa ole juurikaan saatavilla. Ei edes aikuisia, eikä varsinkaan pentuja. Ostajia kuitenkin olisi vaikka kuinka paljon.

    Äänestä

  • missä löytyy kodittomia kääpiö sekoituksia? voisitko ystävällisesti kertoa minullekkin? eipä ole kodittomien joukossa.

    Äänestä

Ei ole mitään järkeä ruveta teetättämään sekarotuisia pentuja! Kyllä niitä pieniä kääpiöpentuja on, mutta ihmiset eivät halua maksaa terveistä rotupennuista. Halvalla ja ilmaiseksi vaan halutaan! Noita sekarotuisia on pilvin pimein, samoin pentutehtailua. Myöskin heitteille jätettyjä pentuja. On vain ihmisten omaa itsekkyyttä haluta pieni pentu! Kyllä se sekarotuinenkin koira tarvitsee ne pakolliset rokotukset, joten kustannuksista ei paljonkaan ole eroa. Turha teetättää pieniä sekarotuisia tähän lisää vain ostajien takia. Järki hoi!

Äänestä
  • Ai miksi ei ole? Saiskos hieman perusteluja? Samalla voisit kertoa missä niitä pieniä koiria on pilvin pimein. Itse en ole niitä löytänyt. Suomalaisilta tarhoilta niitä en ainakaan ole löytänyt, virolaisista en ole kiinnostunut.

    Äänestä

  • perusteluja kirjoitti:

    Ai miksi ei ole? Saiskos hieman perusteluja? Samalla voisit kertoa missä niitä pieniä koiria on pilvin pimein. Itse en ole niitä löytänyt. Suomalaisilta tarhoilta niitä en ainakaan ole löytänyt, virolaisista en ole kiinnostunut.

    Olen todennut juuri tuon samaisen asian. kääpiökokoisia sekarotuisia pentuja ei ole kysyntää vastaavaa määrää. Pennuista ollaan valmiita maksamaan todella paljon. Summa tuntuu itsestäkin suurelta (600-800e) mutta se on vaan se kysynnän ja tarjonnan laki. Kaikille hinnalla ei oikeasti ole mitään väliä. Tuollainen summa kyllä jo karsii ostajistakin jyvät akanoista. Hyvä niin. Itsekin olisin valmis maksamaan pennuista pyydettävän hinnan. Jopa 800e.

    Äänestä

  • höh kirjoitti:

    löytyy, kun osaa etsiä nettisivuilta. Ja jos todella haluaa kääpiökoirapennun, niin ostaja on valmis myös maksamaan siitä. Joskus kasvattaja voi myydä halvemmallakin, jos pentu ei esim. täytä rotumääräyksiä tai muun syyn takia. Hinta kääpiöpennuista pyörii 1000 euron molemmin puolin. Myöskin on niitä, jotka joutuvat jostain syystä luopumaan aikuisesta koirastaan. Kannattaa jättää vaikka omat tietonsa löytöeläinpaikkoihin, sitten on Apula-palsta. Jos olet kiinnostunut kääpiörotukoirasta, niin Suomen kääpiökoirayhdistyksen sivuilta löytyy myös. Ja eihän hinta voi olla esteenä, jos koiran todella haluaa. Ja voihan sitä kasvattajan kanssa sopia sijoituspennusta, jolloin rotukoiran hinta sovitaan muulla tavoin Kennelliiton sopimuksella, kasvattaja ottaa vain takuusumman, tai jonkin hinnan sijoitukseen antamasta koirasta, ei siis koko hintaa. Joten kyllä rotukoirankin saa edullisesti, että tarvitsee noita sekarotuisia teetättää.

    Äänestä

  • oma seropi narttuni teki myös pennut mutta tuota syytä en oikein käsitä.. :) Ei pitäisi teetttää pentuja tuosta syystä!!!! >:/

    Äänestä

Et parempaan pystynyt?

Äänestä
  • Itse etsin sopivaa kääpiökokoista koiraa todella pitkään. Sijoituskoiraakin harkitsin, mutta näyttelytouhuihin sitoutuminen ei kiinnostanut. Yli puolen vuoden etsinnän jälkeen löysin oman pikku chihusekoituksen hintaan 700e ja en voisi olla tyytyväisempi.

    Äänestä

  • kimu kirjoitti:

    Itse etsin sopivaa kääpiökokoista koiraa todella pitkään. Sijoituskoiraakin harkitsin, mutta näyttelytouhuihin sitoutuminen ei kiinnostanut. Yli puolen vuoden etsinnän jälkeen löysin oman pikku chihusekoituksen hintaan 700e ja en voisi olla tyytyväisempi.

    maksaa sekarotuisesta 700 €. Siellä "kasvattaja" varmaan jo hykertelee hieroen käsiään yhteen ja suunnittelee pentutehtaan avaamista, ellei sitä jo ole olemassa. Ei voi kun nauraa ihmisille, jotka eivät tajua, että ihmiset jotka myyvät sekarotuisia monen sadan euron hinnalla, eivät ole muita kuin rahan ahneita kiskureita, jotka eivät välitä koiristaan tai niiden pennuista tipan tippaa. On mullakin sekarotuinen, hinta oli pyöreät 0 euroa, ja pentue vahinko. Emän omistajat ovat jatkuvasti yhteydessä meihin ja ovat kiinnostuneita pennuista.

    Mun mielestä on perkeleen hyvä, että jätit sen sijoituskoiran ottamatta. Jos ei osaa pätkääkään arvostaa sitä työtä, mitä kasvattaja tekee rotunsa eteen, ei sijoituskoiraakaan tarvitse ottaa. Miksi etsit edes sijoituskoiraa ? Halvempi hinta ? Voin kertoa, että maksoit nykyisestä seropistasi ainakin 550 € liikaa. Vaikka kuinka rakas on, et ainakaan koiraasi ostamalla jättänyt tukematta näitä pentutehtaita, joissa koirat jäävät vailla huolenpitoa ja hoitoa.

    Mäkin keksin, taidan alkaa kasvattamaan tän mun narttuseropin ja rotukoira uroksen kanssa pentuja. Jos tulis vaikka joka juoksusta 5 pentua ja jättäisin koirat madottamatta ja rokottamatta ja jättäsin muutaman koiran kotiin uusiksi jalostusnartuiksi tolle mun samalle urokselle, niin pianhan mä oisin tosi rikas. Jee! ihanaa! Enkä voisi olla tyytyväisempi.

    Voi ***** !

    Äänestä

  • tyhmää kirjoitti:

    ei rikastu. Kasvattaa sitten sekarotuisia tai rotukoiria, niin se on varmaan että sillä ei rikastu. Kyllä rahallinen rikkaus kasataan ihan muussa liiketoiminnassa.

    Äänestä

  • tyhmää kirjoitti:

    maksaa sekarotuisesta 700 €. Siellä "kasvattaja" varmaan jo hykertelee hieroen käsiään yhteen ja suunnittelee pentutehtaan avaamista, ellei sitä jo ole olemassa. Ei voi kun nauraa ihmisille, jotka eivät tajua, että ihmiset jotka myyvät sekarotuisia monen sadan euron hinnalla, eivät ole muita kuin rahan ahneita kiskureita, jotka eivät välitä koiristaan tai niiden pennuista tipan tippaa. On mullakin sekarotuinen, hinta oli pyöreät 0 euroa, ja pentue vahinko. Emän omistajat ovat jatkuvasti yhteydessä meihin ja ovat kiinnostuneita pennuista.

    Mun mielestä on perkeleen hyvä, että jätit sen sijoituskoiran ottamatta. Jos ei osaa pätkääkään arvostaa sitä työtä, mitä kasvattaja tekee rotunsa eteen, ei sijoituskoiraakaan tarvitse ottaa. Miksi etsit edes sijoituskoiraa ? Halvempi hinta ? Voin kertoa, että maksoit nykyisestä seropistasi ainakin 550 € liikaa. Vaikka kuinka rakas on, et ainakaan koiraasi ostamalla jättänyt tukematta näitä pentutehtaita, joissa koirat jäävät vailla huolenpitoa ja hoitoa.

    Mäkin keksin, taidan alkaa kasvattamaan tän mun narttuseropin ja rotukoira uroksen kanssa pentuja. Jos tulis vaikka joka juoksusta 5 pentua ja jättäisin koirat madottamatta ja rokottamatta ja jättäsin muutaman koiran kotiin uusiksi jalostusnartuiksi tolle mun samalle urokselle, niin pianhan mä oisin tosi rikas. Jee! ihanaa! Enkä voisi olla tyytyväisempi.

    Voi ***** !

    etpä tiedä kasvatus hommista sinä kerrassaan mitään.
    ei sillä rikastu, ja sekoitus pennuilla vielä vähemmän.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    etpä tiedä kasvatus hommista sinä kerrassaan mitään.
    ei sillä rikastu, ja sekoitus pennuilla vielä vähemmän.

    etkö tajua ironiaa??

    Äänestä

Hyi helvetti, tuo kuulostaa ihan sairaalta. Huutava pula?! Ihan kuin koirat olisivat jokin kulutustuote, joita tuotetaan kysynnän mukaan!
Jos ei pentua löydy, niin sitten on ilman. Ottaa toisen rotuisen tai isomman kokoisen jos niitä on kerran enemmän ja helpommin saatavilla. Ei koiria kuulu "tuottaa" hinnalla millä hyvänsä vain kysynnän vuoksi.

Äänestä

Joo on kyllä aivan käsittämätöntä maksaa sekarotuisesta koirasta tuollaisia summia. siis aivan älyvapaata. Miten ihmiset eivät tajua tätä! Sama koskee myös paperittomia koiria, jotka suomessa ovat aivan yhtä ja sama kuin sekarotuinen koira. Rotukoiralle kuuluu paperit. En olisi valmis maksamaan paperittomasta koirasta kuin sen 200e korkeintaan. Muu on täyttä ylihintaa.

Ihan itkettää katsoa, kuinka ostajat maksavat paperittomasta "rotukoirasta" yli 500euroa! Äly hoi! Ja toisekeen, te vain tuotte kaikenlaista hämärää bisnestä. Pantutehtailu esim. jatkuu niin kauan, kuin on tuollaisia ostajia, jotka ahneuksissaan haluavat pari satasta halvemman koiran, mutta unohtavat sen tosiasian, että ostavat täysin sian säkissä. Koira ei välttämättä ole puhdas, se voi olla pahasti sairas ja säästetty summa menee hetkessä moninkertaisena että saadaan koira kuntoon, jos edes saadaan.

Paperit eivät tarkoita sitä, että on käytettävä näyttelyssä. Ihan potuttaa nämä ihmisten ilmoitukset "ostetaan koira, mieluiten paperiton, sillä koira tulee vain kotikoiraksi" Voiko suurempaa munausta olla!!!!!!!!!!! Ottakaa selvää mitkä ne paperit ovat ja mitä varten ne on olemassa.

Äänestä
  • se on kyllä ihan totta, että ei pitäis ikinä ottaa sellasata pentutehtailtua koiraa, koska se on ihan väärin. mut jos itellä on jo koira, ni on niin helppo sanoo muille, että olkaa ilman sitte. Kyllä mä ainaki olisin valmis maksamaa vaikka 2000 euroa koirasta jos vaan olis sellaset rahat. Joka päivä melkein itken sitä, kun tahtoisin niin kovasti oman koiran, mut ei köyhä opiskelija saa ikinä kasaan mitään valtavaa summaa plus sitte ne kaikki muut kulut. Joten houkutus johonki vähän hämärämpäänki koiraan on kylä suuri (en oo nyt kuitenkaan sitä tekemässä, mutta silti). Ja isoa ei viitsi ottaa kun on pieni asunto, kuljen julkisilla, en oo mikään super himo lenkkeilijä ja tosiaan ruokarahavaratkin on pienet. Kuitenki mä tiiän, ettei kukaan vois ainakaan sen enempää rakastaa sitä koiraa, ku mitä mä rakastaisin, jos mä vaa jostain saisin sellasen. Elämä ilman koiraa ei ole elämisen arvoista.

    Äänestä

  • Paperit eivät todellakaan meinaa aina, että koira on joku näyttely valio tms. Paperit vain antavat hieman (huomaa sana HIEMAN!!) enemmän tietoa siitä, ketkä koiran vanhemmat ovat ja mitä koiran takaata löytyy. Sekarotuisesta et koskaan voi sitä tietää!!! Paperiton rotukoira(=sekarotuinen) tai puhdas sekarotuinen voi olla saanut pennut vaikka joka juoksusta (=pentutehtailua), mistäs sen tiedät jos näin on käynyt. Jos koiralla on rekisteripaperit, tiedät ainakin, ettei näin ole käynyt. (Lukee Kennelliiton rekisteröinti ohjeessa, smalla nartulle ei saa teetättää pentuja ennenkuin 10 kk on kulunut edellisestä pentueesta) Paperit on hieman (huomaa taas sana HIEMAN!) parempi tae pennun menneisyydestä. Ja saattaahan sitä innostua näyttelyistä, ym muista aktiviteeteista myöhemmin. (Mulla oli 5 pentua, yksi ostaja sanoi olevansa kiinnostunut näyttelyistä, neljä halusi vain "kotikoiraa". Nyt on asiat päin vastoin: Ne neljä käy näyttelyissä ja tuo yksi innokas ei ole käynyt kehässä kertaakaan...)

    Äänestä

Eikös se ole ihan sama onko se sekarotuinen, vaikko puhdasrotuinen, jos sen haluaa vain kotikoiraksi. Itse olen laittamassa ehkä kiinanharjakoiran ja brasilianterrierin sekoitusta (kun vain nyt pääsisin näkemään koiran niin voisin tehdä ostopäätöksen). Ihan varmasti joskus haluan sillä pennut teettää, ihan vain sen takia, että saisin itselleni siitä ainkin sen yhden pennun. Saattaa olla, että ennen sitä laitan sitten toista sukupuolta olevan puhdasrotuisen kiinanharjakoiran, jolloin voisin omalla koiralla astuttaa toisen oman koirani.

Tämähän nyt on vain tulevaisuuden suunnitelmaa, mutta kyllä olen melko varma, että vielä joskus niitä pentuja teetän. Itselle ainakin se yks ja sitten jos niitä tulee monta niin voinhan tietenkin myydä osan. Mutta en miksikään pentutehtailijaksi ala, vaan ehtona tulee olemaan se, että saan osallistua koiran elämään myöhemminkin. Jos koira lähtee kaemmaksi, niin saisin ainakin kuulla sen kuulumisia, sekä kuvia tulevaisuudessa.

Eli on niitä ihmisiäkin, jotka välittää oman koiransa pennuista ja haluaa tietää miten uudessa kodissa menee. Ei mitään pentutehtailua. Enkä tosiaan sitten koskaan myy koiraa sillai, että saisin siitä hirveät voitot, vaan sillä pohjalla, että koira pääsee hyvään kotiin (joka on pääasia!)!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vinkki. kirjoitti:

Pienistä koirista on huutava pula. Jos teillä on sopiva narttu, niin miksi ette tekisi sille pentuetta tai kahta. Jos samanrotuista sulhoa ei löydy, niin monirotuisen pentueen tekeminen on oiva vaihtoehto. Riski sairastua perinnöllisiin sairauksiin vähenee ja suurella todennäköisyydellä monirotuisesta tulee rotukoiraa tervepäisempikin.

Lisätietoa sekarotuisten hyvästä terveystilanteesta tästä linkistä:

http://www.koiranjalostus.fi/sekarotu.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu