Minusta tuli yksinhuoltaja kolme viikkoa sitten kun mieheni kuoli. OLKAA JUMALAUTA IHMISET TYYTYVÄISIÄ KUN LAPSILLANNE SENTÄÄN ON ISÄT!!
On se kumma
.....
151132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Voimia sinulle ja lapsillesi!
kaikki eivät ole olleet yhtä onnekkaita kuin sinä. Jaksamista sinulle.
voimia sinulle ja sinun lapsillesi.
itse olen samaa mieltä, että valittakka vasta sitten kun oikeasti olette yksinhuoltajia. kun toinen kuolee, niin lapsilla EI OLE sitä toista vanhempaa. ikävä kyllä nyky maailmassa ei oteta näitä oikeita tapauksia huomioon.
kuolemaa ja muuten vaan lätkimään lähtenyttä miestä toisiinsa.
On totta että toisilla asiat menee huonommin kuin toisilla. Usein ihmiset kuitenkin valittaa vaikka asiat ovat oikeastaan aika hyvin. Itsellänikin oli milloin mistäkin sanomista. Mieheni teki aina väärin. Joko liikaa tai liian vähän. Mutta jos vain olisin tiennyt olisin ollut tyytyväinen juuri siihen mitä minulla on. Nyt antaisin mitä tahansa että saisin mieheni takaisin kaikkine vikoineen.
eronneellakin varmasti, et miksei voinu olla pienistä asioista kiitollinen. Sen huomaa vasta sitten kun kaikki on menetetty.
Lapset olivat silloin pieniä. Alku vuodet tosi raskaita. Mutta kaikesta on selvitty ja elämä jatkuu. Mutta isää ei ole koskaan unohdettu.
Mietiskelin tässä, kun paljonhan on heitä, jotka ajattelevat pahasti yh:ista. Mietin, että miltähän sinusta ja muista saman kokeneista mahtaakaan tuntua, jos joku negatiivisesti kommentoi sinun "valintaasi" olla yh :( Varmasti menevät hiljaisiksi, kun sanotkin olevasi yh, koska olet jäänyt leskeksi.
No, nää nyt oli ajatuksia, joita kirjoittelin "ääneen"..
Paljon voimia sinulle ja lapsille!
Olen nuori, 22. Lapsia on yksi, 6 kk. Sitä tulee kaikkea mietittyä ja tuo on juuri sellainen asia joka kovasti harmittaa. Kaikki varmasti osaa ajatella mikä ihmisille tulee ensimmäisenä mieleen 22-vuotiaasta yksinhuoltajasta. Yhden yön juttu ja vahinkolaukaus... Jotenkin tuntuu että omaa "kunniaakin on loukattu". Mutta väittävät että surun keskellä kaikki ajatukset ja tunteet ovat sallittuja.
kananlihalle, kun luin vielä nupren ikäsikin :(
Keräät vain voimia sanoa suoraan kaikille päivittelijöille ja sonnanpuhujille. Olen sinua melkein 10v. vanhempi ja ehkä tuossa vuosi sitten opin itse vastaamaan älynväläyttelijöille siten, etteivät enää kehdanneet jatkaa.
suureen suruusi...tien myös mitä se on...ja sitä selittelyä varsinkin jos lapset vielä pieniä.Olen tosi pahoillani.Itse opein arvostamaan todella pieniä asioita,ja ihmettelen sitä,miten jotkut valittaa siitä,että isä lähtenyt..juuri niin-heillä sentään on isä,meillä vain tieto siitä,ettei iskä enää tule..voimia!!*halaa*
Valitettavasti moni isä ei osaa arvostaa perhettään ja lähtee kävelemään. Vapaus on jotain tavoittelemisen arvoista, vaimo ja lapset vaativat liikaa jne. Että aina ei auta, vaikka haluaisi perheen pitääkin. Voimia sulle.
mutta joskus tuntuu että leskillä ja varsinkin puoliorvoilla on helpompaa , kunhan suru hellittää.
on tieto siitä että isä ei ole hylännyt ja syy miksi on pois. toisin kun niin monilla hulttio isillä, jotka tuon taivaallista välittävät lapsistaan.
joutuu koko ikänsä olemaan syyttä hylätty.
no kaverini mies kuoli jäi lapset 3kk ja vähän vajaa 2 vuotta. Nyt kuoli kummitytön mies, jäi lapsi 1v 2kk. Että näinhän täällä voi käydä..
Otan kuitenkin osaa alkuperäiselle kirjoittajalle.
Suru helpottaa aikanaan, vaikka ei se varmasti siltä nyt tunnu. Ikävä jää jäljelle, ja muistot. Sekä lapsi.
Minun on vain hirvittävän vaikea niellä sitä, että minun pitäisi olla tyytyväinen siitä, että isä kiusaa minua ja lapsia. Minä olen vahva. Lapset eivät ole. He eivät ymmärrä miksi niinkin tärkeä ihminen kuin isä käyttäytyy kuten käyttäytyy. Julmuutta, henkistä ja ruumiillista väkivaltaa, jota en pysty kovin helposti todistamaan. Lapset pohtivat, mikä osa heissä on isää, ovatko he samanlaisia.
En todellakaan ole tyytyväinen että mieleltään järkkyneellä ihmisellä on isän oikeudet, eikä niitä voi kukaan häneltä riistää. Kun vahinko, jolla pystyn sen todistamaan tapahtuu, kaikki on myöhäistä.
Mies/isä/exä on ihan oikea hullu, psykopaatti. Hänen äitinsäkin tietää sen, mutta käyttää kaunisteltuja sanoja, pyytää minua antamaan miehelle anteeksi, ymmärtämään. Koko tuttavapiirimme tietää, että kaikki ei ole kohdallaan. Me olemme olleet varpaisillamme jo kauan. Vielä asia ei ole kokonaisuudessaan avautunut sosiaaliviranomaisille. Tässä sitä porskutetaan eteenpäin pelko perseen takana, tapahtuuko lapsille tai minulle jotain, ennen kuin nuorin täyttää 18. Nyt vain yritämme elää normaalisti, miellyttää miestä niin pitkälle kuin osaamme. Sitä kutsutaan sos.toimessa joustamiseksi.