arka/pureva kani

Meillä on vajaat 4 kk vanha tyttökani(kääpiöluppakorva).Alusta asti hän on ollut arka, mutta on kyllä toisaalta reipastunut. Antaa silittää kun on lattialla, antaa lasten pussata itseään tms. Ongelma tuntuu olevan me vanhemmat. Perheen isä otti kanin väkisin häkistä syliin (saimme sellaisen ohjeen)koska muuten häntä ei muuten olisi tänä päiväkään koskaan otettu).Pidettiin aina hetki sylissä, annettiin makupala ja päästettiin juoksemaan. Säännöllisesti jonkin aikaa joka päivä. Otto oli yhtä taistelua aina.Kunnes yhtenä kertana antoi ottaa hyvin ja parina seuraavanakin päivänä. Kiersi jalkojamme ja kujersi.Nukkui mahan päällä kun makasi lattialla.Tätä ammoista riitti kolme päivää, kunnes sama hankaluus alkoi jälleen. Tänään nyt sitten vapaan ollessaan hyökkäsi perheen isän käteen ja puri sitä kovaa,kun hän kutsui kania leikkimään pitäen kanin yhtä lelua kädessä.Kahteen eri kertaan teki tämä. Kani mm nuolee meidän 5-vuotiaan lapsen jalkoja, mutta ei koskaan meidän aikuisten. Pelkääkö kani tosiaan meitä niin paljon ja mitä meidän pitäisi tehdä? Toisaalta auttaisiko sterilisointi vai jos me olemme ongelma, niin mitä pitäisi tehdä toisin? Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta?
4385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Välttämättä kani ei ole arka, vaan alkava murrosikä tekee kanista reviiritietoisen ja täten hyökkäävän.

Äänestä
  • onko siis mahdollista että se menee ohi, vai auttaisiko ehkä sterilisaatio?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    onko siis mahdollista että se menee ohi, vai auttaisiko ehkä sterilisaatio?

    kani kannattaa aina leikata mikäli jalostus ei ole mielessä, tämä oli eläinlääkärin neuvo minulle. Leikkaus vähentää reviiritietoisuutta ja näin siis agressiota, myöskin toisen kanin ottaminen on myöhemmin helpompaa, mikäli sellaista haluaa.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    onko siis mahdollista että se menee ohi, vai auttaisiko ehkä sterilisaatio?

    Kyllähän tuo saattaa mennä ohikin, mutta leikkaus varmasti rauhoittaa kania.
    Meillä kokeiltiin kerran hampaita sormeen ja kani sai lentävän lähdön häkkiinsä...ei ole toiste kokeillut.
    Vaikka kania ei varsinaisesti saa rangaista voi sille tehdä selväksi mikä käytös on sallittua ja mikä ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Meillä on vajaat 4 kk vanha tyttökani(kääpiöluppakorva).Alusta asti hän on ollut arka, mutta on kyllä toisaalta reipastunut. Antaa silittää kun on lattialla, antaa lasten pussata itseään tms. Ongelma tuntuu olevan me vanhemmat. Perheen isä otti kanin väkisin häkistä syliin (saimme sellaisen ohjeen)koska muuten häntä ei muuten olisi tänä päiväkään koskaan otettu).Pidettiin aina hetki sylissä, annettiin makupala ja päästettiin juoksemaan. Säännöllisesti jonkin aikaa joka päivä. Otto oli yhtä taistelua aina.Kunnes yhtenä kertana antoi ottaa hyvin ja parina seuraavanakin päivänä. Kiersi jalkojamme ja kujersi.Nukkui mahan päällä kun makasi lattialla.Tätä ammoista riitti kolme päivää, kunnes sama hankaluus alkoi jälleen. Tänään nyt sitten vapaan ollessaan hyökkäsi perheen isän käteen ja puri sitä kovaa,kun hän kutsui kania leikkimään pitäen kanin yhtä lelua kädessä.Kahteen eri kertaan teki tämä. Kani mm nuolee meidän 5-vuotiaan lapsen jalkoja, mutta ei koskaan meidän aikuisten. Pelkääkö kani tosiaan meitä niin paljon ja mitä meidän pitäisi tehdä? Toisaalta auttaisiko sterilisointi vai jos me olemme ongelma, niin mitä pitäisi tehdä toisin? Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu