Lueskelin juuri tuoreimpia kirjoituksia ja aloin miettiä, että viitsiiköhän tänne enää laittaa edes mitään asiallista kun on niin alas vajonnut vähän koko palsta. Mutta toivossa on hyvä elää ja ajattelin kaikesta huolimatta yrittää. (=
Eli tässäpä tulee omat kokemukseni:
Meitä lähti 2 henkeä (21v. ja 23v.) kahdeksi viikoksi Sunny Beachille. Matkanjärjestäjämme oli Finnmatkat ja hotellimme Jantra. Ennen matkaa otimme hepatiitti-A rokotukset ja aloitimme maitohappobakteerien syönnin 2 pv ennen matkaa. Rahaa reissuun varasimme n.1400 euroa. Lähtöpäivämme oli keskiviikko, eikä mielestäni kummallakaan kentällä ollut mitään ylenpalttista ruuhkaa.
Lähtiessä koneemme oli myöhässä n.1½ tuntia, mutta siitä ilmoitettiin meille tekstiviestillä jo hyvissä ajoin samana päivänä. Mielestäni siis homma toimi loppujen lopuksi hyvin. Ja paluulento oli jopa vähän etuajassa, joten ei valittamista.
Matkaltamme lähdimme hakemaan lähinnä lepoa, lämpöä ja edullisia ostoksia - niitä myös saimme. Kahden viikon aikana parina päivänä satoi pienen hetken, mutta se oli lähinnä helpotus, koska muutoin oli paahtavan lämmintä (varjossa n.30 astetta).
Monet kirjoittivat täällä, että 2 viikkoa on aivan liian pitkä aika ja ehtii tulla tylsää. Meille näin ei käynyt. Kuten jo sanoin; haimme myös lepoa. Kaksi viikkoa oli juuri sopiva aika. Ehti kiertää kaikki haluamansa paikat, mutta pystyi huoletta pyhittämään muutaman päivän pelkälle löhöilylle ja rentoutumiselle. Itselleni olisi yhdessä viikossa tullut pienoinen paine siitä, että ehdinkö tehdä kaiken, mitä olin suunnitellut. Nyt ei tarvinnut suunnitella etukäteen mitään, koska aikaa oli riittävästi. Ja pitemmässä ajassa sai mukavamman rusketuksenkin. ;)
Jantra on kolmen tähden hotelli ja mielestäni siinä on arvostelu ihan kohdallaan. Hotelli oli tyylikäs ja siisti. Perussiivous (vuoteiden petaus, lattialla lojuvien vaatteiden viikkaus, kylpyhuoneen pesu ym.) suoritettiin päivittäin. Pyyhkeet vaihdettiin 2-3 kertaa. Ja omia pyyhkeitä oli mukana 3kpl/hlö. Aamiaisessakaan ei mitään valittamista. Joka aamu sain masun täyteen.
Mutta ei mitään niin hyvää, ettei jotain pahaakin. Jantra oli aivan täynnä ruotsalaisia ja norjalaisia nuoria, jotka sikailivat pikkusen liikaa (oksentelua ja lasiesineiden heittelyä parvekkeelta 10. kerroksesta jne.) ja pitivät häiritsevää meteliä aina aamuviiteen asti. En kuitenkaan antanut sen pilata muutoin hyvää lomaani.
Rahaa vaihdoimme aina tarpeen mukaan (50-100 euroa kerrallaan) vain ja ainoastaan Crownin vaihtopisteissä, joita on suunnilleen joka nurkalla. Kotiin palatessa meillä oli vielä n.200 euroa taskussa, eli ei aina kaikki mene, mitä mukana on.
Ravintoloita oli paljon ja monen tasoisia. Sekä hinnoiltaan että laadultaan. Silti en kertaakaan kokenut niin suurta pettymystä, että jaksaisin tässä avautua sen enempää. Lyhyesti: ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi - ainakin minulle. Maistoimme jopa surullisen kuuluisaa majoneesia ja vakavilta vatsaoireilta vältyttiin. Yhdyn moneen edelliseen puhujaan:Kanakebab oli aivan ykkösjuttu! (etenkin jos halusi jotain nopeaa, mutta täyttävää)(= Harmi etten ole Suomessa törmännyt vastaavaan herkkuun.
Kohde ei mielestäni sovi henkilölle, joka kaipaa luonnonrauhaa,erikoisia lomakokemuksia, tai haluaa löytää joka päivä jotain uutta ihmeteltävää. SB on täysin turisteille tehty alue eikä siellä sinänsä ole mitään nähtävää. Himobailaajille, auringonpalvojille (säästä riippuen ;)) ja huolettomille shoppailijoille SB on ihan onnen omiaan.
Melko paljon sai täällä lukea huonoakin palautetta SB:stä, mutta en tiedä kävikö itselläni vain hemmetin hyvä säkä vai mitä, mutta pidin paikasta ja sain lomaltani kaiken mitä halusin. Jos joku haluaa lisätietoa kohteesta tai hotellista, vastaan mielelläni.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Viestistäsi huomasi,että olitte lähteneet matkaan aivan oikealla asenteella ja avoimin mielin.Niinkuin matkalle pitää lähteäkin ja ottaa huomioon millaiseen paikkaan on menossa.
Ja ainahan sitä jotain negatiivistakin tulee vastaan mutta kuten sanoit miksi niillä lomaansa pilaamaan.
Kiitos hyvästä kertomuksesta.:)
Kiva kuulla välillä positiivistakin palautetta.. Samoja asioita itsekkin lähden lomaltani hakemaan, pientä hengähdystaukoa pitkän työputken jälkeen.
Se on asenteesta kiinni miten kaikkeen suhtautuu, odotan innolla kuitenkin lomaani, ja varmaan se hienosti meneekin!!
Hyvää matkaa kaikille muillekkin Bulgariaan lähtijöille!
Kiva kuulla lomasi onnistuneen,itse matkailen aina positiivisella mielellä enkä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa paikan valintaan...eli parin viikon päästä SB:lle ja sitten tammikuussa vähän kauemmas eli Thaimaahan.
Lomahan on aina loma olipa missä tahansa!
Kiitos paljon realistisesta kertomuksestasi. Olit selvästikkin saanut matkaltasi sen, mitä lähdit sieltä hakemaankin. Se on oikein!
Me lähdemme puolisoni kanssa alle viikonpäästä Sunny Beachille ja olen päättänyt, että satakoon vaikka vanhoja mummoja niin se ei minun matkaani pilaa. Pääasia, että pääsee kotoa hetkeksi pois ja näkee taas yhden uuden maan ja sen kulttuurin (vaikka se SB:llä onkin vain turisteille suunnattua). Hepatiitti rokotukset ja maitohappobakteerit on, mutta jos mahatauti iskee, niin sitten se iskee, haetaan apteekista lääkettä.
Moni on sanonut täällä, että vain köyhät matkustaa Sunny Beachille, minusta asia ei ole suinkaan niin. Olen onnellinen kun sain matkan edullisesti, rahaa jää nyt sitten muuhunkin, vaikka uuteen matkaan! Jos oikeasti on vähäinen varallisuus, silloin tuskin on ensimmäisenä hankintalistalla matka vaan ihan elämän perustarpeet.
No oli miten oli, niin hauskaa matkaa kaikille! Opalissa tavataan!
Oletko siis menossa Hotelli Opaliin? Ollaan menossa ko. hotelliin 22. pv ja kaikki kokemukset hotellista kiinnostaa?
Niin ja keskustelun avaajalle pisteet loistavasta kirjoituksesta!
Oltiin Opalissa heinä-elokuun vaihteessa. Mielestäni oikein hyvä hotellivalinta. Uusi, siisti hotelli ja henkilökunta ystävällistä. Huone tilava ja sänky oikein mukava nukkua (harvinaista). Aamupalalla syötävää ihan riittävästi. Paikkana rauhallinen vaikkakin lähellä keskustaa. Keskustaan mennessä piti ylittää vilkaasti liikennöity tie. Ainoa miinus koko reissussa oli meno matkan passintarkastusjonotus: 2 tuntia täpötäydessä kuumassa hallissa keskellä yötä ja kyynärpää taktiikalla eteenpäin. Enpä ole ennen moista kokenut. Aurinkoista lomaa toivotellen!
Kiitos tiedoista, tuosta lentokenttätoiminnasta olen jo kuullutkin... ;) Saapa nähdä millanen tivoli siellä on odottamassa.
Hotelli ei taida olla ihan sellainen bilettäjien majoituskohde? Hyvä niin.
kerrankin asiallinen juttu...ei mitään pilailua! 10 pistettä!
Kiitos ihanasta kertomuksesta. Olen lähdössä 22.8. Matkakuumetta jo pukkaa.