Meillä on läänin kallishintaisin, koiran hyvinvointia arvostava koirahoitola.
Silti yli puolet asiakkaistamme on sekarotuisia.
Nämä koiransa halvalla ostaneet tai jopa saaneet asiakkaat ovat valmiita maksamaan koiraläheisestä hoidosta mieluummin kuin laittamaan lemmikkinsä halvempaan, mutta eristetympään hoitoon tai vaivaamaan naapureita ja tuttujaan.
On aivan järjetöntä väittää, että vain köyhät hankkivat sekarotuisia koiria. Meille moni sekarotuinen tuodaan Volvon maasturissa säkki Hill'siä tai Nutro's Choisia mukanaan. Lisukkeena kanan rintafilettä ja paistijauhelihaa.
Kyllä koiran kuin koiran arvo on hyvälle isännälle mittaamaton, oli alkuperä mikä tahansa.
Silti yli puolet asiakkaistamme on sekarotuisia.
Nämä koiransa halvalla ostaneet tai jopa saaneet asiakkaat ovat valmiita maksamaan koiraläheisestä hoidosta mieluummin kuin laittamaan lemmikkinsä halvempaan, mutta eristetympään hoitoon tai vaivaamaan naapureita ja tuttujaan.
On aivan järjetöntä väittää, että vain köyhät hankkivat sekarotuisia koiria. Meille moni sekarotuinen tuodaan Volvon maasturissa säkki Hill'siä tai Nutro's Choisia mukanaan. Lisukkeena kanan rintafilettä ja paistijauhelihaa.
Kyllä koiran kuin koiran arvo on hyvälle isännälle mittaamaton, oli alkuperä mikä tahansa.
Vastaukset 78
Vanhimmat
löytyy ihmisiä.Mutta %:na sun asiakasmäärä on varmaan hyvin pieni sekarotusista.Osa niistä päätyy pitkään hoitoon jonnekkin löyteläinkotiin tai kadulle tai metsään.
Ei köyhät hanki sekarotusia, vaan tyhmät ihmiset ja välinpitämättömät.Ne viisveisaa siitä mitä sen koiran emä on joutunut kokemaan.
Ja onko mikään mittari kuka vie koiransa hoitoon johonkin kalliisen paikkaan vai tuttavalle??
Me mielluummin maksetaan enemmän lomamatkasta,että koirat voi olla mukana.
niin selvennän, että eivät sekarotuisten omistajat ole järjestään välinpitämättömämpiä tai koiraansa huonosti pitäviä ja rotukoiran omistajat jollakin lailla järjestelmällisemmin aina koirastaan huolta kantavia.
Koira kuin koira on edelleen koira. Oli se hankittu mistä tahansa.
En suosi kumpaakaan leiriä, minulle jokainen meille tuleva koira on aina yksilö papereistaan tai paperittomuudestaan riippumatta ja ansaitsee parhaan mahdollisen paapomisen ja hoidon.
Ei saa nyt ymmärtää, että puoltaisin jollakin lailla sekarotuisten tai paperittomien koirien tehtailua. Päin vastoin, puhun aina positiivista koirien leikkauttamisesta kun se on mahdollista.
Tehtailu on aina pahasta. Kaikessa. Laatu eittämättä huononee ja yksilöt kärsivät, oli kyse sitten pentutehtailusta tai massahoitoloista.
Paras loma koiralle on aina olla isäntäväen kanssa reissussa. Mutta jollei se ole mahdollista, on löydettävä jokin toinen mahdollisimman hyvin koiran tarpeita tyydyttävä ratkaisu.
Ei mitään piilomainontaa tälle palstalle,pistä tonne torille se ilmotukses siitä hoitolasta.Täällä ei saa mainostaa.
ei ollut tarkoitus mainostaa, vai olisiko pitänyt olla kirjautumatta?
Ei sun nicki vaan se kuinka kerrot koiraläheisestä hoidosta jne,siinä selvä mainos joka ei liity mitenkään sekarotusiin ja rotukoiriin.Ylläpito saa päättää onko mainos vai ei.
Eikö minulla siis elinkeinonharjoittajana ole oikeutta omiin kokemuksiini perustuviin mielipiteisiin???
Enhän maininnut mitään nimiä, en edes paikkakuntaa.....
Ja yksityishenkilönä saisin puhua vaikka kuinka paljon pehmeän linjan koirankäsittelystä ja mainita hoitoloita ja kenneleitäkin nimeltä?
Se paikkakuntahan näkyy galleriassa ja kyllä noita teidän hoitolan mainoksia on aikasemminkin ollut joten toi Koiramäki-nimi on kyllä tuttu.
Jos yli puolet asiakkaista on sekarotuisia, niin kyllä ne prosenteinakin katsoen muodostavat aikas ison määrän. :-))
Miksi noin hyökkäävä tyyli sekarotuisia ja niiden omistajia kohtaan. Sekarotuisen emä on kokenut ihan samat jutut kuin rotukoirankin emä. Sitä on voitu hoitaa jopa paremmin kuin vastaavaa rotuemää.
Sekarotuisen hankinnassa ei ole mitään typerää tai tyhmää. Päinvastoin, sekarotuinen on viisaan ihmisen valinta. Kohtuulliseen hintaan hyvä koira.
olla rekisteröitymättä.
No et tietenkään rekkaamattomana, ainakaan tässä mainosjkampanjassasi, eihä kukaan olisi tiennyt muuten mistä hoitolasta on kysymys, älä nyt pidä ihmisiä tyhmänä.
vaan sitä ihmeellistä käsitystä, joka joillakin sitkeästi on, että kaikki ei-rotukoirien omistajat eivät välittäisi koiristaan yhtä paljon kuin rotukoirien omistajat.
Roolini vaihtoehtoisen metodin koiranhoitajana antaa eittämättä tarpeellisen näkökulman tähän asiaan valottaessaan epämääräistä uskoa, että sekarotuisten koirien omistajat ovat rahattomia ja piittaamattomia koiriensa hyvinvoinnista.
sinä nyt et anna oikkee herttasta kuvaa itsestäs koirahoitolan hoitajana, lokeroit asiakkaasi, jopa sillä näyttää olevan sulle merkitystä mikä merkki siellä auton perseessä on ja minkä merkkistä ruokaa asiakkaasi kantaa mukanaan. miun käyttämässä hoitolassa sisältyy koirani omaruoka hoito hintaan, ruoka-merkkiä kysyy varaaksen yhteyvessä, no se onkii noita alemmanluokan hoitoloita, johon voi häpeemättä ajaa ooppelilla pihaa ton rotukoiran kanssa.
Eiks sun hoitola oo se joka päästää ne hoitokoirat rauhotusaikana lenkillä juokseen lain vastaisesti pitkin pusikoita?
Et ymmärtänyt pointtiani. Vähät välitän automerkeistä tai ruokamerkeistä. Meillä käy kaikenlaista porukkaa, kaikki yhtä tervetulleita.
Pääasia ja suurin ilon aihe on tavata koiranomistajia jotka todella välittävät koirastaan, oli se minkälainen tahansa, ja ennen kaikkea onnellinen koira, josta huomaa, ruokamerkistä riippumatta, että se elää rakastetun lemmikin elämää.
Nämä rahaviittaukset annoin ainoastaan murtaakseni käsitystä siitä, että sekarotuisten koirien omistajat olisivat aina huonotuloisempia tai huonommin koiriaan kohtelevia kuin muut.
Meillähän on itselläkin 91-mallinen peruspösö.
Vanha, mutta toimiva kosla, eikä vaihdeta ennen kuin on pakko.
kun hankin sekarotuisen koiran.
sekarotuisessa on se hyvä puoli että ne ovat terveempiä kuin puhdasrotuiset pitkälle jalostetut rodut (ei pahalla ketään kohtaan.
mitä ihmettä sinä tarkoitit että sekarotuisen emä on joutunut kokemaan? niin mitä kokemaan?
vahinkoja sattuu ja silloinko sinun mielestä pitäisi nämä sekarotuiset pennut lopettaa vai? mitenkä sinä voit määritellä mikä koira on arvokas ja mikä ei? sinähän silloin määrittelet että täydellisyys on arvokkaampi kuin epätäydellisyys. tietenkin jokaisella on oltava omat mielipiteet mutta onkohan tuo sinun mielipiteesi ihan nyt loppuun asti mietitty.
aloitustasi. Sinulle tuntui olevan hyvinkin tärkeää millaisilla autoilla sinne tullaan ja mitä ruokamerkkiä takakontista löytyy. Vai kärjistäen kerroit. Ikävä kuva tuli tänne asti viestistäsi. Liekö sinulle sitten sen hyvän hoidon mittapuu raha? Minulle ei ole. Meillä toki syödään laadukasta kuivamuonaa koska niin pääsen itse helpoimmalla, mutta ystäväni käyttää noita markettimerkkejä ja valmistaa itse koirilleen ruokaa aina keksejä myöden. Kuitenkin hänen koiransa ovat loistavasti hoidettuja.
Mainokseksi myös minä otin kirjoituksesi.
aloittajan tekstistä! Vaikka hän nyt itse on nimenomaan vielä selventänyt - mikä nyt minusta oli muutenkin päivänselvää - että ei hänelle todellakaan ole mitään väliä sillä, millä AUTOLLA heille koira tuodaan, tai minkäNIMISTÄ ruokaa se syö!!
Ihan mielenkiinnosta kysyn teiltä jotka olette takertuneet näihin yksityiskohtiin ja rikas-köyhä -asetteluun: luetteko te koskaan esim. pakinoita? Suosittelen niitä lämpimästi! En väitä, että aloittaja on mitään pakinatyyliä hakenut kirjoitukseensa, mutta pakinoita lukiessa ainakin oppii väkisin ymmärtämään kirjoittajan jopa äärimmäisen kärjistyksen. Joskus pitää se asia etsiä esimerkkien läpi, eikä näihin esimerkkeihin auta takertua, muuten menee homman juju sivu suun.
jos väärän kuvan saitte.
Halusin vain asiallisesti osallistua keskusteluun
kerrankin, kun oli pointti annettavana. Tarkoitus ei ollut mainostaa. En kalastele asiakkaita, niitä meille tulee tasaiseen tahtiin ja käydään seulalla lävitse.
Jos tunnet toimintaamme, voit tehdä nopeat laskelmat ja käsität, ettei tälläinen toiminta tällä koiramäärällä voi olla rahastusta.
Vai kuinka monta muuta tunnet, joka tekee hommia 24H/vrk, kahden ihmisen voimin ja antaa kotinsa käyttöön tuolla maksimaalisellakin tulollamme miinus verot ja alvit ja muut.
" Vähät välitän automerkeistä tai ruokamerkeistä"
äläs ny naurata, jos et välittäs niist, nii et niit tänne kirjais.
Mulla käy firmas paljon asiakkait autoil, mutten yhenkään automerkkiä oo ees huomioinnu vaik seisoovat tuos parkis ikkunani alla.
Jos rotukoira synnyttää vaikka 3 pennut parin vuoden välein ja seropi 3 pennut joka juoksusta niin kumpi emä joutuu koville?Tiedätko sinä montako pentuetta sun koiran emällä on ollut?Mutta kukapa sitä miettii mistä ne pennut tulee.Hehkutetaan vaan kun ne on terveempiä.Jos jollakin on terve rotumääritelmän mukainen rotukoira niin varmaan teettää puhtaat pennut,mutta jos siinä on jotain vikaa niin sit riittää naapurin Musti.
Uskon,että tämänpäivän sekarotusista on suurin osa näistä tehtaista,lehdessäkin oli juttua miten pentutehtaat on lisääntynt.
Mutta eihän tähän enää auta mikään kun euroaikana seropista maksetaan summia mitä markka-aikana kukaan ei olisi maksanut.
Minun mielipide on ihan loppuun saakka mietitty ja mulle kelpaa vain puhdasrotunen palkituista rotumääritelmän mukaisita vanhemmista oleva pentu.
Ennen vanhaan jopa emäkin lopetettiin jos sen astu toisen rotunen uros kun oli luulo,että narttu menee pilalle eli suhtautuminen sekarotusiin on aika paljon muuttunut ja kun niistä maksetaan ihan sama kun puhtaista niin se on tuonut nämä tehtaat.
Tietenkin kaikki valmiit koirat on arvokkaita enkä minä seropeja vihaa,mutta miten kukakin on maailmaan saatettu on ihan eri asia.
sekarotuisuus on toisten mielestä luonnotonta ja pahaa, ja tietyntyyppisen puhtauden ihannointi saa joskus järjettömiä piirteitä kuten nyt vaikka natsileirit. Koirien maailmassa ei ole arvoeroja yksi- ja monirotuisten koirien välillä. Ei myöskään kaikkien koiranomistajien maailmassa. Miksi aina verrataan niin päin, että seropinartuilla on jotenkin huonommat oltavat kuin puhdasrotuisilla, ja että niillä tehtaillaan pentuja? Pentutehtailua ei saa hyväksyä eikä tukea, mutta eihän alkuperäinen kirjoitus liittynyt siihen asiaan millään tavalla! Siinä nimenomaan esitettiin se puoli asiaan, että sekarotuisistakin koirista huolehditaan erittäin hyvin, ettei nyt joku luulisi, että maailma on niin mustavalkoinen kuin Sinä annat ymmärtää! Ympärillä sattuu joskus "vahinkoja" koirien kanssa, ihan puhtaita koiria joilla ei ole ollut tarkoitus teettää pentuja, mutta lemmenliekki sattuu leimahtamaan puskan takana, ja tuloksena on monirotuisia pentuja. Ja näistä huolehditaan, ja etsitään aikanaan hyviä koteja, ei rahastusmielessä koska eihän semmoinen ole ollut alunperinkään tarkoitus, vaan siitä syystä että ihmisellä on oltava vastuuntuntoa ottaakseen hoitaakseensa myös yllättävät asiat elämässä! Nartun ja pentujen asianmukainen hoito ja siihen liittyvät kulut ovat tämmöisessä tapauksessa yksi monien yllättävien menoerien joukossa matkan varrella. Ja miten monta tämmöistä tarinaa onkaan, joissa pentukatras jää monesti kyseisen emän ainoaksi, eli tehtailusta ei ole tietoakaan. Ja pennut voivat saada erittäin onnellisen ja täyspainoisen koiranelämän, eikä niiden itse tarvitse koskaan tuntea ja tietää etteivät ne ole "minkään arvoisia".
selityksen tälle:
Ei köyhät hanki sekarotusia, vaan tyhmät ihmiset ja välinpitämättömät.Ne viisveisaa siitä mitä sen koiran emä on joutunut kokemaan.
Itselläni on seropi, kuten varmaan tiedät. Minä veisaan ja paljonkin siitä, mistä koirani on tullut. On totta, että Davy on ns. Suomesta pelastettu koira, elinolot olivat tälle koiralle kurjat. Mutta tehtailusta tai muusta sellaisesta ei ollut kyse, vaan ihan koirien "mielipide-eroista". Ja Davy tuli minulle aikuisena. Miten voit yleistää noin rankasti asian, että seropien omistajat ovat tyhmiä ja välinpitämättömiä?
En suinkaan omaa rakasta, rahassa mittaamattoman arvokasta koiraani ole ottanut vain, koska "haluun ny niinku koiran", vaan siksi, että koiralla olisi hyvä olla. Ja niinkuin onkin.
oirani emä on erään tuttavani koira. joten kyllä tiedän monetko pennut se on tehny eli yhdet. leikattiin heti kun oli mahdollista.
pentutehtailu on väärin enkä todellaakaan hyväksy moista mutta sinun kirjoitelmasi kuulosti vain niin.... jyrkältä..
ei kaikkea voi yleistää. siis ei kaikki seropi pennut todellakaan ole mistään pentutehtailusta.
niin KAIKKI koirat polveutuvat susista jotka kivikaudella hakeutuivat ihmisten joukkoon nälissään ja kesyyntyivät ajan myötä ihmisen huolehtiessa niistä. joten jos tarkemmin ajatellaan asiaa niin onko yksikään koira loppuin lopuksi tällainen "puhdas-"/ "moni"rotuinen.
kiitos ursa. oli hyvä ja selkeä mielipide =D
ja luin itse vielä noi omat viestit ja kyllä niissä viittaan tehtaisiin ja niistä ostaviin ihmisiin.Sekarotusia on ollut kautta aikojen,myös sillon ennen vanhaan,mutta se oli eri kun nyt.
Pentutehtaitten tuotanto on niin suuri ,että en varmaan paljon valehtele jos veikkaan,että puolet tänäpäivän myytävistä pennuista on tehtaista.
Eli tämänpäivän ostajan pitää olla tarkka mistä pennun ostaa,vai mitä??
ja kiitos vielä tarkennuksesta. :)
Niin hyvinvointia arvostavaa ja kallishintaista hoitolaa ei ole, jolle minä koirani luottaisin, EI ja EI!
Jos ja kun koirani tarvii hoitajaa, niin koirani hoidetaan ehdottomasti omassa kodissamme, luotettavien tuttujen eläirakkaitten sukulaisnuorten avustuksella. Ja se ei ole heille mikään VAIVA, vaan ilo !
PS.
Ai niin kyllä minäkin maksan koirieni hoidosta oikein hyvinkin, tottakai koirieni hyvinvoinnista, vaikka nuo nuoret eivät haluaisi ottaa sitä rahaa ollenkaan.
olen sukuni outous,kukaan muu ei harrasta ja vain pari omistaa edes koiran,ei ole toivoakaan että kukaan tulisi koskaan kotiin hoitamaan.Hoitoloista mulla on vaan hyviä kokemuksia ja iloisen oloisia koiria olen saanut kotiin,mun käyttämä hoitola on tuossa muutaman kilsan päässä täysin maaseudulla,koira voi olla toisten koirien kanssa jos on kiltti,tilat on siistit ja tarhat isot =)
ihmistä en uskalla kotiin ottaa koiria hoitamaan kuten en lapsianikaan.
Ei tarkoitus ollutkaan rehvastella hinnalla, vaan jakaa kokemuksiini perustuva tieto siitä, että sekarotuistenkin koirien omistajissa on paljon niitä ihmisiä, jotka todella haluavat koiralleen parasta, aivan kuten rotukoirienkin omistajissa.
Nämä meillä koiria hoitavat nuoret ovat ihan lähisukua, heillä ei itsellään ole koiria vaikka haluaisivat, koska perheessä yhdellä on allergia,
sentähden käyvät paljon meillä muutenkin kun tykkäävät ihan hirveästi koirista, (sukuvika ;))
eivätkä saa omaa koiraa.
En minäkään luottaisi vieraalle koiria ja kotiani.
noin,eivät vaan ole koira-ihmisiä,eivät inhoa mutteivät rakastakkaan =(Nooh,onneksi on tuo hoitola tuttu ja ehkä kerran vuodessa yhtenä viikonloppuna on sitä tarvittu,samaa hoitolaa olen pääsääntöisesti käyttänyt niin kauan kun on ollut koiriakin.
Toihan on ihan hyvä ratkasu myös, kun on tuttu ja luotettava hoitopaikka.Koirillekkin tuttu.
Tutustumalla ensimmäistä kertaa ja sitten toista jne... Sitä tutummaksi tullaan, mitä enemmän tekemisissä ollaan.....
oikeassa. Minäkin maksan mielelläni koirani yksilöllisestä ja varmasta hoidosta jos hoitolaa tarvitsisin. Kaun aikaa sitten jouduin viemään koirani erääseen Keski-Suomalaiseen koirahoitolaan ja hain ne sieltä n. tunnin kuluttua pois kun ajattelin tarkemmin niitä tiloja.
Pois hakiessani ei ketään ollut paikalla ja koirat navetassa häkissä. Jätin vuorokausimaksun häkin oveen ja katosin paikalta.
Mutta jos tietäisin hyvän ja varman hoitolan tottakai käyttäisin sitä jos tarve vaatii. En ole rikas enkä kai ihan köyhäkään rahallisesti mutta kaksi aarretta omistan ja niistä toinen on kovasti sekarotuinen=)
Tärkeintä on pitää hyvää huolta ja rakastaa koirulia, tarjota sille ansaitsemansa elämä ja toveruus rotuun tai hintaan katsomatta.
ja nk. isot menemiset on jätetty väliin. Esim. keväällä oli tarjolla laivaristeily, kun ei koiraa saanut ottaa mukaan, jätin koko reissun väliin. Koiran saa viedä laivaan, jos on määränpäässä poistumassa, risteilylle ei. Tarkoitus oli viedä lapsia n. 10v tutustumaan laivamaailmaan.
aloitus käsitteli sen luulon poistamista, että halpaa koiraa ei arvostettaisi yhtä lailla kuin kallista.
Ei ollut kyse gallupista, mihin koiraa viedään tai ollaan viemättä hoitoon.
Edelleen, Koira kuin koira on yksilö ja hyvälle omistajalle yhtä rakas, olivat sen lähtökohdat millaiset tahansa (huippukennel-löytöeläinkoti).
Aina on olemassa hirviömäisiä koiranomistajia, niin rotu, kuin sekarotuistenkin parissa.
Korkea koiran hinta ei takaa hyvää kotia. Joillakin on rahaa, muttei sydäntä ja joillakin se on kaikki toisin päin.
Olen tavannut koiralleen huikean, koiramaisen ilontäyteisen elämän tarjoavia sekarotuisten omistajia, kuin myös epäoikeudenmukaisia ja kyvyttömiä kalliiden rotukoirien omistajia.
Rahalla ei ole merkitystä aina. Koiraa voi paapoa ja rokotuttaa ja pitää upeasti huolta, vaikka se olisikin ilmaiseksi saatu.
Pistää mietimään rotukoirien omistajia että asenne rotukoiriin ja isäntiinsä on aika ikävä,et mitään positiivista sano niistä rotukoira-asiakkaista.
Me ei taideta olla toivottuja asiakkaita teille.
Ja hintaa korostat että teillä kallein paikka,rahastat siis ihmisten halulla saada koira hoitoon matkan ajaksi pistäen taksat huippukoviksi.
Sepä näkyy jo täällä keskustelupalstalla miten erilaisia me ihmiset ollaa. Toisilla on sydäntä ja elämän viisautta...sitä sielun sivistystä. Toiset ovat luonnostaan ilkeitä ja pahoja. Jotkut vaan nuoria ja kokemattomia. Meitä on joka lähtöön myös eläinten kanssa olemiseen. Pahinta ihmislaatua on se joka luulee olevansa aina oikeassa eikä tarvitse elämässään kompromisseja.
Ja kuten koirakko on useaan otteeseen yrittänyt selittää on ihan oikeitakin ihmisiä olemassa- oli rikas tai köyhä.
anteeksi koiramaki eikä koirakko=)
minäkin teen. Ja olen samaa mieltäkin kanssasi asiasta. Ei se mikään edellytys sille rakastamiselle saakaan olla että se koira maksaa maltaita taikka on joku "rotukoira".
Koiran pitääkin hankkijalleen olla "rakas", "rakkaampi" "rakkain". Kenelle mitäkin, mutta vihata sitä ei saa jos sellaisen ottaa. Vihaansakaan siihen ei saa purkaa, ei se mikään jätastia ole johon puretaan kiukku ja viha silloin kun sitä jostain tulee.
Itsellänikin "ilmaiset" koirat mutta maailman parasta huolenpitoa saavat, kaikkien herkkujen kera(aina välillä) ruokaa, ulkoilua riittävästi. Rokotukset, eläinlääkärit, madotukset ja kaikki muukin joka huolenpitoon eläimestä liittyy asiaan.
Rakastan koiriani ja minulle ne ovat tärkeimmät olennot maailmassa, ovathan ne minun ystäviäni ja saan niiltä rakkautta ja PALVONTAAkin jota en ole koskaan ihmiseltä saanut(en ainakaan muista). Koirat ovat ikionnellisia kun tulen jostain kotiin, toisin kun monet ihmiset jotka ovat naama nirpallaan kun näkevät minut. Ihmisistä en niin nykyisin enää pidäkään, mutta koiriani rakastan.
Olen viesteissä käsitellyt ainoastaan sekarotuisten koirien ja niiden omistajien aliarvioimista. Enhän ole rotukoirien omistajista puhunut ollenkaan...
Meillä kaikki tulijat ovat rodusta tai roduttomuudesta riippumatta samanarvoisia ja onneksemme mukavia, sekä ihmisiä, että koiria.
Itselläni on rotukoira, paperillinen ja kunnon käyttövaliokennelistä suoraan pentuna ostettu.
Olen siis rotukoiran omistaja itsekin.
Rahasta puhumalla vain korostin myös sekarotuisten omistajissa olevan hyvätuloisia, toisin kuin useasti luullaan.
Olen useasti lukenut viestejä täällä, joissa viitataan kaikkien sekarotuisten omistajien olevan niin piittaamattomia tai huonotuloisia, etteivät rokotuta tai madotuta koiraansa ja syöttävät sille pelkkää ruuantähdettä ja kaurapuuroa. Siksi korostin ruokamerkkiä myös.
Kaikkien koirien omistajissa on kaikenlaisen tulotason porukkaa. Tärkeintä nähdäkseni on se, miten koirastaan pitää huolta.
ps.Meidän taksat ovat ihan kohtuulliset palveluun ja koiramäärään nähden. =)
" Olen tavannut koiralleen huikean, koiramaisen ilontäyteisen elämän tarjoavia sekarotuisten omistajia, kuin myös epäoikeudenmukaisia ja kyvyttömiä kalliiden rotukoirien omistajia. "
No tut en ymmärtänt ollenkaan ?
Miten liittyy ton Koiramaen mielestä omistajan impotenssi siihen että sillä on rotukoira.
Ja nämä, jotka ovat valmiit kannattamaan näitä hänen alueen kalleimman hoitolan palveluja ovat vain hyvinä koiranomistajana.
Joka voisi yhtä hyvin toisinpäin. Missään ei lukenut että näin päin ainoastaan ja kun aloituksen tarkoitus oli POISTAA VÄÄRÄ KÄSITYS "köyhistä sekarotuisten omistajista"
Rotukoirien juttuun mukaan täysillä ottaminen olisi kieltämättä saanut tekstin sekavaksi.
Siis Kaikki kirjoittamani pätee myös toisin päin, eli Olen tavannut upean elämän rotukoirilleen tarjoavia omistajia ja sekarotuisiaan "päähän potkivia" omistajia. Miltä kuullostaa? Ei kovin uutiselta minun mielestäni. Kaikkihan sen tietävät, että rotukoirat saavat automaattisesti upeaa kohtelua.....näin siis jotkut yhä luulevat.
Jos sinulla on tuollainen käsitys ihmisistä, niin sanon, että pistät kaikkia alta lipan. Ja sinusta oma analysini, olet varsinainen tuuliviiri, ja soudat ja huopaat, et itsekkään enään tiedä mitä olit sanomassa ja tarkoittamassa.
Tähän yhteyteesi sopii hyvin vanha sanonta, että
* tätikin ois setä jos sillä ois **nat*
tarkoitusperäni oli hyvä.
Pidän ihmisistä ja koirista sellaisenaan kuin he ovat. Mielestäni meitä on kaikkeen junaan. Kaikilla on oikeus olla olemassa, kunhan ei aiheuta kärsimystä toiselle.
En ymmärrä mitä väärää katsantokannassani on?
Teistä kauhistelijoista saa lähinnä erittäin rasistisen kuvan. Minun mielipiteeni on edelleen, että koira kuin koira voi olla mitä ihanin kumppani isännän lompsan paksuudesta tai rodusta huolimatta.
minulla on sekarotuinen enkä ole köyhä. Hiukan liian yleistettyä.
Jos olen kotimaan amtkalla maksan huikan enemmän siitä, että koirani pysyy mukanai.
Minulla on onneksi hyvä hoitopaikka maalla ja henkilöt jotka voivat ottaa koiran milloin tahansa, jos sattuisi niinm, että jostain syystä en saa koiraani mukaan tai lähden ulkomaille lomaileen.
Minä jostian syystä karstastan ajatusta,e ttä vesin koirani hoitoon hoitolaan vieraitten ihmisten luo. Mistä minä voin olaa 100% että koirani varmasti saa asianmukaista hoitoa. Ahdistaa ajatus pienestä hakistä ym.
moni sekarotuisen koiran omistaja syöttää koiralleen laaturuokaa ja ajelee uudella maasturilla, samoin kuin moni rotukoiran omistaja ostaa tavallista markettimuonaa ja pakkaa koiran ja kapsäkit pikku-Pösöön. En yhtään ymmärrä, mikä voima pitää yllä sitä sitkeää myyttiä, että sekarotuisten omistajat ovat ensinnäkin köyhiä, toisekseen tyhmiä, eivätkä välitä koirien hyvinvoinnista! Kahdesti on kyllä hälytyskello soinut kun puolituttu upporikas, jolla on veneet ja asuntoautot ja loma-asunnot, yks kaks hankkii rotukoiran, ensin saksanpaimenkoiran mutta sehän on niin pieni ja vaatimaton, seuraava taisi olla tanskandoggi. Silloin saa kyllä ehkä kysyä, onko koira hankittu m--kun tai jonkin muun jatkeeksi vai oikeasta rakkaudesta koiriin. Semmoinen hyvätuloinen, joka ottaa koiran vain kaveriksi, voi hyvinkin valita sekarotuisen. Ei koiran hankintaan käytetty raha kerro mitään tämmöisen ihmisen rakkaudesta koiraansa kohtaan! Ja esim. minunlainen ei-kasvattaja tietää kyllä koiran rahallisen arvon, siitähän on jopa kuittikin olemassa, mutta sitä arvoa mikä koiralla minulle on, ei mitenkään voi mitata minkään valtakunnan euroissa eikä dollareissa. Enpä ole ikinä miettinyt että en voi tuota halparuokaa syöttää siksi että minulla on niin kallis koira, tai että on tämä auto nyt kyllä vähän turhan tyyris kun on vaan tuommoinen pikkuinen koiranrääpäle kyydissä.
tuo oli kyllä todella hyvin kirjoitettu. kiitos =D
Vuosituloni on n 70 000 e ja 3 sekarotuista koiraa täältä löytyy. Ja lempiruokaa on paistijauheliha ja sisäpaistisuikaleet :) eli aika tyhmää arvioida ihmisiä sen perusteella ovatko koirat seka- vai puhdasrotuisia. Meillä kyllä tulee oma hoitaja kotiin kun olen työmatkoilla.
Mitäs vikaa on ystävissä koiranhoitajina?
Minä hoidan usein ystävien koiria.Onks se sun mielestä jotenkin huonoo hoitoa TEIDÄN hoitoon verrattuna,millä perusteella?
Mielisteltkö seropi-ihmisii nyt kun hoet miten niillä on kaikki niin parasta laatuu?
tuntuu olevan aika hakusessa aika monella täällä...
Siinä on se vika et sä hoidat köyhien koiria, joilla ei oo varaa mennä tuohon kalliiseen tasokkaaseen hoitolaan, tai eivät ole läpäisseet sitä tarkkaa seulaa mikä siellä on läpäistävä,ennenkui koirat pääsee hoitoon ja sun ystävien rahat sinne kelpaa.
vaaditaan voimassaolevat rokotukset...eikö?
vaaditaan. Eikä sana riitä, vaan ihan tarkastetaan rokotuskortti
vai mahdatko tarkoittaa passia, siis rokotuspassia??
oksetat mua
herätän mielipiteineni siis ainakin joitain tunteita sussa.
Vaan arvaas oikeasti, tekeekö mulle nyt kesää tai talvea sun puskakommenttis...ei siis tosiaankaan...ne lähinnä vain huvittaa!!!
piilomainostustahan kirjoituksesi on. Olisit voinut kirjoittaa asiasta anonyymisti. Niin mä ainakin tekisin.
en antanut mitään hoitolannimiä tai missä sijaitsee.
Kai minullkin on oikeus rekisteröityä??????
joku rekkaa itsensä firmansa kaimaksi ja alotuksessaan kertoo putiikin toimintaperiaatteet niin ei tietenkään mainoksesta ole kysymys.
tuo kovin anonyymiltä vaikuta. Olet aikaisemmin mainostanut täällä hoitolaasi ja nyt käytät nimimerkkinä firman nimeä. Piilomainosta se on.
mitenkäs sitten on erään omaa nimeään kantavaa nimimerkkiä käyttävän kasvattajan laita, joka kirjoittaa tänne kokemuksistaan päivittäin? Kertoen vielä, missä kehässä mihin aikaan hänen koiriaan voi ihailla? Minä en ole tuota pitänyt häiritsevänä mainontana, mutta pitää varmaan miettiä uudelleen?
olet kyseisen henkilön nähnyt mainitsevan kennelnimeään täälä?
Voin vastata, että ei todellakaan milloinkaan!!
Äläkä sinä nyt sekoita kahta asiaa keskenään!!!
sen kennelnimen sielä näyttelyisä
jos kerra tääl mainostaa misä nlysä on
ja mikä kehä ja milloin...
en mäkään enne tienny ko sit näyttelyissä näin yks vuos....
että heti pitää aloittaa nimittely?
Ei muuten sit yksikään työskentele kehässä kennelnimellään, sillä jokaisella kun sitä ei ole olemassakaan!!!
usein näyttelyissä, kun siihen joudutaan väkisinkin törmäämään, naureskellaan niitä sen juttuja. Vähän niinku naureskellaan Niksi-Pirkan ohjeille :)
lapsellisuus enempi kuin huipussaan!!!
En todellakaan tarkoittanut kritisoida tämän mainitun nimimerkin kirjoittelua, päinvastoin! Joten ottakaa nyt vakkarit rauhallisesti älkääkä hyökkäilkö, koska kenenkään kasvatustoimintaa ei ole nyt millään tavalla haukuttu! Pointti oli se, että kun jotkut väittivät alkuperäisen kirjoittajan mainostavan yritystään sillä perusteella, että viestistä käy ilmi mitä hän työkseen tekee, niin miettisivät nyt vielä mitä täällä yleensä kirjoitetaan. Otin vertailukohdaksi tämän kasvattajan, EN kritisoidakseni tai syyttääkseeni, VAAN täysin päinvastaisin perusteluin!
vaa ei meinaa sielä pokka pitää ko
muistaa kaikki hörjöjen polkat... ym.
ei meinaa se pokka pitää...niin tietysti, sielä ihan sun omassa päässäs.
Onhan se varmasti tosi harmillista, kun ihan kaikkea ei aina välttämättä ymmärrä, vaikka miten tavais....eikö niin???
Että voi asiasta kuin asiasta tulla kamala vääntö. Ihan kuin ei haluttaiskaan ymmärtää mitä toinen tarkoittaa. Kannattaa yleensä lukea tekstit kahteen kertaan ja sitten vielä kolmannen ja vielä miettiä ennenkuin alkaa parjata ja hiillostaa.
Ja sekin tuntuu oudolta että koira saa lähes "jumalaisen " paikan meidän elämässämme. Koira on kuitenkin aina koira ja parhaiten sekin voi jos sitä kohdellaan koirana eikä "vertaisenaan" inhimillistetä eläintä.
ole varaa viedä koiraansa edes koirahoitolaan joten siinä mielessä ei ole kyse mainonnasta :)