Mä rakastuin sun pitkään nahkatakkiin
ja musta tuntui, että me oltiin kuin
luodut toisillemme.
Sä olit ensimmäinen ihminen, joka sanoi
rakastavansa mua. Mä oon itkenyt koko
päivän ja katunut, etten saanut susta
koskaan ainuttakaan pysyvää muistoa.
Mä rakastuin sun ihanaan ääneesi ja sun
luottavaiseen katseeseesi. Sun naurusi
ja meidän oma kieli... mä en voi enää
edes lukea sun lukuisia viestejäsi. Mulla
on vain yksi toive jäljellä, mitä et ehtinyt
täyttää ennen perjantaita: soita mulle
viimeisen kerran että voisin hyvästellä
ja kuulla vielä kerran sun äänesi. Mutta sä
et soita. Mä vihaan perjantaita. Mä vihaan
kolmattatoista päivää... ja kaikkein pahimpia
ne on yhdessä.
ja musta tuntui, että me oltiin kuin
luodut toisillemme.
Sä olit ensimmäinen ihminen, joka sanoi
rakastavansa mua. Mä oon itkenyt koko
päivän ja katunut, etten saanut susta
koskaan ainuttakaan pysyvää muistoa.
Mä rakastuin sun ihanaan ääneesi ja sun
luottavaiseen katseeseesi. Sun naurusi
ja meidän oma kieli... mä en voi enää
edes lukea sun lukuisia viestejäsi. Mulla
on vain yksi toive jäljellä, mitä et ehtinyt
täyttää ennen perjantaita: soita mulle
viimeisen kerran että voisin hyvästellä
ja kuulla vielä kerran sun äänesi. Mutta sä
et soita. Mä vihaan perjantaita. Mä vihaan
kolmattatoista päivää... ja kaikkein pahimpia
ne on yhdessä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Runossas oli asiaa, koskettava tarina. Ehkä vähän kliseinen, mutta yhtä kysymystä sun pitäisi ehkä miettiä; Mikä tekee runosta runon?
Runoa ei periaatteessa voi luokitella, mutta sen voi asettaa rajojen sisään... ehkä tuo on vähän yli menevä, mutta mun mielestä ihan toimiva... =)
Kai se on nyt vähän runollinen edes? x)
Olihan se runo. Ja niinkun sanoin ihan hyvä sellainen, se vaan oli kertomus. Enpä taida oikein itsekään tietää mitä tarkotan. Pienellä hiomisella susta tulee varmasti hyvä runoilija. Vähän tunnetta mukaan niin Vóla!
8 pistettä sinulle.