Voisiko joku(ammattilainen) kertoa, miksi ihmeessä talotehtaiden pakettimalleissa on lähes poikkeuksetta kulku pesutiloihin kodinhoitotuoneen kautta? Argh!? Vähän niinkuin aikoinaan asuttiin kerrostalossa ja yhteissaunaan kuljettiin pommisuojan käytävän kautta.
Mä olen koittanut tuota miettiä, mutten keksi oikein hyvää syytä. Kokokaan ei oikein tuota selitä, kun isoissakin malleissa näin on.
Meillä itsellä on silleen, että pukuhuoneen ja kodinhoitohuoneen välillä on taiteovi, joten sieltä kyllä pääsee tarvittaessa kodinhoitohuoneeseen. Oikeastaan ainoa syy, mikä tulis mieleen on, että malleihin halutaan tunkea mahdollisimman monta (makuu)huonetta. Ne kun noissa monissa pohjissa on niin kovin pieniä koppeja. Mutta ei kai ihmiset sellaista halua?
Mikä siinä oikein mättää? Onko niistä talotehtaista kiva sitten mulkata jokaista pakettia sitten toimivammaksi? Voisi kuvitella, että laadukkaalla suunnittelulla voisi syntyä jopa lisää kauppaa ja kustannussäästöjä, kun valmiit pohjat toimii?
Mä olen koittanut tuota miettiä, mutten keksi oikein hyvää syytä. Kokokaan ei oikein tuota selitä, kun isoissakin malleissa näin on.
Meillä itsellä on silleen, että pukuhuoneen ja kodinhoitohuoneen välillä on taiteovi, joten sieltä kyllä pääsee tarvittaessa kodinhoitohuoneeseen. Oikeastaan ainoa syy, mikä tulis mieleen on, että malleihin halutaan tunkea mahdollisimman monta (makuu)huonetta. Ne kun noissa monissa pohjissa on niin kovin pieniä koppeja. Mutta ei kai ihmiset sellaista halua?
Mikä siinä oikein mättää? Onko niistä talotehtaista kiva sitten mulkata jokaista pakettia sitten toimivammaksi? Voisi kuvitella, että laadukkaalla suunnittelulla voisi syntyä jopa lisää kauppaa ja kustannussäästöjä, kun valmiit pohjat toimii?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ja kyllä meinaan toimii. Suattaapi tuo tökkiäkkii. Mutta hei, otetaas taas!
Talotehtaiden pohjissa on paljon muutakin kummallista. Niistä riittäisi pieneksi kirjaksia asti. Talotehtaiden mallit eivät ole suunniteltu elämistä, vaan talopaketin myymistä varten. Kun näitä hassutuksia on toistettu tarpeeksi monta kertaa, ne muuttuvat ikään kuin virallisesti oikeiksi ratkaisuiksi. Suomalaiset haluavat samanlaista kuin muillakin, paitsi pienin herkuin. On turvallista tarjota mallia, jolla saada tilaus. Muutetaan sitten myöhemmin, kun asiakas on koukussa.
Talotehtaista en tiedä, mutta omassa suunnitelmassani mainitsemasi huono ratkaisu on yksinkertaisesti siksi, että kun on monta asiaa, mitkä pitäisi talossa toteutua tietyn kokoisissa neliöissä, on pakko tehdä kompromisseja. Koska itse en halunnut kasvattaa neliöitä, enkä lisätä taloon kulmia, enkä pienentää olohuoneen, keittiön ja ruokailutilan pinta-alaa, enkä poistaa yhtä makuuhuonetta, tein kompromissin tuossa kodinhoitohuone/pukuhuoneratkaisussa. Tosin yritän kyllä kehitellä jotain systeemiä, jolla voi tarpeen vaatiessa jakaa tilan.
...pukuhuone on yleensä täysin turha ikkunaton pieni koppi jota en todellakaan kaipaa saadakseni pyyhkeen naulaan. Käynti khh:n kautta ei ole ollenkaan huono asia, en halua kuraisia lapsia/koiria tallustelemaan esim makuuhuoneeseeni.
Pukuhuone on useimmissa kodeissa tarpeeton. Mutta ei saunaan silti tarvitse mennä kodinhoitohuoneen kautta. Pääseväthän ihmiset kylppäriin ja vessaan aulasta tai käytävästäkin.
No ei se meillä kovin pieni ole, ja leveän taiteoven kanssa saa tarvittaessa kodinhoitohuoneeseen lisää tilaa. Mutta ei toi nyt se oleellisin pointti ole. Aika monessa kyläpaikassa on ollut saunaan käynti kodinhoitohuoneesta ja ei ne oikein kauhean hyvin tuohon sovi. Väkisin on kaikenlaista tavaraa ympäriinsä ja pukeutumis- vaatteiden ripustuspaikkaa, istumapaikkaa yms. ei oikein fiksusti ole. Tuo muksujen kurahomma menee meillä niin, että alakerran sisäänkäynnin vieressä on pikkutila, jossa on kurasyöppö, ja josta kyllä pääsee myös kodinhoitohuoneeseen.
En oikein ymmärtänyt tuota makuuhuoneessa hiippailua.
...tilannetta jossa pukuhuoneeseen mennään esim makuuhuoneen kautta. Pesuhuoneeseenhan on tarkoitus päästä em lasten ja koirien kanssa. Teillä ei ilmeisesti ole koiraa? Kurasyöppö on ihan turha vehje isohkon koiran pesussa. Lasten saappaat saa kyllä huuhdeltua.
En pidä mitenkään huonona ratkaisuna mennä pesuhuoneeseen khh:n kautta. Yhtä hyvin kulku sujuu sieltä kuin käytävästä tai aulasta. Käytävät ovat muutenkin täysin turhia tiloja.
Olen jyrkästi eri mieltä. Käytävät eivät ole turhia ollenkaan; maailmassa on paljon ihmisiä, jotka ovat rakentaneet talonsa täyteen pelkkiä käytäviä. Heitä sanotaan käytäväihmisiksi. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, jos joku haluaa nauttia olostaan käytävien maailmassa. Onhan käytävillä käyskentely terveellisempääkin kuin olohuoneessa oleskelu. Saati yletön mässyttely keittiössä.
Mullä talossa aulatila, josta erilliset käynnit kodinhoitohuoneeseen ja pukuhuoneen kautta pesuhuoneeseen. Pukuhuone sopiva paikka kuivailuun, istuskeluun ja pukeutumiseen. Terassillekkin pääsee tuon aulan kautta.
Hyvin toimii ja mielestäni tarpeellinen.
Ei ne aulat ja käytävät aina hukkaneliöitä ole. Turha tehokkuus neliöiden kanssa tuottaa tylsiä taloja......
Karsastan käytävissä yleensä ahtautta ja pimeyttä. Väljät tilat ovat paljon kivempia. Ja ikkuna pitäisi mahdollisuuksien mukaan olla joka kopperossa.
Joa saa mahtumaan yhden makuuhuoneen enemmän yhdistetyllä puku/kodinhoitohuone ratkaisulla, on se ihan hyvä ratkaisu. Monet talomallit ovat paljon parempia ja käytännöllisempiä, kuin rakentajien itse suunnittelemat ja sitten arkkitehdin pilaamat. Tosin huonojakin pakettitaloja on joka valmistajalla, käytännöllisyys unohtuu joskus.
Pistänpä lusikkani soppaan minäkin. Kysymällä, että mitä vikaa siinä kritisoimassasi ratkaisussa on? Onko teillä khh yleensä niin sekainen tai muuten mahdoton, että jotenkin on "epähienoa" mennä sen kautta pukuhuoneeseen?
Itse ainakin näen khh:n kautta kulkemisen ihan toimivana, sinnehän ne pesuun menevät vaatteet kuitenkin päätyvät, niin on näppärää heittää ne pyykkikoppaan ennen/jälkeen saunottelun. Muuten tarvittais taas yksi ylimääräinen väliovi khh:n ja pukuhuoneen välille ja turhat ovet tuovat mielestäni ahtaudentuntua. Meillä nämä kaksi tilaa tullaan erottamaan vain "viitteellisesti" - ja silti uskallan edelleen viedä saunaan myös vieraitamme, meillä kun illanistujaissaunottelua vielä harrastetaan paljon.
Epähieno ei nyt ehkä ole ihan oikea sana, mutta on se samaa sarjaa kuin paskapönttö pesuhuoneessa.
Ennemminkin epäkäytännöllistä, kuten tuossa toisessa vastauksessa kirjoitin.
itsekkin jokin aika sitten. Päädyin siihen, että kun menee pesulle niin voi heittää samantien likaiset vaatteet pesukoriin, ei tarvitse sitten niitä pesun jälkeen kärräillä toiselle puolelle taloa. Tämä toimii pienissä taloissa...
Onhan se toki totta, että jos kodinhoitohuoneen kautta ei olisi kulkua mihinkään niin sitä ei tarvitsisi olla kokoajan järjestelemässä.
Maistelkaapa sanaa kodinhoitohuone. Minäpoika tai tyttö hoidan nyt kotiani tässä huoneessa! Eikö ole järkyttävän tylsää ja hienostoruotsalaisen tuntuista nimikkeistöä, hä? Mitä keksisi tilalle, jotta tilaan saataisiin uutta hohtoa?
Ko-din-hoi-to-huo-ne. Anna mun kaikki kestää!
Onko hyviä ehdotuksia korvaavalle lempinimelle?
Hoitsula?
on hienostoruotsiksi grovkök ja pukuhuone relax room.
Mielestäni tuo relax room on mainio kun halutaan viestittää saunomiseen assosioitua sosiaalista kanssakäymistä. Jos mielletään saunomista myös kauniina sosiaalisena hetkenä jolloin esim. myös nautitaan hyvää viiniä ja juustotarjotinta niin myös kulku tähän tilaan saa mielellään olla asiaan sopiva tai vaikka omassa saunarakennuksessa.
tarvittavista lisäneliöistä.