psyykkistä?

Olen 29 v. mies ja ongelma on jatkunut jo 2 vuotta.. Esimmäisellä kerralla ei onnistu!

Olenko sitten niin sanottu jännittäjä. Aina ensimmäinen kerta naisen kanssa niin ei ota onnistuakseen. Toisellakin kerralla on vaikeaa jos sitä toista kertaa enää tuleekaan sen ensimmäisen epäonnistumisen vuoksi. Pitkäaikaisissa suhteissa ei ole mitään ongelmia ja "kättelykin" onnistuu hyvin, no problem! Mutta kun on aika asettua ekaa kertaa jalkojen väliin, niin ei tule mitään.

Ujous ei sinänsä pitäisi olla syynä koska en ujostele esim alastomuutta yhtään. Ja ongelmat poistuvat jos saan rauhassa vehkeen naisen sisälle. Mutta suurin ongelma onkin se hetki kun pitäisi ruveta sisälle laittamaan.. kertaalleen on käynyt niinkin että vaikka olen ollut kiihottunut ja olisin halunnut ko naista ei se seissyt edes esileikin aikana. Tämän jälkeen säikähtäneenä yksin vessassa totesin että toimii!!

Muilla samanlaisia kokemuksia?? Kertokaa miten olette selvinneet siitä, on meinaa aika kiusallista kun ei seisokkaan.. Onneksi kaikki naiset eivät luovu ekaan kertaan, mutta ei niitäkään liikaa ole jotka viitsivät yrittää toisen kerran!

Liekö tähän psyykkisenä ongelmana on sittenkin jonkinlainen jännistys! Ongelmat havaitsin kun erosin 10-vuotta kestäneestä suhteesta. Lisäongelmana tietenkin tieto edellisestä epäonnistumisesta vaikeuttaa tilannetta.
82321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ite olen 23v ukko mul oli ihan sama homma nykyisen suhteen alkuaikoina meni kuukausi tai pari ettei tapahtunu puntissa mitään...
onneksi meni ohi ja nyt homma luistaa niin että riittää ja piisaa

toivottavasti rupee toimii sullakin ei ole mikään mukavin vaiva..

Äänestä

Taas se tapahtui. 3 "ekaa kertaa" uuden
tyttöystävän kanssa pieleen....kaksi kertaa
ennenaikainen ja kolmannella kerralla ei sit
seissy ollenkaan.....

Tyypillistä mulle. Onneksi nyt sujuu =))))))
Ja kiitos hani, että jaksoit vähän odottaa.

Eli...nou hätä!

Äänestä

Mulla oli nuoruudessa käytännössä kaikki yhden illan jutut vastaavia (oon nyt 30v). Se söi miestä aika tavalla. Enkä tästä syystä ihan hirveen usein hakeutunutkaan näihin tilanteisiin. Samoin oli alku hankalaa pidempien suhteiden kanssa, onneksi lopussa kiitos seisoi.
Ongelma todellakin oli täysin korvien välissä, ja kerta kerralta oli vaikeempi tilanne. Nyt oon ollu aviossa muutaman vuoden, eikä niissä hommissa ole ollut ongelmia. en tiedä miten kävisi "uudessa" tilanteessa, enkä ole kovin innokas kokeilemaankaan ;)
Mut mitään lääkettä en tähän pulmaan keksinyt, ehkä en vaan oo yhen illan juttuja varten?

Äänestä

Itse kärsin samasta ongelmasta, ehkä pahemmasta kuin sinä. Hae lääkäriltä beetasalpaajaresepti, se vie jännitysoireet pois ja voit keskittyä seksiin täysillä! Salpaajat eivät maksa juuri mitään eivätkä sekoita päätä millään tavalla. Kokeile!

Äänestä
  • se vaikuttaa.. herkistää seisokkia? Osaatko selittää tarkemmin kuinka toimii?

    Äänestä

  • Ongelma kirjoitti:

    se vaikuttaa.. herkistää seisokkia? Osaatko selittää tarkemmin kuinka toimii?

    Ihmisen paineet ja stressin tunne johtuvat adrenaliinin erityksestä, jonka vaikutuksia tuo lääke vähentää. Itse seisokkiin se ei suoraan vaikuta, mutta kun et tunne jännitystä ja voit keskittyä paremmin itse asiaan, paranee seisokki takuulla! Ainakin itselläni näin on ollut.

    Lääke ei siis vaikuta keskushermostoon mitenkään, ei ole varsinainen ns."rauhoittava lääke". En tiedä tarkkaan mutta jotenkin se ehkäisee adrenaliinin eritystä.

    Äänestä

Samalla tavalla itselleni käynyt jo kahdesti! Ja se syö miestä. Viimeisin kokemus oli äskettäin. tapasin pariskunnan, olin siis kolmantena. Jännitys oli jäsenissä mutta vähitellen seisokki parani. Kun sitten oli aika kumia vetää päälle, alkoi lerpahtaa. Lopulta pitkän yrittämisen jälkeen pääsin sisälle...ja laukesin saman tien. Tuntemus jäi puolitiehen, seisokki ei ollut täydellinen koko aikana. Ja kuitenkin koko ajan halusin! Nainen oli kiihottava ja haluttava ja luvassa olisi ollut mitä vaan. Harmitti vietävästi ja pelko seuraavasta epäonnistumisesta kasvoi. Ja eipä taida ko parin luokse uutta kutsua tulla.
Vakinaisessa suhteessa en moista jännitystä ole kokenut. Taidan kaivata rauhallisempaa aloitusta.

Äänestä

Psyykkistä on. Etsi kunnon pitkäaikainen suhde. Kyllä se siitä. Kokemusta on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ongelma kirjoitti:

Olen 29 v. mies ja ongelma on jatkunut jo 2 vuotta.. Esimmäisellä kerralla ei onnistu!

Olenko sitten niin sanottu jännittäjä. Aina ensimmäinen kerta naisen kanssa niin ei ota onnistuakseen. Toisellakin kerralla on vaikeaa jos sitä toista kertaa enää tuleekaan sen ensimmäisen epäonnistumisen vuoksi. Pitkäaikaisissa suhteissa ei ole mitään ongelmia ja "kättelykin" onnistuu hyvin, no problem! Mutta kun on aika asettua ekaa kertaa jalkojen väliin, niin ei tule mitään.

Ujous ei sinänsä pitäisi olla syynä koska en ujostele esim alastomuutta yhtään. Ja ongelmat poistuvat jos saan rauhassa vehkeen naisen sisälle. Mutta suurin ongelma onkin se hetki kun pitäisi ruveta sisälle laittamaan.. kertaalleen on käynyt niinkin että vaikka olen ollut kiihottunut ja olisin halunnut ko naista ei se seissyt edes esileikin aikana. Tämän jälkeen säikähtäneenä yksin vessassa totesin että toimii!!

Muilla samanlaisia kokemuksia?? Kertokaa miten olette selvinneet siitä, on meinaa aika kiusallista kun ei seisokkaan.. Onneksi kaikki naiset eivät luovu ekaan kertaan, mutta ei niitäkään liikaa ole jotka viitsivät yrittää toisen kerran!

Liekö tähän psyykkisenä ongelmana on sittenkin jonkinlainen jännistys! Ongelmat havaitsin kun erosin 10-vuotta kestäneestä suhteesta. Lisäongelmana tietenkin tieto edellisestä epäonnistumisesta vaikeuttaa tilannetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu