Käytin koiraani eilen lenkillä paikallisessa puistossa (Etelä-Suomessa suosittu koirien ulkoilu alue) ja vastaan tuli ison koiran omistaja remmin perässä roikkuen. Hontelo poika ei saanut pidettyä räyhäävää koiraansa käskyn tai painonsa voimalla (oli selvästi kevyempi painoltaan, mitä koira itse), vaan kietoutui puuhun remmeineen päivineen muran pölistessä. Itselläni on keskikokoinen koira, joka ei käyttäytynyt itsekään mitenkään mallikkaasti, mutta erona oli, että koira oli helposti hallittavissa paino erosta johtuen.
Puhutaan, että pienten/keskikokoisten koirien omistajien pitäisi kouluttaa koiriaan, mikä onkin totta (parhaani yritän jatkuvasti), mutta totuus on kuitenkin se, että todellisia ongelmia tulee isojen koirien kanssa eteen juuri siksi, koska jos ne päättävät kouluttamattomina jotakin tehdä, niin ne myös tekevät. Jos puita ei olisi puistossa ollut mihin omistaja koiransa sai viime tipassa kiedottua, en tiedä mitä olisi tapahtunut. Pitäisikö minun alkaa liikkumaan kävelyllä aina jotakin kättä pitempää mukanani? Vai miten minun tulisi tällaisissa tilanteissa toimia?
Oma koirani on joutunut hyökkäysten kohteeksi useammin kuin kerran, enkä haluasi pilata hyvää koiraa enää yhtään lisää. Vahinko on jo tapahtunut, mikä näkyy juuri tässä remmissä joillekin koirille räyhäämisessä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
tällainen puihin tai muihin tolppiin kietoutumismalli. Rescue Nallukka, joka ei ent. elämässä ollut saanut muuta oppia kuin turpaan tasaiseen tahtiin. Puoli vuotta kesti (älykäs koira) saada ohitukset ja muu elämä mallilleen.
Niin isoilla kuin pienilläkin voi aina tulla ylläreitä tai elämänvaiheita, ettei kaikki suju niinkuin pitäisi. Juoksut nartuilla sekoitta ensin itse nartun ja sitten lisäksi lähitienoon urokset - yhden elämänvaiheen mainitakseni.
Totta tietenkin puhut, että ei räyhääminen AINA johdu koulutuksen puutteesta. Mutta totta on sekin, että omaa koiraa ei halua asettaa puremisen kohteeksi, kun kouluttajalla on koulutus vielä kesken.
Jostakin koulutusoppaassa luin kerran, että jos hyökkäävän koiran nenän edessä avaa yhtäkkiä sateenvarjon, vain muutama prosentti koirista pyrkiii hyökkäämään enää sen jälkeen yllätettynä. Ja jos yrittää, sateenvarjoa voi liikuttaa sitä mukaan edessä, kun koira yrittää kiertää sen. Tosin tuntuu vaan aika idioottimaiselta alkaa raahaamaan sateenvarjoa lenkeillä mukana.
Millä keinoilla muuten sait itse räyhäämisen loppumaan? Siedättämällä? Johtajuutta vahvistamalla?