Joku keskustelu tuolla pyöri emäntävaatimuksissa. Laitti miettimään, että hakeeko maajussit ilmaista avustajaa vai elämänkumppania. Hyvät kumppanit kai tukevat toinen TOISIAAN on työ sitten eri vai yhteinen. Onko maatalousyrittäjyys jotenkin niin erilainen suhteessa muihin yrityksiin tai töihin???? Ei suuret yritysjohtajatkaan aseta tollaisia vaatimuksia naiselle kuin jotkut maajussit. Vain onko homma liian vaikeaa eikä jää energiaa ihmissuhteille, Jos mansikanpoimijan eväin hoitaa busineksiä, voi tosiaan takuta sekä talous että rakkaus. Vai onko maatila ikuinen tekosyy itsekkyydelle, että vaimo saisi joustaa kaikeessa.
rakkaus
vai business
464019
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
etsii ilmaista työvoimaa tilalleen . eihän sille jää aikaa muuhun kuin työntekoon jos on uskominen täällä kirjoittelevia jusseja . sänkyä se ei tarvitse kuin nukkumiseen .
Minä vanhapoika viljanviljelijä en halua apua,ilmainen työvoima,minä kylvän yxi kuukausi kevällä ja puidaan yksi kk syksyllä!Minä haluan naiskaveri taloon!Hän ei tarvitse nousta sängystä ollenkaan
ps.nimimerkki haluan oli varattu
Älä höpsi sieltä bunkkerista.
Kuukausi vuodessa töitä ja 11kk:tta naisen hellimistä, pistä paremmaksi jos pystyt.....
Noin sitä pitää! Aikapulan sijaan kertoa hyviä puolia maalaiselämästä. Emäntä -77 kuvaa kyllä fiksusti asioita tuolla monissa kohdin. Mutta sekä hänen että monen vastauksissa ihmettelen KAIKKI tai EI-MITÄÄN sävyä. "Pelkkää kaaosta ja päivystys ja miehen auttamista tai laiskan naisen palvelemista". Kai se nainenkin töissä käy tilalla tai muualla ja hänenkin töitä saa tukea ja ymmärtää. Romantiikka ja kumppanin huomioiminen on ensisijaisesti asennekysymys. Mikään vuorokausi ei voi olla niin täysi maallakaan, ettei ehdi vaikka hetken puhelua soittaa kumppanilleen.
sillä sen emännän pitää tarvittaessa pystyä astumaan niihin isännän saappaisiin ja tehdä myös ne isännän työt, vaikka omiensa lisäksi..tietenkin hyvä olisi, jos homma hoituis myös toisinpäin.
Minulle sanoi joskus, eräs virkanainen, että hyvähän sinun on olla, kun olet aina kotona! Niin, minä olen aina kotona, mutta ei merkitse, että voin aina tehdä vain omia hommiani, minun pitää myös olla "varalla" säntäämään, mihin muuhun hommaan tahansa, ei oikea emäntä makaa sohvalla lukemassa naistenlehtiä ja kulje kukkamekossa pihamaalla kukkia kastelemassa, vaan painuu tarvittaessa haalarit päällä hommasta toiseen, yhtä pölysenä ja paskasena kuin isäntäkin.
Jos on yhteinen päämäärä ja molemmat tuntevat saavansa toiselta arvostusta ja rakkautta, niin he pärjäävät ja onnistuvat luomaan hyvän parsuhteen, vaikka "yhteistä aikaa" ei ole paljoakaan, jopa lapsetkin vaistoavat turvallisuuden ja he alkavat osallistua kykyjensä mukaan yhteisiin töihin.
... että tuon auttamisen täytyy toimia myös toisinkin päin.
Kirjoituksistani on saattanut saada sen kuvan, että minä täällä vaan isännän apulaisena pyörin. Ei todellakaan: Kyllä sitä joustoa ja apua & tukea & huomaamista löytyy toisinkin päin ja hommia tehdään kyllä ihan sekaisin. Ei ole varsinaisia miesten ja naisten töitä.
Ehkä se maatilan ihmissuhteiden vaikeus piilee siinä että kaikki, todellakin aivan kaikki, tapahtuu siellä tilalla. Ne hellät hetket, kuten ne pettymykset ja suuttumukset, työn paineet ja fyysiset vaateet, epätoivon tunteet talvipakkasessa navetan vesiputken haljetessa, saunaillat vaimon kanssa ym. ym. Aivan kaikki. Ja vaatii molemmilta osapuolilta valtavaa taitoa ihmissuhteissa, että pystyy pitämään asiat omassa päässään eri lokeroissa.
Varmasti siksi isäntämiehet esittävät niitä vaateitaan emäntäehdokkaille jo ihan suhteen alkumetreillä. Eivät isäntämiehet ole sen itsekkäämpiä, kuin ketkään muutkaan. Päin vastoin, minusta se on suoraselkäisyyttä, että kertoo heti alkuun mitä kumppaniltaan toivoo. Eipä tule sitten pettymyksiä suuntaan tai toiseen.
Mainitsit nuo yritysjohtajat. Tulee kuitenkin muistaa, että aika moni heistä kuuluu ns. "palkattuun johtoon". Toki muitakin esimerkkejä on, mutta usein heidän vaimot valittavatkin aivan samaa muin viljelijöiden vaimot :). Sen lisäksi, että heillä työt jäävät illalla työpaikalle (toivottavasti), niin heillä ei välttämättä ole sitä suvun historiaa yritykseensä liittyen, joka monella viljelijällä on. Väkisinkin se vaikuttaa siihen vakavuuteen, millä työtään tekee.
Itse en koe ollenkaan tulleeni naisena kaltoin kohdelluksi, vaikka mieheni tekee pitkää päivää ja minä pyrin häntä siinä auttamaan. Tiedän että joskus on vain pakko tehdä, vaikka vaimolla olisi mitä muuta mukavaa mielessä...
Koen myös, toisin kuin sinä alkuperäinen kirjoittaja, että rehti maalaismies on miehenä paras mahdollinen!
Sitä paitsi, mikään ei ole ihastuttavampi näky, kuin pellolta pölyisenä, väsyneenä ja hieman koneöljylle tuoksuvana saapuva vahva ja väkevä isäntämies, joka iltaauringossa istahtaa talonsa portaille riisumaan työkenkiään.
Siinä emännänkin silmä lepää, erityisesti jos on jo iltapala pöytään katettu ja saunakin lämmitetty...... ;).
Eläköön vahva, rehti ja suomalainen isäntämies !
Juuri tuollaisia naisia maamme kaipaa:) Upeaa luettavaa..näin sinkku miehen näkökulmasta..
Tuossa olen samaa mieltä, että miehen työ ja voima on hieno asia. Tarkoitan vaan sitä että miten se maatilan työ on muka niin erityisen erityistä. Kuinka moni muu sanoo, vaikka että olen sitten kolmivuorotyötä tekevä sairaanhoitaja, että se on sitten minun työni joka määrää ja tule sinä mutta minä määrään ehdot. Tai olen päivystävä lääkäri. Tai lehdenjakaja tai teen 200 ulkomaanmatkapäivää vuodessa. Maatilalla ollaan sentään samassa pihassa tai lähellä ja omia pomoja taukoineen muineen.
... siinä, että esim. se päivystävä lääkäri on sen päivystysajan valmiina tekemään työtään: Kukaan nainen ei vaadi päivystävältä lääkäriltä päivystysaikana esim. yhteistä shoppailureissua, ravintola illallista, yhteistä oleilua tms. mitä meillä naisilla nyt sitten aina onkaan mielessä silloin tällöin. Tai ainakin jokainen älyllä varustettu nainen ymmärtää eikä loukkaannu, jos päivystävän lääkärin on lähdettävä hommiinsa kesken jonkun muun mukavan.
Maanviljelijän "päivystysaikaa" on käytännössä koko elämä. - No, ehkä viljanviljelijöillä kesäkausi, mutta karjatilallisilla kyllä ympäri vuoden. Viljatilallisen on pakko lähteä pellolle kylvämään jos tietää, että on sade tulossa (seuraava yhtä otollinen hetki siementen kylvöön voi tulla vasta seuraavana kesänä, jos tämän nyt missaa). Tai karjatilallisen päivystystapaus on haljennut vesiputki tai särkynyt ruokintalaite, koska molempien hoitamatta jättäminen aiheuttaa eläinten kuolemia.
Kun se on vaan niin, että ihminen joka ryhtyy maanviljelijäksi, sitoutuu elämässään jatkuvaan "päivystämiseen": Sään päivystämiseen, kasvien ja niiden kehityksen päivystämiseen tai eläinten päivystämiseen (kukin tilansa tuotantosuunnan mukaan). Niin, sellainen ihminen ei kertakaikkiaan pysty käytännössä elämään sellaisen ihmisen kanssa, joka ei näiden asioiden tärkeyttä ymmärrä. Koska viljelijän itsensä on asioiden niin vaatiessa joka tapauksessa pakko mennä.
Se, että ollaan kuten sanoit "omia pomoja" ei anna mahdollisuutta ohittaa näitä tiettyjä prioriteettejä. Toki voi itse päättää joitakin asioita, mutta yleensä ne pakolliset työt on vain tehtävä, eikä sille vaan voi mitää vaikka ne sitten sattuisivat mihin ajankohtaan tahansa.
Hei, olisiko jollakulla kokemuksia, millaista on olla minkä tahansa muun yksityisyrittäjän elämänkumppanina? Uskoisin, että useimmat yrittäjät ovat yhtä lailla jatkuvassa päivystysvalmiudessa... Mutta toisaalta, eikö ole hyvää johtajuutta se, että ei tee itseänsä ihan korvaamattomaksi ja että on joku, joka voi hoitaa hätätapaukset yrittäjän ottaessa hiukan vapaata?
Perhetiloilla ei Suomessa vaan ole ulkopuolista koulutettua ihmistä - ainakaan oman kokemukseni mukaan - noin vain hälytettävissä apuun. Tilalla on perinteisesti ollut töissä emäntä ja isäntä, parhaassa tapauksessa jomman kumman vanhemmat hätävarana.. Mistä pääsisimmekin aasinsiltaa taas yhteen maatilojen erikoisuuteen. Jätetään se nyt kuitenkin väliin.
Mutta ketä teidän, hyvät "kollegat", tukiverkkoonne kuuluu? Onko teillä joku ulkopuolinen, jonka saatte hoitamaan töitä tarvittaessa? Vai onko niin, että jos itse viljelijä ei jostain syystä pysty hommiaan hoitamaan, ainoa varahenkilö on ihan toisella alalla työskentelevä elämänkumppani? Onko siis vaatimus, että vaikka kumppani on työssä ja tienaa elantoaan muulla alalla, myös maatilan hommat pitää osata?
Olen aloittajan kanssa kyllä hiukan samoilla linjoilla, että ei se maanviljelijän ammatti nyt NIIN erikoinen ole/pitäisi olla, että sen mukaan kuuluu elämänkumppanille kriteerit luetella. Totuus on, että suomalaiset tilat ovat isolta osin huonosti johdettuja, mistä johtuvat monenmoiset ongelmat, joita tiloilla syntyy. Asiaan ollaan alettu kai enemmän kiinnittää huomiota vasta viimeisten vuosien aikana. Missäs välissä nämä meidän viljelijämme vain ehtisivät yrittäjyyttä, johtamista ja muuta asiaan liittyvää tosissaan opiskelemaan?
Mutta kyllä Emäntä-77:kin kirjoittaa asiaa.. Niinhän se on, että sään ja sattumien edessä maatilalla on nöyrryttävä. Itse kunkin. Vaikka kuinka olisi johtaminen hallinnassa..
....tuota johtamisasiaa, kun sattuu omalla kohdallani niin osuvasti: Itselläni on maatalouden "pohjakoulutuksena" aika pitkälle viety liike-elämän koulutus työkokemuksineen. Vasta vanhemmalla iällä olen opiskellut myös tutkintoni maatalouden puolelta.
Kyllä mielestäni maataloudella on jossain määrin erityisasema tuossa itse tekemisen velvoitteessa. Esim. meidän tilallamme kyllä käytettäisiin paljon enemmän urakointia, jos siihen vain olisi mahdollisuus. Asuinseudullamme urakointia tekeviä yrityksiä kun kuitenkin on niin vähän. Urakoinnin vähäinen tarjonta taas puolestaa aiheuttaa sen, että ne vähäisetkin urakoitsijat joita on, eivät sitten ole niin tarkkoja työnsä laadusta. ( Todettu raskain kokemuksin, kun on urakoitsijan perästä saatu loppujen lopuksi tehdä tuplamäärä töitä pelastaaksemme edes jotain jo osittain tuhoutuneesta sadosta.)
Minusta ainainen viljelijän syyttäminen ( tässä tapauksessa siitä, että ei hanki itselleen aputyövoimaa) on aikamoista sokeutta, joskin joissain tapauksissa tietysti voi pitää paikkansakin. Kukaan ei kuitenkaan koskaan ihmettele, jos jonkun muun ammattikunnan edustaja ei saa itselleen lomantuuraajaa pätevyys syistä.
Maataloutta vaan perinteisesti pidetään sellaisena jokaisen kaduntallaajan perusosaamisena. Toki varmaan kuka tahansa saa viljan kasvamaan tai lehmän lypsämään, mutta saada ne tapahtumaan siten, että siitä jää itsellekin jotain on jo toinen juttu.
Ehkä ennen, kun tuotanto oli vähäisempää ja tuotteilla parempi hinta, oli myös varaa tehdä asioita "vähän sinne päin" -tyylillä. Tänä päivänä varsinkin isoilla tiloilla tuotantovolyymit ovat valtavat, mutta katteet todella pienet. Tällaisessa tilanteessa pienikin virhe tulee maksamaan valtaisasti.
enpä kyllä koskaan ole säiden herran kanssa ollut eri mieltä, nöyrästi sitä on menty sen mukaan mitä ilmoja ulos huom. ulkona on.
emäntäehdokasehkä hieman vielä itsetutkiskelua peliin niin ja elämä opettaa kyllä. kyllä viljelijä kantaa sen suurimman vastuun oli sitten missä Barbadoksella tai sairaalassa.
Joustoa tarvitaan aina. vaikka olisi toisella alalla töissä niin kyllä se monesti niin menee että tämä toinen vapaalla ja sairastuessa on tärkeä tukipilari ja otettava vastuukin töistä.
Se juuri onkin asia miten sovittaa kodin lämmön ja työn vaatimukset kummallekin sopiviksi.
Emäntä-77 erittäin hyvää jatkoa sinulle tosi hyvä kirjoitus perheesi ja puolisosi saa olla erittäin ylpeä sinusta.hyvää jatkoa teille kaikilla elämän aloilla ;) :).
Johtaja on hoitanut johtamisen parhaiten silloin, kun tuntuu siltä, että johtaja on tarpeeton.
Itse ryhdyin saamaan järjestettyä myös itselleni vapaa-aikaa silloin, kun tajusin etten ole korvaamaton.
Kiitos. Kaikkea hyvää ja mukavaa loppukesän jatkoa myöskin sinne päin !
Emäntä-77 kuvasit hyvin päivystysluonteisuutta luontotyössä. Sitä kestänee kasveissa osan vuodesta, karjan kanssa ympäri vuoden.Montakohan kaiken kaatavaa vuorokautta vuodessa oikeasti on? Jotenkin vieläkin luulen, että kyllä maatilalla olisi mahdollisuus yhteiseen aikaa päivittäin paljon enemmän kuin muissa töissä missä nähdään vain iltaisin tai viikonloppuisin. Merillä ollaan poissa esim. 4 vko. Myyntiedustaja viikot hotelleissa. Taitaa olla "sama" valitus maatilan erityisyydestä kuin opettajilla työ raskaudesta (lomia mielettömästi). Muutkin yrittäjät miettivät joka keikan kohdalla että on oma rahallinen valinta myykö. Voi sanoa että ei, koska on lapseni meno tai jotain kumppanin kanssa sovittua. Joku asiakas jää pois, mutta mielummin se kuin perhe. Joka penniä ei voi poimia. Ajaa sitten vaikka vähän halvemmalla autolla tai elää pienemmin puittein. Kumppania vailla olevat maajussit voisivat valituksen sijaan mainostaa "olen aina kotosalla, yhteistä aikaa löytyy kodin lämmössä ja työn lomassa". Mutta palkatonta apulaista kaipaava voi todeta: tule ja raada, saat katon pään päälle, mutta eläkettä ehkä et, ja rakkaus ei tänne työleiriin kuulu.
Omituista ajattelua sinulla! Vai vähemmän töitä...
kenties tarkoitat että jättää pari lehmää lypsämättä tai varaamatta rehut aamuksi kun haluaakin viettää perheen ja puolison kanssa laatuaikaa, niinhän!
Suosittelen että pidät suusi kiinni asioista joista ei tiedä mitään, vertaat myyntiedustajaan..oma tapansa kullakin. Mitkä olivatkaan myyntiedustajan tunnit/vuosi? ja lomapäivien pituus jolloin voi laatuaikaa perheen kanssa?.
Viljelijöillä se aika on pätkitty pieniin osiin eri vuodenajalle yms.
oma isäni vei aina meitä lapsia kalaan sinä aikana kalaan. Hienoja muistoja vaikka niin tapahtui vain kerran kaksi vuodessa ja ajallisesti oli kyse n. 4h reissusta.
Mutta jos pitäis lähtee jonnekin, niin aina on varasysteemit hoidettava. Joskus peruuntuu kaupunkireissu viimetingassa jonkun ongelman takia, tai pitkään suunniteltu loma kaatuu lomittajan sairastumiseen tai siihen, että joku muu tarvii sairaslomasijaista.
..asiasta kova vääntö :). Mutta ihan mukava kun kysyt/kerrot kantasi, minusta on kiva kertoa/kuulla miten joku muu kokee.
Sillä tavalla en itse vertaisi, kuten kuvasit esim. muiden yrittäjien myynnin/myymättä jättämisen ja perheen valitsemisen kohdalla. Maataloudessa asiat vaan yleensä kulkevat sellaisessa jatkumossa, että jos jonkin vaiheen jättää tekemättä (esim. toukotöiden aikaan, rehun teon aikaan yms.), niin sen jälkeen saa lyödä siltä vuodelta (ja ehkä sen seurauksena seuraaviltakin)hanskat tiskiin kokonaan. Ei ole enää mitä tehdä. Esim. jos jätät kylvöt tekemättä/teet ne huonosti ei ole satoa, jota korjata. Jos jätät myrkytykset tekemättä, ei ole edelleenkään (käytännössä) satoa jota korjata. Jos jätät sadon korjaamatta, ei ole viljaa jota myydä tai rehua jota eläimille syöttää. Näiden töiden taloudellinen merkitys koko vuoden liikevaihdosta on aivan valtava. Esim. meidän tilalla tuo rehuasia voi totaalisesti epäonnistuessaan käytännössä kaataa jopa koko yrityksen/ainakin saattaa sen todella suuriin taloudellisiin vaikeuksiin.
Joten muihin yrittäjiin verrattuna tuollaiset eivät ole ihan vertailukelpoisia asioita. En usko, että kukaan yrittäjä jättää perheen vuoksi esim. jotain sellaista kauppaa tekemättä, joka muodostaisi esim. kolmanneksen tai puolet vuoden liikevaihdosta. Toisaalta taas pienemmissä asioissa uskon että viljelijämiehetkin ovat valmiita järjestelemään asioita perheen etunsa mukaisesti. Me naiset vaan ollaan usein sen verran tietämättömiä niistä käytännö töistä, mitä siellä pellolla tapahtuu, ettemme ehkä aina niitä miehen toimia perheen eduksi edes huomaa.
Jotenkin minusta tuntuu, että sinulla on joku maanviljelijä kiikarissa/jotain säpinää ollut, mutta tästä työasiasta on jotenkin tullut ongelmaa (kun tämä asia nyt sinua selvästi kerran kiinnostaa). Vinkkinä sanoisin, että tuo syyttämisen tie ei johda mihinkään. Miesten on vain pakko ne työnsä tehdä. Sen sijaan, jos nainen on fiksu, hän osaa nähdä asiassa myös sen miehen näkökulman: Ei heillä ole mitään pakkomiellettä niitä töitä tehdä naisen seuran kustannuksella, se on vain pakon sanelema tilanne. Uskon, että joka-ainoa viljelijämies valitsisi työn sijaan vaikka peuhaamisen makkarissa vaimon kanssa, kuin traktorissa istumisen rehukärryn edessä (jota muuten minunkin mieheni nyt parhaillaan tekee). Mutta minä ainakin pyrin auttamaan miestäni nyt niin paljon kuin pystyn, jotta hän jaksaisi siellä traktorissa istua. Katsos, kun minä autan nyt, niin hän jaksaa sitten illalla paremmin peuhata ;)...
Niin, kuulet syyttämisenä, sen millä tarkoittaa nähdä maalaiselämässä ja parisuhteissa siellä ihan hyviä mahdollisuuksia. Täällä rivissä isännät valittaa kaaosta kuin maaorjat. Ei se houkuttele, ei rohkaise, ei miestä ei naista. Keskustelkaa lisää hyvistä hetkistä missä lämpö, yhteenkuuluvaisuus, molempien tuki ja romantiikka on totta vaikka kuinka pienin erin.
Mustahan on tullut tässä keskustelussa varsinainen maalaisromantiikan mainostaja :).
Niin niistä hyvistä hetkistä: En tiedä, tää nyt on vaan mun yksilöllinen kokemus, mutta kyllä musta se on aika vahvasti suhdetta lujittava tekijä kun jokainen kesä on vähän niin kuin sellainen selviytymiskamppailu, että saadaan kaikki tarvittavat työt tehtyä.
Meillä ainakin me molemmat tiedetään, että ilman toisen apua ei kesää töineen saada läpi vietyä.
Se luo aika vahvan perustan parisuhteelle (niin hullulta kuin se kuulostaakin). Joskin toki siinä suhteessa täytyy olla tietysti jotain muutakin suurempaa tunnetta mukana. Ja toki molemmilla on sitä myöten kaipuu pyrkiä järjestämään niitä yhteisiä vapaahetkiä, jotka on jotain muuta kuin työtä. Yhteinen kaupunkireissu, syömässä käynti, elokuvissa käynti, olohuoneen tapetointi (virkistystä ainakin meille naisille :) ).....
Kiireisimpänä aikana ne saattaa olla jotain ihan pieniä. Äskenkin, kun vein miehelle kahvia (ja vähän herkkuja) pellolle, niin hän otti niin nätisti kiinni ja sanoi, että " tule kulta aina välillä minua piristämään, että jaksan täällä traktorin kopissa istua ". Tiedän, että sitten kun kesän työt on saatu tehtyä ja voidaan vähän löysätä tahtia, on molemmilla tosi tyytyväinen olo. Taas selvittiin, yhdessä.
En oikein osaa tuohon sanoa, ne hyvät hetket yms. on varmaan ihan samanlaisia kuin kaikkien muidenkin alojen miesten kanssa, mutta sen yhteenkuuluvuuden ja tuen tunteen siihen tuo varmasti osaltaan myös se yhteinen työ.
Aivan, ja arvostat varmaan tapaamismahdollisuuksianne. Moneen muuhun työhön kun ei voi mennä miestään/naistaan tapaamaan. Tai hän on työmatkoilla eri paikkakunnalla/maassa. Eli maalaistyön erityisyys myös HYVÄSSÄ!
Näin yhdessä toisessa keskustelussa, vaikka ehkä hieman liioittelee??:
2kk:n työ ja 12kk:n palkka
Kirjoittanut: nime. xxx 6.8.2006
Näin meillä viljatilalla.Mökki saaressa ja kakkosasunto Espanjassa.Mersu tallissa ja 4 Jon Deereä konesuojassa.
Luulen, että miehet, jotka kertovat heti toivomuksensa mahdollisen emännän "laatu vaatimuksista" ovat kokeneet jo monia pettymyksiä. Sillä monella maanviljelyksestä tietimättömilla naisilla on ehkä se ruusuinen kuvitelma maalla asumisesta, että siellä vain lerhaillaan pellonpiennarta, rapsutetaan ohikulkiessa vasikkaa ja vietetään maalaisromanttisia hetkiä heinäladossa, mikä on sitä vanhojen suomalaisten elokuvien tuomaa harhaa.
Se on raakaa työtä ja on ihmisistä itsetään kiinni, miten sitten parisuhde hoituu, lasketaanko yhteiseksi ajaksi, kun kumpikin on kontallaan sen jäätyneet/haljenneen putken äärellä tai lypsyllä.Tuntuuko, että me teemme yhteistä työtä, molempien ja lasten hyväksi, vai tuntuuko, että minä teen tuolle toiselle töitä, että hän saisi kerätä kunnian onnistumisesta
Minä tiedän, että vielä on maallakin miehiä, joita on äiti passannut viimesen päälle ja kun vanhuus alkaa lähetä, niin jatkaja pitäisi siihen hommaan saada ja miniä pitäisi vielä keritä kouluata oikeille tavoille.
Kenenkään ei pidä kuvitella, että vaimo, maaseudulla on se talon paras työkone, joka käynnistyy ilman lämmitysta ja toimii, kun kovemmin karjasee..sillä se kone voi poistua talosta ja vie pahimnillaan puolet talosta. Se vaatii hyvin paljon molemmilta, sillä esim. lypsykarjatiloilla, periaatteessa ollaan se 24t kotona ja yhdessä, jos on parisuhteessa ongelmia, niin ne saattaa kärjistyä ja seuraa räjähdys, jonka voi laukaista vaikka lehmän sairastuminen, kun tuntuu, että NYT kaikki kaatuu päälle ja siihen viimeiseen pisaraan ei tarvitse paljoa, vaikka olisi vuosikaudet/vuosikymmenet menty yhteistä taivalta ja tehty työtä yhdessä ja kaikki olisi ulkopuolisen silmin ollut aivan hyvin...malja vain vuotaa yli äyräittensä.
..puhun jonkinlaisen kokemuksen perusteella.
Oletko onnellinen, vai näytätkö vain onnelliselta?
Hyvä, ettei yliromantisoida maaseutua. Mutta liika surkuttelu kyllä masentaa muutkin maalaiset ja peloittaa tulijat. Maalla ON taatusti välillä tiukkaa. Mutta myös kaupungissa. Kaksi työssä käyvää sovittelee menojaan ja lastenhoitoa: "ai sun työmatka Saksaan tulee just kun mun työkeikka Jyväskylässä 4 pvä". Joustaako kumman työ/paikka ?, missä etäsukulaiset? Kuis tehdään? Siinäkin mikä tahansa lapsen korvatulehdus voi myös laittaa pinnan palamaan. Puolet menee kaupungissakin avioerossa talosta ja mökistä. Mutta alan jo näiden kirjoittelujen ansiosta uskoa, että maalla on jotenkin ERITYIS-ERITYISvaikeeta, jossa kaupunkilainen saati nainen ei pärjää. Lopetan deittailun maajussin kanssa. Hieno mies, mutta tosiaan tuntuu olevan neuroottisessa päivystysvalmiudessa ,että päivystävä kirurgikin on kotona lepposampi vaikka sidottu sopivan ajomatkan päähän työpisteestä, vaikka voi olla ihmishengistä kyse. Ikävä tulee hetkiä yhdessä tehden oman työpäiväni päätteeksi fyysistä työtä hänen kanssaan, samalla katsella vahvaa miestä, jutella. Menen sen sijaan vaikka kuntosalille tai jumppaan rehkimään. :( Ahkera olen, mutta en halua ajautua mihinkään "maailmanlopun tunnelmiin"
isätiä kiire aikoina erilaisissa hommissa maatiloilla . kyllä se romantiikka on monasti kaukana viljelijä pariskunnan suhteesta . eikä emäntää tarvitse paljonkaan viritellä kun on valmis vaikka miten helliin hetkiin . monesti on johtanutkin "vällyjen väliin" .
... jokainen tilahan käyttää urakkamiestä siihen hommaan, mihin sitä eniten tarvitsee ;)...
On tuossa kyllä kieltämättä tätä kirjoittelua lukiessani tullut mieleen, että mikäli en itse olisi näin sitoutunut tähän tilaan & kiinnostunut maataloudesta yms. Olisin vaikka jossain muualla töissä, niin kyllä tällainen suhtautuminen mitä nyt edustan, olisi varmasti vaikeampaa kuin nyt kun olen tässä itsekin täysillä mukana. Sikäli kyllä saatan osittain ymmärtää sen, että muista kuvioista tuleva, isäntämiehen tapaava nainen voi kokea hänen elämänsä kuten alkuperäinen kirjoittaja.
samat ongelmat ne on maallakin lapsen kanssa kun kuumetta tai muuten kipeänä juuri puintiaikaan jolloin viljan siirtoajoa yms. yötä myöten.Tai karjatilalla lehmän poi-itus ja puolisoa tarttes kanssa navettaan auttaan. Mihis sen lapsen lykkää silloin, aivan samaa miettivät monet viljelijäpariskunnat.
minulla ei ole lapsia eikä puolisoa maalla, mutta muuten seuraan hyvinkin läheltä yhä edelleen ja autankin toisinaan.
Muuten tuli mieleen että ei kaikkea kannata usko mitä puhutaan, kuten että äiti passaa ja huushollaa poikaansa. Niin varmasti monesti onkin mutta tilanteen mukaan aina.Ja jos sopiva puoliso löytyy niin mitäpä ei tekisi ja muuttaisi kukin itsessään.
Varmasti sitä sen takia kertoo hyvinkin alussa että viljelijä on koska se on paljonkin erilaista, työpaikka ja koti samassa.
Pettymyksiä itse kukin on saanut varmasti osakseen, mutta noita puheita pitäisin vain rehellisyytenä.
Hei, Emäntä -77.
Ei ole epäilystäkään, etteikö teidän tilallanne olisi tilan johtaminen hallinnassa. Jo pelkästään se, että olette molemmat noin sitoutuneita tilan toimintaan, kertoo paljon! Onnittelut siitä, olet(te) varmasti oikealla alalla! Ja sinunlaisiasi emäntiä maatalous kaipaa lisää..
Itse olen samaa ikäluokkaa kuin sinä (jos nimimerkki kertoo syntymävuoden?); erona on tosissaan se, että en virallisesti ole maatilalla töissä vaan työskentelen tilan ulkopuolella haastavassa esimiestehtävässä. Seuraan kaukana maataloudesta olevaa liiketoimintaa läheltä ja osallistun myös yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen parhaani mukaan. Siksi kai välillä vähän liikaakin yritän siirtää näitä oppejani maatilan toimintaan. Maatilan erityispiirteet pitäisi toki pitää mielessä...
Omaan kuviooni ei mahdu enää millään noin voimakas sitoutuminen avomieheni maatalousyritykseen. Olen kuvitellut, että voin pysytellä tilalla enempi taustatukena (käytännössä taloustyöt, vähän auttelua kirjanpidossa, mahdollisista tulevista lapsista huolehtiminen jne) Mutta mutta... Viime aikoina on alkanut tuntua, että ei se riitäkään. Kun on maatilan "emännäksi" ryhtymässä, niin pitää elää maatilan ehdoilla ja osata kaikki maatilan työt. Ja enempi ja enempi pitäisi jaksaa. Mutta kun ei jaksa.
Tämä siis oma kokemukseni. Ja tausta aiemmalle tekstilleni. Jokaisen tilan työjärjestelyt, isännät ja emännät ovat erilaisia, siksipä aiheesta ei oikeen väittelemään parane ryhtyä. Mutta mielenkiintoisia mielipiteitä täällä on sinkoillut!
PS. En siis ole alkuperäinen kirjoittaja, jos joku niin ymmärsi...
Sitä samaahan minäkin mietin...selvyyttä ei vielä ole tullut. Ollako vai eikö olla - siinäpä vasta dilemma.
Jos tykästyy maajussiin tai maamaijaan niin kovin, että yhteistä tulevaisuutta suunnitellaan, niin siitä vaan toimeksi. On mahtava juttu, jos löytää sielunkumppanin ja elämänkaverin. Järki on oltava mukana kaikissa asioissa, mutta jos liikaa järkeilee, niin mihinkään ei uskalla ryhtyä elämässä. Aina on riskinsä, mutta aina on myös mahdollisuus.
Tiloja ja tilanteita on kovin erilaisia. Jokaisen on löydettävä itselle ja kumppanille sopivat käytännöt. Maatalous on erityistä, mutta niin on moni muukin ammatti ja ura. Täytyy olla valmis joustamaan ja sopeutumaan, mutta ei tietenkään ylettömästi. Orjaksi ja kynnysmatoksi ei pidä kenenkään ryhtyä.
Tausta ei ratkaise, vaan synkkaaminen ja tahtotila. Jos toisen kanssa on helppo olla ja yhteiset sävelet löytyvät suhteellisen kivuttomasti, niin homma voi onnistua. Sama se onko puoliso maalta vai kaupungista. Turha katsella kaavoja ja kumarrella edellisiä sukupolvia. Jokainen saa tehdä omanlaisensa jutun ja voi saada sen toimimaan. Joko tehdään työtä tilalla molemmat milloin yhdessä milloin erikseen. Toinen tai molemmat käyvät muualla töissä kokopäiväisesti tai osittain. Alihankintaa, urakointia, liitännäiselinkeinoa ym ym.
Liiallinen työn määrä on mielestäni yksi suuri uhka. Semmoista soppaa ei saa keittää, mitä ei ihminen jaksa.
Ihmisethän vain näitä asioita tekee ja ihmisistä itsestään kaikki on kiinni.
Minä myös uskon, että jos on hyvä kumppani, niin kyllä se yhteinen, molemmille hyvä toimintamalli löytyy. Tavalla tai toisella.
Ja sillä, onko kaupungista vai maalta, ei todellakaan ole merkitystä. Ihminen on oppivainen. Uusia asioita voi aina opetella ja opiskella. Tarvitaan vaan tahtoa.
Niinhän se on, että kaupunkityttönä ja oman maajussin löytäneenä nyt kiinnostaa puinnit ja muut. Tässä rakkauden huumassa puin vaikka itse korkokengät jalassa, jos vain voin olla rakkaani apuna! Teveisiä sinulle emäntä-77, olen saanut kirjoituksistasi voimaa miettiessäni tulevaisuuttani. Onnea ja voimia koko perheellesi :)
Kiitoksia.
Mukava, jos kirjoituksistani on ollut jotakin hyötyä. Minulle itsellenikin tämä keskustelu on ollut tosi antoisa.
Ihana juttu, että olet löytänyt itsellesi mukavan maalaismiehen! Hyppää vaan rohkeasti sinne puimurin pukille. Se mies varmasti opettaa sinulle koneen käyttöä mielellään... :)
Onnea teille ja tsemppiä niihin "huumapuinteihin".... ;) !!!
Kiitos vaan! Nauroin kaksinkerroin tuolle huumapuinnille :)
On tainnut eräs toinenkin niitä harrastaa , kun heti oli juonessa mukana...
Meillä vain tällä hetkellä välimatkaa 200km ja ikävä on kova :( Mutta enköhän pian pääse oman "puimurin" kimppuun......
luin tuota teidän vuoro puhelua läpi ja siinä oli tosi paljon asiaa!mitä sanoit tästä maatalon isännistä ja niiden töistä on muuten aika paljon just noin. itse olen sinkkumies ja tuolla kylällä käydään joskus vähän viihdepäälläkin ja siellä on tullut ihmetyksiä noilta neiti immeisiltä. kun ravintolassa ollaan vielä lähellä 4 aamulla ja työt kun alkaa jo kello 5
et miten myö jaksetaan mennä töihin!työt jatkuvat useimmiten sen sunnuntai päivän perään aina ilta myöhään,mutta tää on sitä yrittämisen vapautta!!ja sitten sanoit et miten tämä maatalous eroaa muusta yrittämisestä tässä tulos tulee siitä minkälaiset yrittäjä taidot on isännällä (ja miksei emännälläkin jos semmonen on) tässä pitää hallita kaikki taivaan ja maan väliltä niin tietokoneetkin kuin sähkö kuin moottoritkin ja mikä tärkein on pisneksenkin teko taito (rahan pitää poikia uutta rahaa mahdollisemman hyvällä tuotolla)ja pitää ne vanhat hyvät viisaat neuvot päässä! veleka on veli ottaessa mut velipuoli maksaessa,ja kun pitää jalat maassa ei tipahda korkeelta! ja kaikista kadun miehistä ei tähän muuten ole!tuossa vähän aikaa sitten olin just puhelimella saksaan yhteydessä ku paalaajaan tuli tietokone vika ja korjattua sain vaikka tuo meitin eklaanti niin ei hääviä olekkaan mut sillä pärjää! tsemppiä teille tv. coyboy pohjanmaalta!
Tässä muuta ajatus.
-sen minkä illalla taaksei jätät niin sen aamulla edestäsi löydät
-niin metsä vastaa kun sinne huudetaan
-taipuu,taipuu selkä maajussin vaan ei katkea
-turhan koreat itteään peilistä vilkuu
-sentissä on miljoonan alku
-kun on luita navetassa on niitä navetan takanakin
-sitä niittää mitä kylvää
-usko,toivo ja rakkaus siinä vasta pari
-älä anna auringon laskea vihasi ylle
-kukas muu sen kissanhännän nostaa kun kissa itte
JA teille jotka olette nyt menossa yhteen:
-PUHUKAA NYT ja puhukaa tulevaisuudessa
-kysykää aina kun on mahdollisuus,koskaan ei kysy liikkaa ja tyhmiä kysymyksi ei ole olemassakaan
-vaaleanpunaisilla silmälaseilla näkee vain päiväunia
-sopikaa asioista jo ennen kun sanotte tahdon
-opetelkaa anteeksi antamisen taito
Pienenä vinkkinä voin sanoa että häälahjaksi voi toivoa.saksia,rautalankaa ,ilmastointiteippiä ja nenäliinoja.
saksilla - katkasataa joniin joutavat jaaritukset ja liianpitkät mykkäkoulut
rautalangalla - väänetään asioita oikealle tolalle ja kursitaan asiat kasaan,tässä elämässä ei ole okein käyttöä henolle rullarihmalla
ilmastointiteipillä - sujetaan suu suppuun kun meinaa tulla liikkaa teksitiä
nenäliinoilla - pyyhitään millon minkinlaisia kyyneliä valitetavasti liian usein surun kun ilon
Kyllä tässä on vuosien mittaan huomannut, että ei täällä maalla naista muuhun tarvita kun työtekoon ja jos ei tilan työt kiinnosta niin tervemenoa muijalle. Niin ja työtähän pitää tehdä koko ajan, ei sitä passaa sohvalla paljoa istuksia tai kaupungilla hummailla. Mitään muuta työtä ei arvosteta kuin maataloustyötä isäntien keskuudessa ja taas muilta saa kuulla, että etkö ole missään töissä, että siinä kotonako vaan olet... Varsinkin sen jälkeen kun on poika taloon saatu, ei sänkypuuhatkaan kiinnosta - jatkajakin kun kerran on aikaan saatu, onneksi oli sentään POIKA, ettei tyttö - jatkuu sentään sukupolvien ketju tälläkin tilalla... Niin, että kannattaa tarkkaan miettiä lähteekö maatilalle työvoimaksi. Tiedä sitten onko tilanne naisilla toinen, jos on tila yhteinen, mutta ainakin näin avovaimona on asema aika heikko :-(
ei maatilalle kannata tulla. Avioliitto antaa kyllä käytännössä yhtäläisen aseman myös tilaa omistamattomalle puolisolle. Jos puolisoilla on omat työt/yritykset, silloin avoliitto käy kyllä samoin kuin kaupunkilaisserkuillekin.
Sänkyhommia harrastetaan kyllä maallakin yhtä vähän tai paljon kuin kaupungissa. Tuo yhteinen perillinen on kyllä sinullekin nyt ainoa pelastusrengas, jos jotakin sattuu. (Jos esim. avomiehesi sattuisi kuolemaan, nyt tilan perii tuo yhteinen perillinen. Jos häntä ei olisi, koko tila menisi avomiehesi perillisille, ja sinä jäisit aivan osattomaksi)
Minun vaimon valinta oli puhtaasti rakkauspuolelta ja alusta saakka oli selvää, että avioehtoja ei tehdä ja yhteiset lapset ovat vielä vahvistaneet asian!
Liekö sitten sattumaa, vai minun vaimoani kohtaan tuntemastani ja ilmaisemastani arvostuksesta johtuvaa, että hän on myös erittäin ahkera. Vaimoni käy tilan ulkopuolella töissä ja hoitaa lapset ja syytinkiläisen ruuat ja pesee pyykit ym. Monesti itse tunnen olevani häntä laiskempi ja usein sen myös hänelle mainitsen.
Usein avioliitot muuttuvat ajan myötä kaverillisiksi suhteiksi, mutta minä sanon meistä aina, että me emme ole kavereita, vaan me olemme vaimoni kanssa edelleen rakastavaisia!
...että mistä ne emännät, jotka eivät omista tilaa/osuutta siitä (toisaalta ei lainojakaan) voimansa ammentavat? Ehkä tässä sitten tuli se vastaus.
Usein olen kuullut kuvioista, joissa nuori isäntä omistaa yhdessä esim. vanhempiensa kanssa tilan ja uusi emäntä on siinä sitten "miniänä"/"emäntänä". Aika pelottavan kuuloinen yhdistelmä...
Toki ymmärrän, ettei kukaan isäntä uskalla suoriltaan ketään naista täysivaltaiseksi osakkaaksi heti ottaa. Kysehän saattaa olla valtavista suvun mukana vuosisatoja kulkeneista omaisuuksista. Ja kun nämä avioerotilastotkin puhuvat tänä päivänä omaa kieltään...
Mutta toisaalta valtavasti on myös toiselta ihmiseltä vaadittu, jos oletetaan että hän sitoutuu kuvioon, ilman minkäänlaista taloudellista oikeutta/vastuuta.
Ehkäpä siinä suhteessa tämä keskustelu palaakin lähtöpisteeseensä: Minkälainen sen emännän tulisi olla, jotta hänet pystyy ottamaan täysivaltaiseksi jäseneksi tilan toimintaan ? Sekä puolisoksi että yhtiökumppaniksi ?
En nyt halua tällä mitenkään arvostella emäntiä, jotka eivät ole tiloilla osakkaina. Tilat ja tilanteet kun ovat niin kovin erilaisia. Ja toimiviakin ratkaisuja varmasti löytyy, vaikkei osakkaana olisikaan. Mutta ehkä tässä on vielä yksi syy siihen alkuperäiseen kysymykseen, miksi isännät niin kovasti niitä ehtoja emäntäehdokkaille suhteen alkumetreillä latelee.
Toisaalta, mielestäni tämäkin asia on kyllä aivan ihmisaivoin ratkaistavissa: Jos on hyvä kumppani ja yhteinen taival maatilalla kiinnostaa, niin miksei kuvioita voisi yhdessä viedä eteenpäin. Tekee sitten avioeron varalta vaikka keskinäisen sopimuksen juristin apua käyttäen toimintaohjeista avioeron sattuessa. Kummalle tila jää ja kumpi lunastaa toisen siitä pois. Kyllähän siinä varmasti eron tullessa metsää kaatuu ja omaisuutta realisoituu, mutta toisaalta on kyllä sitten vakavammin otettava vastuunkantajakin rinnalla sen huonon tuotantovuoden sattuessa, kun on yhteiset lainat ja omaisuudet pelissä.
Minä tapasin vaimoni vuosikausia ennen maanviljelijäksi ryhtymistäni ja naimisiinkin menimme ennen tilanostoa. Esikoisemme oli kantokorissa mukana pankissa, kun allekirjoitimme kauppakirjat ja lainapaperit. Yhteistä taivalta oli tuolloin takana jo liki kymmenen vuotta!
Tilan ostin kokonaan omiin nimiini ja vaimoni käy tilan ulkopuolella töissä. Meillä ei ole avioehtoja, joten erotilanteessa kaikki omaisuus jaetaan. Meillä oli jo yhteinen velaton asunto ennen tilakauppaa ja alkuvaiheessa tilasta oli aikalailla lainaa, no tilanne on sittemmin muuttunut nettovarallisuuden suhteen huomattavasti.
Meille syntyi toinenkin lapsi ja olenkin sitä mieltä, että se on melkein sama kumpi meistä sitä omaisuutta hoitaisi, koska lapsillemme se siirtyy kuitenkin jossain vaiheessa, koska käärinliinoissahan ei ole niin kovin isoja taskuja!
Ps. Luultavasti erotilanteessa tila ja lainat jäisi minulle ja kaupunkiasunto ja kohtuullinen rahasumma sekä auto jäisi vaimolleni ja lapsista huolehtisimme yhteistuumin, mutta kovin oudolta tuntuu jo asialla spekuloiminenkin.
...toimivalta kuviolta.
Ehkäpä se on tässä, kuten niin monessa muussakin asiassa ihan vain kiinni siitä, kuinka ihmiset haluavat saada asiat sujumaan.
Jos tahtoa on, ratkaisu löytyy...
on tila nimissään jo ennen naimisiinmenoa, se tilanne tietysti jatkuu myös sen jälkeen. Koska puolisoilla on kuitenkin avio-oikeus toistensa omaisuuksiin, käytännössähän ne ovat silloin yhteisiä, vaikka papereissa lukee vain toisen nimi. Avioehdoissa tietysti voidaan toisinkin sopia (nimenomaan SOPIA). Avoliitoissa vastaavaa avo-oikeutta ei ole, mistä omistamattomalle puoliskolle tulee todella suuret ongelmat kuoleman tai eron sattuessa.
Jossain vaiheessa tuli mahdolliseksi tehdä avioehto pelkästään eron varalle, eli kuolemantapauksessa on avio-oikeus. Tilanteiden muuttuessa myös avioehtoa voidaan muuttaa jos se molemmille sopii.