Meinasin alkaa tekeen kaivinkonetta ajan kuluksi. Alustaksi ajattelin ottaa vanhan lantikan rungon koneineen, sen perseeseen sitten rakennella lusikan.
Onko kukaan täälläolijoista rakennellu mokomia?
Onko kukaan täälläolijoista rakennellu mokomia?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kaikenlaista pientä on tullut rakennettua. Mutta mikä ihme on lantika? En ole ennen kuullut.
kirjoittaa lantikka
No empäs nyt hoksaa. ???
Taitaa olla LAND ROVER
tai sitten leyland?
Leyland varmaan, niin minäkin luulen (olisihan tuo pitänyt arvata). Eipä ole lantikoista omakohtaista kokemusta, mutta niiden edeltäjiä "Nuhveltteja" pidettiin lujina koneina. Kyllä kai lantikankin perään persveivarin voi värkätä.
Landswerk en tiä kirjotinko oikein. Sakemannikone.
toyota land-cruiser=lantikka
Lantikoita oli jo ennen kuin tojomiehet edes kuvittelivat näkevänsä unta Land Cruisereistaan. Lantikka on suomenkielinen väännös ensimmäisestä (tai toisesta, olikos Jenkkien GP ensin? - taisi olla II Maailmansodan aikana jo) maastohenkilöautosta - siis Land Roverista.
Asiahan ei toisaalta kaivinkonepalstalle kuulu, mutta korjasinpahan yleisen Tojomiesten väärinkäsityksen. Hieman ilkeillen, enää ei riitä, että Japsit kopioivat tekniikan, kun japsiveivareittein pitää kopioida jo vakiintuneet lempinimetkin :-)
Muuten, tuo Jenkkien II Maailmansodan aikana käyttämä GP, eli General Purpose ajoneuvon lyhenne kun lausuttiin Giipii, niin Jeep -nimen syntyhistoriaakaan ei tarvitse kauaa haeskella
vai miten...?????
Kockum Landsverk on muuten ruattalaanen kone, eli ei sakemanni. Åkerman on ostanut Landsverkin kaivinkonevalmistuksen joskus -70 luvun puolivälissä.
Voimalinjan vieressä, kun kävelin linjaa tarkastamassa.
Toimivalta peliltä näytti, kaikki oli tehty ite, siis runkokin.
Juttelinkin sen tekijän kanssa, soipa peli, mutta harrastusta vaatii ja perehtymistä. Noihin oikeiden koneiden kehittämiseen on käytetty aikaa ja tupakkia. Silti niissäkin lapsentautia tuppaa. Niin varmaan vaikea paremmaksi pistää....
Tulee hintoihinsa tarpeetkin, ellei jostain saa halvalla.
Jos maasturin alustaa meinaa niin eihöhän aksilat ole kovilla....
Hintoihnsahan tuollainen tulee - tai sitten käy kun eräälle savottamies Videngrenille Vieremältä, jolla ei kaupan vehkeet tahtoneet kestää savotassa ja hän teki itselleen mieleisen vehkeen, jota kyläläiset alkoivat kutsua paikallisen pitkäjalkaisen kulkukoiran mukaan Ponsseksi... Luulenpa, että Einari on eka koneen tarpeiden hinnat saanut takaisin :-)
Muunmuassa kuorma-autojen akselistoja, ym. järeitä osia. Sikäli kai viisasta lähteä tarpeeksi järeästä, mutta kun tuota painoa kertyy.
Eiköhän niissäkin ole tuotekehittely jo edennyt, kuten muissakin metsäkoneissa.
Kaikki ei vaan voi olla Einareita. Aika monta konetta pitää myydä että se eka tulee maksetuksi.
Tossa lähellä kaveri asenti unimoggiin pienehkön traktorikaivurista peräisin olevan kaivurin ja on
kätevä työkone. Kaivuriosa kauhoineen maksoi tonnin verran. Kyllähän on komponentteja niin hyvin saatavissa, että omiin tarpeisiin käypäsen
vehkeen tekee ja hinta saattaa tulla hyvinkin edulliseksi. Ja työhän ei maksa mitään, sehän on
harrastus, niin ja ilman sitä ei tässä maailmassa
olisikaan juuri mitään laitetta.
Vuosia sitten lomareissulla sain nähdä Kutturan tienvaressa konelapion, joka oli rakennettu henkiloautonperävaunun rungolle ja katsastettu.
Tuo ihme käytti voimanlähteenään ruohonleikkurin moottoria ja se oli ympäripyörivä.
Kauhaan saattoi mahtua soraa jopa 10 litraa.
Ilmiselvästi koneella oli työtäkin tehty, sillä maakasat oli isompia, kuin käsilapiolla tehdyt.
Sillä oli pääasiassa luotu kultapitoista soraa vesipinnan alta montusta.
Toisen hullujussi version ja ihan mekaanisen tapasin Overcaliksin traktorimuseossa pohjoisruotsissa.
Sieltä löyty maasepän valmistama mekaaninen konehirmu.
Tuossa oli jopa hammaspyörät kotikutoiset lyhtyrattaat... kuten tuulimyllyssä.
Kolmannesta koneesta olen nähnyt vain valokuvan.
Siinä oli kaivinkone rakennettu lisälaitteeksi hydrauliseen halkokoneeseen ja toimiva peli.
Vahinko vain, ettei siitä ole netissä kuvaa... mielenkiintoinen konekonstruktio.
Joo Tojotan maasturia tuolla Lantikalla tarkoitin. Sellaisia kun on "ruttupuistossa" joskus halpaan hintaan saatavilla.
Nyttemmin olen kyllä aikeissa tehdä rungonkin itse. Pyöräveto tulee eli perä jostain sopivasta rakkineesta ja sen ajo hydraulimoottorilla.
Jos jollain on tiedossa linkkiä missä on mittoja kauhoista, puomeista ja kaivinkoneista yleensä niin ollaan kiitollisia.
ps. laitan kuvia jahka asia etenee...
Hae konekauppiaalta Bobcatin esite ja siitä saat puomien pituudet / suhteet ja kauhankoon.
Onhan näitä pikkukoneita muitakin, esim, Avanti.
Sivukuva itseotettunakin on jotain.
Kaivinkoneessa on oltava myös painoa, ettei häntä heiluta koiraa.
Mielenkiinnolla jään seuraamaan...
Mitenköhän ympäripyörivissä koneissa on toteutettu hydrauliikan läpivienti ylä- ja alarungon välillä? Eli miten estää letkujen kiertyminen jos sama pumppu käyttää sekä kauhaa että ajomoottoria?