Oli ystävänpäivä. Ensimmäistä kertaa olin siitä aidosti iloinen, sillä vihdoin minulla oli oma kulta vierelläni. Olimme joulun jälkeen muuttaneet yhteen, ja elimme siis onnellisissa rakkaushöyryissä. Sinä tulisit töistä pian, minä odottelin sinua kotona yksin. Mietin mitä kivaa keksisin sinulle ystävänpäiväyllätykseksi. Suunnittelin tulevaa iltaa ja yötä, onneksi seuraava päivä oli lauantai eikä ollut aamulla kiire minnekään. Yhtäkkiä kuulin rapinaa ovelta, ja iloissani tulin sinua vastaan. Suutelimme ja huomasin että minulla oli ollut kova ikävä sinua. Ehkä se, ettemme edellisiltana olleet jaksaneet rakastella, kasvatti minun ikävääni entisestään. Painauduin lujasti sinua vasten mutta vain hetkeksi. Sinä hymyilit minulle salaperäisesti. -Mulla on sulle jotain. Hauskaa ystävänpäivää, sinä sanoit ja ojensit minulle paketin. Minä innoissani kokeilin pakettia; se oli melko iso mutta suhteellisen kevyt. Vilkaisin sinua hymyillen ja aloin avata sitä. Availin naruja hiljalleen ja kierittelin käärepapereita syrjään...paketista paljastui upea tulenpunainen korsetti, jossa oli koristeena pieniä rusetteja ja nauhat edessä; lisäksi oli samanväriset erittäin niukat stringit, joissa oli jotain kimalletta; tulenpunaiset sukkanauhat ja mustat verkkosukat. Katsoin ihaillen sekä lahjaa että sinua ja mielikuvitukseni alkoi lentää. -Pidätkö sä siitä? kysyit ihanan ujosti. -Se on upea, vastasin silmät loistaen ja halasin sinua. -Mullakin on sulle lahja, jatkoin veikistellen. -Mikä? kysyit innostuneena ja hyväilit selkääni. -Minä tämä päällä, hymyilin. Oli jo ihan tarpeeksi ilta, ja koska oli vielä talvi, oli aika hämärää. Sammutin makuuhuoneesta valot, sytyttelin parit kynttilät sinne tänne tunnelmavalaistusta luomaan, ja käskin sinut sänkyyn odottelemaan. Itse kipaisin toiseen huoneeseen vaihtamaan vaatetta. Riisuuduin ja hypistelin seksikkäitä vaatekappaleita ihaillen. Miten olitkin keksinyt jotain tälläistä? Vedin hitaasti stringit jalkaan, halusin nauttia jo pukeutumisesta. Sitten aloin pukea korsettia. Siinä meni aikaa, sillä hakaset olivat takana. Korsetti myötäili vartaloani ja istui täydellisesti. Rinnat muotoutuivat vielä kiihottavamman näköisiksi. Lopuksi vielä sukkanauhat kiinni sukkiin ja olin valmis. Katselin itseäni kokovartalopeilistä. En melkein tunnistanut itseäni. Jos tämä ei saisi aikaan ikimuistoista ystävänpäiväiltaa niin ei sitten mikään. Hyväilin korsetin pintaa värisevin käsin. Mitään niin seksikästä minulla ei ollut koskaan ollut päälläni. Sammutin valot muualtakin asunnosta ja hiivin hiljaa kiihotuksensekaisesta jännityksestä täristen makuuhuoneen ovelle. Se oli vähän raollaan, ja sieltä kuului musiikkia. Sellaista musiikkia, joka sopi iltaamme täydellisesti. Ryhdistyin ja avasin oven asettuen seksikkäästi seisomaan oviaukkoon. Sinä vilkaisit ovelle ja jäit tuijottamaan minua sanattomana. Katsoin sinua kulmieni alta vihjailevasti hymyillen. Huomasin iloiseksi yllätyksekseni että olit vaihtanut lakanat: sängyllä sinun allasi oli mustat satiinilakanat. Sinä itse olit jo alasti, puoliksi peiton alla, ja näytit upealta hämärässä valaistuksessa. Halusin hypätä syliisi ja alkaa suudella sinua kiihkeästi, vetää sinut päälleni ja vaatia sinua sisälleni...mutta päätin kuitenkin hillitä itseni. Kävelin vain hitaasti sängyn viereen katsoen sinua koko ajan. Sinä kohottauduit istumaan ja söit minua silmilläsi. Tunsin katseesi liikkuvan vartalollani polttavana, se siirtyi sukkanauhoista korsetin rusetteihin, hiuksiini, rintoihini, stringeilleni ja takaisin sukkanauhoille. Jalkoväliäni poltti jo, tunsin kosteuden ja halusin niin kovasti sinun koskettavan minua jonnekin, mihin vaan, kunhan koskettaisit. Et kuitenkaan tehnyt muuta kuin katsoit minua. Ujutin siis koukistetun polveni hitaasti sängyn reunalle ja siitä sängylle, sinä seurasit sen liikettä. Nojauduin seksikkäästi ja sitten sinä ojensit kätesi ja kosketit kylkeäni. Hyväilit sitä ensin hellästi mutta otteesi muuttui lujemmaksi ja aloit vetää minua sängylle. Kapusin hitaasti sängylle nelinkontin, siirsin peitot syrjään, painoin sinut selällesi, tulin nelinkontin päällesi painaen selkääni oikein notkolle ja tuntien kuinka rinnat melkein pullahtivat ulos korsetin kupeista kumarruin suutelemaan sinua. Halu kasvoi entisestään sisälläni, tiesin stringien olevan jo aivan märät, jalkoväliäni poltti tuskallisen ihanasti ja halusin hiertää sitä jotakin vasten. Hillitsin himoni ja suutelin sinua kiusoittelevan hitaasti. Kätesi hakeutuivat kyljilleni, ne hamusivat rintoja ja pakaroita, mutta minä työnsin ne hellän päättäväisesti pois. Suutelin kaulaasi, niskaasi, poskiasi, näykin kevyesti korvannipukoitasi, siirryin hitaasti olkapäille, rinnalle, nuolin sinua kiduttavan hitaasti. Tunsin sinun jo tärisevän ja kiihotuin siitä. Siirryin yhä vain alemmas, nuolin napasi ympärystää, siirryin siitäkin alemmas, sivelin sormillani alavatsaasi ja vilkaisin sinua vihjaavan seksikkäästi. Kasvoiltasi oli luettavissa himoa ja osittain yllätystäkin. Sitten siirryin kalusi tasolle. Se oli jo onnellisesti paraatikunnossa, aivan kova ja valtavan iso. Katselin sitä kiirehtimättä, sitten hyväilin sen vartta kevyesti sormillani. Huokaisit. Sivelin kaluasi hetken aikaa, sitten kumarruin ja otin sen imaisten vahvasti suuhuni. Suustasi purkautui tukahtunut huokaus. Pelkäsin itsehillintäni jo pettävän. Imin kaluasi ja kuuntelin kiihottuneena huokauksiasi, kunnes pyysit minua lopettamaan, jottet laukeaisi vielä. Päästin kalusi pois suustani maiskahduksen säestämänä ja katsahdin silmiisi. Täynnä puhdasta himoa ja palavaa rakkautta. Kontrollini petti ja syöksähdin päällesi suudellen sinua lujasti, hyväillen sinua kaikin tavoin, päästellen pieniä voihkauksia. Painauduin sinua vasten, tunsin kätesi pakaroitani puristamassa, inahtelin täysin himon valtaamana. Sinunkaan itsehillintäsi ei ollut mitään huippuluokkaa, puristit minua itseäsi vasten ja lopulta kiepautit minut allesi. Riisuit minulta kaiken muun paitsi korsetin. Viileä ilma tuntui ihanalta häpyhuulillani märkien stringien jälkeen. Avasit jalkojani, suutelit ja näykit reisiäni ja aloit nuolla herkimpääni. Minä heittelehdin sängyllä, kosketuksesi tuntuivat liian hyviltä, kätesi puristivat minua ihanasti ja tunsin kielesi liikkuvan ympäriinsä. Huudahdin kun imaisit yhtäkkiä paisuneen nuppuni suuhusi, et ollut ennen tehnyt niin. Puristin käteni nyrkkiin ja silmäni kiinni. Selkäni oli taipunut jännittyneelle kaarelle, ja tunsin enää vain suusi ihanan liikkeen. Lopetit kuitenkin juuri ajoissa, ja rentouduin huohottaen. Kumarruit päälleni suutelemaan minua pitkään. Hyväilin kasvojasi ja painoin yhtäkkiä sinut selällesi tullen hajareisin päällesi. Arvasit mitä meinasin. Laskeuduin hiljalleen alaspäin ja otin kalusi varresta kiinni kädelläni. Vein sen ihan vaginan suulle, kostutin sen kärjen omilla nesteilläni, mutta en päästänyt sitä vielä uppoamaan sisälleni. Hyväilin sillä klitoristani ja pyörittelin sitä hitaasti ympäriinsä kiusoitellen. Viimein pysäytin sen vaginan aukolle ja annoin sen painua sisälleni, yhdellä työnnöllä kokonaan perille. Huudahdin ja sinäkin karjaisit. Tunsin sinun sykkivän kuumana sisälläni, enkä hetkeen pystynyt liikkumaan ollenkaan. Olin niin kostea ettei minuun sattunut ollenkaan, tunsin vain nautintoa. Aloin hiljalleen keinua päälläsi, mutta kiihdytin tahtia nopeasti. Lantioni hiertyi sinua vasten ja painuin niin kiinni sinuun kuin vain pystyin. Tunsin sinut syvällä sisälläni ja polte kasvoi yhä suuremmaksi. Tiesin ettei kumpikaan meistä kestäisi enää kauan. Tunsin huipun lähestyvän kovaa vauhtia ja nopeutin liikkeitäni. Orgasmin tullessa voimakkaasti räjähtäen painauduin suutelemaan sinua lujaa ajatellen etten ikinä päästä sinusta irti. Karjahdit oman orgasmisi tullessa, tunsin kuinka laukesit sisälleni... Jotenkin olin päätynyt viereesi makaamaan huohottaen, silmät kiinni. Korsetti painoi vähän ja aloin avata sen hakasia. Kädet olivat ihan väsyneet. Sinä huomasit mitä tein, käänsit minut ympäri ja avasit korsetin. Puristuneet rintani pääsivät vapauteen. Laitoit korsetin sivuun ja silitit minua hellästi, selvästi sinäkin olit uupunut. Käännyin sinua vasten, painauduin lähellesi ja hymyilin. Rakastin sinua niin kovasti. Sinä hymyilit takaisin ja näin rakkauden paistavan silmistäsi. Kuiskasin hiljaa korvaasi "Hyvää ystävänpäivää kulta".
Ystävänpäivän yllätys
Neitokainen
52824
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuo vertaansa vailla oleva kappaleiden jaottelu.
Oli oikein nautinnollista lukea tuota hyvin jaksoteltua tekstiä, voi kun minäkin osaisin noin kirjoittaa.
Jälleen feikki-Matti iski!
Olen jo pitkään nimimerkillä Matti kirjoittanut näille sivuille. Nyt on joku toinen ryhtynyt käyttämään samaa nikkiä. - Tietenkin myönnän, että Matti on sangen yleinen nimi jne.
Olen kyllä samaa mieltä feikkikaimani kanssa, mutta olisin muotoillut sanottavani hieman toisin.
mutta opettele jakamaan teksti kappaleisiin. Sitä on helpompi lukea!
puuttuu siksi, koska kirjotin tämän fantsun aluksi Aromipesään ja copypastesin sen vaan tänne. Myönnän että on hankala lukee ilman kappalejakoa, teksti tulee raskaan näköseks...
Tälläsiä lisää! Osaat tosiaan kirjottaa :) Sitä kappalejakoa kyllä kaivattaisiin, mutta okei, sulla oli syy...:)