Jo nyt vihastuttaa koulujen pakkohiihtämiset ja muut rämpimiset kaikenmaailman pusikoissa! Tulis vaan vähäluminen talvi, niin säästyis lapsetkin pakkohiihtämiseltä. Onneks hiihtokausi on vast vuoden alussa, joulun jälkeen, mut nyt jo kuohuu!!! Vois keksiä järkevämpää tekemistä niiksi tunneille niille lapsille joita ei urheilu kiinnosta, vaan taideaineet ja musiikki tms. mistä on hyötyä elämässä. Hihtää kaikki osaa joko suksilla tai ilman, mutta pitäis kehittää sellaista ominaisuutta lapsilla, mihin heillä on taipumusta!
Taas alkaa kohta
pakkoliikunta!!!
662519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Hyvä opettaja voi saada sellaisenkin lapsen innostumaan, joka ei ennen ole esim. juuri hiihdosta tykännyt!! Ei sitä hiihtoa kuitenkaan ole niin montaa kertaa talven aikana ettei siitä pystyisi suoriutumaan. Toisekseen mielestäni on erittäin hyvä, että koulussa on liikuntaa!! Kotonahan sitä ei juuri paljoa tänä päivänä harrasteta. Se pitää mielen virkeänä ja auttaa positiivisesti lapsen terveyteen sekä elämän laatuun!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Jos sinä itse olet ollut koulussa joskus vuonna yks ja kaks, niin silloin liikunta oli ehkä hieman erilaista koulussa kuin nykyään!!!!!!!!!!! Oletko koskaan miettinyt tätä?
Liikuntatunnit eivät ole enää pelkkää hiihtämistä talvisin. =)
Eläköön ja siinä kasvaa juuri se tietokoneiden ääressä istuva ylipainoinen pullamössökansa, joka ei harrasta liikuntaa.
Pakkohan urheilua harrastavienkin on opetella niitä mainostamiasi musiikkia ja taideaineita, joista on muka hyötyä elämässä. Eikö liikunnasta ole hyötyä???? Ennen kaikkea terveyden kannalta???
..siis et tieennyt, minä kerron, että liikuntaa voi harrastaa muutenkin kuin pakottamalla lapset kuraamaan ja sotkemaan vaatteensa pusikkoihin rämpimään.
Suosittelen pullamössö opelle pakkoliikuntaa et kävelet koulumatkat kuin lapsetkin. Näytä esimerkkiä miten liikutaan, se on sun VELVOLLISUUS!!!
tuo ymmärryksen valo heikentynyt.
lapset eivät pahemmin välitä, vaikka välillä kuraisivat ja sotkisivatkin. äidit ne siitä pelihousujaan repii.
jos reppuvihossa lukee, että huomenna suunnistetaan, kai nyt jokainen luettua ymmärtävä äiti tajuaa, ettei niitä kalleimpia muotifarkkuja anna laittaa päälle, vaan etsii ne huonommat verkkarit. oikeastaan mitkä tahansa vaatteet käy liikuntaan, kunhan ne ovat tarpeeksi väljät tai joustavat.
ja jos äiti puhuu pusikoissa rämpimisestä, niin huono homma. sitä kun ei suunnistus ole (on 1 meidän kilpalajeista), tarkoitus on KIERTÄÄ ne pusikot ja etsiä helpoin mahdollinen reitti.
kyllä on ihanaa, kun lapset uskaltavat yksin lähteä marjametsään eikä tarvi pelätä että siellä eksyvät. mites sinun lapsesi?
aina tarkkoja vaatteistaan ja niiden siisteydestä. Tytöt varsinkin kouluaikoinaan olivat aina kauhuissaan, kun joutuivat urheilukentille tai metsiin likaamaan vaatteensa ja kenkänsä. Vaatteet meni aina pyykkiin kotiin tullessa ja kengät pesuun. Siinä ne sitten pahiten kuluikin jatkuvassa pesussa.
Samanlaisia ovat pojatkin olleet, ja vanhin laittoikin aina kumisaappaat metsään, kun ei halunnut lenkkareita sotata.
Et ei ne kaikki lapset sotkemisesta ja likaamisesta tykkää.
Lasten huoneetkin olivat aina kuin viivottimella viimeistelty ja oli kuin rätti olisi huiskinut joka päivä pintoja puhtaiksi.
Meillä siisteys on aina ollut tärkeetä.
sitten vetää muovisuoja niiden kallisarvoisten vaatteiden päälle. kuten jo aiemmin sanoin, sinne metsään ei tarvitse niitä hienoimpia tai edes puhtaimpia vaatteita laittaa. vai eikö teillä muuten tule pyykkiä lainkaan. laittaa vaikka ne valmiiksi pyykkiin menevät vaatteet? maalaisjärkeä, ystävä hyvä.
liikutaanko teillä ollenkaan? taitaa sun hienohelmat olla niitä mun kammoamia ryhdittömiä pullokauloja? katsos, lapsen tulisi liikkua vähintään tunti päivässä niin, että hengästyy ja hikoaa. ja kun lapsi hikoaa, tulee hikeä vaatteisiinkin. ainakin MEILLÄ lentää vaatteet pesuun joka päivä. samaa t-paitaa ei kahta päivää käytetä, vaikkei näkyviä tahroja oliskaan.
ja kumisaappaat on ihan ok varuste metsässä. mun lapset ei kumppareita huoli, kun niillä ei voi juosta. mutta tietty teillä ei juosta. siinä tulee hengästys ja hiki ja ne vaatteet pitää sen jälkeen pestä...
Mistäs keksit että minä olen opettaja???????????????
Olen äiti. Ja oma lapseni EI OLE himourheilija eikä menestynyt liikunnassa niinkuin voisit lukea jälestä jos millään pystyt.
Seuraava eli "ihanaa" kirjoittaa järkeä.
Ja tiedoksi: työni sattuu olemaan fyysisesti raskasta, joten näytän esimerkkiä miten harrastetaan sitä hyötyliikuntaa. Mites itse, käveletkö työmatkasi?
Asiatonta arvostelua...
Jätä toi curling Uuspaavalniemelle.
Toisin kuin edelliset olen täsmälleen aloittajan kanssa samaa mieltä. Nyt eletään aikaa, jolloin liikunnassa voisi olla jo valinnanvaraa.
Liikunnassa vähemmän lahjakkaille tai harjaantuneille pitäisi olla vaihtoehtoja. Nykyinen tapa laittaa samaan ryhmään sekä ne, jotka ovat hyviä ja liikkuvat paljon, että ne, jotka ovat huonoja ja liikkuvat vähän, altistaa kömpelöt koulukiusaamiselle ja on varmin tae siitä, ettei liikunta aikuisena kiinnosta.
Toki on hyvin inhimillisiä jumppamaikkoja, joiden sydän todella sykkii sille, että kaikille löytyisi oma tapa iloita liikunnasta. Mutta minkäs ison ryhmän kanssa tekee. Matikassa heikot saavat pienryhmäopetusta mutta liikunnassa heikot joutuvat vain roikkumaan mukana.
Ihmiset ovat niin armottomia, sen näkee näistäkin vastauksista. Kun itse on pärjännyt, pitää muittenkin pärjätä. Jos ei pärjää, niin perhe on uusavuton curling-perhe ja lasta joutaakin vähän kiusata ja opettaa tavoille hiihdättämällä vastoin tahtoa...
lapsen pitää pystyä normaali hiihtolenkki tekemään.
Jos lapsi on niin huonokuntoinen ettei pysty, niin hävetköön vanhemmat!
Kaikki lapset eivät kehity motorisesti samaan tahtiin. Joillakin karkeamotoriikka on kovin heikkoa läpi elämän. Joka luokalla on joukko lapsia, jotka eivät alaluokkien aikana opi pyöräilemään, hiihtämään tai luistelemaan.
Aivan turha heittää häpeää näille perheille. Useimmiten lapsessa ei ole mitään muuta "vikaa" ja hänen kotinsa on turvallinen ja rakastava.
Miksi ihmeessä me ihmiset olemme aina heittelemässä kiviä?
No johan se on selvää, ettei kaikki kehity samaan tahtiin kuin ei myöskään oma lapseni ole kehittynyt eikä pärjännyt hyvin liikunnassa, koska on hieman kömpelö.
Siitä huolimatta kannustan häntä liikkumaan ja kokeilemalla eri lajeja onkin löytynyt laji, josta hän pitää (juuri se paljon parjattu hiihto).
Enkä missään nimessä halua "heittää häpeää" kenenkään niskaan, mutta tosiasia on että elämässä joutuu jokainen tekemään jotain mistä ei tykkää tai missä ei välttämättä ole kovin hyvä.
Opetetaanko me lapsillemme, että mitään ei tarvitse tehdä mikä ei ole kivaa tai vaikeuksista selviää pakenemalla niitä???
Kun taas koulu alkaa ja nämä taiteelliset lommoposkiset rimmpakintut tai ylipainoiset lössykkäkersat JOUTUVAT pari tuntia viikossa oikein LIIKKUMAAN. Siis tekemään sellaista, missä hikoaa, hengästyy ja, mikä kauheinta, on pelkästään terveellistä.
Kuule äiti, ei liikuta sulje pois sitä taiteellisuutta. Molempia kun harrastaa sopivassa suhteessa, niin hyvin menee. Meilläkin molemmat lapset harrastavat kilpaurheilua ja silti soittavat pianoa ja ovat näytelmäkerhossa mukana.
Mutta sinä olit vissiin se äiti, kenen kanssa täällä on aina silloin tällöin keskusteltu. Eli sun muksus väsää kohta maailmannäyttelyn pystyyn tai lähtevät konserttikiertueelle. Olenko oikeassa? Kun lapset oli harrasti kaikkea "hienoa" ja "taiteellista" ja vaikka mitä sontaa.
Harva saa taiteista ammatin, samoin liikunnasta. Mutta päivittäistä liikuntaa ihminen tarvitsee pysyäkseen kunnossa ja terveenä. Myös sinun taiteelliset laiheliinisi, joilla on laihat kintut ja joilla maha pullottaa.
Koulun liikunta on tarpeellista. Ja "pakkohiihto" ei ketään tapa. Tosin minusta "pakkokuvis ja musiikki" on myös hyvä juttu. Minä en ainakaan olisi osannut ohjata lapsia musiikissa tai kuviksessa, eivätkä ole käyneet muskareita tai muita sellaisia. Kyllähän ainakin ne musiikin asiat joita koulussa opetetaan kuuluu jo yleissivistykseen. ja todella mukavaa että kuvisopettaja rahaa varhaisteinit taide ym. näyttelyihin jos siihen on mahdollisuus. Kuinka moni meistä tavallisista vanhemmista kuljettaa lapsiaan näyttelyissä...
liikunta ei sulje pois kuvista ja musiikkia eikä päinvastoin. kaikkia sopivassa suhteessa niin hyvä tulee. pari tuntia pakkoliikuntaa viikossa ei tapa ketään, päinvastoin vahvistaa vaan. ja tunti viikossa musiikkia tai kuvista ei myöskään tapa.
meillä liikutaan luonnostaan muutenkin, mutta kyllä näiden "taiteiden" harrastaminen jäisi vähemmälle, jos ei koulu siihen soisi mahdollisuutta.
omille lapsille! Olen aivan tyrmistynyt! Vaikka sun lapse onkin lommoposkisia rimppakinttuja ja ylipainoisia, niin voisi edes sun lapset odottaa äidiltään käytöstapoja!!! Järkyttävää teksitä kerrassaan!!!
Mä en ikinä omistain puhuis tuolla tavalla, vaikka ei täydellisiä olekkaan.
Ei ylipainoisia eikä muutenkaan noin karmeita olioita kun sun.
Mun lapset ovat ihania aivan omina itsenään!
Olen pahoillani puolsestasi,jos olet sanut tuollaset lapset, meillä muilla on onneksi ihant ja aina äidille ne parhaat! Voimia sulle kestää ja katsella lapsiasi!!! Huh...!
ei taida ymmärryksen valo kauheasti sua häikäistä?
siis, mun lapset urheilevat, harrastavat kilpailemista. tyttö on hoikka, silti löytyy lihastakin, hyväryhtinen. poika taas raamikkaampaa sorttia, on leveäharteinen, lihaksikas ja myös hyväryhtinen.
kovin usein näen lapsia, jotka läkähtyvät 300 m matkan juoksemisesta ja jotka ovat joko ylipainoisia, huonoryhtisiä lössyköitä tai sitten lommoposkisia rimppakinttuja, joilla on pullokaulahartiat ja huono ryhti.
mites sinun muksujesi laita?
kerran koulun juhlassa katsoin, kun tyttöni istui luokkatovereidensa kanssa etupenkillä. tyttöni oli ainoa, joka istui selkä suorassa. muut istuivat hyvin epämiellyttävän näköisesti kasaan lysähtäneinä.
Kyse olikin nyt lähinnä siitä hiihtämisestä! Ja sinä tulkitsit asiat omassa pienessä mielessäsi ihan väärin. Hän ehkä tarkoitti lähinnä sitä että jos ei tykkää hiihtää niin ei sitten hiihdä vaan voisiharrastaa jotain muuta liikuntamuotoa hiihtämisen sijaan. Tilastojen mukaan kouluionho johtuu suurimmalta osaltaan koulukiusaamisesta ja heti kakkosena pakkoliikunta, joka tarkoittaa juuri tiettyihin lajeihin pakottamista, kun lapsille ei anneta toista vaihtoehtoa! Että ajattele ennenkuin arvostelet!!!
koulussa on monta pakkoa jos kaikilta kysytään. Liikunta kuitenkin vaikka en itse sen suuri kannattaja ole on osa ihmisen terveydestä ja kunnosta huolehtimista ja siksi se on perusteltu kouluaine. Sen sijaan taideaineet ovat sikäli turhia että se joka on lahjakas harrastaa muutenkin ja joka ei niin ei. Taiteilu ei myöskään vaikuta kehenkään muutoin kuin omaan mieleen ja tunteeseen..
Kumpaakin ainetta pidetään tarpeellisena omasta mieltymylsestä käsin ja toista tarpeettomana samasta syystä. Kuitenkin kannattaa huomioida että koulun tehtävänä on kasvattaa sitä lasta tietyille tavoille kodin lisäksi. Jos kotona asenen liikuntaan on heikko on silloin koko juttu koulun harteilla..
Välineet ovat sitten se harmi joka tästä syntyy, mutta ainakin meillä lapset ovat koulussa jossa on talon puolesta paljon kaikkia välineitä joten omia ei ole pakko olla. Meillä on sillä joskus lapset menevät hiihtämään ihan vapaaehtoisestikkin läheiselle ladulle.. Ilman suksia se olisis perin hankalaa ja moni ostaa ne välineet vain koska on pakko?
Liikkuminen on sitäpaitsi asia johon kaikilla lapsilla on taipumusta ja jotta aikuisena olisi kykenevä tekemään muutakin kuin istumaan 8h tuolissa olisi syytä panostaa siihen liikuntaankin vaikka ei siihen taipumusta olisi?
Vielä voisit harkita sitä että laitat lapsesi jollekkin erityisluokalle jolla on taidepainotus aineissa jos hänellä on keran taipumuksia. Liikuntaa se ei vähennä, mutta muuten olisi paikallaan kehittämässä lastasi. Matka ja vaiva ei liene lapsen lahjakkuuden eteen mikään este?
...on nyt joku muukin oppiaine nimetty pakko-aineeksi kuin ruotsi!Ihan mieltä lämmittää.
Koulussa nyt kuitenkin pyritän opettamaan kaikenlaisia oppiaineita ja taitoja, eikä oppilaat (tai vanhemmat) onneksi saa valita vain niitä, joista tykkäävät tai joista katsovat olevan hyötyä.
Mistä ihmeestä kukaan voi tietää etukäteen, mitä tietoja tai taitoja elämän varrella tulee tarvitsemaan?! Ainakin itse aina sanon oppilaille, että mistään tiedosta tai taidosta tuskin ainakaan haittaa tulee olemaan...
Eikä se liikunta todellakaan pahaa tee! Jos vanhemmat suhtautuvat tuolla tavalla, ja toitottavat asennettaan lapsille, eivätkä sitten hanki kunnollisia välineitäkään, ei ole ihme, että lapsi karsastaa liikuntatunteja. :(
Reilu joukko täällä taas tölvii helppoa kohdetta: ihan niin kuin lapset pihalla ovat sen kömpelön kimpussa täällä kunnon vanhemmat tölvivät kilvan sen kömpelön äiskää! Eipä tarvitse ihmetellä, mistä ne julmat asenteet tulee lapsille.
Ehkä kaikkein julmimmat koulumuistot liittyvät monilla erityislapsilla juuri liikuntaan. Esimerkiksi herkät ja heikot pojat tai lihavat tytöt ja pojat ovat aina jumppatunneilla toisten arvostelevien katseiden ja open selän takana heitettyjen ilkeyksien kohteina.
Liikunta ei ole tavoitteiltaan samanlainen kuin lukuaineet ja taitoaineet. Tavoitteena on löytää jokaiselle yksilölle hänelle sopiva tapa liikkua ja vahvistaa motoriikkaa tai osallistua joukkuelajeihin.
Liikunta on kaikkein syvimmin itseilmaisua ja siinä jos missä pitäisi olla mahdollisuus yksilöllisiin valintoihin.
Ajan mittaan joudutaan ilman muuta hyväksymään se, että liikunnassa jakaudutaan kiinnostuksen ja taitojen mukaan ryhmiin. Meillähän on jo ikiaikainen jako tyttöihin ja poikiin. Se ei välttämättä ole paras mahdollinen.
Elämä on tarpeeksi kovaa muutenkin. Joka aineessa pyritään huomioimaan yksilöiden erilaiset oppimistyylit. Ei ole mitään syytä jättää liikunnan opetuksen kehittäminen sikseen.
Aloitus oli hyvä ja tarpeellinen. Voimia kaikille pakkoliikunnasta painajaisia saaville. Ottakaapa liikunta takaisin näiltä tiukkapipoilta; heillä ei ole oikeutta pilata liikunnan iloa muilta tarjoamalla vain oman vaihtoehtonsa kaikille pakolliseksi.
Täällä varsinaissuomessa missä talvet on mitä on, niin itseä ottaa päähän se että liikunnan opettajat kuljetuttuvat luistimia mukana varmuuden vuoksi. Ei ole ihan kevyttä kannettaavaa pienille kolululaisille.
Eli opettaja käskee ottaa mukaan sekä lustimet että sisäliikuntavälineet ja päättää vasta tunnin alussa että ollaanko sisällä vai ulkona.
Jos kerran säästä ja kentän kunnosta ei ole mitään takeita, niin silloin olisi parempi olla sisällä.
Koululiikunta ei ole aina hauskaa, mutta ei siihen kuolekaan. Kyllä minä olen itsekin manauksia liikunnan opettajan niskaan laskenut ja jupissut kotimatkalla kavereiden kanssa opettajan tyhmyyttä kun laittaa meidät räntäsateeseen hiihtämään.
Mutta oikeastaan minulla on ennemminkin hyvät kuin huonot muistot liikunnasta, ja tästä pakkohiihdosta minä todella nautin, ja syy siihen se, että hiihtotunnin jälkeen kun istähti kotona sohvalle, oli niin mainio olo.
Koulua saan myös kiittää siitä, että olen pitänyt hiihtoharrastukseni tähänkin asti. ilman koululiikuntaa se olisi jäänyt jo ala luokilla. (harrastin kilpahiihtoa siinä 6-10 vuotiaana)
Nykyään isoveljeni on kilpahiihtäjä nuorten sm-tasolla, ja hänkään sitä tuskin olisi ilman koulua. Yläasteella kaikki hiihtäjäpojat laitettiin samalle luokalle, jotta harvinainen harrastus säilyisi. ja säilyihäns e, kiitos opettajien.
Pikkuveljeni tutustui jääkiekkoon koulun kautta, ja nyt harrastaa neljättä vuotta.
Minä harrastan kilpavoimistelua.
Minusta se on vain ja ainoastaan hyvä, että ne laiskimuksetkin kammetaan edes kerran viikossa liikkumaan. Monet eivät harrastaisi muuten mitään liikuntaa, jos ei koululiikuntaa olisi.
Juuri ne lajit, joita täällä haukutaan eli suunnistus ja hiihto, ovat aina olleet niitä lajeja, joita rakastetaan mutta vihataan.
On kamalaa lähteä vesisateeseen suunnistamaan, mutta se kun rasteja löytyy ja hiukan hengästyy on vaivan arvoista.
KOULULIIKUNTA KUNNIAAN! Mielellään sitä sais olla vähintään kolme kertaa viikossa.
Ymmärrän, että näet liikunnan arvokkaana asiana - sitähän se on. Se on suorastaan elintärkeää. Sitä vastuuttomampaa on asettaa tilanne sellaiseksi, että yhä useammille koululiikunnasta tulee painajainen, joka vie kauemmas liikkumisen ilosta.
"Minusta se on vain ja ainoastaan hyvä, että ne laiskimuksetkin kammetaan edes kerran viikossa liikkumaan. Monet eivät harrastaisi muuten mitään liikuntaa, jos ei koululiikuntaa olisi."
Tuo kyllä kuulostaa sille, että liikunnan kuulukin "niille laiskimuksille" olla rangaistuksenomaista, vaikka se voisi ja sen pitäisi olla kivaa, niin kuin se on Sinulle. On eroa sillä, että joutuu tekemään jotain vasten tahtoaan ja sitten sillä, että joutuu tilanteeseen, jossa saa kaiken aikaa alistua tekemään vastoin tahtoaan. Edellisessä vahvistuu ja jälkimmäisessä heikkenee. Kaksi tai kolmekaan tuntia pakkoliikuntaa ei tee ihmisestä liikkujaa. Sen sijaan yksikin itselle sopiva liikuntatunti saa etsiytymään liikunnan pariin jatkossakin.
Eihän ainoa vaihtoehto ole, että liikuntatunnit pidetään joko saman kaavan mukaan kuin tähänkin asti tai sitten niitä ei olisi ollenkaan. Ihan näin mustavalkoista ei asia ole, eihän.
Miten meillä onkin sellainen ajattelutapa, että kaikki yksilöllisyyden huomioiminen on heti hävittämässä perinteet, kulttuurin ja ihmisten selkärangan. ;)
meillä kellään lapsilla ei ole luistimia eikä suksia, emmekä ole niitä koskaan koulun takia ostaneetkaan, emmekä osta. Ne eivät kuulu pakko-ostoihin. Laturetket ym rankat patikkaretket, lapsemme ovat aina olleet poissa koulusta. Ovat sattumoisin tulleet kipeeksi sinä päivänä!
Näin säästää rahaa turhilta välineiltä, joita ei kotona tarvitse.
Säästothän ovat kouluissa muutenkin arkipäivää, niin myös meillä kotona!
Kouluilla toki tiedetään, että liikuntapäivinä "sairastuu" tavallista useampi. Se on kodin valinta. Useissa kouluissa liikuntapäivä on siirretty sisääntehtävään lauantaihin, jotta vanhemmat voivat rehellisesti anoa lapsilleen vapaata perheen yhteisen lomanvieton vuoksi.
Ongelmallista on, että koulussa on paljon oppilaita, jotka sairastuvat aina niinä päivinä, jolloin on kaksoistunti liikuntaa. Erityinen hätä on niistä oppilaista, joilla on muutenkin ongelmia opiskelussa esim. lukivaikeus. He menettävät monta muutakin tärkeää tuntia.
Tätä asiaa ei tohdita tutkia, koska se kuuluisi liikunnanopettajksi opiskelevien tutkimusalaan ja, toisin kuin esim. matematiikan tai kieltenopetus, liikunta ei ole vielä joutunut hyväksymään, että on epäeettistä syyttää vain lapsia ja heidän vanhempiaan, jos lapselle jokin liikunnassa on liian vastenmielistä ja aiheuttaa pelkotiloja koko perheelle.
Miettikääpä hetki tätä aloitusta. On elokuu ja helle. Ensimmäinen mielleyhtymä, joka vanhemmalle tulee koulun alkamisesta on pelko tulevasta hiihtokaudesta. Ihan vain ammattimarisija olisi keksinyt tuhat parempaa kiukun ja valituksen kohdetta. Miettikää hetki, miten isosta asiasta täytyy olla kysymys. Ja kuitenkin suurelle osalle lapsia ja vanhempie liikuntatuntien kammo on täysi mysteerio.
Tämä olisi muutaman väitöskirjan arvoinen kipukohta. Liikuntakammoiset lapset ja heidän vanhempansa pitäisi kuitenkin "rehabilitoida" ensin.
erityisesti hiihtoa, luistella en ole koskaan osannutkaan. pappani vei poikaani hiihtämään, kun tämä oli vasta kahden vuoden, osti sukset ja luistimet. poika oppi luistelemaankin 3 vuoden iässä. pappa vei myös ekoihin hiihtokisoihin 5-vuotiaana. poika tuli sieltä ykköspalkinnon voittaneena. ja halusi lähteä uudelleen.
minä inhoan yhä hiihtoa ja liikuntaa. mutta lapsiltani en sitä iloa riistä. meillä nyt 11-vuotias poika ja 9-vuotias tyttö ovat kilpailleet jo vuosia hiihdossa. ja kesällä juoksevat kilpaa. papan ostamien ekojen välineiden jälkeen olen minä pitänyt huolta, että välineet löytyvät aina kunnolliset. rahaa niihin menee (nyt jos kisavälineisiin), mutta vaikka säästämme muuten, emme niissä. menee sitä rahaa turhempaankin! montako kertaa vuodessa esim sinä äiti otat permanentin? tai muuta?
sinä äiti teet karhunpalveluksen lapsillesi. vaikka sinä olet sitä mieltä, että lapsesi eivät niitä tarvitse, olisivat he ihan oikeasti voineet siitä touhusta pitääkin. nyt he eivät saa sitä koskaan tietää.
säälin lapsiasi. sinä syötät heille valmiiksi pureskeltuja vaihtoehtoja eivätkä he itse saa valita inhoavatko he tosissaan hiihtoa.
toivottavasti lastesi tuleva työnantaja sitten ymmärtää, että lapsesi ovat aina sairaana sellaisina työpäivinä, jolloin on jotakin rankkaa tiedossa. teettävät toisilla ikävät työt. jos siihen oppii lapsena, mitä muutakaan oppii vanhana. siihen sinä heitä opetat.
Jopa ollaan moralisteja.
Periaate, että hiihdät tai itket ja hiihdät, on aika surkea.
Pelottelu sillä, että hiihdosta kieltäytyvät teettävät vielä työnsäkin muilla, on liioittelua. Minusta on vain järkevää, jos lapsi oppii, että hänellä on lupa myös kuunnella itseään. Jos yrittämisestä huolimatta elämä käy liian rankaksi, voi duunia vaikka vaihtaa.
laittaa työntekijöitään hiihtämään tai luistelemaan. En minäkään missään työpaikassa ole joutunut luistelemaan tai hiihtämään!
Niin, hiihtäminen on eri asia kuin ammatti! Yksi lapsistani on sosionomi, eikä hänestä se ole rankkaa, jos tykkää työstä, toinen on kampaaja ja tykkää työstä, pari lasta vielä opiskelee.
Että turha verrata hiihtämistä ja ammattia toisiinsa. Kukapa hiihtämisestä tykkää!!! Varsinkaan jos se on pakko. Kyllä monen urheiluharrastukset karistuu jo koulussa, kun on pakko. Jos saisi vapaaehtoisesti hiihtää, voisi se ollakin hauskaa, mutta syöppä kaurapuuroa pakosti aamuisin, niin et varmaan aikuisena sitä syö. Pakolla tapetaan kaikki, mitkä voisi olla hauskaakin.
Mitenkäs pakkomatematiikka? Pakkoenkku? Pakkoäidinkieli?
Olisihan se kivaa, kun elämä olisi aina kivaa. Mut kun se ei ole.
ovat tykänneet matikasta, ja toinen onkin matikkaluokalla, ja toisella on haavena kielet tai matikka luokka.
Liikunta ei ole koskaan kuulunut perheemme harrstuksiin, vaan olemme kannustaneet lapsiamme aina oman taipumuksen ja kiinnostuksen mukaan.
Meillä elämä on kivaa, kun saa toteuttaa itseään, eikä muiden vaatimuksia.
Miten se opettaja voisi toimia? Kun se teidän naapurin marcopetteri haluaa sitä liikuntaa ja teidän pentu matikkaa, niin mitenkäs saatais menemään hommeli siten, ettei vaaaan tulis kellekään paha mieli?
Entäs se toinen naapuri? Kun sen perheen harrastuksiin kuuluu vedenalainen korinpunonta, eikä ne tarvii mitään enklanteja ja matematiikkoja: traumoja niistä vain saavat. Niin, etää mitenkäs järkättäisiin, että nekin saisivat toteutella itseään koulussa.
Ei opettaja saa vaatia oppilailta mitään, se on selvää.
Minunkin lapsestani tulee isona Sanna Suutari, eikä se jaksa opiskella mitään. Minä sanoinkin juuri hänelle, että meidän perheessä ei pakoteta lasta mihinkään. Jos opettaja ensi vuonna pakottaa johonkin, niin menen heti koulutoimenjohtajan puheille.
Että minua niin kyrsii nuo aivovammaiset kasvatustieteiden maisterit, jotka tuhoavat minun kasvatustyöni typerillä oppiaineillaan ja jonninjoutavilla vaatimuksillaan. MEnkää hoitoon, maikat.
kai tarkoitit? On jos iso, eikä käy koulua.
Meidän lapset ovat fiksuja, en voi sille mitään, että eivät hiihtämisetä tykkää. Matikka ja kielet ovat tulevaisuutta.
Joten ällä katkeroidu, jos teillä ei matikka ole sitä ominta alaa, voi se korinpunontakin ammattina käydä... aina kantsii yrittää.
Hei - opetus ei nyt kertaikaikkiaan ole joko kaikille yhtä ja samaa tai sitten 'tehkää mitä lystäätte' -touhua.
Lapset eivät ole samanlaisia. Heitä joutuu väkisinkin opettamaan eri tavoin. Kielistä voi jopa saada vapautuksen. Matikasta pääsee tukiopetukseen. Muissakin aineissa on lupa kohdella lapsia yksilöinä.
Jos koulu haluaa, voipi esimerkiksi hiihdossa luokka-avustaja vetää niille muutamille 'ei suksilla pysyville' hiihdon perusteita pihalla. Hiihto ja luistelu ovat niitä vaikeimpia aineita koulussa varsinkin etelän lumettomissa lähiöissä, joissa monen vanhemmatkin tulevat maista, joissa ei ole ikinä hiihdelty.
Jos on halua, löytyy keinoja.
Onhan niitä kaikenlaisia resessiivisiä geenejä tosin olemassa niin, että hyvinkin se on mahdollista, että lapsesi ovat fiksuja.
Minulle kyllä kelpaisi tuollainen luokka-avustaja. Mitäpä ehdotat, kun kunnalla ei rahaa ole palkata avustajaa? Keinoja löytyy tasan niin pitkälle kuin resursseja riittää. Mutta nyt opettajat opettavat ylisuuria luokkiaan, joihin on integroitu jos jonkinmoista vipeltäjää. Ja jos kaikki meneekin ikäänkuin putkeen, niin eikös sitten illalla soita jonkun neropatin äiti tuohtuneena siitä, että oma kullannullukka on joutunut hiihtämään, vaikka olisi mieluummin harrastellut savikiekonammuntaa.
Ymmärtäähän sen, että opettajaa ottaa päähän se, ettei voi revetä opettamaan luokkaansa niin yksilöllisesti kuin haluaisi ja sitten vielä haukutaan, kun on parhaansa yrittänyt.
Taustalla on kuitenkin minusta isompi kysymys: voidaanko kovin pitkään enää pitää kiinni siitä, että jokaisen oppilaan on käytävä täsmälleen samat asiat läpi ja että se mikä sopii yhdelle, sopii toisellekin. Eiköhän tavoite ole ennemmin se, että etsitään niitä palkitsevia urakoinnin kohteita.
Nykyisin liikunta jakaa oppilaat selkeästi niihin, jotka saavat siitä palkintonsa pätevyydentunteena ja kohonneena kuntona ja itseluottamuksena ja sitten niihin, joita liikunnan opetus ei onnistu palkitsemaan vaan ennemminkin luo pelkoja ja pätemättömyyden tunnetta, joka varjostaa koko elämää, niin ja nitistää sen liikunnanhalun.
hiihto on tylsää, ei kivaa, äiti kirjoittaa, että ollaan sairaana.
työkin on joskus tylsää. joudut vaikka johonkin "paskahommaan" hakkaamaan nauloja tai siivoamaan...
kiva työ olis tosi kivaa. mut kun se on joskus pakko.
eikö lapsille vois jo ala-asteiässä kertoa, että joskus on pakko vaikkei olis kivaa. mutta se on kai liikaa.
tukea kaikkia. varsinkin koululiikunnan. mielestäni koululiikunta ei todellakaan luo ylipääsemättämiä vaatimuksia jos on aikaa, halua ja tahtoa.
mielestäni hyvän kuvan antaa tämän päivän liikkumisesta seuraava: tyttöni oli eskarissa. kaikki 0-4 luokkalaiset lähtivät yhtäaikaa juoksemaan 500 m matkaa. tyttöni, siis nuorin kaikista (marraskuussa syntynyt), tuli "maaliin" toisena. ekana oli 4 luokan poika (joka harrastaa yu:a). ja meillä ei ole "harrastettu" muuten kuin käyty metsässä kävelyllä, pyöräilty yms.
Tiedätkö mitä voi olla sen sairaslapun takana?
Siellä voi olla lapsi, joka ei saa kunnon unta ennen hiihtopäivää, valittaa unissaan. Joka oksentaa kotona aamulla pelosta. Äiti tietää, ettei lapsi ole oikeasti sairas. Äiti on myös vienyt väkisin kouluun. Mutta kun sieltä ei ole tullut kotiin itsensä voittanut ja uutta kokemusta rikkaampi lapsi vaan ahdistunut pieni ihminen, joka kokee olevansa huono, niin huono. Ilkeilkää vaan. Ette te ole kulkeneet sen pienen pelkääjän mokkasiineissa.
Saakeli, jos lapsi oksentaa kotona liikuntatunnin takia, niin hakekaa ihmeessä apua. Jotain on mennyt kasvussa ja kasvatuksessa pieleen, jos ei pysty ottamaan löysin rantein yhtä hikistä liikuntatuntia.
susanna joka on huono, niin huono matematiikassa. susannakin oksentaa aamulla kun on matematiikankoe ja on pois. kun susanna pelkää että saa nelosen kokeesta. mitä tehdään? jee, susanna saa tukiopetusta ja alkaa kohentaa taitoaan.
mutta mitä tekee sen lapsen äiti joka ei halua hiihtää. sanoo, ettei tarvi, hiihto ja liikunta on tylsää, oo pois. ja kierre jatkuu. fiksumpi tapa varmaan olisi hankkia lapselle kunnon välineet ja lähteä vaikka yhdessä tämän kanssa ladulle (ei tee huonoa kenellekään). ja katsopas; lapsen hiihtaidot ja kunto kohentuu ja enää hän ei olekaan huono. sen pituinen se.
niin, hiihtäminen ei ole kaikista hauskaa. mutta kuka on sanónut että elämän pitää olla aina hauskaa. ei se pakkoruotsikaan ole kivaa, mutta oppiaine sekin on, joka pitää selvittää.
säälin lapsesi opettajia, jotka vain yrittävät viedä oppilaita ops:in mukaan eteeenpäin.
ja väitän myös, että kummallisen kuvan saavat elämästä, kun jo äiti opettaa, että kaikki mikä ei ole hauskaa, ei ole tarpeellista.
Hei ops ei ole Jumalan sanaa, se on muuttuva asiakirja. Siihen on muuten kirjattu myös yksilöllisyyden huomioiminen ja kaikkien kunnioittaminen. Voidaan lyödä vetoa, että kahdenkymmenen vuoden päästä ei pakkohiihtoa sieltä löydy ja liikuntakin on ihan toisin esitetty. Nytkin on paljon opettajia, jotka ymmärtävät, että liikunnan on nimenomaan oltava MYÖS palkitsevaa.
Matematiikan ongelmat ovat erilaisia kuin liikunnan ongelmat. Jokainen tankkaa välillä jossain aineessa ja siinä tuetaan. Mutta liikunnassa persoonallisuus on haavoittuvana esillä ja se on itseilmaisua voimakkaammin kuin mikään muu tällä hetkellä koulussa opetettava aine - ai niin, tätä eivät ymmärrä ne, joilla ei ole liikunnassa koskaan ongelmia ollut. Liikunta on myös aine, jossa useimmiten tulee esille erilaisten oppilaiden kiusaaminen.
Olisi suoranainen ihme, jos liikunta ei tekisi eräiden oppilaiden elämää helvetiksi.
Meillä ostettiin parhaat välineet, lasta vietiin hiihtämään/luistelemaan säännöllisesti, palkkasin jopa isompia lapsia opettamaan. Niihin taitoihin, jotka muut oppivat jo leikkikoulussa, meni neljä vuotta. Ja ilosta ei voi vieläkään puhua.
Hitto kun ottaa päähän tämä normihulluus, jota nämä "ei kaikki voi olla kivaa"-tyypit jauhaa. Kaikki ei ole tosiaankaan ollut kivaa, ei edes inhimillistä. Mutta on varmaan kiva tuntea ylemmyyttä: ei meidän lapsilla ole ongelmia, MINÄ olen sentään niin onnistunut kasvattaja, muillakaan ei olisi ongelmia, jos tekisivät niin kuin minä...
hiihtäminen ja pakkoliikunta. Meillä on auto, me käytämme sitä kun liikumme paikasta toiseen. Kävelemme pakostakin päivässä sen verran, kun tarvii, sillä liikkumatta ei päivästä selviä.
Ihminen liikkuu juuri sen verran, kun hän tarvitsee, muu on vapaa ehtoista, joten miksi siitä riitelemään.
Jos koulussa olisi pakko soittaa pianoa tai rumpuja, niin ostaisitkos mukisematta lapsellesi rummut tai flyygelin??? Vain siksi että koulussa on kyseinen pakkosoittotunti. Varmasti pistäisit vastaan. Ja vain siksi, että koulussa on soittotunti, mutta kotona ei sitten soitella yhtään, eikös se ole perin hölmöä??
Fiksuutta on monenlaista. Yksi pärjää matikassa, toinen kielissä, kolmas sosiaalisissa suhteissa. Fiksu ihminen myös pitää huolen itsestään ja terveydestään. Tähän kuuluu olennaisesti liikunta. Fiksu on myös sellainen, joka treenaa vain sopivasti, eikä itseään ylikuntoon.
Urheiluvälineet todellakin ovat kalliita. Varsinkin kun niitä käytetään harvoin, investointi harmittaa. Ainakin kun minä olin koulussa, sieltä sai lainata liikuntavälineitä, jos itsellä ei ollut. Mahdollista on kiertää kirpputoria tai kyseillä tutuilta, voisivatko he myydä tai lainata välineitään.
Olen onnellinen, että minulle on ostettu aina laadukkaita suksia, laskettelusuksia, luistimia ja melkein mitä liikuntavälineitä olen halunnut. Joskus, kun olin pieni, meillä oli rahasta tiukkaa, mutta harrastusvälineisiin silti panostettiin. Kun totuin pienestä pitäen liikkumaan ja sain siitä nautinnon kokemuksia, liikuntaharrastus on edelleen olennainen osa elämääni.
Siis kun koulussa on rankkoja patikkaretkiä, niin lapsenne ovat pois. Näin säästyy rahaa. No on kumma, jos ei jalassa mukavia kenkiä ja ulkoiluvaatteita löydy kotoa. Saanko kysyä, että mihin te sitten panostatte, jos liikuntavälineisiin ette viitsi.
Uskallan väittää, että jos lasta kannustetaan liikkumaan, säilyy liikunnallinen elämäntapa koko elämän. Näin ainakin on minulla. Sairas en ole juuri koskaan. Sairaalassa olin viimeksi silloin kuin synnyin. Ehkäpä se, että liikkuu, maksaa itsensä takaisin sairauskulujen puuttumisena. Jos lapsi liikkuu, ehkä hän on vähemmän tietokoneiden tai autojen parissa, jotka maksavat.
Ei koulua voi verrata työpaikkaan. Lapsilla ei useinkaan ole valinnanvaraa. Heillä on enemmän tietynlaisia velvollisuuksia, kuten vanhempien totteleminen, kuin muilla. Aikuisilla on valinnanvapaus, mutta sitä vastoin velvollisuuksia. Työssä käyvä valitsee, haluaako mennä töihin ja sitten sitoutuu siihen. Lapsi tekee niin kuin aikuinen käskee ja se on hänelle hyvä, jos vaan aikuiset ovat järkeviä.
"Kukapa hiihtämisestä tykkää!? Minä ainakin, kuten myös suurin osa tuttavistani ja sukulaisistani. Itse asiassa hiihto on suosikkilajini, vaikka muutakin liikuntaa harrastan.
Ekaluokalla koulun hiihtoretkellä tulin kipeäksi. Syy on se, että kun olin jo silloin muita parempi hiihtäjä, menin edeltä retkikohteeseen (opettajan seurassa tosin). En vaan jaksanut muiden mateluvauhtia. Perillä sitten hiki kuivui ja tuli vilu. Piti odotella muita ja vaan olla eikä mihinkään sisätiloihin päässyt. Sitten meillä oli ulkona jotain tylsiä leikkejä ja olin aivan jäässä.
Hiihtoreissu muodostui lopulta sellaiseksi painajaiseksi, että itkin haluavani jo lähteä. Seuraavana päivänä olin kuumeessa ja flunssainen. mikä ei ole ihme, koska olin todella paleltunut. En siis tullut kipeäksi ennen hiihtoretkeä vaan sen jälkeen.
huomaan sen tekstistä.
Jos lukutaitoa tarvittaisiin vain satunnaisesti tammi-helmikuussa, suuri osa lukivaikeuksisista ei ikinä oppisi lukemaan. On siis ihan luonnollista, että suuri osa liikuntaongelmaisista ei opi hiihtämään.
Kysymys kuuluukin, onko hiihtotaito verrattavissa lukutaitoon. Jos ei ole, voisiko ajatella, että on olemassa yksilöllinen säännöllisestä liikunnasta nauttimisen taito, joka on koululiikunnan päätavoite, ja sitten mietitään, miten tämä taito saavutetaan erilaisilla lapsilla.
Minulla olisi välittävä ehdotus. Oma lapseni käy motoriikkaongelmaisille tarkoitettua jumppakerhoa. Näitä on vain äärimmäisen vähän. Nyt koulua uudistettaessa voisi kouluihin ilmaantua iltapäiväjumppa, johon pääsisivät vain ne, joille tavallisille jumppatunneille osallistuminen aiheuttaa paineita ja paniikkia. Siellä siis treenattaisiin edelleen hiihdon perusteita, kun toiset jo painavat pitkin pusikkoja ja hyppyrimäkiä. Siellä olisi mahdollisuus kokeilla eri lajeja vähemmän stressaavassa ilmapiirissä. Lapsi voisi suorittaa siellä liikuntatuntinsa ja lukujärjestyksessä liikuntatuntien kohdalla olisi pienillä esimerkiksi tukiopetuksessa ns. aivojumppaa (eräs jumppatapa, joka ristikkäisliikkeillä aktivoi aivoja, motoriikkaa ja tasapainoa) ja isommilla kävelyä. Näin liikuntaongelmainen saisi tarvitsemaansa opetusta ja itse asiassa hänen liikuntamääränsä lisääntyisi. Hän voisi jossain vaiheessa palata luokan mukana jumppaan. Tällaiseen jumppakerhoon pääsy ja sieltä palaaminen menisi koulun oppilashuollon kautta, joko erityisopettajan tai psykologin aloituksesta. Vanhemmat voisivat olla aloitteentekijöitä prosessissa. Tarvitaan muuten ehdottomasti liikuntaan erikoistuneita erityisopettajia, jotta nämä ongelmat tulevat paremmin esille ja hoidetuksi.
joka aloittaa provosoivan keskustelun? Ainakin on hyvin toiminut. Minua ihmetyttää suuresti vastaajien agressivisuus toisiaan kohtaan. Käydäänköhän tuollaista keskustelua kotonakin lasten kuullen? Tulee mieleeni rehtori, joka tunneillaan aina valitti lapsille, kuinka me voidaan mitään opiskella, kun uusia kirjoja, vihkoja ym. materiaalia ei saada tarpeeksi. Kai se tarttui lapsiinkin...ei voida oppia.
Myös urheilu tunneille tarvittaisiin kannustusta. Mielestäni hiihto ei ole pusikoissa rämpimistä ja vaatteiden likaamista, sitävastoin urheilukentän hiekkapöly voi hyvinkin liata vaatteet!
Koska itse olen ollut aina huono hiihtäjä, vaikka jouduinkin kulkemaan koulumatkat (7km mennentullen =14 km)milloin hiihtäen, pyörällä tai kävellen, ei minusta koskaan hiihtäjää tullut. Onneksi mäenlasku oli hauskaa ja nyt aikuisiällä voin nauttia suunnattomasti slalomista, jota myös ekakertaa katsellessa pidin mahdottomana. Oma lapseni pyysi aina sairaslomaa uinti tunneille. Selvisi, että hänellä ei ollut "tissejä" ja toisilla oli. Olihan siinä selittäminen, miten lapset kehittyvät eritavalla.
Luonnossa liikkumisen ihanuus pitäisi kaikkien kokea jo lapsuudessaan. Siinäkin olen varsin huono nykyisin, kun yksin pitäisi lähteä, mutta kun aikuiset lapseni pakottavat minut sohvalta ulos, niin se on valtaisan ihana tunne sieltä palattua.
Eikö muuten nykyisin opettajien resussit riitä, että hiihdon sijasta toinen ryhmä lähtisi sauvakävelylle eikä "sairaslomalle"?? Ratkaisuahan tähän ei koskaan saada, jos vanhempien asenteet ovat noin jyrkkiä, että aletaan toisten lapsia ja kasvatusta arvostelemaan noin jyrkin sanoin. Suorannaista herjausta tuntemattomia kohtaan ja tämähän on vain pieni otos...netti-keskustelu! Entä ne toiset???
"hiihdon sijasta toinen ryhmä lähtisi sauvakävelylle eikä sairaslomalle"
Hyvä ehdotus, kannatetaan.
tämän viestin ("jänis") aloittaja onkaan??Ei ole tullut yhtään kommenttia?? Vai kirjoitatteko aina uudella nimimerkillä? Mielestäni oli ainakin niin paljon herjauksia lapsien ulkonäöstäkin, joten ei ole ihme jos lapsetkin masentuvat. Hehän ovat aika taitavia lukemaan myös näitä palstoja.
Kas`itse kun olen saanut olla jo tähän ikään se ripakinttu, aneeminen, ylilihava ja hiihtämistä inhoava slalom laskettelija kuntoilua vieroksuva luuseri, mutta kuitenkin puolustaisin lapsiani.
No, molemmat (40 ja 38v) tyttäreni ovat ripakinttuja laihoja. Toinen, joka juuri imettää 2 kk poikaansa valittelee suuria "tissejään", joten näin aika muuttuu. Hiihtämisestä po. tulee mieleeni, kun yritin kilpahiihtoa neuvoa lapsilleni, olisiko olleet jotain 8-12 välillä. Isäni nimittäin kannusti meitä sisaruksia kovasti kilpailemaan. Luulin opettavani niitä "syvään potkuun" ja "hyvään liukuun". Ja nämä PEIKOT veteli minusta ohi leikiten. Hävettää, kun en voinnut tunnustaa tappiotani, kunto oli heikko ja hiihtäminen tervaa, mutta selitys oli kuin "sairasloma". Annoin lasten voittaa tahallani. Nykyisinhän se ei mene enää läpi ja lapsetkin ovat taitavampia tuossa "mutkamäessä", toinen on jo opettanut aloittelijoita.
Mielestäni hiihdon riemun saakin ensin mäkeä laskettaessa ja hurmion slalomradalla. ps. meillä olisi parit aloittelija sukset ja kitara, jota luulin oppivani soittamaan!
mutta olen kyllä noiden haukkujien puolella.
koululiikuntaa on niin vähän, että sen kyllä sietää jokainen muksu. vaikka sitten vähän taiteellisempikin.
ja kukkua, että koulun liikuntatunneista lähtisi joku kiusaamisvyöry liikkeelle. samalla periaatteella sitten kaikki, joille ei numerot aukea, saisi vapautuksen matikasta, ettei vaan aleta kiusaamaan huonompaa. nykyään on mukautettuja lapsia tavallisilla luokilla, on jos mitä häiriötä. ja kiusataanko? ei kiusata, ellei koulun henkilöstö anna siihen tilaisuutta.
typerää jorinaa. jos urheilu ei jotakin kiinnosta, sitä suuremmalla syyllä pitää ne liikuntatunnit olla paikalla. että edes joskus vähäsen hengästyy.
ellei halua kalliita välineitä hankkia, ilmoittaa sitten opelle, että on varaa sikakalliiseen tuubaan, mutta ei muutaman kympin kierrätyshiihtoväineisiin.
tyttöni luokalla on tämmöinen hiihtopäiväsairastuja. muutenkin aina kolotti jotakin paikaa, jos piti vaikka juosta pikkuisen. kun kertoja sattui niin monta, ettei lapsi käynytkään suksilla, otti ope yhteyttä kotiin. ja kertoi, että joutuu laskemaan liikuntanumeroa, ellei tyttö anna jonkinlaista näyttöä hiihtotaidostaan tai esitä sairastodistusta lääkäriltä. mielestäni toimi oikein. ei pakottanut hiihtämään, mutta ilmoitti, että vaikuttaa numeroon.
Meillä sukset ei tahtoneet aikanaan oikein luistaa. Hiihto oli pakkopullaa. Kunnes tuli hiihtoloma ja molemmat lapseni osallistuivat Hilkka Riihivuoren vetämään ilmaiseen hiihtokouluun Tampereella. Tekniikka tuli haltuun heti ja luistelu maistui mallikkaasti. Entinen täystumpelo, hiihtämisestä kiukutellut esikoiseni on nykyään aina koulunsa hiihtojoukkueessa edustamassa. Yhdessä teemme hitaita eväsretkiä hiihtäen (repussa lämmintä kaakaota ja sämpylää)- niin kivoja retket ovat olleet, että muksujen kaveritkin jo "jonottavat" mukaan;) Ei verenmaku suussa vaan hitaasti luonnosta, mukavasta yhdessäolosta ja lumesta nauttien.
Mielenkiinnolla luin tekstiä. Itse inhosin liikuntaa suurimman osan kouluajastani. En ole koskaan ollut erityisen hyvä liikunnassa ja kokemukset liikuntatunneista olivat suurimmaksi osaksi kamalia. Jo ala-asteelta lähtien oppilaat laitettiin suorituksen mukaan paremmuusjärjestykseen: ilmoitustaululle nimilista, kuinka pitkälle oli hypännyt pituutta, kuinka nopeasti oli juossut/ hiihtänyt matkan, myöhemmin samat lappuset luistelun, uinnin, voimistelun jne taidoista. Tällä jatkuvalla paremmuusjärjestykseen laittamisella tapettiin into liikunnasta, se toimi ainoastaan negatiivisena kannustimena. Esim. matematiikan tunnilla opettaja ei laittanut ilmoitustaululle lappua siitä, että N.N. osaa laskea murtoluvuilla tai että N.N. ei osaa kellonaikoja. Yläasteen liikunnanopettaja haukkui minua lihavaksi kaikkien muiden kuulleen (olin silloin 166 cm ja 53 kg, nyt muutama kilo enemmän, enkä tunne, että olisin yhtään lihava / ylipainoinen).
Toivottavasti opettajien asenteet ovat muuttuneet sitten 70/80-luvun. Itse kiinnostuin liikunnasta vasta yliopistossa, jossa itse vapaaehtoisesti aloin harrastamaan erilaisia liikuntamuotoja. En kuitenkaan aio välittää omia huonoja kokemuksia liikuntatunneista koulunsa tänä syksynä aloittavalle tyttärelleni. Hän pitää liikunnasta ja ulkoilusta, ja olemme käyneet yhdessä luistelemassa, pyöräilemässä, uimassa jne. Toivottavasti opettajien koulutus on tässä suhteessa parantunut.
just toi kirjoittamasi tappaa liikunnasta kaiken ilon vaikka se muuten on tietty tosi tärkee juttu jo jokaisen peruskunnolle.Lisäisin vielä et miks ihmeessä joukkuepeleissä ne joukkueet edelleen on pakko muodostaa niin et se/ne samat"huonot" valitaan taatusti viimeisenä ja kaiken huippu jonka kerran kuulin oli et sitä vihonviimeistä juoksutettiin eestaas "mee tonne puolelle,ei et tuu tänne,mee takas" jne.Luulis nyt jokaisen tajuavan ettei tollanen tunnu kenestäkään kivalta ja varmaan ne ton kokeneet inhoo syystäkin liikuntatunteja ja ehkä sit myös liikuntaa yleensä.
Kahden erittäin urheilullisen lapsen äitinä en voi kuin ihmetellä.
Ymmärrän kömpelöiden ja motoriikaltaan heikkojen lasten inhon liikuntatunteja kohtaan, mutta en näitä, jotka eivät viitsi "kun vaatteet sotkeentuvat" ja jotka tykkäävät, että heillä on niin paljon parempia harrastuksia, että eivät tarvi liikuntaa tai että koulumatkakävely riittää liikunnaksi.
Lasteni koulussa on erittäin pätevä opettaja. Hän jaksaa kannustaa liikunnallisia lapsiani ja muistaa varmasti kysellä kisojen jälkeen, että miten meni. Ja mikä parasta, hän osaa ottaa huomioon ne heikomamtkin. Hän löytää aina jotakin hyvää huonostakin suorituksesta. "hienoa, hyppäsit taas pitemälle kuin äsken" "nyt jaksoit juosta koko matkan" "hieno yritys, seuraava varmaan onnistuu" jne... Lasteni luokilla on monenlaista liikkujaa. Enkä ole kuullut vielä kenenkään sairastuneen laturetkipäivinä tai että kenelläkään ei olisi suksia tai luistimia. Ja emme ole mistään rikkaasta yhteisöstä. Päin vastoin alueella on paljon vähävaraisia suurperheitä jotka kierrättävät välineitä keskenään tottuneesti.
Hävetkää vanhemmat, jotka opetatte näitä tapoja lapsillenne.
Odotan sitä päivää innolla, kun liikunnan tunnit ovat oikeasti liikkumista ja hauskanpitoa varten, siten että jokainen saa tehdä vapaasti sitä mitä tahtoo. Pois pakkolajit, pitäisi riittää kun opetetaan hiihtämisen perusasiat, muuten lapset voisivat vaikka leikkiä lumisotaa.
Eikös liikunnan tunnit ole sitä varten että saadaan lapsi innostumaan liikkumisesta? Tuntuu että moni vaan saa elinikäisen trauman.
iiris haluaa ratsastaa, pekka jääkiekkoilee, matti hiihtää, janika telinevoimistelee, jonna luistelee, niko sukeltaa, jani nyrkkeilee.... ja kaikkien siis pitäisi saada tehdä sitä mitä tahtovat....
liikunta ei ole pakkoa, ellei sitä siksi tehdä!
Liikunta nyt vaan kuuluu kouluun kuten moni muukin..toinen lapsistani inhoaa hiihtoa yli kaiken, toinen tykkää kaikesta liikasta, mutta on omat suosikkilajit, joita harrastaa myös vapaa-ajalla ja kerhoissa.
Ehkäpä ideana on se että tutustutaan moniin liikunta-lajeihin ja löydetään se "oma juttu".
Itte inhosin yli kaiken lentistä muuten omina kouluaikoinani...; D
Hiihtäminen ja luistelu on mielestäni ihanaa ja tekee todella hyvää lasten ja nuorten kunnolle. Nykyään käyn itse mielellään hiihtämässä talvella, ja tärkeintä on, että saan tehdä sen omassa rauhassa ilman mitään lapsellista kilpailua. Hyvä mieli ja tunne ulkona liikkumisen virkistävyydestä saa toivottavasti myös lapset liikkumaan myöhemmin omin päin.
Mutta se mikä vihastuttaa, on ne jonninjoutavat iänikuiset pallo- ja joukkuepelit, joita toistetaan pakollisina ainakin kolmannelta luokalta lukion toiselle. Pojat ja tytöt erikseen, kilpailua, paskapuhetta ja vittuilua.
Kaikki eivät halua, eivätkä pysty koskaan oppimaan pelaamaan. Lisäksi pelaaminen on niin yksipuolista, että siinä ei paljoa kuntokaan kohene, tulee vain hikiseksi ja aggressiot kasvavat. Kirosanoja huudellaan puolin ja toisin.
Itselläni on paljon motorisia ja sosiaalisia vaikeuksia (aspergerin syndrooma) ja siksi pallopelit olivat helvettiä minulle. Jos minulla olisi ollut tämä diagnoosi kouluaikoina olisin kai saanut vapautuksen. Jouduin kokemaan osaamattomuudestani aivan hirvittävää kiusaamista vuosikausia, eivätkä opettajat mihinkään puuttuneet, naureskelivat vain. Sain aina kuulla samat pirulliset kommentit: "yritä nyt vain", vaikka kai nyt alan ammattilaisen pitäisi ymmärtää, ettei kaikki yksinkertaisesti ole reflekseiltään ja motorisilta taidoiltaan kykeneviä pelaamaan!? Lukiossa sain vihdoin neuvoteltua kusipää opettajani kanssa, että voin mennä juoksulenkille tai hiihtämään pelaamisen sijaan. Usein mentiin kuitenkin toisen samanlaisen kaverin kanssa baariin istuskelemaan =)))
Olen todellakin samaa mieltä siitä, että urheilun pitäisi olla vapaaehtoista tai ainakin se pitäisi jättää viimeistään lukiosta pois. Jossain vaiheessahan nuorten on opittava itse ottamaan vastuu oman kuntonsa ylläpitämisestä joka tapauksessa.
Liikkuahan voi tuhansilla eri tavoilla, joten olisi todella hienoa, jos koulu oppisi arvostamaan yksilöllisyyttä edes vähän. Turha toive, mutta onneksi omalta osaltani pakkkoliikuntapaska loppui jo yli 4 vuotta sitten. Vieläkin saatan tosin nähdä painajaisia seisomisesta pesäpallokentällä ja herään hikisenä. Jos pallo tai jokin esine lentää minua kohti nykyäänkin, niin säikähdän ja väistän automaattisesti, vaikkei suurempaa vaaraa olekaan. Niin hirveän trauman koululiikunta on minulle aiheuttanut.