Kaikki Fortalezasta

Naiset+30v

Kertokaa kaikki kohteesta mitä tiedätte sillä olisi kiinnostusta lentää sinne ja onko kallista tai järjestetääkö sieltä retkeä Amazon joelle?

7

1938

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käväisin viime helmikuussa.

      Liian iso paikka ja koko ajan takaraivossa pelko siitä, että joku ryöstää meidät. Näin ei kylläkään käynyt, mutta kun varoituksia tuli joka puolelta, niin toki se oli koko ajan muistissa ja en tykännyt sellaisesta fiiliksestä.

      Ostoksia kyllä tehtiin, halpa maa.

      Amazonille kestää lentokin Fortalezasta noin 5 tuntia, joten ei sieltä retkiä sinne tehdä. Toki jos itse lähtee omin päin lennolle yms. niin ehkä siten pääsee. Brasilia on valtavan kokoinen maa, joten välimatkat on valtavia, vaikka äkkiseltää karttaa katsellessa saattaisi kuvitella, että Amazonille ei olisi pitkä matka.

      • Tuula Orvokki

        Makuasia tietty mistä tykkää tai ei. Olin mieheni kanssa Fortalezzassa 3 viikkoa viime joulukuussa. Meidän mielestä oli tulsä paikka, mutta huomaa tämä on hyvin subjektiivinen mielipide. Samalla matkalla oli henkilöitä, jotka olivat aivan myytyjä paikkaan ja sanoivat, että tänne tullaan uudelleen. Ehkä matka meidän näkökulmasta oli liian pitkä, koska alkoi tulla tekemisen puutetta. Selvyyden vuoksi mainitsen, että tykkäämme Thaimaasta. Kaikesta huolimatta olemme ensi maaliskuussa lähdössä Etelä-Amerikkaan, mutta kyseessä on kiertomatka: Recife-Buenos Aires-Rio de Janeiro-Iguacun putoukset-Racife. Aika paljon "tavaraa", joten toivottavasti on meidän matka.
        Vielä Fortalezzan rikollisuudesta. Ei meillekään tapahtunut mitään, mutta asiaan on suhtauduttava vakavasti. Suosittelen, että kaikki mahdolliset kultakorut kannattaa jättää kotiin. Se asia myös, mistä en pitänyt oli, ettei voi liikkua vapaasti missä tahansa, koska slummialueet Favelat ovat hengenvaarallisia paikkoja valkoihoisille. Tässä on nyt tullut paljon negatiivista juttua, mutta voi olla että Fortalezzasta tykkäät, eli kannattaa lähteä kokeilemaan.

    • jlljlj

      Halpaa siellä on.
      Pimeällä et voi mennä jalkaisin mihinkään rantakadulta, korkeintaan seuraavalle rannan suuntaiselle kadulle. Sekin pelottaa.Ainoastaan taksilla uskaltaa liikkua.
      Päivällä varas vei rannalta lapsen vanhat sandaalit, mutta antoi kyllä ne pois kun huusin että PERKELE.
      Kerran kävin, toiste en mee. Joulukuusssa meen viidettä kertaa Thaimaahan.

      • Nimetön

        Vähän on liioittelua tuo "mihinkään ei voinut rantakadulta liikkua". Me ainakin taivallettiin moneen kertaan iltasin Iraceman ravintola/baarialueelle, matkaa tuli pari km. Ei matkaoppaat sitä suositelleet, mutta menimme silti. Koskaan ei tullut vaaratilannetta.

        Favelaan ei kyllä kannata mennä, löytyy Fortalezasta rantakadun ja Praia do Futuron välistä. Välillä liikennöi bussi, jolla kyllä kuljettiin, ja kaikki meni ok. Myönnän, että ekalla kerralla bussissa jännitti, mutta se olikin ainoa kerta koko reissulla.

        Korut ja kamerat kannattaa jättää vähintäänkin hotellin tallelokeroon, tilaisuus kyllä tekee varkaan. Mutta nyt kun AM:n listoilta on poistettu favelan kyljessä sijaitseva "huippuhotelli" Vila Gale, ei pitäisi hätää olla.

        Ihanat biitsit, kauppoja, hyvää ruokaa, ihanat ilmat - ja lähietäisyydellä mm. Jericoacoaran käsiitämättömän upea rantaparatiisi ja monien muiden retkien mahdollisuudet. Halpoja riippumattoja, käsitöitä ja ihania kenkiä!

        Boa viagem vaan, eli hyvää matkaa!! Suosittelemme kaikille reippaille!

      • tuo Fortaleza
        Nimetön kirjoitti:

        Oltiin viime helmikuussa muutama päivä Koillis-Brasilian kiertomatkan alussa ja lopussa Fortalezassa. Hotelli Comfort Fortaleza sijaitsi kyllä rauhattoman alueen rajoilla. Slummialueelle ei nimittäin ollut sieltä pitkä matka ja sinne suuntaan meitä kiellettiin menemästä edes keskellä päivää.

        Kyllä me kuljettiin silti pimeälläkin, rantakadulla ainakin oli turvallisen oloista iltamarkkinoiden aikaan, hiljaisemmilla kaduilla tuli katsottua paremmin sivuilleenkin. Koko reissun aikana ei edes yritetty varastaa mitään (ei tietääkseni keneltäkään meidän 40-henkisestä porukasta)

        Tyhmä ei kannata olla, rahat ja arvoesineet minimiin ja normaalit vaatteet. Kyllä tuolla Fortalezassa ainakin naisten pukeutuminen oli aika siistiä ja korujakin näkyi paljon. Tosin taitaa siihen kaupunkiin mahtua monta vaurausluokkaa..

        Kiertomatka (Aurinkomatkat) oli kyllä kokemisen arvoinen reissu, parhaimpia paikkoja olivat tippukiviluola, jokiristeily Parnaibassa ja Jericoacoaran buggyretket! Suosittelen!!

      • naiset+30
        tuo Fortaleza kirjoitti:

        Jericoacoara retki tiedetään mut lähteekö nuo muut retket Fortalezasta. Ja hotellimme on Brasil Tropical. Kannattaako rahoja vaihdella kentällä kun saapuu maihin ja missä muualla? Kiitoksia vastauksista.

      • olhos verdes
        naiset+30 kirjoitti:

        Jericoacoara retki tiedetään mut lähteekö nuo muut retket Fortalezasta. Ja hotellimme on Brasil Tropical. Kannattaako rahoja vaihdella kentällä kun saapuu maihin ja missä muualla? Kiitoksia vastauksista.

        Ainakin viime vuonna Brasiliassa oli euron kurssi aika huono, vaihdoimme onneksi paljon rahaa jo Suomessa (Forex), lentokentillä käsittääkseni vielä huonompi kurssi kuin muualla maassa (paitsi hotellit, jotka myös kurssiltaan huonot).

        Visa Electronilla sai monessa paikassa maksaa (ostoskeskukset), kävi jopa useammassa paikassa kuin tavallinen Visa. Molemmilla sai nostaa rahaa Fortalezassa vain muutamassa paikassa, eli siihen kannattaa varautua.

        En tiedä mistä muista retkistä puhut? Joku buggy-retki, vuoristoretki (Baturite) ja kaupunkikierros järkätään Fortalezasta ainakin. Jeriä suosittelen kovin, myös Baturite oli kiva. Ja kaupunkikierros meni mukavasti myös, näki paikkoja joihin ei muuten kyllä olisi osannut mennä.

        Hauskaa matkaa teille!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe