Mun pentutehdas

Ajattelinpa aloittaa tosi provosoivasti,että saisin paljon mielipiteitä suuntaan/toiseen.

Lähdetään siitä,että joku vakkarilainen ihmetteli sitä,että rekkaamatonta pentua ei muka saa kovin paljoa halvemmalla kuin rekattua sisarustaan,ei nimittäin pidä paikkaansa.

Ostinpa aikanaan rotukoiran puoleen hintaan,kyseessä oli paha värivirhe.

oisin kyllä saanut rekkautettua,kaikki asiakirjat oli nenän eessä valmiina,mutta mitäs mä niillä papereilla oisin tehnyt,koira oli täysin näyttely-ja siitoskelvoton joka tapauksessa.Kasvattaja kuitenkin vaati lisää rahaa jos paperit lähtee kennelliittoon.

Sisarukset oli jo rekattu aikaisemmin ja kyseessä oli erittäin hyvien koirien siittämä pentue.

Jos olisin halunnut pennun rekisteriin olisin maksanut lisää 400e,koska hän ei halunnut rekkauttaa jälkeläisiä huippuvanhemmilta.

Ja tää tarkoittaa huonoalaatua/värivirhe.

Monet kasvattajat eliminoivat suoraan pennut,jotka eivät täytä rotumääritelmää,myös Suomessa syystä että tarttuu piireihin pelko huonosta perimästä,vaikka olisi kuinka upea ja näyttelyissä menestynyt(yleensä narttu).
351877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Mikä siis oli alotuksesi ydin?
Jäi hiukan epäselväksi että mitä halusit sanoo,senkö vaan että oot ostanut värivirheellisen koiran joka oli omastakin mielestäs jalostukseen kelpaamaton ja sitten teetit sillä pennut.

Äänestä
  • Voi että kun pitää vääntää! Ihan varmaan käsitit mitä hän tarkoitti.

    Äänestä

  • Petzi kirjoitti:

    Voi että kun pitää vääntää! Ihan varmaan käsitit mitä hän tarkoitti.

    Miten tää sitten pitäis ymmärtää,kun tää on koira jolla teetti pennut:
    "mutta mitäs mä niillä papereilla oisin tehnyt,koira oli täysin näyttely-ja siitoskelvoton"
    Paperittomia voi tehdä vaikka olis se koira omistajankin mielestä siitoskelvotion,selvästihän tota tarkotti koska on tehnyt niin.

    Äänestä

  • ++++++++++++++++++++++ kirjoitti:

    Miten tää sitten pitäis ymmärtää,kun tää on koira jolla teetti pennut:
    "mutta mitäs mä niillä papereilla oisin tehnyt,koira oli täysin näyttely-ja siitoskelvoton"
    Paperittomia voi tehdä vaikka olis se koira omistajankin mielestä siitoskelvotion,selvästihän tota tarkotti koska on tehnyt niin.

    Mutta hän ilmeisesti tarkoitti siitoskelvoton, kun ei ole rotumääritelmän mukainen, mutta ehkäpä muuten ihan ok. ja sillä ei sitten taas ole mitään väliä jos sekarotuista pentuetta hommataan,, sillä rotumääritelmällä.

    Äänestä

  • Petzi kirjoitti:

    Mutta hän ilmeisesti tarkoitti siitoskelvoton, kun ei ole rotumääritelmän mukainen, mutta ehkäpä muuten ihan ok. ja sillä ei sitten taas ole mitään väliä jos sekarotuista pentuetta hommataan,, sillä rotumääritelmällä.

    Sanoi oman mielipiteensä:SIITOSKELVOTON,sitten teki myytäväksi pesueen pikkukoiria vaikka tiesi että koiransa on SIITOSKELVOTON.Miten ton voi muuksi muuttaa,siinä näet pikkuseropia tehtailevien ajatusmaailman,ostajille voi myydä ties mitä,käyttää SIITOSKELVOTONTA koiraa kun vaan saa rahat pois.Katsos kun SIITOSKELVOTTOMALLE ei vaadita pevisan mukaisia tutkimuksiakaan kun ei oleteta kenekään niitä pennuttavan.

    Äänestä

  • 000000000000000 kirjoitti:

    Jos koira on VÄRIN takia siitoskelvoton rotunartulle ei siinä välttämättä ole mitään muuta vikaa. Väärä väri nyt on vain periytynyt sieltä jostain sekarotuisista esi-isistä. Ja sehän ei ole suotavaa kun koirat on NIIN rotupuhtaita...

    Äänestä

  • ja siitoskelvoton kirjoitti:

    Jos koira on VÄRIN takia siitoskelvoton rotunartulle ei siinä välttämättä ole mitään muuta vikaa. Väärä väri nyt on vain periytynyt sieltä jostain sekarotuisista esi-isistä. Ja sehän ei ole suotavaa kun koirat on NIIN rotupuhtaita...

    Siitä on vaan tuon sana että värin takia.Jos syynä onkin joku muu vika?Mieti sitä että monella rodulla ei näy lopullinen väri ja karvan laatu siinä vaiheessa kun pentuja rekataan,siks epäilen oliko väri syynä.

    Äänestä

  • +++++++++++++++++ kirjoitti:

    "Mieti sitä että monella rodulla ei näy lopullinen väri ja karvan laatu siinä vaiheessa kun pentuja rekataan,siks epäilen oliko väri syynä."

    Mistäs voit tietää oliko pentu just tällaisesta rodusta. Epäillä voit ja niinhän täälä aina tehdään....

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Lue sen vanhat viestit,tolla nickillä löytyy mutta muillakin,sieltä selviää se totuus rodusta.

    Äänestä

  • +++++++++++++++++ kirjoitti:

    Siitä on vaan tuon sana että värin takia.Jos syynä onkin joku muu vika?Mieti sitä että monella rodulla ei näy lopullinen väri ja karvan laatu siinä vaiheessa kun pentuja rekataan,siks epäilen oliko väri syynä.

    mikä niin vakava virhe näkyisi niin pienessä pennussa?! Värinhän erottaa helposti...

    Äänestä

  • että,,, kirjoitti:

    mikä niin vakava virhe näkyisi niin pienessä pennussa?! Värinhän erottaa helposti...

    Goolella löytyy paljon tietoo kasvuhäiriöistä ja muusta,kokeilisit niin saattasit oppia jotain.

    Äänestä

  • +++++++++++++++++ kirjoitti:

    Siitä on vaan tuon sana että värin takia.Jos syynä onkin joku muu vika?Mieti sitä että monella rodulla ei näy lopullinen väri ja karvan laatu siinä vaiheessa kun pentuja rekataan,siks epäilen oliko väri syynä.

    Ostin pentuni 5/kk vanhana,kyseessä oli paha värivirhe,johtuen siitä rttä korvien kärjet ja kirsu olivat ns. vääränväriset.

    Kasvattaja toivoi loppuun saakka että tästä erikoisen ja halutunvärisestä nartusra tulee uusi kantis.

    Ei tullut hänelle,mutta meidän pennuille kyllä.Ja enempää ei ole tiedossa,on niissä sen verran hommaa..

    Äänestä

  • nsuora kirjoitti:

    Just niin,ja kun pentu oli parin viikon näki kasvattaja että se syntyessä lupaava narttu olikin kelvoton rekattavaksi kun muitten tiedot lähetti liittoon.
    Puhutko paskaa itse,oliks ne vanhemmat SIITOSKELVOTTOMIA? Sikskö ei pentua rekattu,onks joku pevisassa pielessä?

    Äänestä

  • ++++++++++++++ kirjoitti:

    Goolella löytyy paljon tietoo kasvuhäiriöistä ja muusta,kokeilisit niin saattasit oppia jotain.

    hirveesti kiinnosta "lyhytkasvuiset lapset"... Kerroppa joku parempi sana millä haen ni katotaan opinko...

    Äänestä

  • 00000000000 kirjoitti:

    Just niin,ja kun pentu oli parin viikon näki kasvattaja että se syntyessä lupaava narttu olikin kelvoton rekattavaksi kun muitten tiedot lähetti liittoon.
    Puhutko paskaa itse,oliks ne vanhemmat SIITOSKELVOTTOMIA? Sikskö ei pentua rekattu,onks joku pevisassa pielessä?

    oli kelvoton niin miksi kasvattaja piti sitä 5kk? Olisiko toivonut ehkä värin vielä muuttuvan?

    Äänestä

  • pentu,,, kirjoitti:

    oli kelvoton niin miksi kasvattaja piti sitä 5kk? Olisiko toivonut ehkä värin vielä muuttuvan?

    Ooooootttiii jaootti että vaihtuu siihen himoittuun väriin joka korjaa aina potin,ei kuitenkaan vaihtunut.

    Mutta vaihtuipa mieletön kissakoira meille asukiksi,pysyvästi.

    Antaa niin paljon,pyytää niin vähän.

    Äänestä

Puhut täyttä totta, periaatteessa koko pentue pitää rekata, mutta mistäs ne kennelliitossa tietää montako tuli.

No se on pääasia että sinä sait mieleisesi koiran, ja koira hyvän kodin.

Äänestä

ilmoitusluontoisesti kerron, ettei koiraasi enää olisi voinut rekisteröidä omille vanhemmilleen, koska sen sisarukset oli jo rekisteröity aiemmin. Kaikki pennut nimittäin pitää rekisteröidä yhtä aikaa. Kennelliitto ei rekisteröi jälkeen päin enää pentuja pentueisiin. Vai ostitko koirasi joskus useita vuosia sitten, jolloin tuollainen rekisteröinti on saattanut olla mahdollista? Ainakin viimeiset 15 vuotta, jonka ajan olen koiria kasvattanut, jälkeenpäin rekisteröinti ei ole onnistunut.

Äänestä

Terkkuja vaan kaikille,varsinkin tälle ristinollalle.

Joo näin kävi,ostin koiran 3v sitten ja olenkin teettänyt sille ihanalle nartulle pennut,joiden isä on eri rotua ja huippu sarjassaan.

Arvaatte tai ette,että koirat olivat puhtaat ilman oman nartun värivirhettä,myös peilatut.

Olivat myös hyvin kimppaan sopivat sekä kooltaan,että ulkonäkö/luonne-eroa toki sopivasti.

Kun pennut syntyivät oli ostajia keski-Suomesta asti,menivät kuitenkin ystäväperheisiin hintaan e250/pentu.

Ei tarvinnut ketään eliminoida värivirheen tms. vuoksi.

Ja kaikki olivatkin aivan samasta paketista,lukuunottamatta meidän tytön kapeampaa piirtoa.

Äänestä

Värivirhe ei ole este rekkaamiselle. Mutta kysyisin tuliko koiralle oikea purenta. ja vielä mitä muuta vikoja löytyi. Oletko antanut tutkia polvet, entä silmät. Rekkaamaan ei pysty jälkikäteen jos sisarrukset jo ovat rekattu. Ostit siis siitoskelvottoman koiran, ja teetit sille pennut vastoin kasvattajan neuvoja.
En voi parhaalla tahdollakaan sanoa kuin huh huh.

Äänestä
  • Ostin värivirheelisen koiran 3 v sitten tunnetulta kasvattajalta.

    Maksoin e500 käteen,papereiden kanssa olisi maksanut e900.

    Ja tämä kasvattaja olisi halunnut(muka)että rekkaan tai itse tekee sen rahaa vastaan.

    sain myös erittäin hyvän ell yht.tiedot pkl johon viedään tutkituttavaksi/rokotukset/purenta.

    Veinkin tutun ell luokse,kaik on kuule tehty jo ennen pennutusta,maksoi n400e alennuksineen.

    Että se inttäminen voi varmaan loppua tähän,muistaakseni mutkin on tällä palstaslla haukuttu teidän rotuimisten taholta jo niin monta kertaa että sanoisin vaikka tämän kun tänään olen lukenut kannanottojasi,että miten ihmeessä et saanut liian isoja pentuja itse ulos,kun itse sain kaikki(ell puhelimessa neuvomassa)?

    Ja aattele,kaikki ei ole eilen syntyneitä,vaikka eteen tulevatkin elämänekat koiranpennut,jotka elävät,jos tietää mitä tehdä.

    Joskus se on ollut sullakin,mites selvisit?

    Äänestä

  • nsuora kirjoitti:

    Ostin värivirheelisen koiran 3 v sitten tunnetulta kasvattajalta.

    Maksoin e500 käteen,papereiden kanssa olisi maksanut e900.

    Ja tämä kasvattaja olisi halunnut(muka)että rekkaan tai itse tekee sen rahaa vastaan.

    sain myös erittäin hyvän ell yht.tiedot pkl johon viedään tutkituttavaksi/rokotukset/purenta.

    Veinkin tutun ell luokse,kaik on kuule tehty jo ennen pennutusta,maksoi n400e alennuksineen.

    Että se inttäminen voi varmaan loppua tähän,muistaakseni mutkin on tällä palstaslla haukuttu teidän rotuimisten taholta jo niin monta kertaa että sanoisin vaikka tämän kun tänään olen lukenut kannanottojasi,että miten ihmeessä et saanut liian isoja pentuja itse ulos,kun itse sain kaikki(ell puhelimessa neuvomassa)?

    Ja aattele,kaikki ei ole eilen syntyneitä,vaikka eteen tulevatkin elämänekat koiranpennut,jotka elävät,jos tietää mitä tehdä.

    Joskus se on ollut sullakin,mites selvisit?

    ja siihen miksi en uskonut tuntui kertakaikkiaan idioottimaiselta jättää rekkaamatta koira, jossa on vain värivirhe. Koira on muutakin kuin sen väri. kasvattaja olisi voinut laittaa sen EJ rekisteriin ja homma olisi ollut siinä, tai tavalliseen rekisteriin. olisi riittänyt kauppakirjassa merkintä alennuksen syy:
    Väri virhe ja ei suotavaa käyttää jalostukseen eikä näyttelyihin.
    Tuo siitoskielto iski kasvattajan korvaan pahasti. Yleensä niissä on takana myös jonkinasteinen vaikkapa rakenne virhe tai vääränlainen rotutyyppi.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    Ajattele,se on ihan totta.

    Oma koira ei ikinä ois mitään paitsi oman perheen kanssa,sehän ei tietenkään ollut pennutuksen syy myöskään.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    ja siihen miksi en uskonut tuntui kertakaikkiaan idioottimaiselta jättää rekkaamatta koira, jossa on vain värivirhe. Koira on muutakin kuin sen väri. kasvattaja olisi voinut laittaa sen EJ rekisteriin ja homma olisi ollut siinä, tai tavalliseen rekisteriin. olisi riittänyt kauppakirjassa merkintä alennuksen syy:
    Väri virhe ja ei suotavaa käyttää jalostukseen eikä näyttelyihin.
    Tuo siitoskielto iski kasvattajan korvaan pahasti. Yleensä niissä on takana myös jonkinasteinen vaikkapa rakenne virhe tai vääränlainen rotutyyppi.

    ...että se korvaasi kalskahtanut "siitoskielto" saattoi olla joko kasvattajan tai kirjoittajan "kielikukkanen" eli väärä termi ei sen kummenpaa!!!

    Itelläni oli rekattu "koukkuhäntä"!!!! samasta syystä ei kasvattaja olisi halunnu rekata koska koiralla virhe ulkomuodollisesti ei voinut viedä näyttelyyn ei saanut käyttää siitokseen,itse vaadin rekkaamisen tai kauppoja ei tule ja sain koiran halvemmalla,se koukkuhäntä pärjäsi aivan sairaan hyvin käyttispuolella se ei koskaan saanut pentuja (narttu) mutta kerran juttelin "skutin" kanssa ja hänen mielipiteensä oli se ettei koira koukkua olisi periyttänyt niitä nyt vaan sattuu syntymään pentueisiin!
    Oma koukkuhäntäni joka on nyt taivaallisilla luumailla oli päästään terve ja fyysisesti terve ,tervein fyysisesti kaikista koiristani,kunnes hänestä tuli niin vanha että se oli lopullinen kuolinsyy elimistö ei jaksannut vanhalla enää...luonnollista!!

    Äänestä

Juttusi ei pidä paikkansa. Koko pentue on rekattava kerralla ja sen tekee kasvattaja. Jos muut pennut oli jo rekattu, ei jälkikäteen voi rekata pentueesta yhtä ainuttakaan pentua. Miksi keksit tällaisia perättömiä juttuja?

Äänestä
  • Onko käyny mielessä jos vaikka kasvattaja sattuisi valehtelemaan! Ei ne kaikki ole herrankynttilöitä.

    Äänestä

  • oletko ihan naivi vai etkö tiedä että kasvattajat vaan "jättävät kertomatta" asioita!!
    Kyllä se niin on että kuka hemmetti niitä pentuja käy laskemassa jos ulkopuolista apua ei synnytykseen käytetä??
    Pennut voi rekata 6KK ikään saakka silloin menee vaan isompi maksu!
    Eli ihan mahdollista että kasvattaja odotti että värivirhe katoaa ja kun ei kadonnut "katosi koira maailman kaikkeudesta"
    Näitä EiOikeestiOleOlemassaVirallisesti koiria on suomi puolillaan!!!

    Tiedänpähän paikan keski-suomessa johon KUNNIALLISETkasvattajat vievät "vahingot" kieroon ja paikan pitäjä on sitoutunut olemaan kertomatta mistä myytävät rotukoirat ilman rekkausta ovat peräisin,siellä löytyy koukkuhäntää,värivirheellistä ja liian tiheän synnytyksen tuotosta jota ei saa rekata ja liian läheistä sukusiitosta kun veli ja sisko on päässy vahingossa kuksimaan keskenään...
    Hei avaa silmäs pahvi ei maailma ole niin puhtonen kun miltä näyttää!!!

    Äänestä

  • ...silläkin uhalla että saan teidät kimppuuni että minulla oli ns."huostassa" ko;paikasta eteenpäin myyty uros josta sain tiedon että pidetään huonosti ja kävin toteamassa tilanteen "muodollista maksua" vastaan ostin koiran ja otin huostaan 1,5 vuodeksi,koulutin, kustansin useat eläinlääkäri maksut omasta pussistani kun koira oli kurjassa kunnossa (väärä ruokinta,hoitamaton tulehdus,rokottamaton yms.) onneksi perusterve kuitenkin, nyt koira viettää "kissanpäiviä" maalla,että en puhu mitään mistä ei olisi omakohtasta kokemusta,olen vuosia ja taas vuosia toiminut epävirallisena apulaisena eläinsuojelussa....!!!
    Ja siinä hommassa on näitä "kunniallisia kasvattajia" suoranaisina "rääkkääjinä" tullut vastaan ihan liikaa!!

    Äänestä

  • exsakuli kirjoitti:

    oletko ihan naivi vai etkö tiedä että kasvattajat vaan "jättävät kertomatta" asioita!!
    Kyllä se niin on että kuka hemmetti niitä pentuja käy laskemassa jos ulkopuolista apua ei synnytykseen käytetä??
    Pennut voi rekata 6KK ikään saakka silloin menee vaan isompi maksu!
    Eli ihan mahdollista että kasvattaja odotti että värivirhe katoaa ja kun ei kadonnut "katosi koira maailman kaikkeudesta"
    Näitä EiOikeestiOleOlemassaVirallisesti koiria on suomi puolillaan!!!

    Tiedänpähän paikan keski-suomessa johon KUNNIALLISETkasvattajat vievät "vahingot" kieroon ja paikan pitäjä on sitoutunut olemaan kertomatta mistä myytävät rotukoirat ilman rekkausta ovat peräisin,siellä löytyy koukkuhäntää,värivirheellistä ja liian tiheän synnytyksen tuotosta jota ei saa rekata ja liian läheistä sukusiitosta kun veli ja sisko on päässy vahingossa kuksimaan keskenään...
    Hei avaa silmäs pahvi ei maailma ole niin puhtonen kun miltä näyttää!!!

    paikka on? Asun itse keski-suomessa enkä ole tuollaisesta kuullutkaan???

    Äänestä

  • tuo tommonen kirjoitti:

    paikka on? Asun itse keski-suomessa enkä ole tuollaisesta kuullutkaan???

    ...jo käsitteenä melko laaja tuskin sinäkään nyt sentään IHAn kaikkea sieltä tiedät!!!
    Ja luuletko että paikkaa jotenkin mainostetaan juuri sellaisena paikkana?
    Mietis vähän sentäs....

    Äänestä

  • exsakuli kirjoitti:

    ...jo käsitteenä melko laaja tuskin sinäkään nyt sentään IHAn kaikkea sieltä tiedät!!!
    Ja luuletko että paikkaa jotenkin mainostetaan juuri sellaisena paikkana?
    Mietis vähän sentäs....

    Onko joku pissiny sun aamumuroihin kun tuli taas niin ystävällinen vastaus... Kyllä tommoset jutut/juorut yleensä kiertää...

    Äänestä

  • anteeksi! kirjoitti:

    Onko joku pissiny sun aamumuroihin kun tuli taas niin ystävällinen vastaus... Kyllä tommoset jutut/juorut yleensä kiertää...

    pääs täynnä neiti/rouva kaikkitietävä metsästäjä....

    Äänestä

  • pyh pyh kirjoitti:

    pääs täynnä neiti/rouva kaikkitietävä metsästäjä....

    että heilahti! Keneksiköhän mua oikeen luulet?!

    Äänestä

rodut vs. sekarotuiset alkaa vaikuttaa aivan koirien holokaustilta (en tiiä kirjotinko mä ton nyt aivan oikein mut jokainen tietää mitä mä meinaan. Kun sillonhan just eroteltiin "täydelliset" (jotka olivat kyl ihan jotai muuta) "epätäydellisistä".... eiks ny oikeesti voi jo hiuka jarruttaa tän asian suhteen....

Äänestä

Mitäköhän oli viimeisessä sarakkeessa?

Kasvattajat kyllä tietävät ja keskustelua onkin parempi ohjailla suuntaan/riitely/unohdus siitä miksi niitä himoittuja koiria on niin vähän/miksi niitä tuodaan niin paljon idästä,esim?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

neljän suora kirjoitti:

Ajattelinpa aloittaa tosi provosoivasti,että saisin paljon mielipiteitä suuntaan/toiseen.

Lähdetään siitä,että joku vakkarilainen ihmetteli sitä,että rekkaamatonta pentua ei muka saa kovin paljoa halvemmalla kuin rekattua sisarustaan,ei nimittäin pidä paikkaansa.

Ostinpa aikanaan rotukoiran puoleen hintaan,kyseessä oli paha värivirhe.

oisin kyllä saanut rekkautettua,kaikki asiakirjat oli nenän eessä valmiina,mutta mitäs mä niillä papereilla oisin tehnyt,koira oli täysin näyttely-ja siitoskelvoton joka tapauksessa.Kasvattaja kuitenkin vaati lisää rahaa jos paperit lähtee kennelliittoon.

Sisarukset oli jo rekattu aikaisemmin ja kyseessä oli erittäin hyvien koirien siittämä pentue.

Jos olisin halunnut pennun rekisteriin olisin maksanut lisää 400e,koska hän ei halunnut rekkauttaa jälkeläisiä huippuvanhemmilta.

Ja tää tarkoittaa huonoalaatua/värivirhe.

Monet kasvattajat eliminoivat suoraan pennut,jotka eivät täytä rotumääritelmää,myös Suomessa syystä että tarttuu piireihin pelko huonosta perimästä,vaikka olisi kuinka upea ja näyttelyissä menestynyt(yleensä narttu).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu