Mulloon valtava pää ja näinollen harvassa korvia. Mikä kypärä minulle olisi siis sopiva. Voinen mainita myös, että poskipäät ulkonevat silmien kohdalta noin 8.4cm. Olisiko venäläisillä tällaisiin päihin sopivia malleja...meinaan kun kaverilani ja vaimollaniki, joka on kai siskoni, on samanlainen laatikkopää.
paskoja
kypäriä
171444
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
mulla on C2, joten kuvauksesta päätellen kokeilisin sinuna ensin Conceptia. Toisinkuin monet muut kypärät - schuberthin kypärät eivät hirveästi muotoudu.
Mutta tähän vuodenaikaan sulla on iso ongelma. Tavara on loppumassa ja hajakokoja sieltä täältä löytyy. Normipäisten kokoja tietysti löytyy, mutta todella isot ja todella pienet koot ovat probleema.
Kyllä kertomasi perusteella ainoaksi vaihtoehdoksi jää karvahattu ja sen päälle sarviksen 50 litran saavi. Hihna kulkemaan saavin kahvoista haarojen välistä :-)
Saavi tuppaa valahtamaan kasvoille jarrutustilanteissa ja jo kuudenkymmenen vauhdissa se ottaa vahvan kuristusotteen päästäni. Ajaessamme vaimon kera, tuotti kahden saavin kanssa ajaminen kohtuuttomia vaikeuksia. Olemme todella epätoivoisia.
Jotenkin aavistin että tuon kaltaisia ongelmia saattanee tuossa ehdottamassani sarvis/karvahattu yhdistelmässä ilmetä. Et ole ainoa. Myös nimimerkki "BMW" valitteli samaa. Hänen kohdallaan asia korjaantui vaihtamalla karvahattu numeron 67 huopatossuksi, toiset tuntee saman asusteen töppösen nimellä. Sen saavin vaihdoimme vanhaksi kunnon tammitynnyriksi ja tyytyväinen tuo nyt tuntuu olevan. Ei ainakaan ole suuremmin valittanut. Pientä päänsärkyä on kyllä ilmennyt mutta bebanteemin ja parasetamolin voimin hän on jaksanut :-) Toivottavasti näistä pikku vinkeistä on hyötyä myös sulle ja kauniille vaimollesi.
Unohdin tuossa äskeisessä viestissä kysäistä, että olethan käynyt jo 45 vuotis näöntarkastuksessa. Siksi vaan että jos päätynet tuohon töppönen/tammitynnyri vaihtoehtoon niin sen tynnyrin tapin reiän kautta on näkökenttä jokseenkin kaventunut. Se ei kuitenkaan ole este yhdistelmän käyttöön jos olet toimittanut optikolta saamasi todistuksen paikkakuntasi nimismiehen kansliaan. Tuossa tynnyri vaihtoehdossa on sekin hyvä puoli että äänen laatu on parempi kuin sarviksen muovisaavissa, niin että voit kaikessa rauhassa keskustella ihanaisen vaimosi kanssa. Ja mikä parasta, ajaessa on kiva mietiskellä että ;kuinka monta kuuta maapallolla on :-)))
Mua jäi vaivaamaan yksi mielenkiintoinen seikka jonka nyt kuiteskin päätin ihan uteliaisuuttani kysyä. Tuo kallosi muoto minut sai arvelemaan että ehkä olet jotain sukua minun ex-vaimolleni. Hänellä nimittäin on juuri tuommoinen pää jonka vuoksi jouduinkin aina yksin ajelemaan. En saanut suostuteltua häntä noihin ehkä hieman epämukaviin kypärämalleihin.
Tilasin ranskasta pikana vanhan viinitilalla käytetyn tynnyrin. Tynnyristä huokuva hiivan tuoksu tuntui kovin kotoisalta ja näinollen erittäin miellyttävältä. Ongelmaksi tuli kuitenkin tynnyrin pyöriminen päässä ajon aikana, joten jouduin poraamaan siihen lisäreikiä. Vaimo ilmeisen viisaampana kehoitti menemään rautakauppaan ja täytämään tynnyrin polyuretaanilla ja nyt maailma on täydellinen. Äänieristys on paras mahdollinen ja tynnyrin reiät pysyvät paikallaan. Uusi ongelma tosin ilmeni juuri äsken saunaan mentäessä. MITEN TÄMÄN SAA POIS? auttaisiko se bebantheen tähän...
pitäisit se tynnyrin vaan päässä,olet aika työn tehnyt että sen sopivaksi sait niin anna olla,,eipähän pala korvat vielä 200asteisessa löylyssä,muista että pyörää ei tarvitse ottaa lauteille mukaan,saattaa tulla lentävä sauna sinulle mutta onhan se potta sitten valmiina kun rupeaa maa taas lähestymään.hyviä löylyhetkiä.
Paviaanit eivät tarvitse kypärää
http://www.starshipmodeler.com/2001/ms_mono_astroside.jpg
niinpäs löytyykin!
Harmillista tuo pään poikkeavuus valtaväestöstä. Surullista oli myös tuon "tittelit pois" nimimerkin viimeinen osio. Vaan olenpa valitettavasti myös itse huomannut entisessä eukossani noita kasvonmuotoja. Itse asiassa SE oli niin karvainenkin että eräänkin kerran sen nukkuessa tutkailin sitä hieman tarkemmalla silmällä. Mutta valitettavasti minulle ei selvinnyt edes sen sukupuoli, eli oliko tuo ex,äni uros vai naaraspuolinen. Ja sitten eräänä päivänä, ei se ollut kaunis päivä, hän vain katosi jonnekin. Luultavasti oli löytänyt laji- toverin ja asustelevat nyt jossain.
no ehkä sun kantsii lopettaa tää mp harrastus koska eihän missään oo noin isoja kypäriä.
en oo ees koskaan kuullutkaan:))
no toisaalta eihän sitä mp iloa voi sulta pois viedä.. jos vaikka joku kaikki tietävä motoristi kertois sulle että mistä sä sopivan kypärän löydät:)) venaa vaan kyllä täällä sua autetaan:)) ja nythän on jo ilta niin nyt ne tosi motoristit tulee tänne laittelemaan kommentteja joka väliin:) joten eiköhän se siitä.löytyy se kypärä sullekkiin:))
kelpaa niin ei tarvi kun lapio mukaan ja tuollahan noita on jokaisen mäen puolessa välissä kypäriä noin isokallosen ajatteluelimiä suojaamaan,,ilmoitus vaan tiemestarille että saiskohan niihin läpikuultavii kansii et näkis eteenpäin..se lapio sen takia et saat sen kuution hiekkaa lapiskoituu sieltä pömpelistä mäkeen,äläkä lapioi tielle missään nimessä,saatan olla ite se kuka siihen hiekkakasaan töräytän ja sie et siin tapaukses saa sitä ikinä anteeks,,moro ja suhinattomia ajeluhetkiä...t.w
tarvit sille kauniimman sukupuolen edustajalle myös kuupan,no eikun siellä mäen toisella puolen löytyy kuhan alamäki alkaa ihan samanvärinen,,no tähän nyt aiheeseen liittymätön kymysys,,kumpia onkaan enemmän ylä vaiko alamäkiä suomen teillä t.wille
Löytyisikö täältä sopivaa pottaa? http://motorcyclehelmets.net/yvs500/shopexd.asp?id=221
Nupinympärystä 69-70 cm €=¤)
Kysy tielaitoksen varikolta niitä sellaisia vihreitä puolipallon muotoisia hiekkasäiliöitä, nehän on nille nykyään tarpeettomia kun tielaitos ajaa vaan sitä suolaa teille ja meille syyskuusta toukokuuhun. Sellainen säiliö on kätevä, siinä on aukeava visiirikin ja luulisin olevan sopivan kokoinenkin, halkaisija n. 2,5 metriä. Ja muista remmi, tukkirekan kuormaliinasta saat hyvän, nehän ei tunnetusti sido kuormiaan kiinni ja liinatkin näinollen on tarpeettomia.