Mikä hätänä?

1,2 vuotias kissamme on melko arka. Se säikkyy kovia ääniä, vieraita ihmisiä,juoksuaskeleita eli töminää.
Se on otettu eläinsuojeluyhdistyksestä pentuna.
Sen emo ja toiest sisrukset ovat myös arkoja
Itse sain sen ½ vuotiaana.Perheessämme on vain 2 aikuista eli yleensä melko rauhallista.
Ongelmana on matkojen aikainen kissan hoito-sijoitus. Ainoa sellainen on tyttären luona, jossa on paljon lapsia ja kaksi muuta kissaa.
Toiset 2kissaa ovat leikkisiä ja kissaseuraan tottuneita.
Kummallakin 2 hoitokerralla meidän miisumme on murissut ja sähissyt koko viikon ajan toisille kissoille ja jopa ihmisille, vaikka se muuten on tosi kiltti ja kissaksi jopa nöyrä.
Mitään tappelua ei ole syntynyt ja syönytkin se on hyvin.
Muriseeko kissamme siis pelosta vai miksi? Kannattaako sitä edelleen totuttaa tähän paikkaan? Kuinka kauan tottuminen kestää?
Onko jotain apukonsteja kisulin olon helpottamiseksi?
2221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lienee navettakissan pentu tms joka ei ole sosiaalistunut tarpeeksi kunnolla pentuna? No joka tapauksessa kissa murisee varmastikin sen tähden, että se tuntee olonsa niin epävarmaksi ja on koko ajan ylijännittynyt ja varuillaan.

Kissa on kuitenkin nuori vielä ja se voi ajan kuluttua rohkaistua, mutta se tapahtuu useiden vuosien saatossa jos tapahtuu.

Jos kissa siellä hoitopaikassaan tyttäresi luona kuitenkin syö normaalisti, juo, tekee tarpeensa ja saa olla omassa rauhassa (oma kopallinen pesä, saunan lauteet tms.) mikäli niin tahtoo ja sitä ei pakoteta ihmisten syliin ja käsiin niin kyllä se siellä pärjää todennäköisesti.

Kun kissa saa rauhassa tarkkailla menoa omaan tahtiin ilman painostusta niin se kyllä asettuu ajan myötä.

Äänestä

kannattaa ottaa avuksi, sekä suihke että haihdutin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eriina kirjoitti:

1,2 vuotias kissamme on melko arka. Se säikkyy kovia ääniä, vieraita ihmisiä,juoksuaskeleita eli töminää.
Se on otettu eläinsuojeluyhdistyksestä pentuna.
Sen emo ja toiest sisrukset ovat myös arkoja
Itse sain sen ½ vuotiaana.Perheessämme on vain 2 aikuista eli yleensä melko rauhallista.
Ongelmana on matkojen aikainen kissan hoito-sijoitus. Ainoa sellainen on tyttären luona, jossa on paljon lapsia ja kaksi muuta kissaa.
Toiset 2kissaa ovat leikkisiä ja kissaseuraan tottuneita.
Kummallakin 2 hoitokerralla meidän miisumme on murissut ja sähissyt koko viikon ajan toisille kissoille ja jopa ihmisille, vaikka se muuten on tosi kiltti ja kissaksi jopa nöyrä.
Mitään tappelua ei ole syntynyt ja syönytkin se on hyvin.
Muriseeko kissamme siis pelosta vai miksi? Kannattaako sitä edelleen totuttaa tähän paikkaan? Kuinka kauan tottuminen kestää?
Onko jotain apukonsteja kisulin olon helpottamiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu