Puhdas vesi

Tuossa aamupesun aikana kävi mielessä, että on se hieno etuoikeus että mm. meillä suomalaisilla on puhdasta, parasta laattua olevaa vettä.
Nyt on ollut niin mahdottoman kuivaa, että on käynyt myös mielessä, mitäpä jos vesi loppuu.
Olemme vaan tottuneet siihen aina, että vettä on. Se on ollut meille itseestään selvyys. Näin ei välttämättä ole ehkä kuitenkaan enää tulevaisuudessa.
Mielestäni vettä kannattaisi nyt alkaa harkiten käyttämään. Sekä uusiin taloihin sadeveden keräilyjärjestelmä pakolliseksi. Suihku- ym, sen kaltainen vesi pitäisi ohjata vessavedeksi ym.

Toivottavasti tämä viesti ei sheriffin mielestä taas ole sopimaton tälle palstalle. Ja jos poistaa niin edes ilmoittaisi siitä asiallisesti.
9433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

vesi on todella tärkeä elementti. Olen itsekin sitä pohtinut paljon nyt, kun puutarhaa joutuu kastelemaan yhtenään. Vesijohtovedellä en onneksi ole tarvinnut kaikkea kastaa vaan kaivossa on vielä riittänyt lähes joka päivä vettä. Mutta kaivo on joinakin päivinä ollut lähes kuivakin. Arvostan vettä nyt huomattavasti enemmän kuin aiemmin.

Äänestä

puhdas vesi tuntuu joskus olevan liian itsestäänselvyys, sitä ei osata arvostaa.
Itse olen ajatellut näitä asioita jo lapsesta alkaen kun on ollut ongelmia oman kaivoveden laadun ja riittävyyden kanssa ja oppinut sitä vettä arvostamaan.

Tuntuuhan se melkoiselta tuhlaamiselta kun vesi ensin puhdistetaan monimutkaisin menetelmin juomakelpoiseksi ja sitten sitä samaa vettä tuhlataan mielin määrin kaikkeen muuhun.

Äänestä
  • Tosiaan esim. vedetään surutta vessasta alas, siis puhdasta juomavettä ja seistaan minuuttitolkulla suihkussa (ainakin minun lapset).
    Ja vesi jota me suomalaiset käytämme on eräs maailman parhaista laadullisesti.

    Äänestä

  • sehän työllistää ihmisiä ja vesi kiertää eli ei se häviä mihinkään.

    Äänestä

Kuka on tottunut mihinkin... Eilen kävin katsomassa kaivoa ja kovin alas on laskenut pohjaveden pinta... Onneksi riittää kuitenkin... Mistähän sitä sadevettä olisi tänäkin kesänä kerätty? Sadevedestähän se pohjavesikin on alunperin lähtöisin - luonnon keräilyjärjestelmä.

Äänestä
  • kyllä vesi vielä riittää ja tarkotin sitä eli onkin eri juttu kun on oma kaivo.

    Äänestä

Monissa vanhoissa kerrostalo asunnoissa.
Kun kraanan avaa tulee vain pahanmakuista ruosteista vettä muistuttavaa mömmöä.
Ja ongelma tulee vain pahenemaan kun suuren rakennus buumin aikaan rakennetut asunnot vanhenee.(60-70 luvulla)
Remontti reiskoille on urakkaa kovasti tiedossa.

Äänestä

..tämä maapallo vain toimii.

"Sadevedestähän se pohjavesikin on alun perin lähtöisin?"

Niin ja paikka mistä se sadevesi tulee, on avaruus!


"Sekä uusiin taloihin sadeveden keräilyjärjestelmä pakolliseksi"

Nämä systeemit eivät toimi ainakaan niin että ne olisi hyödyksi, muuten kuin poistavat,
liian veden rakennuksen perustuksista, kun meidän sadevedet ainakin johdetaan mereen.
Tokihan nytkin merissä järvissä yn muita vesistöissä oleva vesi höyryntyy ja nousee ilmakehän
josta ne tulevat myös alas! Vaikka SÄHKÖN myyjät toista mainostaa! mistäs ne yökasteet on? ;)

Äänestä

vesi omasta kaivosta muutamia vuosia sitten, ja kyllä meni hankalaksi elämä - täytyi opetella ne lapsuusajan konstit uudelleen - pesuvadissa peseytymiset ja veden lämmitys saunan vesisäiliössä jne. jne..

Yleensä kaiken hyvän huomaakin vasta sen jälkeen kun sen menettää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huomenta Suomi kirjoitti:

Tuossa aamupesun aikana kävi mielessä, että on se hieno etuoikeus että mm. meillä suomalaisilla on puhdasta, parasta laattua olevaa vettä.
Nyt on ollut niin mahdottoman kuivaa, että on käynyt myös mielessä, mitäpä jos vesi loppuu.
Olemme vaan tottuneet siihen aina, että vettä on. Se on ollut meille itseestään selvyys. Näin ei välttämättä ole ehkä kuitenkaan enää tulevaisuudessa.
Mielestäni vettä kannattaisi nyt alkaa harkiten käyttämään. Sekä uusiin taloihin sadeveden keräilyjärjestelmä pakolliseksi. Suihku- ym, sen kaltainen vesi pitäisi ohjata vessavedeksi ym.

Toivottavasti tämä viesti ei sheriffin mielestä taas ole sopimaton tälle palstalle. Ja jos poistaa niin edes ilmoittaisi siitä asiallisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu