minkä ikäsenä koiranpentu on luovutusikäinen? tuttuni sanoi että alle vuoden ikäistä koiraa ei saisi lenkitää????hänellä 8viikkoinen samojedi
pentu
daniela
11636
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Koiranpennun saa luovuttaa aikaisintaan 7-viikkoisena. Monet luovuttavat vasta 8-viikkoisen pennun ja jotkut kääpiörodut saatetaan luovuttaa vieläkin myöhemmin. Se riippuu kasvattajasta.
Tottakai pennun kanssa mennään jo ensimmäisestä päivästä lähtien ulos, kun se tulee omaan kotiinsa. Aluksi ulkona ollaan vain ihan lyhyitä aikoja, ehkä 15 minuuttia useasti päivässä. Neljän kuukauden ikäinen pentu jaksaa tehdä jo paljon pidempiä lenkkejä saati sitten puolen vuoden ikäinen, jonka kanssa voi tehdä jo tunnin lenkkejä. Alle vuoden ikäisen kanssa ei saa mennä pyörälenkille, sillä liian raskas liikunta voi vaikuttaa luuston kehitykseen ja rasittaa niveliä. Riippuu myös rodusta ja sen koosta, miten paljon koiraa voi pentuaikana lenkittää. Mutta lenkittää jokaisen rotuista pentua täytyy. Ja erittäin tärkeää on viedä pentua eri paikkoihin ja tutustuttaa erilaisiin koiriin ja ihmisiin jo ennen rokotuksiakin, että pennusta tulee sosiaalinen aikuinen.
http://www.flagstones.info/kirjasto_sosiaallisuus.htm
niinpä niin,joku asiantuntija taas liikkeellä.ESIM! labradorin kanssa EI todellakaan tehdä tunnin lenkkejä 6kk vanhana,silloin on noin 15 min kävelyt riittäviä.
ihmettelin vähäkans ton"asiatuntijan" juttuja.en veis koiraani toisten kans missään nimessä ennen rokotuksia.itellä ollu koira ja se oli hyvin sosiaalinen
Äläpä nyt höpise, 15 minuutin lenkki kerrallaan ei varmasti ole puolivuotiaalle labrikselle riittävä. Kyllä puolivuotiaan kanssa voi tehdä tunnin lenkin koiran omaan tahtiin.
täytyy myöntää, että enpä ole koskaan ollut pennun kanssa lenkillä kellon kanssa. Kyllä sen itse huomaa mitä pentu jaksaa.
ihan pienenä käytiin joka välissä vaan pissalla ja pikkuhiljaa pidennettiin reissua. Ja ihan hienosti meni.
Rokottamattomille pennuille järjestetään erilaisia mahdollisuuksia sosiaalistua. Me kävimme eläinlääkärin järjestämässä pentupiiririssä jo 10 viikoisena. ja siellä oli myös 8 viikkoisia. jotkut koirakoulut järjestävät myös sosiaalistumiskursseja.
Vaikka sinun koirasi olikin sosiaalinen voi saman rotuinenkin pentu olla ihan eri tapaus ilman sosiaalistamista.
"asiantuntemuksen" perusteella, sun on turha ihmetellä mitään juttuja.
Kyse kuitenkin siitä, että pentuna koiraa väsytetään enemmänkin henkisesti, mennään uusiin paikkoihin ja opetellaan miten käyttäydytään missäkin tilanteessa. Kellon kanssa en käy minäkään lenkillä minkään ikäisen koiran kanssa. Pennun kanssa lenkin pitää olla rauhallinen ei juoksemista, mitä nyt niitä perus spurttailua, mutta ei lenkitysmielessä. Aivan aiheellinen oli kommentti että puolivuotias on liian nuori kunnon juoksulenkille, koiran kanssa aikuisenakin voi olla lenkillä tuntitolkulla ja siltikään ei virta lopu, mutta puoli tuntia tottista, tai pennun ollessa kyseessä joku uusi tilanne joka kestää vaikka kymmenen minuuttia niin puhti on pois. Kun keksii jotain mielekästä touhuttavaa niin onhan se ulkoilu molemmille mielekkäämpää.. Itse ainakin olen sitä mieltä että koskaan en lenkille lähtisi, jos minulla ei olisi koiraa, koska se on niin typerää, eli siis ikinä ei lenkit ole meillä sitä eteenpäin paahtamista, josta hyötyä on korkeintaan minulle, jo senkin takia että koiraa on mahdotonta väsyttää pelkällä liikunnalla, ellei ota avuksi autoa tai pyörää, ja silloinkin saa ajaa jo välttävässä kunnossa olevan koiran kanssa pitkän matkaa.
ei tosiaan voi,tai siis kannata tehdä koiran omaankaan tahtiin tunnin lenkkejä.lappis syö erittäin hyvällä ruokahalulla joka edesauttaa nopeaa kasvamista,sitten kun syömisiin lisätään tunnin lenkit niin lihakset yms.kehittyy niin nopeaan tahtiin ettei koiran luusto pysy tahdissa mukana mistä seuraa ongelmia.kyllä,meilläkin ulkoillaan riittävästi,monta monta kertaa päivässä,ja paljon myös oleillaan pihalla,leikitään ja tottista.eikä mennä edes kello kaulassa,mutta osaahan sen ajan arvioida.todellakin,pennulle paljon "väsyttävämpää" on kun se joutuu pähkäillä ja miettiä jotain annettua tehtävää.mitä pitempiä lenkkejä,sitä parempi kunto,enemmän jaksaa tehdä myös tuhoja!järki päässä ja kohtuus kaikessa!!!!!
kysäistä,että mahdotko kenties omistaa lappiksen,kun niin tomerana olet vastakannalla ja tietäväinen?!
sit kun koira on rokotettu sen saa ulkoiluta. ensim. rekotus yleensä tehdään 3kk iässä, toinen 4kk iässä, sen jälkeen voi mennä joka paikaan. ennen sitä milillään vältää kontaktia vieraiden koirien kanssa ja paikat missä ne yleensä ulkoilee
Pentua pitää viedä ihmisten ja koirien ilmoille jo ennen rokotuksia, koska juuri ikä ennen kuin pentu täyttää 4 kk on kaikkein tärkein ikä sosiaalistamisen kannalta. Koirapuistoihin pentua ei tietenkään pidä viedä ennen rokotuksia, mutta terveisiin ja rokotettuihin ja ystävällisiin koiriin pentua pitää tutustuttaa. Samoin pentua pitää tutustuttaa erilaisiin ihmisiin, paikkoihin ja asioihin, kotiin pentua ei kannata sulkea, jos haluaa rohkean ja helpon aikuisen koiran.
Täältä kannattaa lukea 2. osa:
http://www.flagstones.info/kirjasto_sosiaallisuus.htm
Jos koiraa ei viedä minnekään pienenä pentuna eikä tutusteta vieraisiin koiriin, voi siitä tulla todella arka ja pelokas ongelmakoira, joka haukkuu kaikille vastaantuleville koirille aikuisena. Hyvin sosiaalistetun koiran kanssa on paljon helpomi elää.