Vattenwall ei saanut

pihakoivuamme kaadettua. Pyysimme heiltä sähkölankojen takaa olevaa puuta poistamaan keväällä jossa langat pitää laskea tai koriautolla pätkiksi oli toinen vaihtoehto....jäi tekemättä!
Ennen kuin vattenvaltas edellisen sähköyhtiön homma pelas yhdellä puhelin soitolla.
61671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

siis sen puun olisi pitänyt poistaa sähkölangat vai kevään?

Äänestä

Eikös pihapuiden kaatamisen kustannukset kuulu sille kenen pihalla puu on? Kyllä ne sitten tulee korjaamaan linjan, kun puu kaatuu sen päälle ja saattavat tulla kaatamaan puunkin, jos se on huonossa kunnossa.

Äänestä
  • Kuule, jos puu kaatuu linjan päälle niin arvaa kuka on maksu mies!! Se on puun omistaja eli minä.
    Ja jos haluan puun etukäteen polttopuiksi ennen kuin se on linjan päällä eikä sitä saa ilman linjan laskua niin sähköyhtiön pitää tulla se linja laskemaan että saan sen kaadettua/kaadatettua pois. Tässä tapauksessa olisivat tulleet koriautolla ilman linjan laskua poistamaan puun mutta eivät tulleet kuitenkaan lukuisista (6kpl) yhteyden otoista huolimatta.
    Aikaisempi yhtiö kaatoi puun ilmaiseksi jos se oli linjan lähellä ihan omatoimisesti...se on palvelua, nykyisellä yhtiöllä palvelu on nollassa.

    Äänestä

  • jopeli kirjoitti:

    Kuule, jos puu kaatuu linjan päälle niin arvaa kuka on maksu mies!! Se on puun omistaja eli minä.

    Siitä on jo vähän aikaa kun olin sähkölaitoksella töissä, mutta kyllä siihen aikaan sähkölaitos korjasi omasta pussista linjat, ellei sitten ollut selvää syyllistä linjan vikaan.

    Kyllä ne varmaan tuleekin pyynnöstä pudottamaan langat maahan, mutta silloin tilaaja varmaan myös maksaa työn. Aikataulutus on sitten juttu erikseen.

    Aikaisempi yhtiö oli varmaan kunnan omistama ja tuotti tappiota?

    Äänestä

  • jopeli kirjoitti:

    Kuule, jos puu kaatuu linjan päälle niin arvaa kuka on maksu mies!! Se on puun omistaja eli minä.
    Ja jos haluan puun etukäteen polttopuiksi ennen kuin se on linjan päällä eikä sitä saa ilman linjan laskua niin sähköyhtiön pitää tulla se linja laskemaan että saan sen kaadettua/kaadatettua pois. Tässä tapauksessa olisivat tulleet koriautolla ilman linjan laskua poistamaan puun mutta eivät tulleet kuitenkaan lukuisista (6kpl) yhteyden otoista huolimatta.
    Aikaisempi yhtiö kaatoi puun ilmaiseksi jos se oli linjan lähellä ihan omatoimisesti...se on palvelua, nykyisellä yhtiöllä palvelu on nollassa.

    Jos puu kaatuu itsestään linjan päälle, ei puun omistaja siinä maksumieheksi joudu. Mutta jos itse kaadat puuta ja se kaatuu linjoille, silloin sinä joudut maksumieheksi.

    Äänestä

  • jopeli kirjoitti:

    Kuule, jos puu kaatuu linjan päälle niin arvaa kuka on maksu mies!! Se on puun omistaja eli minä.
    Ja jos haluan puun etukäteen polttopuiksi ennen kuin se on linjan päällä eikä sitä saa ilman linjan laskua niin sähköyhtiön pitää tulla se linja laskemaan että saan sen kaadettua/kaadatettua pois. Tässä tapauksessa olisivat tulleet koriautolla ilman linjan laskua poistamaan puun mutta eivät tulleet kuitenkaan lukuisista (6kpl) yhteyden otoista huolimatta.
    Aikaisempi yhtiö kaatoi puun ilmaiseksi jos se oli linjan lähellä ihan omatoimisesti...se on palvelua, nykyisellä yhtiöllä palvelu on nollassa.

    Vattenfall lupaa lähettää sähkömiehen valvomaan puun kaatoa, mutta asiakkaan homma on järjestää itse puun kaato. Näin sanottiin ainakin jossain paperissa.

    Ei ne itse taida kaataa muuta kuin linjan alla olevia puita. Vieressä olevista leikkaavat vaan oksia/haaroja pois, ja tuloksena on vähemmän kauniita muotopuolia tuppaita. Ja sitten ihmetellään miksi sähköt katkeaa myrskyllä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jopeli kirjoitti:

pihakoivuamme kaadettua. Pyysimme heiltä sähkölankojen takaa olevaa puuta poistamaan keväällä jossa langat pitää laskea tai koriautolla pätkiksi oli toinen vaihtoehto....jäi tekemättä!
Ennen kuin vattenvaltas edellisen sähköyhtiön homma pelas yhdellä puhelin soitolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu