Oon aina suhtautunut epäillen kaiken maailman ufojuttuihin. Eilen kuitenkin en voinut uskoa silmiäni, kun näin jotain omituista pihamme takana sijaitsevalla metsäaukiolla. Suhteellisen pieni noin Cesna -lentokoneen pyöreähkö alus leijui puolen metrin korkeudessa ilmasta, kun ajoin kotipihaan. Outoa oli, että auton kaiuttimista kuului erikoista särinää, vaikka autoradio ei ollut edes päällä. Juoksin välittömästi sisälle hakemaan kameraa. Kun tulin takaisin, ko. alus oli kadonnut. Maassa siinä kohtaa, missä alus oli, löytyi palanut kohta. Lisäksi metsäaukean ja siellä sijaitsevan lammen rannassa on pieniä kaivaumia, ikään kuin joku olisi ottanut näytteitä alueelta. Onko olemassa jotain paikkaa, mihin voi raportoida asiasta?
Uskomaton näky!
Hämmästynyt Juhani
2709
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.suomenufotutkijat.fi/ufohavaintolomake.htm
kyseisen ufon. Minäkin nimittäin näin samanlaisen ilmiön ollessani pysähtyneenä metsäautotien reunassa Rautavaaralla tänään klo. 12.30 aikoihin. Pyöreänmuotoinen kiiltävä ja suurin piirtein saman kokoinen alus leijui suon yläpuolella aikalailla samalla korkeudella kuin sinäkin havaitsit. Minun ja ufon välillä oli matkaa noin 300 m. Ufo leijuili metsäsaarekkeen taakse enkä nähnyt sitä sen koommin. Suolla, siellä missä ufo aiemmin oli ollut, oli outoja 10-15cm halkaisijaltaan olevia vähän kuin palaneita painanteita. Laskin jälkiä olevan ainakin parikymmentä viiden kappaleen riveissä. Kuoppien välimatka toiseen oli noin 40cm.