elatusmaksu

Miten elatusmaksu määritellään?
Milloin elatusmaksua on alettava maksamaan?

Olen muuttanut puoli vuotta ja asun nykyisin avoliitossa. En ole maksanut yhtään vielä exälleni, joka haluaisi maksuja. Minulle jää kuukaudessa ylimääräistä rahaa noin 900 euroa puhtaana käteen, kun siitä on on vähennetty matkakustannukset ja avovaimolle vuokra (300 eur).Luulen, että ex-vmollani on suurinpiirtein samanlaiset tulot. Onko minun siis maksettava vielä pojalle elatusmaksua? Mitä laki tähän sanoo ? Onko kellään mitään kokemuksia ?
633203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Koska olet ollut osallisena tuon lapsen tekemisessä, ei osallisuutesi pääty eroon, vaan jatkuu siihen asti kun lapsesi elatusta tarvitsee. Joten turhaa siinä ruikutat ja yrität päästä niin vähällä kuin mahdollista. Olisit mies ja jakaisit lapsesi elatuskulut puoliksi exäsi kanssa. Kyllä tuosta 900 eurosta riittää jotain lapsellesikin.

Puoli vuotta olet jo lusmuillut elatusmaksujen kanssa! Tiedätkö, että maksut eivät vanhene. Joudut joka tapauksessa maksamaan ne, joko hyvällä tai pahalla.

Äänestä
  • että sonja tietää. tuommoisen typerän perseestään huolettoman ämmän kanssa ei kukaan jaksa elellä saman katon alla. tee vaa useampi äpärä tähän maailmaan ja kaikki eri isille ja osa värivikaisiakin.

    Äänestä

  • otappa tyttö selvää asioista!Elatusmaksut vanhenevat ekaa kertaa 31.12.2004.Ja jatkossa samoin kuin verot!

siitä kusisesta suolenpätkän käytöstä maksat 10- 17% nettoansioistasi aina siihen asti kun äpärä täyttää 18 vuotta. Ja elatusmaksut ei vanhene....

Eli tulot miinus verot ja siitä ne prosentit. Menojasi ei katsota

Äänestä
  • Mietipä, mitä vaimosi maksaa. Ensiksi puolet lapsen elatuksesta ja sen lisäksi työtä vuorokauden ympäri ilman mitään korvausta. Kyllä miehet pääsevät naurettavan vähällä. Melkein aina alle 200 eurolla kuukaudessa.

    Äänestä

  • Kalsu kirjoitti:

    Mietipä, mitä vaimosi maksaa. Ensiksi puolet lapsen elatuksesta ja sen lisäksi työtä vuorokauden ympäri ilman mitään korvausta. Kyllä miehet pääsevät naurettavan vähällä. Melkein aina alle 200 eurolla kuukaudessa.

    Ei aina ole rahasta kyse.

    Nainen voi valehdella ehkäisystä ja laittautua raskaaksi.

    Nauttia itsenäisesti itsekkäästi omasta yksityisestä projektistaan, lapsesta.

    Muuttaa mielensä milloin haluaa ja hakea oikeusteitse elatusmaksuja. Ja tietenkin samalla perintöoikeutta alunperin omalle yksityiselle projektilleen, sille lapselle.

    Mies ei välttämättä ole edes tiennyt koko lapsesta. Itsenäisen naisen ikiomasta projektista.

    Mutta maksajaksi pääsee kyllä, tai sitten itkee ja pääsee.

    Ja muuten nykyaikana ei se 18 vuotta välttämättä riitä. Per niinsanottu vahinko.

    Äänestä

  • Minulle lyötiin sossussa sopimuksen teossa eteen prosentit 11-12% bruttotuloista, eikä siinä veroja tai menoja huomioitu.

    Asia ei pitkittämällä parane. Käy kiltisti tekemässä sopimus, turha siihen mitään oikeudenkäyntikuluja on päälle kerätä.

    Maksaminen ei lopu 18 vuoden kuluttua.

    Äänestä

  • ,,käteen vetoa. Ei tule elatusmaksuja eikä muita jälkiseuraamuksia.

    Tokko tuollaiselle muunlaista tyydytyskanavaa onkaan tarjolla.

    Äänestä

  • ,,,käteen vetoa tyydytyksen saamiseksi. Ei tuollainen muulla tavalla sitä voikaan saada.

    On muuten ilmaista, eikä tule jälkimaksuja eikä -saatavia.

    Äänestä

  • sonja kirjoitti:

    ,,käteen vetoa. Ei tule elatusmaksuja eikä muita jälkiseuraamuksia.

    Tokko tuollaiselle muunlaista tyydytyskanavaa onkaan tarjolla.

    Sinulla taitaa olla paljon hampaankolossa. Ei tuo sinunkaan asenteesi ihan terve ole eikä vie asioita yhtään rakentavalla tavalla eteenpäin.

    Äänestä

  • saint nikolaus kirjoitti:

    Ei aina ole rahasta kyse.

    Nainen voi valehdella ehkäisystä ja laittautua raskaaksi.

    Nauttia itsenäisesti itsekkäästi omasta yksityisestä projektistaan, lapsesta.

    Muuttaa mielensä milloin haluaa ja hakea oikeusteitse elatusmaksuja. Ja tietenkin samalla perintöoikeutta alunperin omalle yksityiselle projektilleen, sille lapselle.

    Mies ei välttämättä ole edes tiennyt koko lapsesta. Itsenäisen naisen ikiomasta projektista.

    Mutta maksajaksi pääsee kyllä, tai sitten itkee ja pääsee.

    Ja muuten nykyaikana ei se 18 vuotta välttämättä riitä. Per niinsanottu vahinko.

    Ei miehen aina tarvitse uskoa naisen sanomisiin! Jos ei halua lasta, käyttää ehkäisyä. On se yhtä hyvin miehen vastuulla kuin naisenkin.

    Jos olet lapsen tehnyt (= et ole käyttänyt ehkäisyä), olet sitä velvollinen elättämään. Lapsen vika ei ole isän/ äidin tyhmyys.

    Äänestä

  • bastet kirjoitti:

    Ei ole mitään koloissa, ei elätettäviä lapsia eikä muutakaan. Ei ole terve kaikkien miestenkään asenne, kun eivät kanna vastuutaan lapsistaan.

    Sekö sitten rakentavaa; neuvoa, miten pääsee helpoimmalla lapsensa elatuksesta????

    jospa luet tarkasti, niin huomaat, että kyse on juuri oikeudenmukaisuudesta ja LAPSEN elatuksesta, ei exän.
    On turhaa vaahtoamista yleistää asioita niin, että isät eivät halua kantaa vastuutaan. Usein syynhä esim. elatusrästeihin on ylisuuret, kohtuuttomat ja täysin epäoikeudenmukaiset elatusmaksut. Kyllä lapsen etu on sekin, että tapaajavanhempikin pystyy jatkamaan ihmisarvoista elämää ja tarjoamaan lapselle tapaamisten aikana muutakin kuin taputuksia.

    Tämän kyseisen ketjun aloittajalla ei ole mielessään lapsen etu, vaan omansa. Kohdistin mielipiteeni juuri tuollaisiin elatusmaksujen kiertäjiin, jotka kaikessa yrittävät päästä siitä, mistä aita on matalin. Ei tuollaisella ole mielessä lapsen paras, tokkopa edes haluaa lastaan tavata. Tavoitteena on pitää nuo 900 euroa omaan kulutukseensa, tulkoon lapsi toimeen millä lystää.

    En ole halunnut yleistää, sillä tiedän joidenkin elatusvelvollisten joutuvan kohtuuttomiin tilanteisiin ja ajattelevan kuitenkin lapsensa parasta. Mutta juuri tuollaiset kuin tämän ketjun aloittaja ja häntä kommentoiva miehenkuvatus, saavat kaikki elatusvelvolliset näyttämään kusipäiltä.

    Jos tarkoitit tuolla kommentoivalla miehenkuvatuksella minua, ilmoitan olevani etä-äiti.

    Pidän oikeudenmukaisena sitä, että maksuni exän tilille (käyttöähän ei kukaan pysty kontrolloimaan) ovat kohtuulliset. Silloin voin tarjota lapsilleni suoraan asioita: tekemisiä, matkoja, yhteisiä harrastuksia, materiaakin... ja teen sen näin paljon mieluummin kuin rahoittamalla exäni ylisuuria huvittelukuluja.

    ensin verneri

    sitten

    jsus

    = miehenkuvatukset

    Onko sinulla jotain ongelmia????

    Äänestä

  • sonja kirjoitti:

    ensin verneri

    sitten

    jsus

    = miehenkuvatukset

    Onko sinulla jotain ongelmia????

    hauskaa illanjatkoa!

    Äänestä

  • bastet kirjoitti:

    Jos tarkoitit tuolla kommentoivalla miehenkuvatuksella minua, ilmoitan olevani etä-äiti.

    Pidän oikeudenmukaisena sitä, että maksuni exän tilille (käyttöähän ei kukaan pysty kontrolloimaan) ovat kohtuulliset. Silloin voin tarjota lapsilleni suoraan asioita: tekemisiä, matkoja, yhteisiä harrastuksia, materiaakin... ja teen sen näin paljon mieluummin kuin rahoittamalla exäni ylisuuria huvittelukuluja.

    elatusmaksu mielestäsi esim 14 vuotiaalle pojalle.
    entäs 11 ja 9 vuotialle tyttärille?

    entäs näin yleisesti ajatellen? Paljonko sinä itse maksat elatusmaksua? ja monesta lapsesta?

    Ja mitä huvitteluja sinä luulet yksinhuoltajan harrastavan?

    (koitin olla tähän viestiin vastaamatta... mutten onnistunu.... sori)

    Äänestä

  • sonja kirjoitti:

    Ei miehen aina tarvitse uskoa naisen sanomisiin! Jos ei halua lasta, käyttää ehkäisyä. On se yhtä hyvin miehen vastuulla kuin naisenkin.

    Jos olet lapsen tehnyt (= et ole käyttänyt ehkäisyä), olet sitä velvollinen elättämään. Lapsen vika ei ole isän/ äidin tyhmyys.

    Tarkoitatko siis, että jos nainen valehtelee miehelle, että ehkäisy on kunnossa ja mies luottaa tähän ja kumpikin nauttii rakastelusta ilman kondomia ja nainen tulee raskaaksi kuten halusikin on kyseessä miehen tyhmyys ja sillä siisti? Entä naisen moraali?

    Äänestä

  • äiti x 3 kirjoitti:

    elatusmaksu mielestäsi esim 14 vuotiaalle pojalle.
    entäs 11 ja 9 vuotialle tyttärille?

    entäs näin yleisesti ajatellen? Paljonko sinä itse maksat elatusmaksua? ja monesta lapsesta?

    Ja mitä huvitteluja sinä luulet yksinhuoltajan harrastavan?

    (koitin olla tähän viestiin vastaamatta... mutten onnistunu.... sori)

    Minä saan karvan verran alle minimin eksmieheltä. Siis sen summan, mikä oli minimi muutama vuosi sitten minimi. Nyt on nostettu, mutten saa sitä korotusta ilman oikeusteitä, koska on joku ihme sääntö niin, että viimeksi tehty sopimus on liian tuore.

    En jaksa enää näin vanhana tapella. En välitä koko asiasta. Kunhan maksaa säännöllisesti (se nyt vielä puuttuisi, että taas joutuisi sosiaalitoimistoon hakemaan sieltä) sen mitä on sovittu.

    Eksmiehellä on tullut uusikin lapsi eron jälkeen. Ajattelen niin, että mun lapsille on parempi, ettei isä ole katkera tyhjätasku, ja tapaamisissa tällä on hiukan käyttörahaa laittaa lapsiin.

    Ja joutuuhan mies kuitenkin pitämään puolityhjillään ylimääräisiä asuinneliöitä lasten vierailujen takia. Ynnä muuta, mitä lapset tarvitsevat.

    Mun tapauksessa on parempi olla rasittamatta itseään elartusmaksuista riitelemällä. Muitakin murheita on ihan tarpeeksi.

    Äänestä

  • sonja kirjoitti:

    ,,,käteen vetoa tyydytyksen saamiseksi. Ei tuollainen muulla tavalla sitä voikaan saada.

    On muuten ilmaista, eikä tule jälkimaksuja eikä -saatavia.

    häpeäksi naisille. Toivottavasti ymmärrät sterilisoida itsesi mitä pikimmin (jos olet hetero etkä vapaaehtoisessa selibaatissa).

    Ei mikään asia maailmassa ole kovin mustavalkoinen. Miehen ei tarvitse olla paholainen jos hän haluaa palkastaan käyttää itseensä jotain. Naisen ei tarvitse olla ahne paskiainen jos hän haluaa enemmän elatusmaksua. Mies ei ole pyhimys jos hän maksaa vapaaehtoisesti yli minimin. Nainen ei saa kunniamerkkiä vaikka tyytyisi minimiin (mutta voi silti olla helvetin onnellinen kuten lapsetkin).

    Äänestä

  • samoin x 3 kirjoitti:

    Minä saan karvan verran alle minimin eksmieheltä. Siis sen summan, mikä oli minimi muutama vuosi sitten minimi. Nyt on nostettu, mutten saa sitä korotusta ilman oikeusteitä, koska on joku ihme sääntö niin, että viimeksi tehty sopimus on liian tuore.

    En jaksa enää näin vanhana tapella. En välitä koko asiasta. Kunhan maksaa säännöllisesti (se nyt vielä puuttuisi, että taas joutuisi sosiaalitoimistoon hakemaan sieltä) sen mitä on sovittu.

    Eksmiehellä on tullut uusikin lapsi eron jälkeen. Ajattelen niin, että mun lapsille on parempi, ettei isä ole katkera tyhjätasku, ja tapaamisissa tällä on hiukan käyttörahaa laittaa lapsiin.

    Ja joutuuhan mies kuitenkin pitämään puolityhjillään ylimääräisiä asuinneliöitä lasten vierailujen takia. Ynnä muuta, mitä lapset tarvitsevat.

    Mun tapauksessa on parempi olla rasittamatta itseään elartusmaksuista riitelemällä. Muitakin murheita on ihan tarpeeksi.

    Mulla on sama tilanne.. paitsi että isä korotti sen indeksin vapaaehtoisesti joku aika sitten.
    Kai hän viimein ymmärsi etten hummaa hänen maksamillaan rahoilla.

    Luin just jostain että lapsi kuluttaa kuukaudessa 2500 mk.. välttämättömiin kuluihin.
    siitä korvataan lapsilisillä 500 mk kuussa.. (ei lasketa yh korotusta) ja loput vanhemat jakavat tulojensa perusteella. eli jos isälla on suuremmat tulot isä maksaa enemän jäljelle jäävästä kuin äiti ja päinvastoin.
    no jos vaikka lasketaan että molempien tulot on samat.. elatusmaksu olis 1000mk kuussa perlapsi
    eli minun pitäs kaiken järjen mukaan saada 3000mk
    ja saan tällä hetkellä jotain 2000mk paikkeilla.

    Mutta kuten sanottu... pääasia että lapsilla olis isä.

    Riitely ei kannata ja siitä on haittaa lapsille.

    Eikös olisi parempi, ettei isän tarvitsisi maksaa mitään? Pysyisi isikin tyytyväisenä ja hänen olisi mukavempi olla isänä. Ainakin minun isäni olisi ollut.

    Oma isäni maksoi riidellen sen vähän, mitä maksoi. Äiti ei juurikaan pyydellyt lisää. Tekikö se minusta onnellisemman? Ei todellakaan. Minua päinvastoin ärsyttää suunnattomasti nähdä, miten hänen uuden avioliiton lapset saavat kaikkea, mistä minä olen jäänyt paitsi. Kaikkia lapsia tulisi kohdella samanarvoisesti, vaikka en isäni luona asuisikaan. Olenhan kuitenkin hänenkin lapsensa.

    Äänestä

  • saint nikolaus kirjoitti:

    Tarkoitatko siis, että jos nainen valehtelee miehelle, että ehkäisy on kunnossa ja mies luottaa tähän ja kumpikin nauttii rakastelusta ilman kondomia ja nainen tulee raskaaksi kuten halusikin on kyseessä miehen tyhmyys ja sillä siisti? Entä naisen moraali?

    En ole naisen moraalia tässä tapauksessa puolustanutkaan, mutta jos mies ei halua lasta, on hänen oltava 100% varma naisesta, jonka kanssa sänkyhommiin ryhtyy ilman ehkäisyä.

    Kysehän ei kuitenkaan ole sen enempää naisen kuin miehenkään moraalista tai tyhmyydestä, vaan LAPSESTA, jonka he yhdessä tahtoen tai tahtomattaan tekevät. Lapsesta he ovat sekä laillisesti että moraalisesti yhtä suuressa vastuussa.

    Äänestä

  • Nainen ja äiti kirjoitti:

    häpeäksi naisille. Toivottavasti ymmärrät sterilisoida itsesi mitä pikimmin (jos olet hetero etkä vapaaehtoisessa selibaatissa).

    Ei mikään asia maailmassa ole kovin mustavalkoinen. Miehen ei tarvitse olla paholainen jos hän haluaa palkastaan käyttää itseensä jotain. Naisen ei tarvitse olla ahne paskiainen jos hän haluaa enemmän elatusmaksua. Mies ei ole pyhimys jos hän maksaa vapaaehtoisesti yli minimin. Nainen ei saa kunniamerkkiä vaikka tyytyisi minimiin (mutta voi silti olla helvetin onnellinen kuten lapsetkin).

    "Maksettava on
    Kirjoittanut: jsus, 15.12.2002 klo 19.41

    siitä kusisesta suolenpätkän käytöstä maksat 10- 17% nettoansioistasi aina siihen asti kun äpärä täyttää 18 vuotta. Ja elatusmaksut ei vanhene....

    Eli tulot miinus verot ja siitä ne prosentit. Menojasi ei katsota"

    Käytän kommentissani juuri yhtä ala-arvoista tyyliä kuin alkuperäisen viestin lähettäjä. Hän ei ansaitse parempaa.

    Ja et muuten ansaitse sinäkään, häpeäpilkku.

    Äänestä

  • Kalsu kirjoitti:

    Mietipä, mitä vaimosi maksaa. Ensiksi puolet lapsen elatuksesta ja sen lisäksi työtä vuorokauden ympäri ilman mitään korvausta. Kyllä miehet pääsevät naurettavan vähällä. Melkein aina alle 200 eurolla kuukaudessa.

    on naisten oma vika moni mies haluaa lapsen huoltajuuden itselleen mutta nainen ei suostu!

    Äänestä

  • sonja kirjoitti:

    "Maksettava on
    Kirjoittanut: jsus, 15.12.2002 klo 19.41

    siitä kusisesta suolenpätkän käytöstä maksat 10- 17% nettoansioistasi aina siihen asti kun äpärä täyttää 18 vuotta. Ja elatusmaksut ei vanhene....

    Eli tulot miinus verot ja siitä ne prosentit. Menojasi ei katsota"

    Käytän kommentissani juuri yhtä ala-arvoista tyyliä kuin alkuperäisen viestin lähettäjä. Hän ei ansaitse parempaa.

    Ja et muuten ansaitse sinäkään, häpeäpilkku.

    sekaisin mene hoitoon!

    Äänestä

  • sonja kirjoitti:

    En ole naisen moraalia tässä tapauksessa puolustanutkaan, mutta jos mies ei halua lasta, on hänen oltava 100% varma naisesta, jonka kanssa sänkyhommiin ryhtyy ilman ehkäisyä.

    Kysehän ei kuitenkaan ole sen enempää naisen kuin miehenkään moraalista tai tyhmyydestä, vaan LAPSESTA, jonka he yhdessä tahtoen tai tahtomattaan tekevät. Lapsesta he ovat sekä laillisesti että moraalisesti yhtä suuressa vastuussa.

    Lapsen oikeuksien julistaminen joka suunnalla voi saada vääristyneet mittasuhteet.

    Juridisesti ei esimerkiksi lastensuojelulakia saa nostaa millään tavalla pyhäksi, yli muiden. Silti näin tapahtuu.

    Lapsen oikeuksia ei tulisi hehkuttaa muiden ihmisoikeuksien edelle eikä ohi. Aikuisillakin on oikeuksia ja tarpeita, jos nyt oikein rautalangasta vääntäen selittää.

    Äänestä

  • sonja kirjoitti:

    "Maksettava on
    Kirjoittanut: jsus, 15.12.2002 klo 19.41

    siitä kusisesta suolenpätkän käytöstä maksat 10- 17% nettoansioistasi aina siihen asti kun äpärä täyttää 18 vuotta. Ja elatusmaksut ei vanhene....

    Eli tulot miinus verot ja siitä ne prosentit. Menojasi ei katsota"

    Käytän kommentissani juuri yhtä ala-arvoista tyyliä kuin alkuperäisen viestin lähettäjä. Hän ei ansaitse parempaa.

    Ja et muuten ansaitse sinäkään, häpeäpilkku.

    Toistan: perustele.

    Äänestä

  • oik yo kirjoitti:

    Lapsen oikeuksien julistaminen joka suunnalla voi saada vääristyneet mittasuhteet.

    Juridisesti ei esimerkiksi lastensuojelulakia saa nostaa millään tavalla pyhäksi, yli muiden. Silti näin tapahtuu.

    Lapsen oikeuksia ei tulisi hehkuttaa muiden ihmisoikeuksien edelle eikä ohi. Aikuisillakin on oikeuksia ja tarpeita, jos nyt oikein rautalangasta vääntäen selittää.

    ...sen verran vastuutonta väkeä olette. Hyi, ihan itkettää...

    Suoro kourassa juostaan sängystä sänkyyn, eikä yläkerrassa tapahdu mitään...täysin black out... tunteettomia tönkköjä...miehiä, mukamas...

    Äänestä

  • bastet kirjoitti:

    Jos tarkoitit tuolla kommentoivalla miehenkuvatuksella minua, ilmoitan olevani etä-äiti.

    Pidän oikeudenmukaisena sitä, että maksuni exän tilille (käyttöähän ei kukaan pysty kontrolloimaan) ovat kohtuulliset. Silloin voin tarjota lapsilleni suoraan asioita: tekemisiä, matkoja, yhteisiä harrastuksia, materiaakin... ja teen sen näin paljon mieluummin kuin rahoittamalla exäni ylisuuria huvittelukuluja.

    Käräjiltä saa eri tuomiot mies ja nainen. Itse maksoin 240€/kk. Lapsi muutti luokseni ja lapsen äiti maksaa 140€/kk samansuuruisista kuukausipalkoista, omaisuuskin on tasattu. Sellaista on kohtuullisuus ja tasaarvo. Eiköhän näissä asioissa pitäisi ajatella lasten parasta, vaikka yhdessä ei pystyisi asumaankaan.

    Äänestä

  • saint nikolaus kirjoitti:

    Ei aina ole rahasta kyse.

    Nainen voi valehdella ehkäisystä ja laittautua raskaaksi.

    Nauttia itsenäisesti itsekkäästi omasta yksityisestä projektistaan, lapsesta.

    Muuttaa mielensä milloin haluaa ja hakea oikeusteitse elatusmaksuja. Ja tietenkin samalla perintöoikeutta alunperin omalle yksityiselle projektilleen, sille lapselle.

    Mies ei välttämättä ole edes tiennyt koko lapsesta. Itsenäisen naisen ikiomasta projektista.

    Mutta maksajaksi pääsee kyllä, tai sitten itkee ja pääsee.

    Ja muuten nykyaikana ei se 18 vuotta välttämättä riitä. Per niinsanottu vahinko.

    jokut tekevät, on tiedossakin sellaista tapahtuneen

    Äänestä

Maksut alkavat siitä hetkestä, kun olet muuttanut pois yhteisestä kodista. Maksut tullaan vaatimaan takautuvasti.
Ei ole mitään lakipykälää, joka määrittelisi maksujen suuruuden. Maksuista voi sopia joko entisen puolison kanssa, sosiaalivirastossa tai oikeudenkäynnillä. Joskus harvoin oikeudessa otetaan huomioon elatusvelvollisen joitakin menoja ja vastaavasti joskus yksinhuoltajan hyvät tulot ja varallisuus voivat vaikuttaa, mutta harvoin.
Pääsääntönä on, että molemmat vanhemmat osallistuvat lastensa elatukseen KYKYJENSÄ MUKAISELLA OSUUDELLA, mutta käytännössä elatusvelvollinen (yleensä mies) on melko lailla lainsuojattoman asemassa ja hänelle sanellaan hänen velvollisuutensa. Elatusvelvollisuus loppuu, kun lapsi täyttää 18 v. Tämän jälkeen voidaan kuitenkin vielä ”tuomita” maksettavaksi koulutusavustusta (en tiedä mikä on virallinen nimi). Se ei kuitenkaan ole enää mikään automaatti.
Jos et ole tähän mennessä maksanut mitään, tulee masut jossain vaiheessa takautuvasti maksettavaksi. Jos ent. puolisosi on hakenut elatustuen sos.virastosta, niin sos.virasto karhuaa maksamansa määrän sinulta ensin takautuvasti ja sitten kuukausittain. Maksamattomat maksut ovat ulosottokelpoisia ilman erillistä päätöstä heti, kun erä on kuukauden myöhässä. Myös ns. lapsen saatava on sellainen, jonka sos.virasto perii ja se on etuoikeutettu saatava verrattuna soseviraston saataviin.
Ylipäätään voidaan sanoa, että vain sopimuksella voit päästä kohtuullisiin maksuihin, mutta maksamatta et pysty olemaan, jos ent. puolisosi ei halua sinua päästää maksuista. Jos puolisosi ei vaadi sinulta maksuja, ei hän myöskään saa sos.viranomaisilta mitään, joten harva on luopunut lastensa oikeudesta isältä tulevaan elatusosuuteen.
Elatusapuja voidaan muuttaa tietyissä tapauksissa. Näitä ovat mm. jos elatusvelvollisen olosuhteissa tapahtuu selviä muutoksi joko parempaan tai huonompaan (yleensä vaikuttaa vain maksuja korottavasti). Näitä muutoksia on mm. tulojen selvä nousu tai lasku, uuden avioliiton solmiminen (katsotaan jostakin syytä, että elatusmahdollisuudet paranevat). Myös yksinhuoltajan tilanteen muutokset pitäisi lain mukaan vaikuttaa, mutta niitä ei yleensä huomioida muulloin, kuin silloin, kun olosuhteet huononee.
Laki lähtee aina lapsen edusta, mutta käytännössä elatusvelvolliset monesti ajetaan sellaiseen tilanteeseen, että maksuja määrättäessä katsotaan vain mikä olisi maksimisumma, jonka velvollinen edes jotenkuten pystyisi maksamaa. Elatusvelvollisen ei tarvitse avioeron jälkeen tulla juuri mitenkään toimeen – pääasia on, että lapset ja entinen puoliso voivat jatkaa vähintään sellaista elämää, johon ovat tottuneet. Elatusvelvollisen elintaso saa laskea kuinka alas tahansa.

Äänestä

Elatusapua ei määritellä tiettynä prosenttina brutto- tai nettotuloista. Kyllä esim. sossutädit tätä yrittävät tarjoilla, mutta se tapa ei perustu mihinkään lakiin.

Ainoa oikea tapa määritellä lapsen elatusmaksun suuruus on:

1) lasketaan, kuinka paljon lapsi todellisuudessa kuukaudessa kuluttaa. Tähän on löydettävissä tiettyjä viitelukuja, katso esim. Elatusvelvollisten liiton sivuja. Kulutushan riippuu paljon lapsen iästä.
2) Tuosta summasta vähennetään lapsilisät ja lapsilisien yksinhuoltajakorotukset.
3) jäljelle jäävä summa jaetaan vanhempien kesken heidän tulojensa suhteessa.

Kysehän on lapsen elatuksesta, ei entisen puolison.

Ja oikeudessa kyllä aika hyvin ymmärretään esim. niitä kuluja, joita tapaavalla vanhemmalla on lasten luonapidosta ym. Olen itse saanut oikeudessa oikeudenmukaista kohtelua, sossutädit yrittivät kaikkea muuta.

Äänestä
  • Lapsensa hylännyt itsekeskeinen noita.
    Kommenttisi nolaavat koko naissukupuolen ja kehtaat vielä kutsua itseäsi äidiksi..yök.

    Äänestä

  • Tässä on yksi linkki, josta voit katsoa, kuinka lapsi kuluttaa keskimäärin. Kulutumenot riippuvat perheen elintasosta, lapsen iästä ja lapsiluvusta perheessä.

    http://www.vn.fi/stm/suomi/pao/julkaisut/lapsilisa/muistio6_8.htm

    Kulutusmenot eivät sisällä päivähoitokustannuksia !
    Ne tulee tarpeen mukaan lisätä päälle.

    Lisäksi vanhemmalla lapsella voi olla erityisiä harrastumenoja, jotka voidaan huomioida lisäksi päälle. Tai lähihuoltajalla voi olla vuorotyö, joka voi vaatia kalliimpia hoitokuluja.

    Äänestä

  • Isä kirjoitti:

    Lapsensa hylännyt itsekeskeinen noita.
    Kommenttisi nolaavat koko naissukupuolen ja kehtaat vielä kutsua itseäsi äidiksi..yök.

    Onneksi tuo viestisi kertoo enemmän sinusta itsestäsi kuin minusta!

    Ps. Raota vähän silmälappujasi...

    Äänestä

Minulla on kokemusta lapsena. Miksi aina unodetaan meidät. Vanhemmat vain kiistelevät rahasta. Oma isäni tapellen maksoi oman osuutensa. Aina joskus unohtui. Hän todellakin maksoi vain oman osuutensa. Mutta kun tuli niitä muitakin menoja, joita ei huomioitu. Pyysin isääni maksamaan silmälasit. Ei käy. Hänhän maksaa jo elatusta. Pyysin apua lukion kirjamenoihin. Ei käy. Opiskeleen mennessä pyysin apua. Ei käy.

Äitini, jonka luona asun, on joutunut huomattavasti enemmän maksamaan minusta. Ne elatukset kattavat ehkä puolet menoista, mutta niissä ei huomoida mitään yllättäviä menoeriä, joita tulee, kuten juuri silmälasit ym.

Nykyisin isäni on uusissa naimisissa ja hänen uusille lapsilleen kyllä ostellaan mitä vain. Käydään yhdessä lomilla, ostetaan koira, maksetaan kalliit harrastukset. Perheen uusi vaimo ei käy töissä. Isälläni ja äitilläni on yhteushuoltajuus. Minä olen kuitenkin ollut tervetullut vain muutaman kerran vuodessa.

On kiva tuntea olevansa näin epätoivottu, pelkkä rahareikä. Olisi ilmeiseti isälleni ollut parempi kun en olisi ikinä syntynytkään. Välttämätön paha, jota on pitänyt elättää, kun ei ole voinut lopettaakaan. Missä ovat lasten oikeudet?

Äänestä
  • ja kysele kuinka raa´asti hän on yrittänyt saada viimeisenkin veripisaran (kuvainnollisesti) isältäsi.
    Lapsen elatus maksaa 0 - 18 vuotiaaksi keskimäärin 390 €/kk. Osa tästä menosta hoidetaan korotetulla lapsilisällä ja loppu pitäis jakautua molemmille vanhemmille heidän maksukykynsä mukaisesti, jos vanhemmilla ei olisi maksukykyä, yhteiskunta hoitaisi asian. Maksukykyyn vaikuttaa (pitäisi ainakin) mm. isän ns. uudet lapset ja mahdollisesti kotona olevan uuden vaimon elättäminen yms. seikat.
    Suurin syy lasten ja etäisien (yleensä) hiipuviin väleihin on tolkuttoman ahneet äidit ja heitä puolustavat sosiaalitanta. Kohtuudella määritetyt elatusAVUT voisi olla aikamoinen parannus tässä yhteiskunnassa.

    Äänestä

  • Jotain kuitenkin kirjoituksesi toi esiin

    omien lasteni kohdalla olen päättänyt etten koskaan vedä heitä mukaan riitoihin jos niitä mahdollisesti tulee. Heidän ei tarvitse osallistua niihin missään tasolla
    ja lapseni saavat aina tuntea olevansa toivottuja.
    Koska niinhän se on. heidät "tehtiin" suunitellusta kaikki kolme.. ei avioero sitä tosiasiaa muuta.

    Rahaa meillä ei moneen asiaan ole.. mutta rakkautta siitä edestä paljon. sitä riittää jopa tuhlata.
    He saavat kaiken minkä tarvitsevat. kun tuli käsille hankkia silmälasit keskimäiselle.. en isältä edes yrittänyt pyytää. (ukki tuli hätiin ja antoi rahat muuten ne olis mennyt monen kuukauden päähän)
    Isä on vapaaehtoisesti ollut jotain sukkaa ja lapasta ostamassa. harmi vain ettei neuvotellut kanssani ennen.. (olis ollut paljon tarpeellisempaakin hankkimista kuin kolmannet lenkkarit pojalle)

    MInä toivon vain edelleen hartaasti että lasteni isä huomaisi virheensä ennen kuin on liian myöhäistä. Ja jaksaisi olla se oikea isä lapsilleen.

    Näen lasteni tuskan niin läheltä ja äitinä tunnenkin sen.

    Sinulle toivon että jaksat kuitekin uskoa itseesi ja et ajattele itseäsi joksikin rahanreijäksi..
    uskon kuitenkin että äidillesi olet ollut ja olet rakkainta mitä on

    Äänestä

  • äiti x 3 kirjoitti:

    Jotain kuitenkin kirjoituksesi toi esiin

    Niin, en minäkään itse siitä tavarasta niinkään välitä.
    Mutta kun ne juuri ilmentävät, etten ole yhtä tärkeä kuin isän muut lapset, koska heille niitä on annettu ja minulle ei.

    Minusta on täysin älytöntä, että tuollaisia isiä yritetään suojella ja yrittää ymmärtää. Ja kyllä ne lapset muuten aivan varmasti tietävät, jos heidän raha-asioistaan tapellaan. Minä olin ihan täysillä mukana, vaikka äitini kuvitteli, etten tiennyt mitään, siis aivan pikkuisena.
    Huomasin senkin vaiheen, kun äiti lopetti vaatimisensa säännöllisistä elatusavuista. Hänenkin mukaansa on parempi, että yritetään pysytellä väleissä "isäni" kanssa, jotta ei minun suhteeni katkeisi kokonaan. Hän alkoi jopa itselleen vakuuttelemaan, että isäni maksaa sen minkä kykenee. Mutta kai minulla nyt on silmät päässä. Enkä ole typerä.

    Enkä muuten ole ainut, jolle tapahtuu näin. Monesti kuulemma isät unohtavat "erolapsen" hankittuaan niitä uuden liiton kautta lisää. Ei ehkä näin selvänä kuin minulla, mutta kuitenkin.

    Tiedän, että olen ollut rakkainta äidilleni ja hänkin on minulle hyvin tärkeä.

    Kiitos sinulle :-)

    Äänestä

  • Minulla on kokemusta eronneena naisena. Miksi aina unohdetaan meidät.Mies ja minä vain kiistelemme rahasta.Aina joskus unohtuu.Kusipää todellakin maksoi vain oman osuutensa.Pyysin pukkia maksamaan oman osuutensa.Ei käy.Hänhän maksaa jo minun kultapalleroni elatusta.Pyysin apua vedoten lukiolaisen kirjamenoihin.Ei käy.

    Olen joutunut maksamaan huomattavasti enemmän tästä rakkautemme hedelmästä.Ne miehen elatukset kattavat ehkä puolet menoista, mutta niissä ei huomioida yllättäviä menoeriä, kuten yhteisen rakkautemme hedelmän likinäköisyyttä.

    Nykyisin ex-mieheni on uudella kierroksella ja olen tarkkaillut tilannetta: uuden yrityksen idylliin kuuluu jopa koira. Ne jopa lomailevat yhdessä. Ex jopa sallii uuden vaimon olla kotiäitinä!

    Lasteni isä jopa toivoo sellaista onnea, ettei yhteinen lukiolaiseni ole osallisena siihen! Ajatelkaa, mikä vääryys! Vain muutaman kerran vuodessa pääsee tämä lapsi mukaan!

    Olen kertonut tälle lukiolaiselle, ettei hän ole toivottu ja että hän on pelkkä rahareikä. Ja ettei isi toivo häntä olevan olemassakaan. Hän tietää, ettei lapsilla ole oikeuksia. Maailma = vääryys

    Me äidin kanssa olisimme huomattavasti onnellisempia jos tulisi enempi rahaa äidin tilille. Itse asiassa saattaisimme äidin kanssa vaikka suostua unohtamaan vääryydet, jos sitä isin rahaa tulisi tilille.

    Äänestä

  • lapsi kirjoitti:

    Niin, en minäkään itse siitä tavarasta niinkään välitä.
    Mutta kun ne juuri ilmentävät, etten ole yhtä tärkeä kuin isän muut lapset, koska heille niitä on annettu ja minulle ei.

    Minusta on täysin älytöntä, että tuollaisia isiä yritetään suojella ja yrittää ymmärtää. Ja kyllä ne lapset muuten aivan varmasti tietävät, jos heidän raha-asioistaan tapellaan. Minä olin ihan täysillä mukana, vaikka äitini kuvitteli, etten tiennyt mitään, siis aivan pikkuisena.
    Huomasin senkin vaiheen, kun äiti lopetti vaatimisensa säännöllisistä elatusavuista. Hänenkin mukaansa on parempi, että yritetään pysytellä väleissä "isäni" kanssa, jotta ei minun suhteeni katkeisi kokonaan. Hän alkoi jopa itselleen vakuuttelemaan, että isäni maksaa sen minkä kykenee. Mutta kai minulla nyt on silmät päässä. Enkä ole typerä.

    Enkä muuten ole ainut, jolle tapahtuu näin. Monesti kuulemma isät unohtavat "erolapsen" hankittuaan niitä uuden liiton kautta lisää. Ei ehkä näin selvänä kuin minulla, mutta kuitenkin.

    Tiedän, että olen ollut rakkainta äidilleni ja hänkin on minulle hyvin tärkeä.

    Kiitos sinulle :-)

    Minä olin ihan täysillä mukana, vaikka äitini kuvitteli, etten tiennyt mitään, siis aivan pikkuisena

    Anna äiti lapsesi tilinnumero. Olemme kaikki lukijat kyynelissä ja haluamme tehdä kaikkemme teidän kahden eteen.

    kerroin toisella sektorilla että vika on varmaan uudessa vaimossa muista se!

    Äänestä

  • nn kirjoitti:

    Minulla on kokemusta eronneena naisena. Miksi aina unohdetaan meidät.Mies ja minä vain kiistelemme rahasta.Aina joskus unohtuu.Kusipää todellakin maksoi vain oman osuutensa.Pyysin pukkia maksamaan oman osuutensa.Ei käy.Hänhän maksaa jo minun kultapalleroni elatusta.Pyysin apua vedoten lukiolaisen kirjamenoihin.Ei käy.

    Olen joutunut maksamaan huomattavasti enemmän tästä rakkautemme hedelmästä.Ne miehen elatukset kattavat ehkä puolet menoista, mutta niissä ei huomioida yllättäviä menoeriä, kuten yhteisen rakkautemme hedelmän likinäköisyyttä.

    Nykyisin ex-mieheni on uudella kierroksella ja olen tarkkaillut tilannetta: uuden yrityksen idylliin kuuluu jopa koira. Ne jopa lomailevat yhdessä. Ex jopa sallii uuden vaimon olla kotiäitinä!

    Lasteni isä jopa toivoo sellaista onnea, ettei yhteinen lukiolaiseni ole osallisena siihen! Ajatelkaa, mikä vääryys! Vain muutaman kerran vuodessa pääsee tämä lapsi mukaan!

    Olen kertonut tälle lukiolaiselle, ettei hän ole toivottu ja että hän on pelkkä rahareikä. Ja ettei isi toivo häntä olevan olemassakaan. Hän tietää, ettei lapsilla ole oikeuksia. Maailma = vääryys

    Me äidin kanssa olisimme huomattavasti onnellisempia jos tulisi enempi rahaa äidin tilille. Itse asiassa saattaisimme äidin kanssa vaikka suostua unohtamaan vääryydet, jos sitä isin rahaa tulisi tilille.

    Hän maksaa osuutensa ja se riittäköön!Vieläkö haluat muka lisää?EX-miehellesi on oikeutettu uusi elämä vai luuletko olevasi hänen huoltaja kaiken tämän jälkeeen?Mitäpä jos uusi vaimo vastustaa lapsesi menoa heille?Varmasti isän mielestä kaikki hänen lapset ovat saman arvoisia!Loppu kaneetti "me äidin"kuka ja kenen äidin?

    Äänestä

  • hohhoijaa kirjoitti:

    Minä olin ihan täysillä mukana, vaikka äitini kuvitteli, etten tiennyt mitään, siis aivan pikkuisena

    Anna äiti lapsesi tilinnumero. Olemme kaikki lukijat kyynelissä ja haluamme tehdä kaikkemme teidän kahden eteen.

    miksi ihmeessä? avioerolapsen elämä on kurjaa ilman ilkeitä kommenntejakin.

    Sen näkee kaikesta. kaikkialla.

    Minulla on kolme avioerolasta joita käytän psykoterapiassa joka toinen viikko. Ja he kärsivät kaikesta.. siitä ettei heillä koskaan ole varaa siihen mihin kahden huoltajan perheessä olevilla on. he eivät voi harrastaa mitään mikä vie rahaa... he kulkevat toisten vanhoissa vaatteissa vuodesta toiseen. ja syy siihen on.. ettei työttömällä yksinhuoltajalla ole varaa hankkia heille sitä mihin he olisivat oikeutettuja.
    Mutta rahaakin tärkeämpänä pitäisin sitä että isä tapaisi lapsiaan useammin.. että lapsilla olis kunnon isäsuhde oman isänsä kanssa.
    Nyt lapseni etsivät korvikkeita... ukista ... siskonmiehestä... miesystävästäni.... naapurin setästä. Ja onneksi nuo mainitsemani miehet ymmärtävät ja antavat lapsilleni aikaansa... eikä koe heitä taakkana joista pitää päästä eroon mahdollisiman pian. Kuten isä tuntuu joskus pitävän

    Olisit varmaan voinut miettiä miten avioliitossa eletään. Vai luuletko olevasi täysin viaton eroonne.
    Jos joudut käyttämään lapsiasi terapiassa jatkuvasti, niin voisit varmaan itse käydä peilin edessä.
    Jos lasten vanhemmat eroavat, niin lasten tilanne muuttuu automaattisesti. taloudellinen tilanne yleensä huononeen kaikilla osapuolilla - isällä, äidillä ja lapsilla. Olisiko sinusta oikein, että vain isän taloudellinen tilanne heikkenee ja äidin sekä lasten tilanne paranee. Tasapuolisuutta tässä maiilmassa tarvitaa eikä mitään YH-ämmien kitinää ja valitusta sekä kaiken imevää ahneutta. kannattaisi varmaan sinunukin ajatella edes hiukan lapsiasi ja sitä, miten lapset voisivat säilyttää sunteensa AINOAAN OIKEAAN ISÄÄNSÄ.
    Tähän sinun ei tarvitse edes vastata, vaan käytä sekin energia asioiden syväälliseen miettimiseen ja lopeta kaikkien muiden syyllistäminen ja mene sinne peilin eteen.

    Äänestä

  • nn kirjoitti:

    Minulla on kokemusta eronneena naisena. Miksi aina unohdetaan meidät.Mies ja minä vain kiistelemme rahasta.Aina joskus unohtuu.Kusipää todellakin maksoi vain oman osuutensa.Pyysin pukkia maksamaan oman osuutensa.Ei käy.Hänhän maksaa jo minun kultapalleroni elatusta.Pyysin apua vedoten lukiolaisen kirjamenoihin.Ei käy.

    Olen joutunut maksamaan huomattavasti enemmän tästä rakkautemme hedelmästä.Ne miehen elatukset kattavat ehkä puolet menoista, mutta niissä ei huomioida yllättäviä menoeriä, kuten yhteisen rakkautemme hedelmän likinäköisyyttä.

    Nykyisin ex-mieheni on uudella kierroksella ja olen tarkkaillut tilannetta: uuden yrityksen idylliin kuuluu jopa koira. Ne jopa lomailevat yhdessä. Ex jopa sallii uuden vaimon olla kotiäitinä!

    Lasteni isä jopa toivoo sellaista onnea, ettei yhteinen lukiolaiseni ole osallisena siihen! Ajatelkaa, mikä vääryys! Vain muutaman kerran vuodessa pääsee tämä lapsi mukaan!

    Olen kertonut tälle lukiolaiselle, ettei hän ole toivottu ja että hän on pelkkä rahareikä. Ja ettei isi toivo häntä olevan olemassakaan. Hän tietää, ettei lapsilla ole oikeuksia. Maailma = vääryys

    Me äidin kanssa olisimme huomattavasti onnellisempia jos tulisi enempi rahaa äidin tilille. Itse asiassa saattaisimme äidin kanssa vaikka suostua unohtamaan vääryydet, jos sitä isin rahaa tulisi tilille.

    "Olen kertonut tälle lukiolaiselle, ettei hän ole toivottu ja että hän on pelkkä rahareikä. Ja ettei isi toivo häntä olevan olemassakaan. Hän tietää, ettei lapsilla ole oikeuksia. Maailma = vääryys"

    VOI JEESUS, KUINKA JOKU VOI OLLA NÄIN FIKSU? Kyllä tämä juuri parantaa ja pitää voimissaan lasten ja isän suhdetta. Tämä on sitä tavallista manipulointia näiltä YH-muijilta, jotka ensin tahtovat itselleen isän kaikki rahat, omaisuuden ja sitten vilä lapsetkin.
    H Ä P E Ä

    Äänestä

  • issee kirjoitti:

    issee:

    Klikkaa auki kirjoitus "minulla ei ole oikeuksia". Aseta se kirjoituksen "lasten oikeudet tosiaan" rinnalle. Vertaile. Huomaat, että löytyy yhtäläisyyksiä. Mutta sitten ehkä huomaat, että löytyy myös eroavaisuuksia! Huh!

    Funtsaat ja funtsaat. Hiukan ajateltuasi lopetat, koska et käsitä enää yhtään mitään. No, minäpä autan hieman:

    Nimimerkki nn:n kirjoituksen tarkoitus on osoittaa, että nimimerkki lapsi ei ole lapsi vaan yksinhuoltajaäiti, joka kömpelösti yrittää kirjoittaa niin kuin olisi lapsi.

    Huomaa myös, miten taitavasti nn vaihtaa kertojan persoonaa esseensä loppupuolella; jos joku lukija oli jo "hokannut" idean, tulee tämä hienovarainen liukuma kuin palkinnoksi teräväpäisimmille lukijoista.

    että yhdelläkään äidillä ei ole mitään oikeutta manipuloida lasta isäänsä vastaan.
    En voi tietää, kuinka tosissaan olit kirjoituksesi laatinut, enkä vastausta suoraan sinulle osoittanutkaan, vaan yleisenä toteaumuksena. Minusta on siis todella typerää ja vastuutonta, kun toinen eronneista mollaa toista eronnutta lapselle. Annetaan lasten itse tehdä johtopäätöksensä, koska he siihen kuitenkin pystyvät - ovathan he yleensä paljon fiksumpia, kuin me vanhemmat ja jossakin iässä he jokatapauksessa huomaavat, kuinka tämä mollaaja on ollut väärässä ja toiminut juuri lapsen etuja vastaan.
    Manitsemastasi nimimerkistä "lapsi" olen kanssasi samaa mieltä.

    Äänestä

  • äiti x 3 kirjoitti:

    miksi ihmeessä? avioerolapsen elämä on kurjaa ilman ilkeitä kommenntejakin.

    Sen näkee kaikesta. kaikkialla.

    Minulla on kolme avioerolasta joita käytän psykoterapiassa joka toinen viikko. Ja he kärsivät kaikesta.. siitä ettei heillä koskaan ole varaa siihen mihin kahden huoltajan perheessä olevilla on. he eivät voi harrastaa mitään mikä vie rahaa... he kulkevat toisten vanhoissa vaatteissa vuodesta toiseen. ja syy siihen on.. ettei työttömällä yksinhuoltajalla ole varaa hankkia heille sitä mihin he olisivat oikeutettuja.
    Mutta rahaakin tärkeämpänä pitäisin sitä että isä tapaisi lapsiaan useammin.. että lapsilla olis kunnon isäsuhde oman isänsä kanssa.
    Nyt lapseni etsivät korvikkeita... ukista ... siskonmiehestä... miesystävästäni.... naapurin setästä. Ja onneksi nuo mainitsemani miehet ymmärtävät ja antavat lapsilleni aikaansa... eikä koe heitä taakkana joista pitää päästä eroon mahdollisiman pian. Kuten isä tuntuu joskus pitävän

    Ilmeisesti avioeroäidin elämä on vielä kurjempaa, kun ei siltä kurjuudelta näe mitään muuta kuin omaan kurjuuteen liittyviä asioita.

    Jos olet tosissasi kirjoituksesi kanssa, on selvää, että tarvitset itse sitä terapiaa. Vasta silloin voi lastesi elämä kirkastua. Noilla eväillä vaikuttaa siltä, että lastesi terapiakulut valuvat hukkaan. (Kuka muuten maksaa?)

    Kirjoitukseni oli varmasti jonkun mielestä ilkeä. Mutta ei asiani tuulesta temmattu ollut. Perusteet löytyvät, hei! Lue itse uudestaan tämän äiti x 3 ja lapsi- nimimerkkien kirjoitukset. Jollei kyseessä ole sama ihminen (mitä veikkaan) on kyseessä ainakin kaksi tosi naivia taukkia. Ei kukaan ota tollaisia tosissaan, vai ottaako? Uskooko joku oikeasti, että lapsi on lapsi eikä äiti, ja että äiti x 3 voisi olla muuta kuin surkea friikki?

    Get a life! Älä valita! Miksi työttömällä yksinhuoltajalla ei rahat riitä siinä missä nuillakin ihmisillä? Juuri sellainen saa kaikki mahdolliset tukiaiset maksimissaan! Kenen sun elintasosi nostamisen pitäisi kustantaa? Paljonko vähemmän sulla jää käteen kuin esimerkiksi sairaanhoitajalla?

    Teidän elämä on kurjaa tasan niin kauan kuin sä näet sen noin.

    Äänestä

  • issee kirjoitti:

    että yhdelläkään äidillä ei ole mitään oikeutta manipuloida lasta isäänsä vastaan.
    En voi tietää, kuinka tosissaan olit kirjoituksesi laatinut, enkä vastausta suoraan sinulle osoittanutkaan, vaan yleisenä toteaumuksena. Minusta on siis todella typerää ja vastuutonta, kun toinen eronneista mollaa toista eronnutta lapselle. Annetaan lasten itse tehdä johtopäätöksensä, koska he siihen kuitenkin pystyvät - ovathan he yleensä paljon fiksumpia, kuin me vanhemmat ja jossakin iässä he jokatapauksessa huomaavat, kuinka tämä mollaaja on ollut väärässä ja toiminut juuri lapsen etuja vastaan.
    Manitsemastasi nimimerkistä "lapsi" olen kanssasi samaa mieltä.

    Olin eilen illalla niin tosissani kuin voi kyynisenä olla: kun tällaisia ruikutuksia, ja vielä kömpelöitä sellaisia katselee ei voi kuin korkeintaan naurahtaa surumielisesti.

    Ihmiset ei tajua sitä, että ei heidän eronsa ole kenenkään muun harteilla kuin noiden kahden aikuisen. Tai siis "aikuisen".

    Ei ole mitään taikasauvaa, joka tekisi yhdestä yksiköstä (omaisuus, tulot) kaksi samansuuruista.

    Ei ole kivutonta eroa. Mutta lapsista ei automaattisesti tarvitse tulla yhtä surkeita kuin se perustapaus, kurja yh-valittaja.

    Lapsen manipulointi toista vanhempaa vastaan on vakava asia. On sille virallinen nimikin, PAS. Minä kutsuisin tuota syndroomaa rikokseksi. Siihen voi syyllistyä jompi kumpi tai pahimmillaan kumpikin vanhemmista.

    Kts esimerkiksi

    http://www.nkmr.org/suomi/huoltoriidat_ja_lapsen_vieraannuttaminen_pas.htm

    Olen kanssasi samaa mieltä ja KIITOS hyvästä linkistä.

    Äänestä

  • sama hohhoijaa kirjoitti:

    Ilmeisesti avioeroäidin elämä on vielä kurjempaa, kun ei siltä kurjuudelta näe mitään muuta kuin omaan kurjuuteen liittyviä asioita.

    Jos olet tosissasi kirjoituksesi kanssa, on selvää, että tarvitset itse sitä terapiaa. Vasta silloin voi lastesi elämä kirkastua. Noilla eväillä vaikuttaa siltä, että lastesi terapiakulut valuvat hukkaan. (Kuka muuten maksaa?)

    Kirjoitukseni oli varmasti jonkun mielestä ilkeä. Mutta ei asiani tuulesta temmattu ollut. Perusteet löytyvät, hei! Lue itse uudestaan tämän äiti x 3 ja lapsi- nimimerkkien kirjoitukset. Jollei kyseessä ole sama ihminen (mitä veikkaan) on kyseessä ainakin kaksi tosi naivia taukkia. Ei kukaan ota tollaisia tosissaan, vai ottaako? Uskooko joku oikeasti, että lapsi on lapsi eikä äiti, ja että äiti x 3 voisi olla muuta kuin surkea friikki?

    Get a life! Älä valita! Miksi työttömällä yksinhuoltajalla ei rahat riitä siinä missä nuillakin ihmisillä? Juuri sellainen saa kaikki mahdolliset tukiaiset maksimissaan! Kenen sun elintasosi nostamisen pitäisi kustantaa? Paljonko vähemmän sulla jää käteen kuin esimerkiksi sairaanhoitajalla?

    Teidän elämä on kurjaa tasan niin kauan kuin sä näet sen noin.

    Juuri sinun kaltaisia täällä palstalla tarvitaan

    Äänestä

  • hohhoijaa kirjoitti:

    Minä olin ihan täysillä mukana, vaikka äitini kuvitteli, etten tiennyt mitään, siis aivan pikkuisena

    Anna äiti lapsesi tilinnumero. Olemme kaikki lukijat kyynelissä ja haluamme tehdä kaikkemme teidän kahden eteen.

    Minä en ole vielä äiti. Ei se kuulu suunnitelmiini vielä pitkiin aikoihin. Ihan lapsikaan en ole enää, sillä täysi-ikäisyys on kyllä vähän aikaa sitten saavutettu. Mutta puhuin kyllä ihan omista kokemuksistani. Kiitos vaan, mutta en ole kenenkään apua vailla. Opintotukea saan ja iltaisin ja viikonloppusin käyn töissä. Niin, että pärjään aivan hyvin. Muutenkin elämäni on aivan mallillaan. Ainoastaan kiukku ns. isääni kohtaan on säilynyt ja todennäköisesti säilyy. Tiedän kuitenkin, että minulla on asiat paremmin kuin monilla muilla: onhan minulla aivan ihana äityli.

    Äänestä

  • sama hohhoijaa kirjoitti:

    Ilmeisesti avioeroäidin elämä on vielä kurjempaa, kun ei siltä kurjuudelta näe mitään muuta kuin omaan kurjuuteen liittyviä asioita.

    Jos olet tosissasi kirjoituksesi kanssa, on selvää, että tarvitset itse sitä terapiaa. Vasta silloin voi lastesi elämä kirkastua. Noilla eväillä vaikuttaa siltä, että lastesi terapiakulut valuvat hukkaan. (Kuka muuten maksaa?)

    Kirjoitukseni oli varmasti jonkun mielestä ilkeä. Mutta ei asiani tuulesta temmattu ollut. Perusteet löytyvät, hei! Lue itse uudestaan tämän äiti x 3 ja lapsi- nimimerkkien kirjoitukset. Jollei kyseessä ole sama ihminen (mitä veikkaan) on kyseessä ainakin kaksi tosi naivia taukkia. Ei kukaan ota tollaisia tosissaan, vai ottaako? Uskooko joku oikeasti, että lapsi on lapsi eikä äiti, ja että äiti x 3 voisi olla muuta kuin surkea friikki?

    Get a life! Älä valita! Miksi työttömällä yksinhuoltajalla ei rahat riitä siinä missä nuillakin ihmisillä? Juuri sellainen saa kaikki mahdolliset tukiaiset maksimissaan! Kenen sun elintasosi nostamisen pitäisi kustantaa? Paljonko vähemmän sulla jää käteen kuin esimerkiksi sairaanhoitajalla?

    Teidän elämä on kurjaa tasan niin kauan kuin sä näet sen noin.

    No en taatusti ole sama ihminen. Miksi tänne ei voi kirjoittaa ajatuksiaan joittenkin olettamatta heti, että pilaillaan. Harmi, ettei näitä voi mitenkään tarkistaa. Mutta vakuutan, että kirjoitan vain tällä nimimerkillä. Usko tai ole uskomatta. Minulla itselläni ei ole lapsia, eikä ole pitkiin aikoihin niitä aikomus hankkiakaan. Enkä ole katkera kenellekään muulle kuin ns. isälleni, muuten asiani ovat aivan hyvin ja siksi päätin osallistua tähän keskusteluun, koska huomasin sen olevan minulla läheinen. Käytän nimimerkkiä lapsi, koska yritin kertoa lapsen näkökulmasta, siitä, mitä itse aivan pienenä ja teininä koin. Nyt olen kyllä vähän aikaa sitten saavuttanut täysi-ikäisyyden maagisen rajan.
    Tuolla samalla logiikalla, minä voisin väittää, että sinä esiinnyt täällä muilla nimimerkeillä.

    Äänestä

  • innanen kirjoitti:

    kerroin toisella sektorilla että vika on varmaan uudessa vaimossa muista se!

    Jos isäni välittäisi minusta hän ei välittäisi vaikka uusi vaimo ei minusta pitäisikään. Hänen kuuluisi silti pitää yhteyttä minuun. Vai voiko joku isä täällä kertoa, ettei halua pitää yhteyttä omaan lapsensaansa, koska uusi vaimo ei sitä hyväksy. Sitä paitsi en usko kysymyksen olevan uudesta vaimosta. He olivat erossa pari vuotta, eikä isäni välittänyt minusta sen enempää silloinkaan.

    Äänestä

  • nn kirjoitti:

    Minulla on kokemusta eronneena naisena. Miksi aina unohdetaan meidät.Mies ja minä vain kiistelemme rahasta.Aina joskus unohtuu.Kusipää todellakin maksoi vain oman osuutensa.Pyysin pukkia maksamaan oman osuutensa.Ei käy.Hänhän maksaa jo minun kultapalleroni elatusta.Pyysin apua vedoten lukiolaisen kirjamenoihin.Ei käy.

    Olen joutunut maksamaan huomattavasti enemmän tästä rakkautemme hedelmästä.Ne miehen elatukset kattavat ehkä puolet menoista, mutta niissä ei huomioida yllättäviä menoeriä, kuten yhteisen rakkautemme hedelmän likinäköisyyttä.

    Nykyisin ex-mieheni on uudella kierroksella ja olen tarkkaillut tilannetta: uuden yrityksen idylliin kuuluu jopa koira. Ne jopa lomailevat yhdessä. Ex jopa sallii uuden vaimon olla kotiäitinä!

    Lasteni isä jopa toivoo sellaista onnea, ettei yhteinen lukiolaiseni ole osallisena siihen! Ajatelkaa, mikä vääryys! Vain muutaman kerran vuodessa pääsee tämä lapsi mukaan!

    Olen kertonut tälle lukiolaiselle, ettei hän ole toivottu ja että hän on pelkkä rahareikä. Ja ettei isi toivo häntä olevan olemassakaan. Hän tietää, ettei lapsilla ole oikeuksia. Maailma = vääryys

    Me äidin kanssa olisimme huomattavasti onnellisempia jos tulisi enempi rahaa äidin tilille. Itse asiassa saattaisimme äidin kanssa vaikka suostua unohtamaan vääryydet, jos sitä isin rahaa tulisi tilille.

    Olipa mukavaa muuten, että minun kirjoitustani täällä väännetään ja irvaillaan.Kyllä minä huomasin, että olet vääntänyt minun tekstistäni tuon kirjoituksesi. Minä tosiaan kuvittelin, että voin tänne kirjoittaa omista kokemuksista. Tietääkö kukaan mitään muuta palstaa, johon voi kirjoittaa niin, ettei heti aleta väännellä? Oikein mukava huomata, kuinka te "aikuiset" toimitte. Kiitos. Jos minulle joku tulee kertomaan murheistaan, en heti ala väittää häntä valehtelijaksi, vaikka en haluaisi uskoa häntä. Minä olen kertonut totuuden. Sori vaan, jos maailma on sinut noin kylmäksi koulinut, ettet voi ketään uskoa.

    Voin antaa jopa mailiosoitteeni ja saat sitä kautta tarkenpaa tietoa minusta, jos et muuten usko.

    keskustelun saamasta käänteestä.
    On hassua että toisten tilanteelle irvaillaan ja ilkeillään. no se osoittaa vaan noiden kirjoittelijoiden matalan älytason.

    Sinulle lapsi toivon elämääsi paljon onnea jatkossa.

    Kaikkea hyvää ja rauhallista joulunaikaa

    Ps. minun mailini on [email protected].
    kirjoittele... jos tahdot voimme jatkaa tätä keskustelua yksityisesti vailla häiriköitä.
    Häiriköille tiedoksi.. minulla on roskapostiestin

    Äänestä

  • sama hohhoijaa kirjoitti:

    Ilmeisesti avioeroäidin elämä on vielä kurjempaa, kun ei siltä kurjuudelta näe mitään muuta kuin omaan kurjuuteen liittyviä asioita.

    Jos olet tosissasi kirjoituksesi kanssa, on selvää, että tarvitset itse sitä terapiaa. Vasta silloin voi lastesi elämä kirkastua. Noilla eväillä vaikuttaa siltä, että lastesi terapiakulut valuvat hukkaan. (Kuka muuten maksaa?)

    Kirjoitukseni oli varmasti jonkun mielestä ilkeä. Mutta ei asiani tuulesta temmattu ollut. Perusteet löytyvät, hei! Lue itse uudestaan tämän äiti x 3 ja lapsi- nimimerkkien kirjoitukset. Jollei kyseessä ole sama ihminen (mitä veikkaan) on kyseessä ainakin kaksi tosi naivia taukkia. Ei kukaan ota tollaisia tosissaan, vai ottaako? Uskooko joku oikeasti, että lapsi on lapsi eikä äiti, ja että äiti x 3 voisi olla muuta kuin surkea friikki?

    Get a life! Älä valita! Miksi työttömällä yksinhuoltajalla ei rahat riitä siinä missä nuillakin ihmisillä? Juuri sellainen saa kaikki mahdolliset tukiaiset maksimissaan! Kenen sun elintasosi nostamisen pitäisi kustantaa? Paljonko vähemmän sulla jää käteen kuin esimerkiksi sairaanhoitajalla?

    Teidän elämä on kurjaa tasan niin kauan kuin sä näet sen noin.

    ei suinkaan.
    Elämä on ihanaa. lasten kanssa eläen.
    säälin kyllä lasteni isää joka ei nää lasten kehitystä eikä kasvua.

    Terapiasta.... me käymme siellä perheenä.
    minä ja lapset yhdessä.
    Pyysin myös lasteni isää mukaan että voisimme ottaa myös hänen mielipiteensä huomioon mutta hän toteaa vain sen kuuluvan meidän arkeemme... ei hänen. hän on pessyt kätensä kaikesta mikä liittyy lapsiin...
    okei.. hänen oikeutensa... mutta missä lasten oikeudet? missä on lapsen oikeus molempiin vanhempiin? missä turvalliseen kasvuun?

    Minun elämäni muuttui reilusti 3 vuotta sitten.
    lasteni isä vain sanallakaan ennalta varoittamatta lähti kotoamme.Hän vain selitti jotain väsymisestä ja ettei kestä vastuuta lapsista ja lasten sairastumisesta (kuopus oli silloin kroonisesti sairas) haki avioeroa ja sai sen. lapset jäi yksinhuoltoon minulle. isälle aika rajoittamaton tapaamisoikeus.. jota hän ei tahdo käyttää... mitä suuresti ihmettelen.
    Lapset ovat nyt herkässä iässä.. murrosikää lähentelevät ja muutenkin epävarmoja itsestään.
    ja isän käytös kyllä vaikuttaa arkeemme negatiivisesti.

    Rahat ei ehkä riitä sillä... että 3 murkkuikäistä syö jääkaapin tyhjäksi monta kertaa päivässä....varsinkin 14v poika joka kasvaa kohisten.
    Koitapa ite elättää kolmen tenavan perhettä peruspäivärahalla pienellä elatusmaksulla ja lapsilisillä..... kerro sitten miten kävi.
    Kyllä kaiken välttämättömän voi hankkia ihan kohtuudella... isommat vaateostokset ja joku yllättävä sairastuminen.... romuttaa budjetin täysin...

    Mutta kaikista tärkeimmät asiat... eli lapseni tietävät äitinsä rakkauden heitä kohtaan.
    toivoisin heidän saavan tuntea myös isänsä rakkauden. Eikä se ole pelkkää elatusmaksua
    vaan tapaamista ja aitoa välittämistä ilman katkeruutta.

    Mutta totuus on se ettei minun elämäni ole lainkaan kurjaa... uuvuttavaa tosin olla lasten kanssa 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivää viikossa 31 päivää kuussa....täysipäivästä työtä....

    Äänestä

Jokainen isä kai haluaa ottaa osaa taloudellisesti oman lapsensa kasvatukseen? - Neuvottelemalla paras tulos.

Keväällä 2003 astuu voimaan laki, jonka seurauksena viisi vuotta vanhemmat perimättömät elatusmaksut vanhenee. Eli ei ne loputtomasti roiku.

Äänestä

Kyllä niin paljon nuoret äidit käyttävät tilaisuutta hyväkseen miehet ovat aina häviäjiä ero tilanteissa äidit vetävät asumistuet lapsilisät elatustuet ja aina itkevät lisää voi helvetti mitä touhua

Äänestä

Kommentoi aloitusta

verneri kirjoitti:

Miten elatusmaksu määritellään?
Milloin elatusmaksua on alettava maksamaan?

Olen muuttanut puoli vuotta ja asun nykyisin avoliitossa. En ole maksanut yhtään vielä exälleni, joka haluaisi maksuja. Minulle jää kuukaudessa ylimääräistä rahaa noin 900 euroa puhtaana käteen, kun siitä on on vähennetty matkakustannukset ja avovaimolle vuokra (300 eur).Luulen, että ex-vmollani on suurinpiirtein samanlaiset tulot. Onko minun siis maksettava vielä pojalle elatusmaksua? Mitä laki tähän sanoo ? Onko kellään mitään kokemuksia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu