Kun tuntuu että kaikki tuijottaa. Oli paikka mikä tahansa missä on paljon ihmisiä. Tuijottavat ja nauravat selän takana. Tämän takia rupean hermostumaan ja on pakko päästä johonkin missä saan olla edes hetken yksin, vessa tms. Hulluko?
M17
M17
mitä tämä on?
hullu(ko)?
141105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sinä olet UJO! Ujo ihminen reagoi juuri tuolla tavoin uusiin tilanteisiin. Hän haluaa mennä pois näkyvistä ja inhoaa sitä että joutuu tarkkailemaan itseään. Minullakin on tuollaista ollut ja on yhä edelleen. Olenko minä hullu? Tuskinpa. Enää ei ole pakenemisen tarve tosin niin voimakas kuin nuorempana, mutta en minä aikaisemminkaan mikään hullu ollut. Tuo on täysin tervettä ihmisen epätäydellisyyttä eli inhimillisyyttä.
Mulla on ollut samoja ongelmia, ja seuraavanlainen kikka on auttanut hieman:
Jos alkaa hermostuttaa, niin koita ottaa rauhallisesti ja keskity johonkin muuhun. Hengitä vatsan kautta syvään (
ootko maisa?!:D:D:DDDDDD sillä sama vika..;D
Mä oon arka en kovinkaan ujo..Pelkään tiettyjä tilanteita kuten ruokailuun menemistä kun pitää kävellä pitkän ruoka jonon taakse kun kaikki tuijottaa,huomion keskipisteenä olemista, tuntemattomien ihmisten keskuudessa olemista ym.
Oon tiedostanut sen että mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Oireina mm. täriseminen,levottomuus,kylmä hiki..Iän myötä se luultavasti katoaa mutta mulla se o vaan pahentunu! Ehkä ku mul on melko huono itsetunto.
tiedän tunteen. mutta minulla se on eri juttuna, nauru ja tuijotus. kaupassa säikähdin jotain ihmistä vaikka näin hänet aloin täristä ihan sairaasti ja siinä oli maidot maassa, ihmiset tuijotti ja nauroi, en tiiä mikä muo vaivaa, tai mikä mättää, mutta ei tuo tuijotus ja nauraminen mitään kivaa ole! omassa päässään joku aivan olematon pelko, pelko mitä itse ei tiedä, kun liikun hämärällä tai valoisalla niin kännykkä on kädessä ja poliisin numero valittuna, mutta se pelko kulkee koko elämäni varjona omissa ajatuksissa!! aina olen valmiina, valmiina johonkin mitä en tiiä! pelkään että jotain tapahtuu mutta en kässää et mitä mä sisälläni pelkään!!
että olet olet ujo, en tiedä, itse en ole ujo, mutta pelkään vaan jotain! pelko on sairasta mitä inhoan mikä vaikuttaa omaan elämääni, en tidä miten voin koskaan muuttaa kotoa pois, en vaan tiedä.
Muillakin samanlaista ongelmaa. Mulla ei pimeässä hermostuta niin paljoa vaikka oliski porukan keskellä koska tiedän etteivät he näe mua niin hyvin ku valosalla :D En tiedä mitä tämä on. Itseasiassa tykkään pimeästä! Aina illalla/yöllä menen vain ulos käveleskelemään, rannalle ja nauttia pimeästä ja hiljaisuudesta. Valosalla musta tulee hermoheikko sekopää, yleensä just tulee kylmä hikikin kun tarpeeksi hermostuu ja silloin viimeistään on pakko mennä sinne "omaan rauhaan".
Ei tämä pelkkää ujoutta voi olla, tuskin tämä normaalia on?
mäkin tykkään olla pimeessä just siks, että sit tiedän, ettei kukaan nää niin hyvin.
käyn aina lenkilläkin vaan pimeellä. kesällä se on kyl ikävää kun on yöttömät yöt ym. mut talvella jo 4 jälkeen on ihan sopivan hämärää. :)
ja usein kun oon esim kaupungilla shopailemas tjn, niin meen jonnekin vessaan tai sovituskoppiin hetkeks "rauhottuun" ja "latautuun", että jaksan taas olla´ihmisten pällisteltävänä.
mut oon ky yrittäny vähän päästä eroon tuosta tuijotuskammosta. eli yritän aina ajatella, et "enhän mä edes nää tääl kaupungilla olevia ihmisiä luultavasti enää koskaan" tai "vissiin noi nyt jää märehtiin mun tekemisiäni enää koulupäivän ulkopuolellakin. uus päivä uudet kujeet"
kuulosti tutulta toi ku sanoit meneväs "rauhottuun" ja "latautuun", mulla ihan sama juttu. ja ajatteletki samalla tavalla "en näe enää tääl kaupungil olevia ihmisiä koskaan..". varsinki jos oon jossain muualla ku kotikaupungis niin on vähän helpompi olla ku on "varma" ettei nää niitä ihmisiä enää koskaan. :)
Jos tää rajottaa sun elämää ja on muuten "paha" niin kyseessä voi olla todellinen sairaus, sosiaalisten tilanteiden pelko, julkisten paikkojen pelko tai paniikkihäiriö joihin voi saada apua lääkäriltä. Älkää suotta kärsikö jos voisitte saada apuakin.
Mutta ei läheskään aina sairaus, luulisin... mä ainakin pääsin siitä ujoudesta pois, kun kasvoin. Ylä-asteen jälkeen helpotti. Se oli sellaista sisäistä kasvua ja pikkuhiljaa tajusi, mitä siinä oikeasti jännittää ja miksi ihmeessä hermostuttaa nuo muiden "katseet" . Enää ei minusta muuten tunnu, että kaikki tuijottaa, nauraa ja supisee.
Kyllä sen tajuan, että ihmiset monesti katsoo, kun kävelen ohi. Sehän on ihan normaalia, vaikka jos ne istuu niin, että katse on valmiiksi siihen suuntaan ja monesti muutenkin. Muttei siitä tarvi hermostua, kyllähän sen tiesi, mutta pikkuhiljaa alkoi tuntemaankin sen sisällään.
Oli vaan ennen niin heikko itsetunto.
Silloin epäilin, että minulla on oikeasti joku sairaus ja pelkäsin olevani hullu. Se teki asiasta paljon pahemman. Oikeastaan koko ajan pelkäsin vain, että minut leimataan epänormaaliksi ja sairaaksi. Yritin vain vetää maailmaa muille ja näyttää, etten varmasti sellainen ole... Tuosta oli hirveästi paineita. Enhän tietenkään voinut olla normaalisti, vapaasti ja nauttia muiden kanssa olosta. Pelkäsin vain, että jos minulla on joku sairaus, niin se on tavallaan elämän loppu. Mietin, miten sitten toimisin, kun saisin tietää että minulla on jotakin sellaista.
Mietin kyllä, etteihän se itseä haittaa, jos jollain on joku sellainen sairaus, sellaisen kaveri voisin silti olla. No... vaikka mitä sitä on tullut mietittyä.
Mutta nyt voin sanoa, etten todellakaan ole mikään sairas. Enkä muuten ujokaan:) Se olikin mun suurin tavote päästä ujoudesta. Ja siitä pääsi vielä suhteellisen lyhyessä ajassa, kun se vaan lähti käyntiin. Noin vuodessa. Eikä se sillei omaa ansiota es ollu... Meni nuo ajatukset selvästi opiskelun edelle. Mutta sillon kun vaan ajattelin, että oon ujo, eikä mistään tuu ikinä mitään, niin se ei auttanu mitään. Kaikista kirjoista, jotka käsittelee ujoutta, voi saada apua ja vaikka mistä.
tai sitten ehkä mulla oli joku sosiofobia... kun pelkäsin niin hirveesti, mutta eipähän enää oo. Että tsemppiä muille!
...niin, munkin oli paljon helpompi olla pimeässä... sillon pystyi olemaan aina enemmän itsensä:) Ehkä se johtuu siitäkin, ettei silloin oo sellainen tavanomainen ympäristö, jossa aivot on tottunu jännittämään. Ja muutenkin, piemeä vaan rauhotti...
Niin... oon muuten nyt 17v.
hyvä että et ole pimeyden pelkääjä. niin kuin mä! olis kiva kävellä metikössä hämärällä mutta kun kokeilee niin siinä vaan kangistuu :D niin ja kouluukin pitäisi hämärällä kävellä niin varmaan kuolen pelosta! :)
"Oon tiedostanut sen että mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Oireina mm. täriseminen,levottomuus,kylmä hiki..Iän myötä se luultavasti katoaa mutta mulla se o vaan pahentunu! Ehkä ku mul on melko huono itsetunto."
Kuulostaa aivan paniikkihäiriöltä. Kannattaa lukea täältä ja mennä lääkäriin jos haittaa elämää:
http://www.introspekt.fi/artikkelit/paniikki.html