Rekisteröidy

Ilmoitukset

Ladataan…

    Näytä kaikki

    Aikuistuminen

    Olen nyt 20-vuotias enkä tiedä ketään ihmistä, jonka kanssa voisin rattoisasti viettää aikaa ja jakaa keskenään ajatuksia. Olen aikuistumassa "yksin", vailla yhtäkään ystävää. Uskon kuitenkin jossain syvällä sisimmässäni, että näin on tarkoitus käydä. Uskon, että minusta tulee jotakin sellaista, mitä en voisi olla ilman tätä sekasorron vaihetta. Haluan sanoa teille hyvät lukijat, että uskokaa siihen että asioilla on tarkoituksensa. Kärsimykset eivät ole aina pidemmällä tähtäimellä huono asia. Minä ainakin uskon, että minusta tulee jotakin sellaista, jota en voisi tulla ystävien johdatuksella.
    2408
    Äänestä

    Muut lukivat myös

    Vastaukset 2

    Vanhimmat

    mä olin ihan sika surrullinen jokunen vuosi sitten ku muutin ja kaikki ystävät ja kaikki tärkee jäi entiselle paikkakunalle ja olin ihan maassa varmaa vuoden tän takii.. nyt on pakko myöntää et ei mun elämä ois puoliksikkaa nii hauskaa ku nytte jos oisin sinne jääny asuu..

    Äänestä

    Mä en ees jaksa kertoo koko stoorii mut silleen tositosi lyhyesti voin jotain kertoo.

    Eli oon nyt 16 melkee 17v. vanha ja ku ala-aste loppus nii me muutettiin mun mutsin kanssa toiselle paikkakunnalle.
    Kaikki kaverit unohtus ja ne ei ollu mun enkä mä ollu niitten kanssa missään tekemisissä.

    Olin jonku aikaa yksin ku en tuntenu ketään ja olin aika ujo. Oon vielläkin vähän ujo mut en enää niipaljon kun on jo muutettu 7 kertaa 3 vuoden sisällä. Sitä alkaa tulee pikkasen yksinäiseks ja sillee ku koko aja muutetaa ja aina joutuu hankkii uudet kaverit ja sillee...

    Tää kuullostaa aika kornilt mut oon omast mielestäni aika hyvä laulaa ja oon alkanu pikkasen jonku näkösii biisei kirjottaa. (jos mä vaik jonain päivänä saisin vähän paremman elämän) Jos sitä nyt tollee voi sanoo. Rauhaa...

    Äänestä

    Odottaa vastausta

    Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.

    Luetuimmat keskustelut

    Kommentoi aloitusta

    vailla tukea kirjoitti:

    Olen nyt 20-vuotias enkä tiedä ketään ihmistä, jonka kanssa voisin rattoisasti viettää aikaa ja jakaa keskenään ajatuksia. Olen aikuistumassa "yksin", vailla yhtäkään ystävää. Uskon kuitenkin jossain syvällä sisimmässäni, että näin on tarkoitus käydä. Uskon, että minusta tulee jotakin sellaista, mitä en voisi olla ilman tätä sekasorron vaihetta. Haluan sanoa teille hyvät lukijat, että uskokaa siihen että asioilla on tarkoituksensa. Kärsimykset eivät ole aina pidemmällä tähtäimellä huono asia. Minä ainakin uskon, että minusta tulee jotakin sellaista, jota en voisi tulla ystävien johdatuksella.

    Anonyymi
    5000

    Ilmoita asiaton sisältö

    • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

    • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

    • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

    • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

    • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

    • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

    Jaa keskustelu