Harry lähti laahustamaan kohti Rohkelikko-tornia.(ei,hän konttasi,sillä jalat eivät kannatelleet.Tuntui kuin joku olisi langettanut häneen erittäin tehokkaan löllösääri-kirouksen) Tullessaan lihavan leidin eteen,hän yritti kävellä sen läpi,ikään kuin kyseessä olisi ollut tavallinen ovi.Sitten hän havahtui,ja lausui tunnussanan(Tulisikotulipesä).
Harry astui oleskelu-huoneeseen,jossa ei ollut yhtään ainutta kuolevaista -paitsi Harry itse.Harry kapusi portaita pitkin ylös.Kesti hetken,ennenkuin hän tajusi,että oli melkein mennyt tyttöjen makuusaliin.
Kun Harry lopulta pääsi omaan makuusaliinsa,hän huomaamattaan paukautti oven perässään niin lujaa kiinni,että kaikki huoneessa olijat heräsivät.
"Missä sinä olit",Seamus kysyi uniseti.
"Olin viimeistelemässä ennustuksen ainettani,ja oli jo myöhä,ja minua väsytti.Niinpä nukahdin oleskelu-huoneeseen",Harry valehteli kiireesti.
"Mutta eihän ennustuksesta tullut viimeksi mitään läksyksi",Neville sanoi kurtistaen kulmiaan.
"Mitä?Anteeksi,sanoinko ennustuksen?Tarkoitin tietenkin muodonmuutosten ainetta",Harry sanoi ja pujahti sänkyynsä,ja vaeti verhot eteen,ennenkuin joku esittäisi lisää kysymyksiä.
Aamiais pöydässä Harry oli hyvin uninen.Myös Chon pää nuokahteli Korpinkynnen pöydässä.Harry vilkutti ja tyttö vilkutti takaisin.Samassa Harry sattui katsahtamaan kohti Luihuisten pöytää,ja näki että Malfoy tarkkaili häntä.Harryyn iski paniikki: Tiesikö Malfoy?
Jatko tarina myöskin,osa4
Hermione Potter
5
281
Vastaukset
- Hermione Potter
Sori,innokkaat lukijat!Mulla kävi pikku kömmähdys:Tää juttu on tarinani VIIDES osa EIKÄ neljäs!Sorry!
- jokko
ett siit jutust jossä luit niin ootko levittäny sanaa
- Hermione Potter
Mistä jutusta oikeen puhut?Oot sekottanu mut johonkuhun toiseen.
Muille tiedoksi:Jatkan kirjoittamista mahdollisimman pian.Hei,muuten,onks hpfanien osoite muuttunut?Ennen se oli "hpfanit.nocrew.org"
- Cho
hei hermione jatka toi on upeeta ruvetaan mailailemaan mä haluun sun kuvittajaks jos susta tulee kirjailia!!! muuten toi sun suku nimes ahdistaa vaihda se!! oo kiltti !!!!!!!!!!!!!!!
- hyppiilo
JEEEEE
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011825- 591190
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4601169- 1701053
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132837- 58831
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49776- 84773
- 51728
- 57691