754 neliötä

Hei!
keski-suomessa kirkonkylän kupeessa(200m)tätini vanha autioitunut kaksikerroksinen lautatalo, oikeastaan täysin arvoton, vaatii kovasti remonttia, kylmäkin. sähköliittymä on,vesiliittymää ei ole ja luultavasti sinne ei luultavasti saa uutta taloa/ mökkiä rakentaa, vaan remontoida. pieni tontti, vain 754 neliötä. aivan järven rannassa hieman loivahkoa rinnettä. tontille tullaan naapurin tontin läpi. ja kahen puolen on naapureita. oikeastaan aika vaikeassa paikassa. ja tästä minä unelmoin, romanttinen paikka kuitenkin, tai sellaisen siitä tekisin,pienen puutarhan ja aitaa koko alueen ympärille jne. ensi keväänä selviää onko tontti ja talo meidän. talossa on pieni keittiö ja kammari ja yläkerrassa pieni aula ja kammari.kuisti/eteinen.
osaisiko joku teistä hyvät ihmiset kertoa suuntia millainen hinta tällaisella alueella voisi olla.
t. Alma
2853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

omaa rantaa pyörii 35000 euron kieppeissä, ehkä kymppitonni puoleen tai toiseen talon kunnosta riippuen.

Jos kyseessä kuoleva kylä niin se laskee hintaa koska kysyntää ei ole.

Äänestä
  • kylä hieman kuolemaanpäin, mutta paljon on tullut mökkiasutusta ja on iso leirialue,jossa talvenkin voi olla. muuten kylä nuorista kuihtuu, kaikki lähtee. olen itse ajatellut,sen olevan jotain 10-20 000. saas nähä. talon ranta on aika kapeahko ja naapurin laiturit molemminpuolin. kiitos sinulle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


haaveilija kirjoitti:

Hei!
keski-suomessa kirkonkylän kupeessa(200m)tätini vanha autioitunut kaksikerroksinen lautatalo, oikeastaan täysin arvoton, vaatii kovasti remonttia, kylmäkin. sähköliittymä on,vesiliittymää ei ole ja luultavasti sinne ei luultavasti saa uutta taloa/ mökkiä rakentaa, vaan remontoida. pieni tontti, vain 754 neliötä. aivan järven rannassa hieman loivahkoa rinnettä. tontille tullaan naapurin tontin läpi. ja kahen puolen on naapureita. oikeastaan aika vaikeassa paikassa. ja tästä minä unelmoin, romanttinen paikka kuitenkin, tai sellaisen siitä tekisin,pienen puutarhan ja aitaa koko alueen ympärille jne. ensi keväänä selviää onko tontti ja talo meidän. talossa on pieni keittiö ja kammari ja yläkerrassa pieni aula ja kammari.kuisti/eteinen.
osaisiko joku teistä hyvät ihmiset kertoa suuntia millainen hinta tällaisella alueella voisi olla.
t. Alma

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu