kumpanen

olisi parempi pitää täukoa kun joutuu liikkumaan helsingistä moottoritietä pohjoseenpäin ja päin vastoin tiiriön ABC vai iittalan SHELL ??
1412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Paljon autoilevana itse käyn Iittalan Shellillä jos Tampereelta päin tulen (vaikka asunkin HML). Jotenkin kyseinen paikka on melkolailla rauhallinen vuorokaudenajasta riippumatta ja kuitenkin sen verran sivummalla, ettei koskaan mitään kummoisia jonoja eikä paljon sakkia. Aika rauhallinen mesta noin muutenkin.

Tiiriön ABC taas on niin uusi juttu ja ainut näillä nurkin läpi yön auki oleva paikka, että voipi sanoa tuosta päivä kolmesta lähtien sen olevan aivan täynnä mopoteinejä varsinkin. Jonoakin melkolailla kassalla kuin kassalla ja meininki aika hulabaloota etenkin viikonloppuisin...

Saa jo vähän katsoa mistä tulee ketäkin ja kuinka monta rinnakkain mopoja ja autojakin etenkin ilta/yö-aikaan. Sen verran railakasta on meno jonka on jo todella moni pannut merkille, että jännäpä nähdä puututaanko asiaan aiemmin kuin joku kerta tärähtää kunnolla. Siellä kun yhden etenkin loppuviikon ehtoon välillä to-la istuskelee vähän aikaa niin huomaa kyllä.

Jos kauppaan aikoo mennä hakemaan enemmän evästä ja laajemmista valikoimista niin sitten tietty Tiiriö, sielläpä on S-market läpi yön auki ihan normaaleine valikoimineen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taukopaikka kirjoitti:

olisi parempi pitää täukoa kun joutuu liikkumaan helsingistä moottoritietä pohjoseenpäin ja päin vastoin tiiriön ABC vai iittalan SHELL ??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu