Kauko

Pojan nimeksi ehdolla
Kauko Juho Kullervo
toinen ehdolla
Pertti Soini Pellervo

aika tavanomaisia, ehkä?
Etunimet olisivat isopappojen mukaan.

Mitä mieltä? Millaisen pojan nimiä olisivat?
5397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pertti menee mutta Kauko ei...
voisi olla kyllä toisena nimenä esim.Juho Kauko Kullervo

Äänestä

Isäni nimi on Kauko ja hän on syntynyt vuonna-1936.
Mutta toisaaltaan Kauko, sehän onkin oikeastaan hieno nimi! Persoonallinen, näinä päivinä.
Kamalampaa on antaa lapselle nimeksi Jani, tai samantyylinen, joka on joka toisen lapsen/teini-ikäisen/aikuisen nimi.
Itse olen pyrkinyt antamaan lapsilleni nimet, joita ei ole joka-toisella vastaan tulevalla.
Tyttäreni on Laura, syntynyt vuonna 1980. Silloin ei ollut paljoa Lauroja, mutta sittemmin on näköjään tullut muotiin.
Ensimmäinen poikani, synt. 1984 on Samuel, Tiesin jo ennen pojan syntymää, että hänestä tulee tuon niminen.
Toinen poikani on Toni-Kai, mistä lienee nimi, Suomessa ei kuitenkaan yhtään samannimistä.
Nuorin lapseni, poika(taasen) on nimeltään Jerri. Mistä liene taas nimi, mutta kaimoja aika vähän.
On syntynyt myös neljä lastenlasta, nimet: Milka, Joonatan, Noel ja Julia.
Onnea, pienen Kaukon kanssa, tai olkoon hän minkäniminen tahansa!

Äänestä

Kauko tosi söpö, Pertti ei niinkään.

Äänestä

Juho Kauko Pellervo.

Juho on kiva nimi.

Äänestä

Ihan kelpo nimi. Vaihtaisin itse etunimien järjestystä: Juho Kauko Kullervo

Toisen ehdotuksen Soini on myös sukunimi (jotenkin häiritsee korvaani), mutta hyvä nimi tuo Pertti Soini Pellervo muuten on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dioren kirjoitti:

Pojan nimeksi ehdolla
Kauko Juho Kullervo
toinen ehdolla
Pertti Soini Pellervo

aika tavanomaisia, ehkä?
Etunimet olisivat isopappojen mukaan.

Mitä mieltä? Millaisen pojan nimiä olisivat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu