Suuri perintö

Sisareni ei ole naimisissa ja on hyvin nuuka ja varakas. On kesähuvilat, hiihtomajat ja omistusasunnot. metsääkin tuhatkunta hehtaaria. Sisareni on kumminkin 47-vuotias eikä saanut adoptoitua kaksivuotiasta "perillistä" johtuen korkeasta iästä. kunto sisarellani on hyvä, sillä hän on entinen huippu-urheilija eikä ole eläessään polttanut ja viinikin on ollut vaan ehtoollista.
Ongelma on kuitenkin sellainen, että onkohan hänellä mahdollisuuksia saada se kaksivuotias "perillinen", kun minun lapseni ovat kuitenkin sisarelleni aika rakkaita, mutta minulta ei taida lapsilleni jäädä oikein mitään perittävää. Jos siihen tulee kuvioihin joku adoptoitu lapsi, niin minun lapseni jäävät ilmeisesti perinnöttömiksi. Miten voisi vaikuttaa ettei sisareni saisi adoptoitua itselleen perillistä?
5568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mitä sinä toisen rahoista huolehdit??? Olen hoitotyössä (jota teen) huomannut että kellekkään ei arkkuun laiteta yhtään killinkiä, sillä viimmeisessä takissa ei ole taskuja joten älä laske sen varaan :)

Äänestä

En taida olla tosissasi:-)
Jos olet, niin joudat kyllä hoitoon.

Äänestä

Et oikeastaan mitään. Jos sisresi on saanut PÄÄHÄNPISTON, niin siinä tapauksessa ET todellakaan voi tehdä asialle yhtään mitään!

Paras mitä voit tehdä on vaikuttaa jo aivan alkumetreillä siihen, että hän ei saa lasta! Adoptioprosessi kestää noin vuoden. Jos "heräät" jossain siinä puolessa välissä, niin silloin on jo kyllä aivan liian myöhäistä! Sinun on hyvin yksinkertaisesti TAPETTAVA koko ajatus adoptiosta heti alkumetreillä! Minun neuvoni:ota selville kuka on sosiaalityöntekijä joka hoitaa tätä adoptiota, ja puhu hänelle! ÄLÄ tue siskosi adoptiota, kun tämä pyytää sinulta suositusta. Mutta toisaalta, pohdi ja punnitse onko se sen arvoista? Täytyy muistaa, että keski-ikäiset naiset ovat yleensä aika voimakastahtoisia henkilöitä. Kannattaa aluksi tiedustella, kuinka vakavia ovat nämä siskosi adoptioaikeet. Kannattaa ensin pyrkiä tukahduttamaan koko(hullu)ajatus hänen päästään. Jos näet epäonnistunut, niin sinulle voi käydä kalpaten=( Jos/kun siskosi saa kuulla, että puhuit hänestä "pahoja" hänen selkänsa takana, hän saattaa hyvinkin pyyhkiä sinut ja lastesi nimen KOKONAAN testamentistaan! Pyri siis tukahduttamaan adoptio jo alkumetreillä, mutta muista, että osa perinnöstä on parempi kuin ei mitään! Katsos, jos tämä akka onnistuu(sairaassa!)puuhassaan, niin silloin häntä ei oikeastaan pysäytä enää mikään! Oletko koskaan tavannut keski-ikäistä tai hieman nuorempaa naista, joka todella haluaa adoptoida? Nämä vamppyyrit ovat jo sen luokan petoja, ettei heitä ihan helpolla takaisin hautaan saakkaan! Kannattaa siis miettiä, onko edes miljoona perintö todella sen arvoista?

Äänestä
  • tosi hauskoja juttuja, ja bai tö vei, toiselle tulemiselle: ei siinä adoptioprosessissa kenenkään suosituksia tarvita! Riittää kun on kunnon ihminen, mitä sinä et taidakaan olla!

    Äänestä

Jos hän ei iän takia voi adoptoida 2 vuotiasta, niin varmaan saa adoptoitua 4 tai 5 vuotiaan.

Jos olet valmis adoptoimaan vanhemman lapsen, niin ikä ei ole este.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolestunut veli kirjoitti:

Sisareni ei ole naimisissa ja on hyvin nuuka ja varakas. On kesähuvilat, hiihtomajat ja omistusasunnot. metsääkin tuhatkunta hehtaaria. Sisareni on kumminkin 47-vuotias eikä saanut adoptoitua kaksivuotiasta "perillistä" johtuen korkeasta iästä. kunto sisarellani on hyvä, sillä hän on entinen huippu-urheilija eikä ole eläessään polttanut ja viinikin on ollut vaan ehtoollista.
Ongelma on kuitenkin sellainen, että onkohan hänellä mahdollisuuksia saada se kaksivuotias "perillinen", kun minun lapseni ovat kuitenkin sisarelleni aika rakkaita, mutta minulta ei taida lapsilleni jäädä oikein mitään perittävää. Jos siihen tulee kuvioihin joku adoptoitu lapsi, niin minun lapseni jäävät ilmeisesti perinnöttömiksi. Miten voisi vaikuttaa ettei sisareni saisi adoptoitua itselleen perillistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu