Miksi raiskauksista ei voida antaa kovempia tuomioita, mihin se perustuu? On täysin järjetöntä, että ensikertalainen selviää ehdonalaisella. Sehän antaa sellaisen kuvan, kuin sillä ei juuri olisi väliä, että siitä niin vaan. Koska eikö jo järki sano, että jos tuomio olisi suurempi, niin kynnys rikoksen tekoonkin olisi pienempi? Mielestäni (en väitä, että muiden pitäisi tätä mieltä olla) olisi ihan oikein, että jos raiskaa enemmän, kuin kerran, että mieheltä leikattaisiin penis irti. Ja vaikka se varmasti tuhoaisi koko henkilön miehisyyden, niin miettikääpä, mitä raiskaus naiselle tekee. Eihän nainen välttämättä pysty ikinä enää nauttimaan seksistä. Onhan sekin totta, että aina pitää olla anteeksiantoa, kaikissahan on jotain hyvää. Mutta silti se ainakin nostaisi kynnyksen teon toteuttumisesta niin suureksi, että se tilastoissa jotenkin näkyisi. Ja ainakaan mies ei tekisi sitä uudelleen. Ja ensikertalaisenkin tuomio pitäisi aina olla vankila. Ja pitäisi heidät pakottaa psykiatrienkin puheille, sillä ainakin voitaisiin saada tuloksia.
Miksi!
unicorn
6805
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja raiskaushan tuhoaa monien naisten naiseuden; he eivät enää koskaan voi pukeutua kauniisti ja naisellisesti tai korostaa naisellisuuttaan. Ennemminkin tekevät itsestään pojannäköisen ja todellakin lakkaavat nauttimasta seksistä. Se on suurempi paha kuin TIETOISEN VALINNAN RAISKATA tehneen kikulin poisleikkaaminen, niin ettei tee sitä enää koskaan toiste kenellekään. Miksi saa tuhota monta elämää ja naiseutta, vaikka voisi tuhota vain yhden mieheyden jo ensimmäisen uhrin jälkeen?
Enkä nyt puhu jokaisesta naisesta, tiedän kyllä että heti älähdetään kuinka naisen elämä ei millään tavalla muutu raiskauksen yhdeydessä. Hyväähän se vaan tekee!
Niinpä niin.
Pari vuotta sitten julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan Suomalaiset NAIStuomarit antoivat seksuaalirikollisille selvästi lievempiä tuomioita ja useammin tuomion ehdonalaisena.
Tuo herättää monenlaisia ajatuksia ja jättää useita avoimia kysymyksiä. Usein kuulee kuinka naiset syyllistävät miehiä sukupuolena joka raiskaa, vähättelee eikä ymmärrä...
Itse miehenä pidän raiskausta-ja seksuaalirikoksia yleensä-äärimmäisen tuomittavana ja elämää tuhoavana. Rangaistukset nykyisellään ovat naurettavia ja tekijää ymmärtäviä. Uusijat pitäisi lopullisesti saada kuriin, vaikka se tarkoittaisi kastraatiota.
eivätkä usko kaikkia raiskausjuttuja niin tosiksi. Toinen asia on sitten se, että naistuomarit ovat niin kunnianhimoisia,, että varmistavat sen, ettei vastaaja niin helposti jaa juttuaan muutetuksi hovioikeudessa.
Loppujen lopuksi tuomiokäytäntö johtuu naistuomareiden kunnianhimosta virkamiehinä ja toisaalta suuresta epäluottamuksesta toisiin naisiin.
Yksi naistuomari oli valmis tuomitsemaan senkin, joka oli vetänyt raiskaajaa turpaan kolmantena osapuolena. Lautamiehet taisivat tuomita toisin naisrauhan säilyttämiseksi.
Tasa-arvossa on paljon hämäriä seikkoja, mistä ei saa keskustella, jotta ei saa feminististä raivoa niskaansa.
Kaikki rangaistukset ovat turhan lieviä. Eihän nykyään ihmisiä enää saa rangaista ollenkaan vaan aina on ajateltava, kuinka 'parannetaan'.
Raiskausestahan ei voi rangaistuksena antaa esimerkiksi kovempaa kuin mitä vaikkapa murhasta saa. Rikos on suhteutettava aiheutettuun vahinkoon ja nykyisellään ihmisiin kohdistuva vahinko ei vastaa edes kohtuullisten talousrikosten mittaa. Eihän niillä ihmisillä mitään väliä mutta perhana jos joku vie rahaa niin jo on helvetti.
Tietysti voisi olla myös hyödyllistä lähteä tutkimaan, mistä niitä raiskaajia syntyy. Jos kovin heikoille ovat nuo 'purkautumiskanavat' nuoremmalla iällä jääneet niin yksilön seksuaalisuus vääntyy melkein vääjäämättä fetisseihin, joista raiskaus on vain yksi äärimmäinen muoto. Vakavaksi ongelmaksi tuollainen fetissi muodostuu siinä vaiheessa, kun sitä lähdetään toteuttamaan välittämättä toisista ihmisistä. Yksilö peilaa aikaisemmin itse kokemaansa ympäristön piittaamattomuutta paitsi tällä kertaa hän itse on sen aidan paremmalla puolella - tai siis siellä minkä hän kokee paremmaksi puoleksi.
Vaikka raiskaukset aiheuttavat valtavaa kiihtymystä ihmisissä ja rikki mennyt koira useimmiten lopetetaankin, asiaa on lähdettävä tutkimaan hoidon näkökulmasta. Jos yhtä tapausta voidaan käsitellä inkvisitionomaisesti vain siksi, että kyseinen rikos aiheuttaa suurta vihaa niin ei ole mitään syytä olla käsittelemättä muita tapauksia samalla tavalla. Ihmisiltä monesti jää näkemättä jokaisen tällaisen tapauksen yksilöllinen tausta ja se, että kyseiset yksilöt eivät ole muodostuneet tyhjiössä, kuten ei vihaiset koiratkaan.
Omasta mielestäni ensin lääkkeillä toteutettu 'rauhoittaminen' on hyvä ensimmäinen askel. Tällainen voi toimia tapauksissa, joissa henkilö ei kykene hillitsemään omia seksuaalisia agressioitaan. Sitten on ne tapaukset, joita ei voi auttaa, eli sosiopaatit ja pahimmassa tapauksessa psykopaatit. Tällaisia ihmisiä varten olisi oltava aito sterilisaatio.
Valitettavasti juuri sosiopaatit ja psykopaatit vain keräävät kaikennäköisten vasemmistolibbisten rakkauden puolelleen. Tuntuu, että politiikan osalta mennään yhä enemmän vain siihen suuntaan, että perheessä mies hakkaa vaimoaan ja vaimo aina jostain kumman syystä onnistuu selittämään itselleen, kuinka syy on jotenkin itsessä ja kuinka toinen saadaan lopulta parannettua.
Kiitos vaan hipit.
Tuohon on selvä syy, miksi raiskaajilta ei leikata munia pois. Ensinnäkin, jospa hän sattuukin olemaan syytön? Kastroimista ei voi myöhemmin perua sanomalla että "oho, sattuipa virhe, tässä muutama euro korvaukseksi".
Toiseksi, entäs jos pariskunnalle tulisi riitaisa ero, ja nainen ihan kostoksi ja vittuillessaan syyttäisi raiskauksesta. Mies, joka ei olisi tehnyt mitään muuta pahaa kuin ehkä jättänyt roskapussin viemättä kastroitaisiin.
että missä menee raiskatuksi tulleen nöyryyttämisen raja? Vuosia kestänyt hyväksikäyttö päätyy oikeuteen, mutta oikeus tuntuu olevan kovin tuntematon käsite käräjillä. Kaikki uhrin kertoma kyseenalaistetaan ja esittämällä kysymyksiä, joihin ei edes haluaisi vastata, varmistetaan uhrin tietävän paikkansa ja vastuunsa tapahtuneesta. Uhri onkin rikollinen ja raiskaaja syytön kunnes toisin todistetaan. Suomen oikeuslaitos on läpeensä mätä ja vanhoillinen. Uusia lakiehdotuksia esitetään eduskunnassa harva se päivä, säädetään ja asetetaan, viilataan ja pilkotaan..kaikkia muita asioita paitsi oikeusjärjestelmää. Uskomatonta. Miksei samantien sovita, että oli rikos mikä tahansa, tuomio on aina sama:sakkorangaistus. Senhän väärti koko systeemi enää on.