Meidän reilun 6kk:n ikäinen poika alkoi nukkumaan yöt kokonaan n. 2kk:n ikäisenä. Kaikki meni ihan ok, mutta nyt...Takapakkia on tultu ja rajusti. Poika voi herätä monta kertaa yössä ja neljän maissa huutaa niin hirvittävästi että mikään muu konsti ei auta kuin maito. Itse olen sitä mieltä että pojalla ei voi olla silloin nälkä, eihän ole aiemminkaan ollut. Ja syö "tukevan" iltapalan eli puuroa ja maitoa. Yöt vaan on mitä on ja olen todella väsynyt. Monena yönä olen joutunut kerran tunnissa käymään pojan luona, milloin tuttia antamassa ja milloin mitäkin. Mieheni ei herää pojan ääntelyihin vaan nukkuu kuin tukki ja kysyy aina aamulla että heräsikö poika yöllä. Myös päiväunet on välillä melkoista taistelua...Poika ei suostu millään menemään unille vaikka väsyttäisi kuinka. Muuten poika on todella ihana ja hymyileväinen, nämä unijutut vaan saa tämän äidin todella väsymään.
unijuttuja
väsyttää...
7618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
siis aivan sama juttu meidän tytön kans.paitsi tutti a ei syö joten pitää ottaa syliin vähäx aikaa ja jatkaa sit unia.isä ei meilläkään herää tytön itkuun/ääntelyyn joten se on äiti joka aina nousee ylös.pienempänä nukku 7-8h syömättä putkeen mut nyt heräilee 2-3 kertaa yössä.välillä haluaa maitoa ja välillä sylissä pitäminen rauhottaa.ei auta jos käy hyssyttelemässä ja silittelemässä sängyssä vaan pitää ottaa syliin.aika raskastahan se vällillä on..mut toiivottavasti tätä ei kestä kovin kauaa.jaksamisia sulle:)
ei ennen 2 kk:n ikää nukkunut yhtään päiväunia. Joka yö herää leikkiin. Vetää puurot ja maidot illalla, mutta nousee syömään puoliltaöin ja 6:n aikaan aamulla, että kannattais kokeilla sitä maitopulloa, jos vaikka sillä saisit sinäkin nukkua. Sanoohan ne, että puolvuotias ei tarvi enää yösyöttöjä, mutta mieluummin annan sen pullon kuin nousen puuronkeittoon neljältä aamuyöllä.
Meillä pieni heräsi eilenaamullakin klo 9. Oli hereillä tonne 1-2 asti yöllä, siinä välissä nukkui 2 päiväunet, YHTEENSÄ reilut 2 tuntia. Ja oli sit taas aamu-8 sitä mieltä, että johan tässä on nukuttukin. Tää on meillä aika normaali rytmi. Että revi siitä äidille omaa aikaa. Ikää 7 kk.
meidän tyttö kans reilut 6kk nyt.oiskohan tää jotain tohon ikään liittyvää..?
mulla tyttö ensimmäiset 4 kuukautta nukkui hienosti.ja sit alkoi takapakki.kohta tulee vuoden.täs nyt seitsemän kuukautta heräilty 2-6 kertaa yössä.neuvolasta suosittelivat unikoulua.kokeilimme kotona,mutta ei onnistunut,emme raaskineet huudattaa tyttöä ja häiritsee naapureita,asumme kerrostalossa. kai se on kun oppii koko ajan uutta niin ei malta yöllä nukkua.siitä asti kun opittiin seisomaan noustaan keskellä yötä seisomaan sängyssä.meillä parhaiten kestää yön kun annetaan tissiä ja nukkua vieressä.
tyttö kuitenkin nukahtaa hyvin aina klo kahdeksan illalla omaan sänkyyn.mutta yhdentoista jälkeen heräily alkaa.ja pakko ottaa viereen.välillä mieheni antaa pullosta maitoa ja valvoo alkuyön,vain silloin saan nukkua viisi tuntia maksimissaan putkeen ja se on jo jotain.
meillä 6ja puoli kk.mutta meillä kipristelee ku herää. meillä ne on ilma vaivoja..
Nyt alkaa todella käymään voimille. Poika on alkanut jopa päikkäreiltä, ja kesken niiden, heräämään kauhean itkun kera. Itku ei ole normaalia vaan sellaista kimeää, ihan kuin kipuitkua. Yöt menee edelleen usean heräämisen kera, aina kauhea itku. Tänään ehti tunnin nukkua yöunta kun heräsi eka kerran. Enää en maitoa ole antanut vaan hyssytän sylissä uneen. Onkohan poika tottunut jo siihen?? Nukahtaa kuitenkin melkein heti uudelleen. En yksinkertaisesti tiedä enää mitä tehdä. Pulauttelutkin alkoi yhtäkkiä vauva-aikojen jälkeen uudelleen, ihan kuin kurkkuun nousisi koko ajan jotakin. Yskiikin kuivaa yskää. Alkaakohan olemaan jo lääkäriinmenon aika???
Ei kai tälläiset oireet voi esim. hampaiden tulosta johtua???
ku 09-10023 otin talteen vauva- tai kaksplus-lehdestä. Päivystää 24 h vuorokaudessa ja sieltä saa ammattiapua nimenomaan pikkuvauvojen ja lasten vaivoissa. Osaavat arvioida lääkärin tarpeen ja antaa vinkkejä, mitä voi ja kannattaa tehdä kotihoitona. Numero palvelee koko maata.