Lastulevyseinää

Karheaan seinään
unessa nojasin,
poskeni painoin,
itkin ja aivastin,
äänesi kuulin,
hetkessä rauhoutuin.
12717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kun ensimmäistä kertaa yrittää kirjoitella tänne palstalle, heti nappaa kirjoitusvirhepaholainen!
Siis pitää olla: "hetkessä rauhoituin" Oijoi, olisi pitänyt esikatsella. Aina oppii uutta.

Äänestä

"itkin ja aivastin".. jäi jotenkin mieleen kaikumaan suloisena. Hyvä!

Äänestä
  • Olipa mukava saada positiivista palautetta. Olen ihan noviisi näissä julkisissa runoiluissa, pöytälaatikkoon on tietenkin kertynyt paljon. Niinkuin varmaan monella muullakin.

    Äänestä

unessa. Serpentiinivuoristossa, koski pauhasi ja sinä yksi kimaltava jääpisara kädellä halusit, että soittaisin heti. Valvoin täysikuuta ja muistelin sinua. Tuli kaipaus, mutta en enää uskalla edes soittaa.

Äänestä
  • Sitäkö minä olinkin? Minähän olin nainen, joka kahlasin tunturipurossa, makasin veden alla ja katsoin, kuinka vaivaiskoivun oksa lipui ohitseni. Soita pois.

    Äänestä

  • minulle. Puristan särkynyttä jääpisaraa kädelläni ja haluan säilyttää sen kimalluksen. Kuin olisi ainutlaatuinen, edelleen. Haluaisi olla ja sen sanoa.

    Äänestä

  • kiireiseksi, kirjoitti:

    minulle. Puristan särkynyttä jääpisaraa kädelläni ja haluan säilyttää sen kimalluksen. Kuin olisi ainutlaatuinen, edelleen. Haluaisi olla ja sen sanoa.

    Jääpisara särkyy ja sulaa, jos sitä liian kovasti puristaa. Siinä särkyy sydänkin samalla.

    Äänestä

  • katakreesiN kirjoitti:

    Jääpisara särkyy ja sulaa, jos sitä liian kovasti puristaa. Siinä särkyy sydänkin samalla.

    Kaipaavat pisarat liittyvät yhteen, kesänlämpöiseksi kasteeksi, sävyisäksi syyssateeksi, kiteeksi kietoutuvaksi kinoksille, tihkumaan keveään kevääseen, aikojen vaihtaessa vaatteitaan, pukee pisarapari aina toisiaan.

    Äänestä

  • Luonteva kirjoitti:

    Suvinen suukko tulitukalle, pisaraparilleni.

    Äänestä

  • Luonteva kirjoitti:

    Kaipaavat pisarat liittyvät yhteen, kesänlämpöiseksi kasteeksi, sävyisäksi syyssateeksi, kiteeksi kietoutuvaksi kinoksille, tihkumaan keveään kevääseen, aikojen vaihtaessa vaatteitaan, pukee pisarapari aina toisiaan.

    Ripset tihkuvat pisaran ja pari,
    sieluni uksi on reuvollaan.
    Saranat voihkivat: nari, nari,
    ken voisi auttaa mua neuvoillaan?

    Äänestä

  • katakreesiN kirjoitti:

    Jääpisara särkyy ja sulaa, jos sitä liian kovasti puristaa. Siinä särkyy sydänkin samalla.

    "Kirvesmiehille" ei auta taputtelu. Jos niille on lempeä tekivätpä mitä tahansa, saa siitä kirveestä itsekin. Miehillä on niin vaikeaa, kun on oltava niin miestä joka mutkassa:)(

    Jääpisaran sulaminen on minulle sama kuin ainutlaatuisen esiin tuleminen. Niin kauan kuin sellainen ajatus on jotain kohtaan, on myös lämpimiä tunteita.

    Äänestä

  • jääpisara kirjoitti:

    Olipa mainio ilmaus tuo "kirvesmiehet". Näinhän se on: kun liikaa puristaa, jossain pisaroi; joko ripsissä tai sielussa ja usein molemmissa. Aina kuitenkin kaste ja kosteus luovat jotain uutta ja entiseen, tuttuun ja turvalliseen, ei ole paluuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

katakreesiN kirjoitti:

Karheaan seinään
unessa nojasin,
poskeni painoin,
itkin ja aivastin,
äänesi kuulin,
hetkessä rauhoutuin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu