Karheaan seinään
unessa nojasin,
poskeni painoin,
itkin ja aivastin,
äänesi kuulin,
hetkessä rauhoutuin.
unessa nojasin,
poskeni painoin,
itkin ja aivastin,
äänesi kuulin,
hetkessä rauhoutuin.
Lastulevyseinää
katakreesiN
12717
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kun ensimmäistä kertaa yrittää kirjoitella tänne palstalle, heti nappaa kirjoitusvirhepaholainen!
Siis pitää olla: "hetkessä rauhoituin" Oijoi, olisi pitänyt esikatsella. Aina oppii uutta.
"itkin ja aivastin".. jäi jotenkin mieleen kaikumaan suloisena. Hyvä!
Olipa mukava saada positiivista palautetta. Olen ihan noviisi näissä julkisissa runoiluissa, pöytälaatikkoon on tietenkin kertynyt paljon. Niinkuin varmaan monella muullakin.
unessa. Serpentiinivuoristossa, koski pauhasi ja sinä yksi kimaltava jääpisara kädellä halusit, että soittaisin heti. Valvoin täysikuuta ja muistelin sinua. Tuli kaipaus, mutta en enää uskalla edes soittaa.
Sitäkö minä olinkin? Minähän olin nainen, joka kahlasin tunturipurossa, makasin veden alla ja katsoin, kuinka vaivaiskoivun oksa lipui ohitseni. Soita pois.
minulle. Puristan särkynyttä jääpisaraa kädelläni ja haluan säilyttää sen kimalluksen. Kuin olisi ainutlaatuinen, edelleen. Haluaisi olla ja sen sanoa.
Jääpisara särkyy ja sulaa, jos sitä liian kovasti puristaa. Siinä särkyy sydänkin samalla.
Kaipaavat pisarat liittyvät yhteen, kesänlämpöiseksi kasteeksi, sävyisäksi syyssateeksi, kiteeksi kietoutuvaksi kinoksille, tihkumaan keveään kevääseen, aikojen vaihtaessa vaatteitaan, pukee pisarapari aina toisiaan.
Suvinen suukko tulitukalle, pisaraparilleni.
Ripset tihkuvat pisaran ja pari,
sieluni uksi on reuvollaan.
Saranat voihkivat: nari, nari,
ken voisi auttaa mua neuvoillaan?
"Kirvesmiehille" ei auta taputtelu. Jos niille on lempeä tekivätpä mitä tahansa, saa siitä kirveestä itsekin. Miehillä on niin vaikeaa, kun on oltava niin miestä joka mutkassa:)(
Jääpisaran sulaminen on minulle sama kuin ainutlaatuisen esiin tuleminen. Niin kauan kuin sellainen ajatus on jotain kohtaan, on myös lämpimiä tunteita.
Olipa mainio ilmaus tuo "kirvesmiehet". Näinhän se on: kun liikaa puristaa, jossain pisaroi; joko ripsissä tai sielussa ja usein molemmissa. Aina kuitenkin kaste ja kosteus luovat jotain uutta ja entiseen, tuttuun ja turvalliseen, ei ole paluuta.