Lapsi

Mitä mieltä olette siitä, että vanhemmat pistävät pienen lapsensa rahankeruuseen katusoittajaksi? Mielestäni musiikki on hieno harrastus, mutta onko katusoittaja hyvä idea.
3280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voihan olla niin, että lapsi itse on halunnut mennä soittamaan saadakseen taskurahaa. Siinähän tulee siinä sivussa esiintymiskokemustakin. Ennemmin annan muutaman lantin lapsimuusikolle kuin jostain ulkomailta tulleelle pillipiiparille.

Äänestä
  • Täällä päin nuo ulkolaiset ovat suunnilleen joka nurkan takana. Jos edes osaisivat soittaa edes yhden kappaleen edes melkein oikein, niin sekin olisi parempi, kuin jatkuva A H C D E D C H A. Siis ihan oikeesti täällä on sellaisiakin, jotka soittaa noita skaaloja vaan edes takaisin :( Ja kun esim. mies väsähtää, niin tauon aikana soittaa nainen, joka ei osaa edes tuota. Kerran olivat kokeeksi laittaneet nuoremman naisen näytille rääkkäämään haitaria, mutta tulos tuskin siitä parani.
    Onneksi välillä torinlaidassa soittelee ne inkkarit ja sitten yksi ulkolainen, joka soittaa välillä hanuria ja välillä puhallinsoitinta ja taustat tulee koneelta. Sil on levyjäkin myynnissä ja osaa soittaa.

    Niin ja alkuperäiseen aiheeseen. Kyllä se tekee vain hyvää lapsille, jos omia taskurahoja siellä soitollaan tienaavat. Jos rahat menee vanhempien taskuihin (kuten just noilla ulkolaisilla soittotaidottomilla voisin kuvitella menevän), niin sitten menee jo lapsityövoiman puolelle :/

    Äänestä

kyse esiintymiskokemuksen hankkimisesta? Ja lapsi itse haluaa soittaa? Vähän riippuu lapsesta, lapsen iästä, soittopaikasta yms että onko hyvä asia vai ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


katusoittajana kirjoitti:

Mitä mieltä olette siitä, että vanhemmat pistävät pienen lapsensa rahankeruuseen katusoittajaksi? Mielestäni musiikki on hieno harrastus, mutta onko katusoittaja hyvä idea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu