Pakovettä

Pakovettä



Heitä ei tässä ollut, mutta hän ajatteli heidät meren rannalle seisomaan, katselemaan pakenevaa vettä edessään; miten se velloen kuin elollinen olento ajautui heistä kauemmaksi ja kauemmaksi, hiljalleen ja velloen, jättäen jälkeensä seuraamatonta liejua, jossa ei sopisi astella ennen kuin se kuivuisi, halkeilisi ja hajoaisi aavikon tomuksi jota ei voisi tukehtumatta hengittää.
Meren takaa, näkymättömästä maasta, tulvi tuulen mukana savunhajua, kuin esanssia, tyhjyydellä laimennettua parfyymiä heidän haisteltavakseen. Ja he, mielikuvitusolennot, nuuhkivat sitä silmät suurina ja levottomina kuin kasvavaa mielensä epätoivoa.

Sinä aamuna satoi vettä väärinpäin. Pisarat nousivat merestä ja putosivat taivaalle. Kaikki oli ylösalaisin: Lokit nousivat lentoon - iskeytyivät maahan, pisarat katosivat näkyvistä ja hajosivat pilvettömälle taivaalle - hehkuvan kuumalle, kobolttisen jäiselle taivaalle.

Keskustelin hyvin viisaan miehen kanssa, terassilla, jääteen ylitse kaikesta tästä. Hän oli hyvin mielenkiintoinen ihminen; ehkä jossain mielessä kiinnostavampi kuin asia josta keskustelimme.
Oli virkistävää kuunnella viisaita sanoja ilman että tuntisin olevani sen suuremmin harhaanjohdettu, saati petetty erinomaisin kielikuvin viriteltyihin ansoihin - harhamuksiin.

Harmikseni rypäleet tertussa kuihtuivat rusinoiksi ennen kuin ehdin niitä maistaa. En sen suuremmin pidä rusinoista. Enkä pitänyt myöskään siitä, että viisaan miehen terävä katse alkoi rutistua, kuihtua. Ja kohta: hänen silmänsä kuihtui päähän, tukka irtosi tuuleen ja leuka valahti rinnuksille; hänen kuihtuessa pois kuin tomu.
Oli mielenkiintoista, että kaikki joka hänessä oli teennäistä, jäi jäljelle: Tekonivel polvesta, hampaat, lasinen silmä, kirurgin tuolille unohtama kiiltävän teräksinen suonipuristin.

Tuuli puhalsi viisauden pois ja jätti jälkeensä kaiken tämän eteeni, kuivatti jääteen pöydälle, vei pois rusinat oksineen, imi solut tyhjiksi elämännesteestä, ja jätti jälkeensä mustan pyörteen mieleeni.

Kaipasin lohdutuksen sanoja, kahisevia kirjoja, sanoja jotka palavat, sanoja jotka satavat kuin vesi ylleni.
2286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En tiedä pysyinkö mukana ollenkaan, mutta jotakin mielessäni liikahteli tuota lukiessani. Oliko tämä osa suurempaa kokonaisuutta?

Ahdistuin kuitenkin ihan hirveästi.

Voitko kertoa, mitä halusit sanoa lukijalle?

Äänestä
  • Kyllähän minä voin, voin toki.

    Pyrkimykseni tuottaa vahvoja tunnetiloja taitaa olla onnistunut, huolimatta siitä että lukija kokee olevansa täysin ulkopuolinen, saamatta mistään annetusta kiinni.
    Minähän annoin hyvin vähän, mutta samalla pyrin antamaan mahdollisimman paljon, sekä ihmisyyteen että ympäristöön liittyvää konkretiaa.

    Voimattomuus, elämän absurdius, havainnoijan suppea käsityskyky, tunne siitä että jotain tapahtuu, mutta mitään ei tapahdu... On kuin sinulle puhuva yö sisälläsi.

    Tekstihän on täynnä vahvoja symboleja, jotka jo itsessään ovat joukko henkilökohtaisia tarinoita itse kullekin meistä.

    Itsekin ahdistuin tuona kuumana kesäpäivänä Mustasaaressa Suomenlinnassa, kun katselin merelle lasteni kanssa. Ehkä ahdistuin jostain toisesta syystä kuin sinä, tai sitten ehkä en.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cookie kirjoitti:

Pakovettä



Heitä ei tässä ollut, mutta hän ajatteli heidät meren rannalle seisomaan, katselemaan pakenevaa vettä edessään; miten se velloen kuin elollinen olento ajautui heistä kauemmaksi ja kauemmaksi, hiljalleen ja velloen, jättäen jälkeensä seuraamatonta liejua, jossa ei sopisi astella ennen kuin se kuivuisi, halkeilisi ja hajoaisi aavikon tomuksi jota ei voisi tukehtumatta hengittää.
Meren takaa, näkymättömästä maasta, tulvi tuulen mukana savunhajua, kuin esanssia, tyhjyydellä laimennettua parfyymiä heidän haisteltavakseen. Ja he, mielikuvitusolennot, nuuhkivat sitä silmät suurina ja levottomina kuin kasvavaa mielensä epätoivoa.

Sinä aamuna satoi vettä väärinpäin. Pisarat nousivat merestä ja putosivat taivaalle. Kaikki oli ylösalaisin: Lokit nousivat lentoon - iskeytyivät maahan, pisarat katosivat näkyvistä ja hajosivat pilvettömälle taivaalle - hehkuvan kuumalle, kobolttisen jäiselle taivaalle.

Keskustelin hyvin viisaan miehen kanssa, terassilla, jääteen ylitse kaikesta tästä. Hän oli hyvin mielenkiintoinen ihminen; ehkä jossain mielessä kiinnostavampi kuin asia josta keskustelimme.
Oli virkistävää kuunnella viisaita sanoja ilman että tuntisin olevani sen suuremmin harhaanjohdettu, saati petetty erinomaisin kielikuvin viriteltyihin ansoihin - harhamuksiin.

Harmikseni rypäleet tertussa kuihtuivat rusinoiksi ennen kuin ehdin niitä maistaa. En sen suuremmin pidä rusinoista. Enkä pitänyt myöskään siitä, että viisaan miehen terävä katse alkoi rutistua, kuihtua. Ja kohta: hänen silmänsä kuihtui päähän, tukka irtosi tuuleen ja leuka valahti rinnuksille; hänen kuihtuessa pois kuin tomu.
Oli mielenkiintoista, että kaikki joka hänessä oli teennäistä, jäi jäljelle: Tekonivel polvesta, hampaat, lasinen silmä, kirurgin tuolille unohtama kiiltävän teräksinen suonipuristin.

Tuuli puhalsi viisauden pois ja jätti jälkeensä kaiken tämän eteeni, kuivatti jääteen pöydälle, vei pois rusinat oksineen, imi solut tyhjiksi elämännesteestä, ja jätti jälkeensä mustan pyörteen mieleeni.

Kaipasin lohdutuksen sanoja, kahisevia kirjoja, sanoja jotka palavat, sanoja jotka satavat kuin vesi ylleni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu