pelottaa

esiluokan ja ykkösen olin samass koulussa
Ykkösen alussa minulla oli paras kaveri Taru. Olimme aina yhdessä. Meitä ei erottanut kukaan
Minulla on vieläkin kaverikuva meistä
Olin silloin vielä onnellinen
Ykkösen lopussa jo, kesälomalla muutimme pois jätin haikeat jäähyväiset kavereilleni varsinkin Tarulle ja kodillni jossa isäni kuoli
Menin kakkoselle asuimme täysin oudossa paikassa tutustuin kuitenkin nopeasti naapureihini
En pitänyt alussakaan meidän luokkalaisita kuin muutamasta mutta kolmosen alussa kaikki muuttui
Muutama kaverini löysi uuden kaveri piirin Heistä tuli ilkeitä Nelosella minua alettiin kiusata koska en halunut olla meidän luokkalaisten kanssa.
Tunsin itseni erilaiseksi. Minulla oli kuitenkin minua vanhempi paras kaveri ja on vieläkin kaveri muttei enää niin läheinen. Vitosella minua ei enää kiusattu koska panin hanttiin Sanoin kiusaajille suorat sanat. En kyllä kertonut kenellekään mutta kiusaajat näyttivät avuttomilta kun panin vastaan. Olin kuitenkin koulussa yksinäinen edelleen. Kutosella olin yksinäinen mutta onnellinen toibvoin että vuosi ei loppuisi koskaan.Pelkäsin yläastetta. En halunnut uuteen kouluun. Se oli hyvin pelottavaa.

Nyt kutonen on ohi ja seiska alkaa. Minua pelottaa En tunne luokalta ketään
Olen kuitenkin onellinen etten joutunut entisen luokan pissisten kanssa samalle luokalle
Pelkään että minua kiusataan kokoni vuoksi
Ja uden kouluni tulevat ysit on ihan kakaria entisiin verrattuina
Mitä teen sillä minua pelottaa ihan kamalasti?
Herään yöllä kun nään painajaisia ja en välillä voi jopa nukkua. En voi puhua asiasta kenellekkään koska kukaan ei ymmärrä minua.
Epäilen että olen vainoharhainen sillä tunnen että minua koko ajan haukutaan selkäni takana
Teistä tämä voi kuulostaa typerältä mutta minua oikeasti pelottaa
4494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ymmärrän että sua varmaan pelottaa, mutta yleensä uus yläaste ja koulu on hyvä paikka oppia tuntemaan ihan uusia ihmisiä saada paljon uusia kavereita.Eikä niitä kavereita tarvii ees monta tulla kunhan vaan löytyy ees yks hyvä kaveri!
Ja mitä ysi-pelkoon tulee niin se onn yleensä aika turha. oon ite nyt ysillä enkä tunne itseäni pelottavaksi tai seiskojen kiusaajiksi, enkä kyllä uskoisi sitä muistakaan mun tuntemista yseistä. yleensä ne jutut mopottavista yseistä on vaan pelottelua...

Äänestä

Niin tota.... Ainiin joo. Seiskalla ku menee uuteen kouluun niin joskus oikeesti käy niin hyvä tuuri et löytää sieltä uusia kavereita... Ite en vissiin löytäny?

Äänestä

Kolmosluokasta asti olen viettänyt yksin välitunnit, silloin kun toiset olivat kirkonrottaa tai jotain muuta, en päässyt koskaan mukaan, koska olin aina "liikaa". En kestä, että minua tuijotetaan pitkään, hermostun ja alan säheltämään. En kestä ajatusta, että minun selkäni takana leviteltäisiin perättömiä huhuja minusta. Pelkään opettajia ja toisia oppilaita. Olen ollut viitos ja kuutos luokalla opettajan silmätikkuna etupulpetissa. Kivaa? Ei todellakaan.
Minulle on sanottu, että "mikä hiton vainoharhanen säki oot?" Koulussa on minua on pilkattu pyöreyteni takia, olen tuntenut ja tunnen itseni edelleen rumaksi ja tarpeettomaksi, ja ennen kaikkea ulkopuoliseksi.

http://fallwithme.vuodatus.net

Sinun kannattaisi puhua luotettavalle aikuiselle tai hyvälle luotettavalle ystävälle peloistasi.
Uskon, että se helpottaisi sinun oloasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


--masentunut--- kirjoitti:

esiluokan ja ykkösen olin samass koulussa
Ykkösen alussa minulla oli paras kaveri Taru. Olimme aina yhdessä. Meitä ei erottanut kukaan
Minulla on vieläkin kaverikuva meistä
Olin silloin vielä onnellinen
Ykkösen lopussa jo, kesälomalla muutimme pois jätin haikeat jäähyväiset kavereilleni varsinkin Tarulle ja kodillni jossa isäni kuoli
Menin kakkoselle asuimme täysin oudossa paikassa tutustuin kuitenkin nopeasti naapureihini
En pitänyt alussakaan meidän luokkalaisita kuin muutamasta mutta kolmosen alussa kaikki muuttui
Muutama kaverini löysi uuden kaveri piirin Heistä tuli ilkeitä Nelosella minua alettiin kiusata koska en halunut olla meidän luokkalaisten kanssa.
Tunsin itseni erilaiseksi. Minulla oli kuitenkin minua vanhempi paras kaveri ja on vieläkin kaveri muttei enää niin läheinen. Vitosella minua ei enää kiusattu koska panin hanttiin Sanoin kiusaajille suorat sanat. En kyllä kertonut kenellekään mutta kiusaajat näyttivät avuttomilta kun panin vastaan. Olin kuitenkin koulussa yksinäinen edelleen. Kutosella olin yksinäinen mutta onnellinen toibvoin että vuosi ei loppuisi koskaan.Pelkäsin yläastetta. En halunnut uuteen kouluun. Se oli hyvin pelottavaa.

Nyt kutonen on ohi ja seiska alkaa. Minua pelottaa En tunne luokalta ketään
Olen kuitenkin onellinen etten joutunut entisen luokan pissisten kanssa samalle luokalle
Pelkään että minua kiusataan kokoni vuoksi
Ja uden kouluni tulevat ysit on ihan kakaria entisiin verrattuina
Mitä teen sillä minua pelottaa ihan kamalasti?
Herään yöllä kun nään painajaisia ja en välillä voi jopa nukkua. En voi puhua asiasta kenellekkään koska kukaan ei ymmärrä minua.
Epäilen että olen vainoharhainen sillä tunnen että minua koko ajan haukutaan selkäni takana
Teistä tämä voi kuulostaa typerältä mutta minua oikeasti pelottaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu