Kunnan siivooja

Siivojat aina valittavat työstään ja palkastaan.Eihän se nyt niin hirveetä ole eikä palkkakaan niin huono ole ainakaan kaikilla.Olen itse kunnalla(suurehkossa kaupungissa)ja saa mielestäni ihan ok palkkaa bruttona n.1600 €/kk ja tiedän että meillä palkat vaihtelee n.1400-1700 €/kk riippuen työvuosista.Eihän muillakaan naisvaltaisilla aloilla saa sen enempää esim.kaupoissa,ravintoloissa tai jos on vaikka lähihoitajana.Siis olen tyytyväinen palkkaani ja työhöni,vaikka kohteita voi päivässä olla useampi,mutta saanhan täyttä palkkaa myös siirtymisestä.
3733
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kunnallisella siivoustoimella minusta kuitenkin kohdellaan inhimillisemmin ammattitaitoista työntekijää tai sellaiseksi opiskelevaa vrt. Yksityisellä puolella (isoissa yrityksissä) esimerkkini (l&t:ltä) kohdeltiin yhtä mielivaltaisesti kaikkia riippumatta ootko suoraan jostain kadulta vai löytyykö mahdollisesti jotain suoritettua koulutusta. Jos ei naama miellyttänyt jotain kohteen pikkupomoa niin hirveet haukkumiset tuli heti vaikka työnsä teki niin hyvin kuin annetun mitoituksen puitteissa oli mahdollista tehdä.Vaihdoin kunnalliselle puolelle kun koin, ettei ainakaan tuo kyseinen yritys osaamistani arvostanut pätkän vertaa.

Äänestä

Vaan lisäkoulutuksesta.Pitää istua koulutuksissa ihan ammatikseen saadakseen 1600€kk.35 VUOTTA PAKERTANEENA BRUTTO 1400€.Eikä ihan saatan. jaksa kuunnella miten rättiä käytetään.

Äänestä

paikka nimeltään Palmia Hesassa. Hihihi, se on jo vitsi. Jos palkka oli mukamas joskus hyvä, niin nyt on alueita laajennettu niin, että saat juosta puoli kaupunkia moppi ja ämpäri
kainalossa. Ja voi vee mitä esimiehiä. Yksikin oli niin saatanan tärkeetä rätteineen, että hyvä ettei vesi menny nokasta sisälle.Juokse piika, juokse. Siinä päivän mietelause.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paras paikka kirjoitti:

Siivojat aina valittavat työstään ja palkastaan.Eihän se nyt niin hirveetä ole eikä palkkakaan niin huono ole ainakaan kaikilla.Olen itse kunnalla(suurehkossa kaupungissa)ja saa mielestäni ihan ok palkkaa bruttona n.1600 €/kk ja tiedän että meillä palkat vaihtelee n.1400-1700 €/kk riippuen työvuosista.Eihän muillakaan naisvaltaisilla aloilla saa sen enempää esim.kaupoissa,ravintoloissa tai jos on vaikka lähihoitajana.Siis olen tyytyväinen palkkaani ja työhöni,vaikka kohteita voi päivässä olla useampi,mutta saanhan täyttä palkkaa myös siirtymisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu