ONNII HALPAA ETTÄ

veikkaan, että kymmenen vuoden päästä tällä samalla palstalla kehuskellaan vuolaasti ukrainan ihanan edullisia pämppäysmahdollisuuksia - ajatella, makkarapitsa ja pullo kolmevuotiasta armenialaista konjakkia ruokajuomaksi vain 8 euroa! ja sinne bulgariaan päin ei edes kusta, kun siellä kalja maksaa ihan liikaa, mokoma ryöstömaa.

ainakin ukrainaan, krimin ympäristöön on tässä ajassa kehittynyt aidattu lomareservaatti pitsakioskeineen ja hampurilaiskeitaineen niille ulkomaisille turisteille, joita eivät keski-aasian terroriteot tai ihmisoikeuksien loukkaukset paljoa vähempää voisi kiinnostaa.

vai mitä luulette?
61092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Odessahan on jo 70-luvulla tunnettu ”paksujen paratiisina”, joten sinne suomalaiset sopii!

Äänestä

70-Luvulla kävin Shotsiss, Bakussa ja Jaltalla,
Loisto paikkoja ainaskin silloin!
Matkat oli halpoja ja elelit muutamalla sukkahousulla tosi herroiksi.
Ei voi edes verrata nykyisiin BUlgarian hintoihin.

Äänestä
  • Onko näitä sukkahousu ja farkku matkustajia vielä hengissä. Toivoin todella että olisivat kuolleet omaan köyhyytensä.

    Äänestä

  • enkä kipeä kirjoitti:

    Onko näitä sukkahousu ja farkku matkustajia vielä hengissä. Toivoin todella että olisivat kuolleet omaan köyhyytensä.

    Meitä 70-luvun idänmatkaajia on vielä paljon. Olihan se ihmeellistä nähdä vanha Viipuri ja Leningradin ihmeet. Sukkahousut, trevirat ja kuulakärkikynät, sekä purkka oli oli kova sana. Farkut ja melkein kaikki vaatteet, mukaanlukien kengät olisi ostettu hirveään hintaan päältä. Ota huomioon meidän palkoilla ei matkustettu kaukomatkoille, eikä päässyt vielä oikein mihinkään. Nyt kun teillä on ihan kaikkea, mitä ymmärrätte pyytää, niin koskaan ette ole tyytyväisiä, aina valitetaan ja haukutaan ilkeästi toisia. Meillä oli elämyksiä ja seikkailua ja nyt mennään mihin vaan, jos joku ei ole hyvin mennyt, niin seuraavalla kerralla sitten.

    Äänestä

  • matkailu avartaa kirjoitti:

    Meinaa välillä ottaa pannuun noi tyypit, jotka ovat niin itseään täynnä.
    Pääsis joskus nokatusten, täällä helppo räävistellä isien rahoilla ja raavaalla työllä polkemalla tiellä.

    Äänestä

  • lenskissä vierailut kirjoitti:

    Meinaa välillä ottaa pannuun noi tyypit, jotka ovat niin itseään täynnä.
    Pääsis joskus nokatusten, täällä helppo räävistellä isien rahoilla ja raavaalla työllä polkemalla tiellä.

    Suomessa ei raavasta työtä tee muutkun roskakuskit ja kaatopaikanhoitajat. Kumpaan ryhmään kuulut?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

känni-kala kirjoitti:

veikkaan, että kymmenen vuoden päästä tällä samalla palstalla kehuskellaan vuolaasti ukrainan ihanan edullisia pämppäysmahdollisuuksia - ajatella, makkarapitsa ja pullo kolmevuotiasta armenialaista konjakkia ruokajuomaksi vain 8 euroa! ja sinne bulgariaan päin ei edes kusta, kun siellä kalja maksaa ihan liikaa, mokoma ryöstömaa.

ainakin ukrainaan, krimin ympäristöön on tässä ajassa kehittynyt aidattu lomareservaatti pitsakioskeineen ja hampurilaiskeitaineen niille ulkomaisille turisteille, joita eivät keski-aasian terroriteot tai ihmisoikeuksien loukkaukset paljoa vähempää voisi kiinnostaa.

vai mitä luulette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu