Tietääkö kukaan onnistuuko palauttaa sama gradu kahteen eri oppilaitokseen? Toinen gradu olisi suomeksi ja toinen englanniksi.
Suunnitelmissa olisi tuplatutkinto. Oppilaitokset ovat tässä tapauksessa Hanken ja valtsikka. Aiheen saisin passaamaan molempiin. Gradu on tekeillä vasta vuoden päästä, mutta ajattelin kysyä ajoissa ennen hakua maisteriohjelmiin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
aikaa onnistu. Muutamalla kaverilla (ja itsellänikin) on kaksi tutkintoa suorituksen alla ja kaksi gradua samaan aikaa ei oikeasti onnistu. Tee ensin toinen ja sitten toinen. Ja siis samaa gradua ei tietenkään voi palauttaa kahteen kouluun? Kyllä niiden pitää olla eri gradut, mutta ne voivat olla samasta aihepiiristä.
Ajattelin tehdä ensi syksystä alkaen "oman" aineeni gradua ja aloittaa toisen seuraavana syksynä. Samaan aikaan kaksi gradua ei tosiaan onnistuisi missään tapauksessa.
Eli siis periaatteessa gradujen pitää olla eri graduja, mutta sama aihepiiri käy. En ajatellutkaan siltä kantilta asiaa. Sehän helpottaa joka tapauksessa ainakin kirjallisuusosuudessa.
Olen kuullut, että samoja graduja on hyväksytty kauppiksessa ja yliopistolla, mutta se lienee sitten huijausta. Kuulostikin aika uskomattomalta!
lopputyöt ihan eriä pitää olla.