kasvaimista

Totesin kanillani jo noin kk sitten pienen pahkuran etujalan vieressä, suurinpiirtein ensimmäisen nisän päällä. Ajattelin antaa asian vielä olla, ja katsoa, kasvaako se. Nyt se on muutaman herneen kokoinen, melko irtonaisen tuntuinen, ja huomenna lähtee soitto eläinlääkärille.
Onko muilla ollut kokemuksia kanien rasva- tai muista kasvaimista? Onko niitä leikattu, tai ovatko ne levinneet niin pahoin, että kani on pitänyt lopettaa? Omani on vasta noin nelivuotias, ja haluan tehdä kaikkeni sen eteen, että asia hoituisi sen hyväksi.
73638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kania kasvannainen ei näytä haittaavan, pupu on muuten ollut terve ja syönyt sekä liikkunut hyvin.

Äänestä

Patti voi olla vaaraton rasvapatti tai nisäkasvain. Kummatkin leikattavissa, riippuen patin paikasta ja koosta. Kanin (hyvä) kunto ja patin diagnosointi aikaisessa vaiheessa ovat tietenkin hyvä juttu...

Ja niinkuin ihmisilläkin, joskus ne kasvaimet löydetään vasta niin myöhäisessä vaiheessa, että kasvain on levinnyt esim. sisäelimiin, jolloin mistään ei ole enää apua.

Äänestä
  • Tänään käytin pupuni eläinlääkärillä. Nisäkasvainta epäillään, kuulemma voi levitä keuhkoihin. Pelottavaa... :( Leikkausta suositeltiin, sillä patti on hyvässä paikassa ja irtonaisen tuntuinen. Keuhkotkin kuulostivat hyviltä, ja pupu on muuten ollut virkeä ja eloisa etten näkisi syytä, miksi ei leikattaisi. Kanini on kuitenkin nelivuotias, keskikokoinen perusterve kani. Haluaisin jo huomenna soittaa vuoron, mutta tuttavapiirini on sanonut, että kani on jo niin vanha (?) että kannattaisi antaa olla. Mielestäni tuo pupu voisi kuitenkin elää vielä hyvinkin toiset neljä vuotta.

    Kaipaankin mielipiteitä, sillä itse en tiedä, mitä tehdä! Haluaisin kanini terveeksi, mutta jos se ei eläkään sen jälkeen enää pitkään..

    Äänestä

  • sad86 kirjoitti:

    Tänään käytin pupuni eläinlääkärillä. Nisäkasvainta epäillään, kuulemma voi levitä keuhkoihin. Pelottavaa... :( Leikkausta suositeltiin, sillä patti on hyvässä paikassa ja irtonaisen tuntuinen. Keuhkotkin kuulostivat hyviltä, ja pupu on muuten ollut virkeä ja eloisa etten näkisi syytä, miksi ei leikattaisi. Kanini on kuitenkin nelivuotias, keskikokoinen perusterve kani. Haluaisin jo huomenna soittaa vuoron, mutta tuttavapiirini on sanonut, että kani on jo niin vanha (?) että kannattaisi antaa olla. Mielestäni tuo pupu voisi kuitenkin elää vielä hyvinkin toiset neljä vuotta.

    Kaipaankin mielipiteitä, sillä itse en tiedä, mitä tehdä! Haluaisin kanini terveeksi, mutta jos se ei eläkään sen jälkeen enää pitkään..

    Kiitos Hermannille avusta! Olet muutenkin auttanut täällä apua tarvitsevia. Haluaisinkin vaikka joskus jutella jollain tavalla kanssasi lisää kaneista. Itselläni on kohta jo kymmenen vuoden kokemusta kaneista, mutta vieläkään en tiedä tarpeeksi! :)

    Äänestä

  • sad86 kirjoitti:

    Tänään käytin pupuni eläinlääkärillä. Nisäkasvainta epäillään, kuulemma voi levitä keuhkoihin. Pelottavaa... :( Leikkausta suositeltiin, sillä patti on hyvässä paikassa ja irtonaisen tuntuinen. Keuhkotkin kuulostivat hyviltä, ja pupu on muuten ollut virkeä ja eloisa etten näkisi syytä, miksi ei leikattaisi. Kanini on kuitenkin nelivuotias, keskikokoinen perusterve kani. Haluaisin jo huomenna soittaa vuoron, mutta tuttavapiirini on sanonut, että kani on jo niin vanha (?) että kannattaisi antaa olla. Mielestäni tuo pupu voisi kuitenkin elää vielä hyvinkin toiset neljä vuotta.

    Kaipaankin mielipiteitä, sillä itse en tiedä, mitä tehdä! Haluaisin kanini terveeksi, mutta jos se ei eläkään sen jälkeen enää pitkään..

    Tästä jo viekussani keskusteltiinkin (laitan tähän lyhennettynä vastaukseni)

    Mikäli kyseessä kääpiörotu tai muutaman kilon risteytys, voi sillä olla elinaikaa vaikka yli 10-vuotiaaksi. Itse ehdottomasti leikkauttaisin kanin, jos kyseessä olisi omani.

    Äänestä

  • Hermanni75 kirjoitti:

    itselläni oli 2v kääpiöluppa ja sillä nisäkasvain. kuoli seuraavanapäivänä leikkauksesta toipumatta. :[

    Äänestä

  • vielä tarkkaan kirjoitti:

    itselläni oli 2v kääpiöluppa ja sillä nisäkasvain. kuoli seuraavanapäivänä leikkauksesta toipumatta. :[

    Olen pahoillani kanisi puolesta! :(
    Minusta tuntuu, että ellen tee asialle mitään, joutuisin kuitenkin vuoden-puolentoista kuluttua hyvästelemään kanini, joten haluan yrittää. Kasvainkin tuntuu olevan melko helpossa paikassa, niin jo senkin takia.
    Jos saan vielä udella, niin mihin kanisi kuoli? Anestesian epäonnistumiseen, verenhukkaan..? Tieto olisi tärkeä, niin osaisin varautua. Olen nyt ainakin tehnyt parhaani, että leikkausta edeltävät päivät olisivat kanilleni mahdollisimman mukavia, ettei pahimman sattuessa ainakaan harmittaisi kovasti se, että kani olisi joutunut murjottamaan yksin viimeiset päivänsä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sad86 kirjoitti:

Totesin kanillani jo noin kk sitten pienen pahkuran etujalan vieressä, suurinpiirtein ensimmäisen nisän päällä. Ajattelin antaa asian vielä olla, ja katsoa, kasvaako se. Nyt se on muutaman herneen kokoinen, melko irtonaisen tuntuinen, ja huomenna lähtee soitto eläinlääkärille.
Onko muilla ollut kokemuksia kanien rasva- tai muista kasvaimista? Onko niitä leikattu, tai ovatko ne levinneet niin pahoin, että kani on pitänyt lopettaa? Omani on vasta noin nelivuotias, ja haluan tehdä kaikkeni sen eteen, että asia hoituisi sen hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu