Kävin tossa pari viikkoa sitten tohtorilla ja tuli puheeksi myös vauvayritykset. Hän kysyi kierron pituutta ja menkkojen kestoa jne. Kun sanoin, et menkat on ehkäisyn lopettamisen jälkeen ollu suunnilleen kaks ja puol tai max kolme päivää niin lääkäri sitä kyllä ihmetteli, muttei sanonut mitään. Nyt olen sitä pienessä pääkopassani muiden asioiden lisäksi pähkäillyt, että mahtaakohan se olla tavallista? Onko muilla yhtä lyhyet ja onko silti tullut raskaaksi? Onkohan munasoluni niin pieniä että siksi ei tule vuotoa enempi? Ehkäisyn aikaan vuoto kesti viisi tai kuusi päivää, ennen ehkäisyn aloittamista kuudesta seitsemään. Taidan kuitenkin kysyä tätä vielä lääkäriltäkin, mut kysyn nyt eka teidän kokemuksia.
muita?
Molluska
6455
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oletkos tarkastanut veriarvosi milloin viimeeksi? En sano että se justiinsa tämä on, mutta yksi mahdollisuus voi olla huono tai huonohko hemoglobiini. Minulla oli anemia ja jatkuvassa tarkkailussa vieläkin, 3-4 kertaa vuodessa verikoe. Eli jos hmg on alhainen niin kuukautisveri vähenee. Sama 3 päivää oli silloin ja kiertokin oli 33- 35. Nykyään kun kaikki on kunnossa, kierto on 27-30 ja kestää 5-6 pv.
On kyllä ollut mielessä tarkistuttaa hemoglobiini, kun on väsyttänytkin jonkin verran. Lähinnä vaan iltapäivisin, vaikka olenkin yrittänyt syödä hiukan kevyempiä lounaita. Sitä ihmettelen kun ei väsytä heti syönnin jälkeen vaan vasta kaffepaussin aikoihin joskus kahden maissa. Joka tapauksessa, pitänee vaikka verenluovutuksessa käydä (jos pääsee). Liekö siitä muuten mitään etua raskautumisessa?
Siis elä hyvä nainen nyt verenluovutukseen lähde, sehän vähentäisi verta vielä enemmän. Anemian merkkejä on nimenomaan väsymys, huimaus ja flunssamainen olo. Ulkoisia merkkejä on esim. valkoiset kämmenet, kynnet (siis se kynnen sisä- tai alapuoli, minkä pitäisi olla punertava), ja kun katsot alaluomen sisäpuolelle, sekin vaaleahko.
Jos veriarvot ovat huonot, joudut syömään rautaa. Kokeessa kannattaa käydä, anemia saattaa vaikuttaa raskauteen epäsuotuisasti ja synnytykseen jopa hengenvaarallisesti jos menettää paljon verta. Anemian alarajaarvo on 110. Normaali veriarvo naisilla muistaakseni 125- 135.
Ilmoittele jos käyt testissä.
On aina ollut huonot veriarvot... Hänellä oli ilmeisesti todettu punasolujen pienikokoisuus mikä aiheuttaa hänelle alhaisen hemoglobiinin, hänellä se ei todellakaan ikinä ole ollut 110... Raskauden aikana hemoglobiini laski hänellä jopa 80, vaikka hän söi rautatabletteja. Sitten jouduttiin ruveta laittamaan kaksi kertaa viikossa suonen sisäisesti rautaa, että veriarvot kohoaisivat... Mutta hyvinpä tuo raskaaksi tuli, vaikka veriarvot alhaiset ovatkin aina olleet :D
Miulla tuo anemia johtuu punasolujen kehityshäiriöstä, mutta onpa tuo yksi lapsi siunaantunut kuitenkin. Lääkäri vaan joskus pahimpaan aikaan (hgb 66) varoitteli raskaudesta ja synnytyksestä.
Vitamiineilla sitä kurissa yritän pitää, ja syödä ns. rautapitoisia elintarvikkeita. Ei ole alle 100 mennyt viimevuosina.
mene verenluovutukseen jos hemoglobiinion matala. Eihän ne edes ota sinne luovutushuoneeseen jos "haastattelutilassa" mitattu hemoglobiini on liian alhainen. Toisaalta verihän uusiutuu luovutuksen jälkeen... mut kestäähän se jonkin aikaa. Mulla on alhaisimmillan ollu arvot 124, tosin siitä on aikaa.
Ei mua kyllä huimaa, mut hieman on sitä flunssaisuuttakin ollu, voi tietty johtua työpaikan ilmastoinnistakin tai siitä et nukutaan kotona ikkuna auki. No... heti tilaisuuden tullen kipaisen terkkarin vastaanotolle.