Aikuisruokaa

Meillä on sekarotuinen koira, jonka odotettu säkäkorkeus on n 60cm (puolet saksanpaimenta). Koira on nyt 5,5kk ja reilu 50cm korkea.
Minkäikäisenä olette (etenkin sakujen omistajat) vaihtaneet adult-ruokiin? Ja miksi?
3231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Noin 10 kk - vuoden iässä vaihdetaan aikuisten ruokaan.

Äänestä
  • Kasvattajan neuvosta meillä siirryttiin hiukan vajaan vuoden ikäisenä aikuisten ruokaan.

    Äänestä

Jokaisessa koiranruokapussissa/purkissa on ohjeistus siitä, minkäikäiselle ruoka on tarkoitettu. Isoksi kasvavalle koiralle kannattaa syöttää isolle koiralle tarkoitettua Large Breed- penturuokaa. Yleensä penturuokia annetaan koiralle n. vuoden ikään saakka.
Jos kasvussa tulee jotain häiriöitä, HOD tms, kannattaa eläinlääkärin kanssa miettiä ruokavalion vaihtamista.

Meillä uusin pentu vaihtoi aikuisten ruokiin jo viiden kuukauden iässä vaikeiden kasvuhäiriöiden vuoksi, mutta ruokavalio muutettiin muutenkin kasvun hillitsemiseksi.
En suosittele ilman eläinlääkärin kanssa juttelua ruokien vaihtamista ohjeistuksesta poikkeavasti, ainakaan pentuiässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


milloin? kirjoitti:

Meillä on sekarotuinen koira, jonka odotettu säkäkorkeus on n 60cm (puolet saksanpaimenta). Koira on nyt 5,5kk ja reilu 50cm korkea.
Minkäikäisenä olette (etenkin sakujen omistajat) vaihtaneet adult-ruokiin? Ja miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu