tutkimustietoa...
"Omistusasunto ajan mittaan edullisin
--------------------------------------------------------------------------------
Asumiskustannukset käyvät omistusasunnossa selvästi muita asumismuotoja halvemmiksi 20 vuoden kuluttua asunnon hankinnasta. Kuluttajaviraston asumismenojen vertailun mukaan eri asumismuotojen kustannuserot vaihtelevat pitkällä aikavälillä jopa useita satojatuhansia markkoja.
--------------------------------------------------------------------------------
Tutkimuksen esimerkkiasunnoista edullisin vaihtoehto on 30 asumisvuoden kuluttua Helsingissä Alfa-omistusasunto ja kallein vapaarahoitteinen vuokra-asunto.
Eroa kumulatiivisissa eli kasaantuvissa asumismenoissa kertyy lähes 700 000 markkaa, kun vuokrakolmion menot nousevat 1,98 miljoonaan markkaan ja yhtiölainaan perustuvan Alfa-mallin asunnon kustannukset jäävät 1,3 miljoonaan.
Samansuuntaiset tulokset saatiin muista vertailukaupungeista, Oulusta ja Tampereelta. Omistusasunnon pitkän aikajänteen kannattavuus ei heikkene asunnon koon pienetessä, sillä esimerkiksi oululaiskaksio kävi omistettuna 30 vuoden kuluessa 300 000 markkaa edullisemmaksi kuin vuokrattuna.
Omistusasumisen kääntyminen edullisimmaksi asuinmuodoksi ajan mittaan selittyy tutkimuksen mukaan lähinnä asuntolainan lyhentämisen päättymisellä. Kun omistajan velkataakka aikanaan katoaa ja asumismenot laskevat, vuokralla asuva jatkaa loputtomiin suhteellisesti korkean kuukausikustannuksen maksua.
Kokonaisedullisuus riippuu tarpeista
- Eri asumismuotoja ei kuitenkaan voida panna yksiselitteiseen edullisuusjärjestykseen, sillä jokin asumismuoto voi olla aluksi halvin, 15 vuoden kuluttua kallein ja lopulta taas halvin. Käytännössä kokonaisedullisuus riippuu tietysti aina asunnonhankkijan omista tarpeista ja maksukyvystä, summaa vertailulaskelmat tehnyt tutkija Antti Siikanen Tilastokeskuksesta.
Esimerkiksi viiden ja kymmenen vuoden kustannusvertailussa erilaiset vuokra-asumisen muodot ja omistusasuminen vaikuttavat suhteellisen tasavertaisilta vaihtoehdoilta.
Kun viiden vuoden kuluessa vapaarahoitteisessa vuokra-asunnossa asuva on maksanut Helsingissä sijaitsevasta kolmiostaan 290 900 markkaa vapaarahoitteisessa omistusasunnossa asuvalla on kulunut 286 200 markkaa.
Kymmenessä vuodessa ero nousee yhteensä 10 000 markkaan, mikä ei suuresti kuukausitasolla käytännössä tunnu.
Erilaisten vuokrajärjestelyjen suhteen vertailussa nousi edullisimmaksi asumisoikeusasunto, jonka yhteenlasketut kustannukset ovat vertailuasunnossa 30 asumisvuoden jälkeen 1 766 700 markkaa. Vapaarahoitteista vuokra-asuntoa hieman edullisemmaksi tuli myös aravavuokra-asunto, josta kertyy 30 vuodessa maksettavaa 1 813 500 markkaa.
Rahoitusmallien hyödyissä eroja
Omistusasunnon rahoitusmalleista vertailussa menestyivät hyvin rakennusliikkeiden yhtiölainan perustuvat uudet rahoitusmallit. Esimerkiksi Helsingissä omistuskolmion sai halvimmalla YIT:n Alfa-mallilla ja Tampereella taas Sato-yhtymän Kolkyt Nyt -mallilla.
Selvästi parasta lainamallia vertailussa ei löytynyt, sillä esimerkiksi Helsingissä halvin Alfa-malli oli Tampereella kaksion rahoituksessa kallein. Eri malleihin liittyy lisäksi käytännössä erilaisia etuja ja haittoja.
- Ehkä isoin ongelma uusien rahoitustapojen viidakossa on kuitenkin se, että niistä ei ole pitkäaikaista tietoa. Jälkimarkkinoiden toimivuus ja myös mallien jatkuvuus jäävät esimerkiksi vielä nähtäviksi, Siikanen jatkaa.
Tiistaina julkistetussa Kuluttajaviraston ja ympäristöministeriön rahoittamassa vertailussa oli mukana tavanomainen vapaarahoitteinen omistusasunto, vapaarahoitteiset Entre- ja Alfa-omistusasunnot, vapaarahoitteinen Kolkyt Nyt -osaomistusasunto, asumisoikeusasunto, vapaarahoitteinen ja aravavuokra-asunto.
Tilastokeskus teki rahoitus- ja kustannuslaskelmat huomioiden mm. inflaation, vuokratason nousun, vastikkeet ja lainanhoitomenot.
STT-IA
8.12.2000
"
tutkimus eri asumismuotojen kustannuksista
6
634
Vastaukset
- vaan
Materiaalia tältä vuosituhannelta...nippa nappa.
- tutkimus...
Voi jeesus näitä yliopistomiehiä, ensin tekee tutkimuksen ja lopulta antaa tämän lausunnon:
"Eri asumismuotoja ei kuitenkaan voida panna yksiselitteiseen edullisuusjärjestykseen, sillä jokin asumismuoto voi olla aluksi halvin, 15 vuoden kuluttua kallein ja lopulta taas halvin."
Hahah, kaveri käytti Tilastokeskuksen rahoja tutkimukseen, ja päätelmä oli että "joskus on, joskus ei, ehkä. Ihan sama."- tutkimuksen
kokonaan niin siitä varmasti selviää, että millainen asuminen milloinkin on edullisinta. Tommoseen uutisartikkeliin on vähän mahdotonta tunkea kaikki se tieto.
- jatkoa...
tutkimuksen kirjoitti:
kokonaan niin siitä varmasti selviää, että millainen asuminen milloinkin on edullisinta. Tommoseen uutisartikkeliin on vähän mahdotonta tunkea kaikki se tieto.
Lainaus : "Jälkimarkkinoiden toimivuus ja myös mallien jatkuvuus jäävät esimerkiksi vielä nähtäviksi, Siikanen jatkaa."
Vakuuttavaa jälkeä mies tehnyt tässä yhteenvedossaan. "Jyrkkä ehkä, mutta en ota kantaa tai ehkä otan, en tiedä." Veikkaisin että kaverin tärkein homma on kirjoittaa yleistä liirumlaarumia ja varmistaa jatkotutkimuksen rahoitus. - Anonyymi
Kommentoijalla luetun ymmärtäminen vähän hakusessa... :/
Ihan itse lainaamas kohdan perusteella päätelmähän ei ollu "joskus on, joskus ei, ehkä" vaan "riippuu kauan meinaat asunnossa asua". Eli ei voi "yksiselitteisesti" sanoa että vaikkapa omistusasuminen ois halvin, vaan että omistumisasuminen on halvin jos meinaat asua x vuotta.
Niin kiire joillain lyttäämään "turhaa" tutkimusta, ettei ees vaivauduta ymmärtämään mitä lytätään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommentoijalla luetun ymmärtäminen vähän hakusessa... :/
Ihan itse lainaamas kohdan perusteella päätelmähän ei ollu "joskus on, joskus ei, ehkä" vaan "riippuu kauan meinaat asunnossa asua". Eli ei voi "yksiselitteisesti" sanoa että vaikkapa omistusasuminen ois halvin, vaan että omistumisasuminen on halvin jos meinaat asua x vuotta.
Niin kiire joillain lyttäämään "turhaa" tutkimusta, ettei ees vaivauduta ymmärtämään mitä lytätään.Ja vielä täsmennys.
Omistusasunto on halvin, jos asunnon maksaa itse eikä ole oikeutettu asumistukiin tms.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006394
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303833törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283200Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46969Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11890- 42869