Mietin ja harmittelen. En tiedä miten enää tulisi toimia, jotta toimisin oikein.
Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna tilanteeni on seuraava: Tapasin kerran naisen, josta kiinnostuinkin. Samoin kiinnostus heräsi käsittääkseni myös hänessä. Torjuin kuitenkin hänet kuvitellen, ettei tämä nainen olisi sitä mitä etsin. Mutta mutta...Nyt olen tulossa toisiin ajatuksiin. En yksinkertaisesti kykene unohtamaan häntä, vaikka kuinka olen yrittänyt. Ja olen myös saanut tietää, ettei hän ole laisinkaan sellainen, miksi hänet olin kuvitellut. Emme ole millään tavalla tekemisissä tämän kyseisen naisen kanssa, mutta tuttavani kuitenkin tuntee hänet. Olin vain muodstanut omat(väärät) kuvani omassa päässäni jotka ovat osoittautuneet aika kaukaa haetuiksi.
Nyt mietinkin, miten tässä kannattaisi edetä. Ajatukset sekaisin, mutta jotain täytyisi kyllä tehdä. Tein virheen etten tutustunut tähän tyttöön, hän voisi olla vaikka kuinka sopivaa seuraa minulle! Mikä pelkuri ja miten tyhmä sitä voikaan olla. En antanut edes mahdollisuutta.
Pelkään että kaikki on jo liian myöhäistä, kyseinen hlö tuskin joutuu seinäruusuksi jäämään, sen verran kaunis ja valloittava hän osaa kyllä olla. Mutta teenkö itsestäni aivan täydellisen tollon jos menen jossain joskus juttelemaan? (Näemme sattumalta silloin tällöin) Olenhan torjunut hänet ja olin kyseisessä tilanteessa hyvinkin töykeä. Ilkeäkin. Tein ratkaisuni aika nopeasti ja nyt koen että ratkaisin kaiken väärin-> en antanut meille edes mahdollisuutta (edes kaveruuteen) mikä nyt tuntuu äärettömän typerältä ja hätiköidyltä. Menin kai paniikkiin, en tiedä. En vain ajatellut sen enempää, pelkäsinkin jotain.
Niin...Mitä tässä pitäisi tehdä? En voi jatkaa näin. Onko muilla vastaavanlaisia tilanteita? Miten ne ovat ratkenneet? En tahdo olla enää toistamiseen täysi ääliö joka olin, kun tämän naisen aikoinaan työnsin luotani antamatta edes mahdollisuutta tutustumiseen....En voi jatkaa näin, hän tulee aina jostain takaisin mieleeni ja elämääni. Neuvoja?
Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna tilanteeni on seuraava: Tapasin kerran naisen, josta kiinnostuinkin. Samoin kiinnostus heräsi käsittääkseni myös hänessä. Torjuin kuitenkin hänet kuvitellen, ettei tämä nainen olisi sitä mitä etsin. Mutta mutta...Nyt olen tulossa toisiin ajatuksiin. En yksinkertaisesti kykene unohtamaan häntä, vaikka kuinka olen yrittänyt. Ja olen myös saanut tietää, ettei hän ole laisinkaan sellainen, miksi hänet olin kuvitellut. Emme ole millään tavalla tekemisissä tämän kyseisen naisen kanssa, mutta tuttavani kuitenkin tuntee hänet. Olin vain muodstanut omat(väärät) kuvani omassa päässäni jotka ovat osoittautuneet aika kaukaa haetuiksi.
Nyt mietinkin, miten tässä kannattaisi edetä. Ajatukset sekaisin, mutta jotain täytyisi kyllä tehdä. Tein virheen etten tutustunut tähän tyttöön, hän voisi olla vaikka kuinka sopivaa seuraa minulle! Mikä pelkuri ja miten tyhmä sitä voikaan olla. En antanut edes mahdollisuutta.
Pelkään että kaikki on jo liian myöhäistä, kyseinen hlö tuskin joutuu seinäruusuksi jäämään, sen verran kaunis ja valloittava hän osaa kyllä olla. Mutta teenkö itsestäni aivan täydellisen tollon jos menen jossain joskus juttelemaan? (Näemme sattumalta silloin tällöin) Olenhan torjunut hänet ja olin kyseisessä tilanteessa hyvinkin töykeä. Ilkeäkin. Tein ratkaisuni aika nopeasti ja nyt koen että ratkaisin kaiken väärin-> en antanut meille edes mahdollisuutta (edes kaveruuteen) mikä nyt tuntuu äärettömän typerältä ja hätiköidyltä. Menin kai paniikkiin, en tiedä. En vain ajatellut sen enempää, pelkäsinkin jotain.
Niin...Mitä tässä pitäisi tehdä? En voi jatkaa näin. Onko muilla vastaavanlaisia tilanteita? Miten ne ovat ratkenneet? En tahdo olla enää toistamiseen täysi ääliö joka olin, kun tämän naisen aikoinaan työnsin luotani antamatta edes mahdollisuutta tutustumiseen....En voi jatkaa näin, hän tulee aina jostain takaisin mieleeni ja elämääni. Neuvoja?
Vastaukset 13
Vanhimmat
on että otat yhteyttä tai menet juttelemaan kun näette. Tietenkin jos aiemmin olit ilkeä, voi tyttö olla vähän varpaillaan, mutta jos selität miksi teit niinkuin teit ja pyydät anteeksi, niin ehkä hän ymmärtää. Kyllä luulisi että hänellekin parempi mieli tulisi.
ja sä tulisit selittämään jotain miten pahoillasi olet kun olit töykee jne niin eipä mua paljoa kiinnostaisi.
Ota se oppialäksynä siihen että joskus on hyvä antaa toisen aukaista suunsa tai tutustua edes vähän ennen kuin tuomitsee.
Taitaa sullakin nyt vaan sitten olla sellainen tilanne että kun muutakaan ei ole, niin sitten hän on alkanut olla se saavuttamaton saalis jota on pakko jahdata. Että olisi edes jotain säpinää.
Mun neuvo on siis että eteenpäin vaan, älä nyt ala rakastumaankin häneen mielkikuvituksesi pohjalta ja kohta ole tuskissasi siitä kun ainoa elämäsi rakkaus meni sivu suun.
Tai sitten meet ja sanot että sori kun olit tyhmä aiakisemmin, ja saatko sä uuden mahdollisuuden.
Ei se ole sen vaikeempaa. Tollompaa ei susta nyt tee muu kuin se ettet joko tee jotain tai siirry eteenpäin. Ei näitä asioita kannata kauaa hautoa päässä. Tulevat vain möröiksi. Ei se sua turpiin vedä, eikä laita lehteen että se nuija taas tuli juttelemaan, ja jos et uskalla niin sitten vaan uutta kehiin.
Näitä yhden vonkaajia ja ei ees vonkaajia vaan unelmoijia on ihan tarpeeksi. Jos ei tee mitään niin ei mitään saakkaan. Ei sekunnin noloon tilanteeseen kukaan ole kuollut, ja saattaahan se olla että hän sanoo että ei se mitään ja mennään naimisiin.
...nyt siitä, ettenkö muita saisi, saisin kyllä. Vientiä minulla kyllä riittää. Mutta tässä on nyt kysymys siitä, etten voi syyttää kuin itseäni että tuomitsin toisen ottamatta hänestä sen paremmin selvää. Hieman "tutustuttiin" jos sitä nyt tutustumiseksi edes voi kutsua. Miksi toimin niin, en tiedä, mutta luulen, että syistä ehkä keskeisin oli kuitenkin se, että pelkäsin tilannetta ja sen mahdottomuutta. Ihastuin häneen, mutta kaikki karkasi käsistä. Se kaikki oli jotenkin niin erikoista ja uskon hänen kokeneen samoin.
Mutta nyt asiaa miettineenä olen ajatellut tehneeni häntä kohtaan väärin. Ymmärrän jos hän ei tahdo minusta kuullakkaan, siitä en voi häntä syyttää. Loukkasin häntä, mutta tulin minäkin loukatuksi. Mutta hänen loukkauksiinsa oli kyllä syynsäkin; annoin ymmärtää mutten ymmärtänyt antaa. Raastavaa se on itse kullekin, havainnoillistan sen kyllä näin jälkikäteen, silloin se ei niin yksinkertaista ollut.
En tiedä. Ehkä olisi nyt parempi olla miettimättä sen enempää ja toimia seuraavalla kerralla jos vielä kohtaamme. Ehkä hänen katseestaan voisi nähdä kannattaako mennä juttelemaan vaiko ei...? En usko hänen minua kuitenkaan vihaavan, joten ehkä se ylpeys kannattaa vaan niellä, toimia aikuisen ihmisen tavoin ja pyytää anteeksi.
on, että nolotus tulee vasta, kun se moka pitää kohdata.. eli sua alkaa todellisuudessa hävettämään oma typerä käytöksesi vasta, kun joudut sen kohtaamaan.
nyt pikakoulutus aikuisuuteen. pyydä anteeksi ja jos näet, ettei häntä enää kiinnosta sun seurasi niin siirry eteenpäin.
yritä elää niin, ettei tällaisia harmituksia tule enää uudestaan.
koeta muistaa, että muiden puheet ovat aina epätosia. ihminen itse on ainut rehellinen tae omasta itsestään, vaikka muut sanoisivat mitä. aina.
yksikään juoru ei ole tosi.
On pakko uteliaisuuttani kysyä, että miten koet loukanneesi häntä? Kirjoittamiesi tekstien perusteella et kyllä minun ymmärryskykyni mukaan ole loukannut paljoakaan.
Minä olen sen verran kohtalouskoinen, että uskon tapahtuvan sen mikä tarkoitettu. En siis tarkoita sitä, että odottaisin kaiken tippuvan taivaalta syliini, mutta sillä tavoin, että jotkin asiat loksahtavat vain paikoilleen, jos niin on tarkoitettu. Se ihminen tulee uudelleen vastaan jossakin, jos kohtalo on teille armollinen. Sinun tapauksessasi olen sitä mieltä, että mene juttelemaan, jos näet hänet jossakin. Mitään et menetä siinä tilanteessa, mutta saatat saada paljonkin mikäli tilanne on vielä ennallaan hänen puoleltaan.
Lopuksi on vielä pakko kommentoida tuohon ihmisen viehättävyyspuoleen. Kirjoitit nimittäin, että hänellä on varmasti vientiä. Vaikka se olisikin totta, ei se tarkoita kuitenkaan mitään. Minulla on aina ollut vientiä, mutta minun tunnepuoleni on sellainen, että ihastun erittäin harvoin ja ikäväkseni 99% minusta kiinnostuneista ei kiinnosta minua juuri millään tavalla.
Ei sillä ole mitään merkitystä onko jollakin vientiä vai ei, koska pitää olla kaksi toisiinsa ihastunutta ihmistä, jotta jotakin voisi syntyä, eikä me kaikki ihastuta joka kadunkulmassa johonkin ;)
Neuvoni sinulle...
Ota ja ole rohkea. Ota häneen yhteyttä jollain lailla, ja sano suoraan että olet toiminut hätiköiden. Et menetä siinä mitään. Ainoastaan voitat. Tai ainakin korjaat sen mitä tilanteessa on vielä korjattavissa. Jos olisin "sen toisen" asemassa, ainakin vähintäänkin kuuntelisin, mitä sinulla on sanottavaa..
Sen jälkeen on ihan "sen toisen" ratkaisuvallassa miten homma etenee, vai eteneekö se ollenkaan, eikä sinun tarvitse harmitella jälkeenpäin...
Hei!Hoen itselleni, kuinka terve olenkaan verrattuna niihin ihmisiin, jotka ovat täällä palstoilla niin kovin rakastuneita toisiinsa, mutta tosielämässä eivät voi ottaa puhelinta käteen ja kertoa sitä. Tosielämässä ollan viehkeitä ja cooleja, koska vientiä on niin paljon..
Huomasin kuitenkin, että tämähän vasta sairasta onkin, kun sekaannun itse toisten asioihin netissä ja seuraan tätä keskustelupalstan tarjoamaa draamaa - pitäis varmaan munkin se tyttöystävä vähitellen etsiä, niin pääsette minusta eroon, sekä palstoilla että ihan oikeasti. Ei noissa baareissa nyt niin hirveesti huvittais pyöriä.
Noh, täältä pesee, ennen kuin vetäydyn täysin elämästänne:
Soita sille tytölle. Älä odota, että näät sen jossain - älä siis anna Sen odottaa. Se kuitenkin käy täällä lukemassa näitä juttuja ja miettii ihan täpinöissä, että "onhan toi mulle." Mua ärsyttää tämmönen peli. Sä et tunne sitä tyttöä etkä tiedä, kuinka rikki se on nyt ja kuinka paljon sä sitä hajotat vielä lisää, kun kirjotat tänne jotain lupaavaa ja viikon päästä kun näät sen jossain baarissa tajuat, että "enhän mä oikeastaan haluakaan sitä." Pidemmän päälle tämmönen tietokonepelailu on todella hajottavaa, varsinkin jos se ei johda mihinkään. Pääset paremmin selville omista tunteistasi, jos tapaat tytön ja lopetat vihjailun. Tää asia ei kuulu mulle, niin kuin ei kyllä mikään muukaan asia, mitä tänne kirjoitetaan, kun kerran yritän leikkiä ihmistä, jolla on oma elämä, mutta tahdon puuttua tähän, jotta voisn poistua selvittäjän roolista ja saippuan seuraamisesta niin, että voin todeta myös oman ääneni kuuluneen! Olisi tosin minulla itsellänikin paljon selvitettävää. Samaa soppaa syödään.
-Selvittäjäsekaantuja
hyvinkin.Nämä "tarkoitatkohan mua","kulta,niin mäkin sua" jne. jutut on ihan pelleilyä,niitä kannata vakavissaan ottaa.
Mä ymmärrän nämä jutut jonka tämä ap:kin kirjoitti,ihan omien ajatuksiensa selvittelynä ja saa samalla purkaa omaa sydäntään.Myöskin on ihan hyvä kuulla muiden kommentteja,jos ne siis on asiallisia.Kyllä mulla on tätä palstaa seuratessa tullut monta ajatusta selvemmäksi omassa elämässäni,kas kun sitä mieli avartuu pohtimaan kaikenlaista jota ei tulis mieleen jos vaan omassa päässä kelaisi.
En minä pidä tätä palstan seuraamista,tai tänne kirjoittelua(sekaantumista,niinkuin ilmaisit) mitenkään "sairaana".Kyllä meillä jokaisella varmasti on omakin elämä,ei kukaan voi pelkästään virtuaali elämässä elää.Sairaitahan täältä kyllä löytyy,nimittäin lemmenkipeitä.Mutta voisi olla aika yksitoikkoista jos ei laisinkaan keskusteltaisi rakkaudesta,sen puutteesta ja vääryydestä.Ihastumisista ja siitä pelosta,arkuudesta ja epävarmuudesta mikä liittyy siihen kun ei uskalla ottaa kontaktia toiseen ihmiseen.
No hyvät jatkot sitten sulle ja alkavaa syksyä!
Me jäämme tänne virtuaalielämään,jos ikävä tulee niin tiedät mistä löydät etsimättä :)
Väärintekijälle sen verran,ennenkuin omaelämä:) pakottaa poistumaan,niin että minun mielestä tuossa jo kirjoititkin ymmärtäväsi,tietäväsi täsmälleen mitä olet tehnyt ja mitä sinun pitäisi tehdä.Kyllä minunkin mielestäni sinun olisi hyvä lähestyä häntä ja mennä juttelemaan kun hänet näet.Kyllä hän sitten ilmaisee kiinnostaako häntä enää seurasi vai ei.
Rohkeutta sulle!
LOL ;DDDDDD
tekeväsi itsestäsi ääliön;). Ehkä kadut oikeasti. Viikko, kuukausi, puoli vuotta, viisi vuotta. Aika kuluu. Ehka uusia kohtaamisia.
...juna meni jo.
Ole rohkea, niin voit olla ylpeä itsestäsi. Tekstaa vaikka hänelle, jos asia vaivaa sinua. Voithan kokeilla kepillä jäätä, tekstaamalla tai juttelemalla hänelle vaikka jostain teidän yhteisestä kiinnostuksen kohteesta tms. "viattomasta", jos et suoraan halua uutta mahdollisuutta pyytää. Yleensä asiat eivät murehtimalla muuksi muutu, joten lopeta ainakin murehtiminen. Minä en itse ole kuitenkaan ikinä katunut hetkiä, jolloin olen ollut rohkea, mutta olen katunut niitä hetkiä jolloin olen ollut pelkuri. Joten kehottaisin olemaan nyt rohkea.
surullinen olo sun puolesta.