Vanha kuu

Vanha kuu

Rakkaani kanssa,
käsi kädessä kuljimme rantaan.
Kuuntelimme luonnon
hiljaisuutta,
katselimme kauneutta.

Kuinka kaste synnytti
helmiä hentoihin heiniin,
elämänlangan kruunuihin
valkoisiin.

Kuinka taivaankannen ovesta,
astui esiin vanha kuu.
Aikojen alussa syntynyt,
vieläkin siloposkinen -
ei himmennyt ole
loisto sen.

Paljon nähnyt on lempiviä,
kuunnellut valoja
rakkauden.
Vaan ei lausu vanha kuu,
saloja julki mitä kuullut on.

Kätkee kultaisen kuorensa
alle,
joka vannotun,
kuullun valan -
jokaisen nähdyn suudelman.

Niin hymyili meillekkin
vanha kuu,
ja suudelmamme
iäksi salas.

Vanha kuu kultainen,
salojen monien
kätkijä,
meidän rakkautemme
sinetöijä.
6204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Neljäs ja viides säkeistö toistavat toisiaan, samoin viimeinen säkeistö hokee samaa. En tiedä, mikä tiivistämisvimma minuun on nyt iskenyt, mutta tästä pitäisin enemmän vaikka näin:

Vanha kuu

Rakkaani kanssa,
käsi kädessä kuljimme rantaan.
Kuuntelimme luonnon
hiljaisuutta,
katselimme kauneutta.

Kuinka kaste synnytti
helmiä hentoihin heiniin,
elämänlangan kruunuihin
valkoisiin.

Kuinka taivaankannen ovesta,
astui esiin vanha kuu.
Aikojen alussa syntynyt,
vieläkin siloposkinen -
ei himmennyt ole
loisto sen.

Ja suudelmamme
iäksi salas.

Äänestä
  • nyt kun sen lausuhet kertomaan, ja
    keskityin runoa lukemaan tarkemmalla
    silmällä, niin empä voi kieltääkään.

    Ei se oo ollenkaan huono, se tiivistä-
    minen, minun pitää alkaa kai todella
    helkutin tarkalla syynillä käymään
    näitä läpi, ennen kuin nakkaan ne
    tänne, kyllä sinä osaat oikealla
    otteella sanoa sanottavasi.

    Noh, menis ihan hyvin tolla lyhyemmällä-
    kin kaavalla - totta.
    Mutta, minun mielestä loppu jäisi tällä
    kaavalla kaipaamaan nompparellia
    päälle tai jotain *nauraa*
    en tiedä mitä, mutta mielestäni noin se
    loppu jotenkin töksähtää.

    Äänestä

  • Rellu kirjoitti:

    nyt kun sen lausuhet kertomaan, ja
    keskityin runoa lukemaan tarkemmalla
    silmällä, niin empä voi kieltääkään.

    Ei se oo ollenkaan huono, se tiivistä-
    minen, minun pitää alkaa kai todella
    helkutin tarkalla syynillä käymään
    näitä läpi, ennen kuin nakkaan ne
    tänne, kyllä sinä osaat oikealla
    otteella sanoa sanottavasi.

    Noh, menis ihan hyvin tolla lyhyemmällä-
    kin kaavalla - totta.
    Mutta, minun mielestä loppu jäisi tällä
    kaavalla kaipaamaan nompparellia
    päälle tai jotain *nauraa*
    en tiedä mitä, mutta mielestäni noin se
    loppu jotenkin töksähtää.

    Tämä on kai näitä makukysymyksiä, nompparelleilla vai ilman. Minä jostain kumman syystä pidän siitä, että runon puhuja hetkeäkään epäröimättä potkaisee minut runostaan pihalle, jättää päähän vain askartelevat ajatukset.

    Äänestä

  • Hessu-kissa kirjoitti:

    Tämä on kai näitä makukysymyksiä, nompparelleilla vai ilman. Minä jostain kumman syystä pidän siitä, että runon puhuja hetkeäkään epäröimättä potkaisee minut runostaan pihalle, jättää päähän vain askartelevat ajatukset.

    makukysymys tietty :)

    Hyvin sanottu taas, että
    *runon puhuja hetkeäkään epäröimättä
    potkaisee minut runostaan pihalle*

    Toden sanoakseni, kyllä minäkin olen
    periaatteessa tuota mieltä, mutta en
    vaan ole vielä sitä oppinut,
    ehkä minulla on vielä aikaa oppia,
    kai minä kasvan isoksi tytöksi,
    ja olen silloin viisaampi,
    tässäkin asiassa - kiitos jälleen.

    Äänestä

Olet ollut jossain,
jossain,
ihanassa paikassa,
paikassa,
jossa,
luonto on lumonnut sinut..
Teidät..
Upeeta:)

Äänestä
  • luonnon helmassa ja hiljaisuudessa,
    siksi luonto on useissa runoissani.

    Kiitos ja ihanaa huomenta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rellutar kirjoitti:

Vanha kuu

Rakkaani kanssa,
käsi kädessä kuljimme rantaan.
Kuuntelimme luonnon
hiljaisuutta,
katselimme kauneutta.

Kuinka kaste synnytti
helmiä hentoihin heiniin,
elämänlangan kruunuihin
valkoisiin.

Kuinka taivaankannen ovesta,
astui esiin vanha kuu.
Aikojen alussa syntynyt,
vieläkin siloposkinen -
ei himmennyt ole
loisto sen.

Paljon nähnyt on lempiviä,
kuunnellut valoja
rakkauden.
Vaan ei lausu vanha kuu,
saloja julki mitä kuullut on.

Kätkee kultaisen kuorensa
alle,
joka vannotun,
kuullun valan -
jokaisen nähdyn suudelman.

Niin hymyili meillekkin
vanha kuu,
ja suudelmamme
iäksi salas.

Vanha kuu kultainen,
salojen monien
kätkijä,
meidän rakkautemme
sinetöijä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu