Tänä aamuna saattelin esikoiseni ekalle luokalle kouluun. Itkuhan siinä pääsi kun minun mielestäni vielä niin pikkuinen tallusteli sisään suuren koulun ovesta. Meitä jännitti kumpaakin mutta äitiä ehkä vielä enemmän:)
Voi tätä haikeutta!!!
Voi tätä haikeutta!!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
muutama vuosi sitten. Pienestä tulee iso liian pian, mutta siihen tottuu ja aika aikansa kutakin! Onnea koulutielle!
Mulla on tämä sama edessä huomenna.
Ja aivan varmasti joudun kyyneleitä nielemään, mun oma vauva menee kouluun! On se vielä niin pieni, vaikka välillä luuleekin olevansa iso. Poika sanoi, että ei häntä kouluun meno jännitä, mutta kaikesta huomaa, että jännittää. Häntä jännittää kuulemma se enemmän, kun joutuu yksin lähtemään kotoa, sitten kun äidin ja isin lomat ovat loppu. Onneksi kaksi viikkoa ollaan kotona vielä vuorotellen.
En uskonut, että koulun aloitus on äidille näin paljon kovempi paikka kuin lapselle;)
Mua nimenomaan jännittää se, kuinka yksinäiset aamut sujuu sitten kun palaan töihin eli parin viikon päästä. Meidän täytyy vaan luottaa lapsiimme, niin "vauvojamme" kuin ovatkin. Tsemppiä teille, kyllä se tästä!!
Samoin tsemppiä myös teille!
Kyllä ne aamut hienosti lähtevät sujumaan. Täytyy nytkin, vaikka vanhempi on kotona, niin antaa lapsen itsenäisesti suorittaa aamutoimet, niin siinä sitten oppii.
On tämä jännää aikaa!!!
Esikoiseni meni viidennelle ja kuopus toiselle luokalle. Katselin koulutulokkaiden joukkoa ja tunsin ihan todella huojennusta, ettemme olleet siinä mukana; niin hyvin on muistossa viimevuotinen ja neljän vuoden takainen haikeus ja itkunpidättäminen.
Esikoisen kouluun meneminen aikoinaan oli jotain ihan kauheaa. Siinä ei yhtään auttanut se, että olen itsekin opettaja (en tosin alaluokilla). Äitinä olin ihan nollatasolla. Minusta tuntui kuin olisin hylännyt poikani, kun jätin hänet yksin kouluun sinä eka päivänä. Toisenakin päivänä tungin mukaan, mutta kolmantena poika sanoi, että hän menee nyt yksin ja äiti ei tule mukaan. Ikkunasta seurasin itku silmässä silti niin pitkälle kuin pellavapää suurennäköisen reppunsa kanssa näkyi. Siitä se alkoi.
Kuopus aloitti koulun kolme vuotta myöhemmin. Sitä luulisi, että kun jo toinen aloittaa koulun, se olisi äidillekin helpompaa. Ei muuten ollut. Sydäntä särki, kun leikkivä pieni lapsi joutui istumaan koululuokkaan. Olisin niin mielelläni suonut hänelle yhden vuoden lisää aikaa leikkiä ihan rauhassa.
Mutta pojilla itsellään ei onneksi ole tätä äidin huolta. Kuopus oli ihan riemuissaan, sillä lyhyet koulupäivät olivat juhlaa verrattuna aiempiin pitkiin hoitopäiviin päiväkodissa.
Huomenna on toinen koulupäivä. Kysyin kuopukselta, että tulisinko saattamaan aamulla kouluun, koska olen joka tapauksessa siihen aikaan vielä kotona. Poika sanoi, että "Et tule. Minä menen yksin, koska minä olen niin hyvä."
Näin se sitten koulu lähti taas käyntiin.
poikani tiistaina kouluun ekalle luokalle ja kyllä äitiä jännitti paljon enemmän kuin lasta.
Huolestuttaa että miten se pieni siellä pärjää vaikka onkin tutut kaverit ja opettaja entuudestaan.
Onneksi poika itse vaikuttaa ihan innostuneelta ja lähtee aamulla mielellään kouluun.
Miten sinun esikoisen ensimmäiset päivät ovat menneet?
Kiitos kysymästä, tosi hienosti on koulunkäynti alkanut. Lapsi on innoissaan kaikesta uudesta, läksyjen tekeminen on hänestä ihan juhlaa:)
Kahtena ensimmäisenä päivänä sain saatella kouluun, mutta sen nämä kaksi viimeistä aamua on ipana halunnut kulkeä koulumatkan itsenäisesti. Olisin kyllä mielelläni vielä saatellut, mutta pakko kai se on vaan luottaa! Hyvin ovat koulumatkat menneetkin, ajoissa ja turvallisesti on ehtinyt kouluun.
Iltaisin nukkumaan menon aikaan on ollut vähän takkuista, lapsi villiintyy ja riehaantuu, eikä tahdo millään mennä unille. Kaipa se jännitys sitten iltaisin purkautuu, kun koulussa on pitänyt koko päivän skarpata! Toivottavasti tämä on vain tähän koulun alkuun liittyvä ohimenevä vaihe...
Meilläkin on onneksi hyvin mennyt niinkuin kerroinkin.
Minä olen vielä saatellut pojan kouluun, mutta kaipa se täytyy pikku hiljaa alkaa päästämään yksinkin menemään. Se on vaan se tosiasia hyväksyttävä, että ne pienet kasvavat ja kokoajan pitää enemmän pystyä luottamaan.
Sitä alkupäivien jännitystä ja väsymystä on esiintynyt täälläkin. Ekan päivän iltapäivänä lähdimme autolla käymään kaupungilla niin poika simahti takapenkille, jota ei ole tapahtunut pitkiin aikoihin ;)
Eiköhän nuo iltarutiinit siitä teilläkin rauhoitu kun lapsesi tottuu "uuteen elämään".
Tsemppiä sekä lapselle että äidille koulutaipaleelle!